Tulis nyt se talvi, että päästäisiin loskasta eroon.

Moottoriteillä liikkumisesta

Viimeisen kuukauden aikana olen joutunut ajelemaan lukuisasti Lahden moottoritietä niin etelään kuin pohjoiseen. Täytyy heti aluksi sanoa, että onneksi en joudu siellä ajelemaan päivittäin, on se sellaista menoa. Ainainen ihmettelyn aihe on, että ihmiset eivät opi tai eivät halua oppia muitakin liikkujia huomioivaa tapaa ajella. Eivät toki kaikki ajajat ole pässinpäitä, mutta osa sitä enemmän.

Olen aina tuonut esille sen, että itse ajan aina suurinta sallittua nopeutta, sillä ylimääräisiä veroja en halua enää maksaa valtiolle, siksi en viljele ylinopeuksia. Olen jo monta kertaa tälläkin foorumilla kertonut havainnoistani, että muutamien premium -merkkien kuskit pitävät kyltteihin asetettuja numeroita turhina. Lisäksi naiset ovat yllättäen raskasjalkaisia ja vieläpä kelistä riippumatta.

Viimeisillä reissuillani pidin jälleen kirjaa, miten tiellä ajeltiin ja sieltähän pulpahti esille aivan uusi automerkki, jonka kuskit eivät juuri muista piitanneet. Tultiin vauhdilla takapuskuriin nopea heitto ohituskaistalle ja ravat silmille takaisin palattua ohitettavan eteen. Kyseinen automerkki on eniten myydyimpien listalla, ilmeisesti kolmosena. Kyseessä on tietenkin tsekkimerkki Skoda.

Kun kavereiden kanssa tulee puheeksi, minkä auton tuli hankkineeksi, niin Skodan hankkineet perustelevat aina jotenkin hankintansa. Oli halpa, tarjosi hyvät tilat, sai hyvät kaupat tai jotenkin muuten. Selvästi ollaan hieman noloja hankinnasta. Ei tarvitsisi olla!

Tsekeillä on ollut hieno historia konepaja- tai käsityötaidoissa iät ajat. Neuvostoajat tekivät tietenkin taidoille ja kehitykselle hallaa, mutta Skodan tehtailla paikalliset vääntävät autot kasaan ja ovat siten ylpeitä, mitä saavat aikaan. Muissa volkkarikonsernin tehtaissa autoja rakentavat muut kuin paikalliset, silloin ammattiylpeydestä ei ole takeita ja autoista tulee mitä tulee. Voidaan perustellusti sanoa, että Skoda on laadukkain ko. konsernin ajoneuvoista. Siksi niillä ajavilla ei tarvitsisi olla mitään syytä häpeillä ja sitä kautta ylireagoida muihin teillä liikkuviin.

Skodan myyjien täytyisi kertoilla noista historian havinoista, jotta ostajat voisivat olla autoistaan ylpeitä ja ajaa niillä herrasihmisten tavoin.

Rehellisyyden nimissä ei auton merkki aina ratkaise, mitä tiellä tapahtuu. Edelleen se kuski tekee ratkaisut, ei auto ole mikään Kitt, joka omatoimisesti liikennöi. Itsellänikin on ollut noita premium -merkkejäkin Mersua lukuun ottamatta, eivätkä ole käsistä karanneet vallattomaan menoon.

Asia oli erilainen silloin, kun teillä sai ajaa vapaita nopeuksia. Silloin ajoin aina sen, minkä autolla pääsi. Ensimmäinen oma autoni oli 850 -kuutioinen Mini, jolla nopeudet jäivät asiallisiksi. Isän autoilla sitten mentiin paljon kovempaa.

Ei minulla silloinkaan kiire ollut, nopea ajo vain kiinnosti. Minä tosin sain ajaa sen ajan mutkaisilla teillä, joilla vauhti todella tuntui mukavalta. Moottoriteillähän ei tuollaista tunnetta edes tule. Vasta kurveissa rajoja etsiessä kuski ne kiksit saa. Noita kokemuksia varten kannattaa mennä kilpa-areenoille ja jättää yleisillä teillä kaahailu.

Viime viikolla jouduin jälleen käymään Lahdessa. Keli oli märkä ja sumuinen, tiellä oli edellisistä pakkasista jäänyt suolalitku, joka lensi ja tukki näkyvyyden. Lasinpesunestettä kului.

Nyt eivät Skodat olleet pääosissa, vaan ihan kaikki. Nopeudet olivat kovia ohi pyyhältävillä, mutta sitä en edelleenkään jaksa käsittää, että heti ohituksen jälkeen on kurvattava ohitettavan et

Golfkenttä ympäristönä on miellyttävä katsella mutta myös liikkua, pehmeällä alustalla on kiva tallustella.
Golf voi olla myös muutakin - parhaimmillaan/pahimmillaan. Kirjoitin aiheesta blogin Mäntsälä -lehteen joskus viime vuonna. Jutun olen päivittänyt tähän päivään, kun pelivuosiakin tuli jälleen yksi lisää.

On se kuin itsensä ruoskimista!

On tai nyt jo oli kahdeksastoista kesä, kun harrastelen golfia. Joskus välillä on häivähdyksiä, että se sujuu, mutta ehkä jo seuraava lyönti saa jälleen jalat tukevasti maan pinnalle. On se niin pirullinen laji, mutta kuitenkin ehkä juuri siksi niin koukuttava.

Työpaikalla oli vuosikausia pelanneita kavereita, joiden jälkipelikeskusteluja kuuntelin ja ihmettelin. Itse en huippukuntoisena golfia osannut silloin arvostaa.

Yrityksen markkinointityypit pelasivat tietenkin golfia. Yli kaksikymmentä vuotta sitten jouduin heidän mukaansa lukuisiin asiakastilaisuuksiin, jotka järjestettiin golfpaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Ensimmäisenä oli Vuokatti. Siellä pro Soravuo, mikäli oikein muistan, antoi meille kyseistä lajia kokeilemattomille rangella alkuopastusta. Green cardin omistavat häipyivät kierrokselle. Minulle sattui käsiin rautaseiska, jolla koetin saada palloa ilmaan. Välillä pallo tekikin aivan hienoja hyppyjä jonnekin sadan metrin paikkeille. Pro kehui lyöntejäni, puhui jopa luonnonlahjakkuudesta! Pari tuntia harjoittelimme eri osa-alueita, ja sitten koko porukalle oli lähimmäs lippua -kisa. Lipulle oli matkaa ehkä 80 metriä. Sen verran olin saanut oppia päähäni, että kuvittelin vetäväni harjoitusmailallani ihan liian pitkälle, joten etsin mailakasasta mielestäni sopivamman, taisi olla P. Sillä sitten vinttasin pallon noin puolen metrin päähän lipusta. Tilaisuuden päätteeksi ravintolassa jaettiin palkinnot, ja minä sain korkean pysti n ensimmäisestä golfvoitosta. Seuraavien tapahtumien kisoihin en saanut osallistua, mutta en olisi niissä päässyt lähellekään Vuokatin tulosta.

Firma tuki pienellä panoksella green card -koulutusta. Eräänä talvena eräs paikan saanut kaveri joutui perumaan kurssin, ja jostakin kumman syystä menin mukaan hänen sijaan. Kurssia käytiin koko talvi. Oli luentoja, käytiin harjoittelemassa Vermon kuplahallissa, ja pron käskyjen mukaan olisi pitänyt harjoitella vielä lisääkin yksin. Rallisprinttikausi oli alkamassa, mutta pro ei suostunut ottamaan tutkintoa vastaan. Lopulta sanoin, että minulta kurssi jää kesken, jos näyttökoe ei onnistu. Pitkin hampain Vappuna 18 vuotta sitten pääsin näyttämään taitoni. Bunkkerista nousin sataprosenttisesti, tarkkuuslyönnit onnistuivat hienosti ja kolme väylää pelasin yhden yli parin, siis kaikki osa-alueet menivät paremmin kuin nykyään!

Nevaksessa muutamien kierrosten jälkeen tiputin tasoitukseni alle 36:n, ja sitten heti ensimmäisenä kesänä menin kisailemaan Kainuu Openiin. Siellä viimein paljastui, millainen laji golf on, toiseksi viimeiseksi jäin.

Nyt olen sitä mieltä, että golf on mitä parhainta kuntoilua, pehmyt ruohomatto on hellävarainen kuluneillekin jäsenille, ja lyönnit norjistavat jäseniä. Laji sopii varmasti kaikille!