Olen kuunnellut korva tarkkana juttuja eläkeiästä tai oikeastaan sen nostamisesta. Saattaisi luulla, että minun mielipiteeni asiasta on yhdentekevä, kun olen ollut itse jo muutaman vuoden eläkkeellä. No varmasti onkin yhdentekevää, mutta on huomattava, että minä olen sairauseläkkeellä. En siis ole työkuntoinen enää!
Minun nykyiseen tilanteeseen johtaneet tapahtumat alkoivat vyöryä päälle syyskuun lopulla vuonna 2002. Siihen mennessä en ollut uhrannut ajatustakaan eläkeikään tai eläkkeelle siirtymiseen. Olin pääsääntöisesti tyytyväinen saadessani olla työssä. Toki työelämässäni oli musta kausi, jolloin jo aamulla herätessäni inhosin työhön lähtöä. Sinänsä työ ei ollut minulle mikään punainen vaate, vaan sen aikainen pomoni, joka oli väkisellä firman johdon avulla kaapannut minut ja tiimini pois matkaviestinnän parista. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten sellainen johtaja saattoi olla työelämässä ja nauttia vieläpä johdon siunausta. En sitä asiaa ymmärrä vieläkään!
Vuoden 2002 alkupuolella sain tiimini asiat kuntoon ja pääsimme paremman johtajan alaisuuteen. Lisäksi työmme näytti todella mielenkiintoiselta. Olin siis edelleen täynnä energiaa ja intoa eivätkä eläkeasiat olleet mitenkään pinnalla. Mutta olinhan silloin todella terve, en ollut käyttänyt koko työikänäni kuin päivän - kaksi sairauslomiin, joten eläke vaikutti todella kaukaiselta. Sen verran olin kuitenkin asiaa ajatellut, että millekään osa-aikaiselle eläkkeelle minun luonteenpiirteeni ei sopisi missään tapauksessa. Minä tekisin töitä eläkepäivinäkin, joten se olisi ihan yhtä tyhjän kanssa. Ja eipä minulla ollut mitään sellaisia hommiakaan, että olisin tarvinnut viikottain kokonaisia päiviä niitä hoitamaan.
Isäni siirtyi aikoinaan lähes täydessä työkunnossa vapaaehtoiselle eläkkeelle 58-vuotiaana ja hänelle siirtyminen tuotti todella tuskaa. Hänen oli keksimällä keksittävä töitä tai puuhastelua, jotta aika kuluisi ja hermo pitäisi. Näin isän käyttäytymisessä paljon samoja piirteitä, joita minäkin tulisin ehkä kohtaamaan. Nyt olen ollut itse muutaman vuoden eläkkeellä ja ennakkoaavistukset ovat osoittautuneet oikeiksi. Minunkin on keksittävä koko ajan jotakin, jotta saisin aikani kulumaan. Minulla tilanne on siinä mielessä hankalampi, että en missään tapauksessa ole sellaisessa kunnossa, jossa toivoisin olevani. En voi sanoa olevani onnellinen eläkeläinen!
Minun mielestäni nuo keskustelut eläkeiän mahdollisesta nostamisesta pitäisi ottaa myös mahdollisuutena. Uskon, että on olemassa joukko kaltaisiani ihmisiä, joille työ on ollut kaikki kaikessa. Näille ihmisille avautuisi siten aivan loistava mahdollisuus jatkaa työuraansa ilman häpeilyjä. Tarkoitan siis sitä, että nykyään ei ole kovin trendikästä jäädä yli-ikäisenä töihin, mutta nyt siihen annettaisiin ihan lupa. Minä olisin luultavimmin käyttänyt tuollaista mahdollisuutta, jos sellainen olisi kohdalleni osunut ja olisin ollut edelleen terve. Meitä on kuitenkin niin moneksi, että on hyvä, jos on mahdollisuuksia!
Mielestäni tähän asiaan on vain suhtauduttava järjellä, ei tunteella, kuten nyt näyttää pääasiassa olevan. Mutta sitä en tietenkään hyväksy, että ihmiset joutuisvat sairaina painamaan töitä. Mutta ne, joilla virtaa piisaa, voisivat tehdä uraa vielä nykyisen eläkeiän jälkeenkin. Ei luulisi olevan liian vaikeaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti