lauantai 28. helmikuuta 2015

Kulttuuri?


Kulttuuripohdiskelua

Olen joskus aiemminkin pohdiskellut kulttuuriasioita tällä palastalla ainakin sivulauseissa. Olen kovin erilainen kulttuuripersoona kuin monet muut. Olen realisti ja luotan pelkästään omiin tuntemuksiini. Suurimpaan osaan kulttuuritekoja en pysty, ja tekevänä ihmisenä, en sitten juurikaan ymmärrä, tai oikeastaan haluakaan ymmärtää sellaisia kulttuurin alueita.

Kulttuurialueista lähimpänä minua on tietenkin fyysisen kulttuurin alueet ja siinäkin vielä niin, että joukkuelajeja en yksinkertaisesti jaksa seurailla edes sohvalla puhumattakaan, että osallistuisin niihin kekkereihin paikan päällä. Jääkiekkoa ja pesäpalloa olen nuoruudessani pelannut, tietenkin myös jonkin verran jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa. Kolme viime mainittua olivat niin sanotusti pakkopullaa, joita en edes halunnut ymmärtää. Jääkiekkoa pelailin vielä parikymppisenäkin, mutta sen jälkeen kiinnostus siihen lopahti.

Hiihto oli lajini opiskelujen jälkeen. Toki hiihdon harjoitteluun kuului erityisesti kesällä juoksua, vaellusta, sauvarinnettä, kuntopiiriä, rullahiihtoa ja suunnistusta, joten kyse oli todella monipuolisesta lajista, kun myös itse hiihto on mitä teknisin ja vaativa laji. Erityisesti vapaan hiihdon oivaltaminen ja tekniikan haltuunotto olivat hauskaa ja hyödyllistä, vasta oikeastaan vapaan hiihtotyylin myötä alkoi palkintojakin kertyä hyllyyn. Toki noista ajoista on jo kolmekymmentä vuotta, mutta hiihto kuuluu jossakin määrin nykyäänkin talven kuvioihin ihan ladulla, mutta myös sohvalla.

Moottoriurheilu olisi varmasti ollut minun ykköslaji. Siitä olin eniten kiinnostunut jo pikkupoikana, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia ennen kuin vasta nelikymppisenä ukkona. Ensin kokeilin jokkista, mutta se ei ollut lajini. Onneksi löytyi rallisprint, jossa ajetaan reitti yksikseen kelloa vastaan. Se oli lajini, en tarvinnut välttämättä edes apuria kisoihin, vaan pystyin menemään kisoihin jopa yksikseen. Opettelin moottoreiden rakentelun ja muunkin auton rakentamisen ja huollon, joten harrastuksesta oli myös hyötyä ihan elämään ja tekniikan harrastamiseen. Menestystäkin tuli mukavasti! Moottoriurheilua seuraan edelleen runsaasti sohvalta, mutta muutaman kerran menen myös paikan päälle katsomaan.

Liki viisikymppisenä aloin pelata golfia. Kahdeksantoista kesän harrastamisen jälkeen tasoitukseni tippui singeliksi. Tasoni on siis noussut hitaasti, mutta vaikean masennuksen selättämisen jälkeen jälleen aika mukavasti. Kymmenen vuotta meni masennuksen vuoksi harakoille. Golfia en aikonut koskaan ottaa kilpalajikseni, mutta nyt alkaa vähän kuumottaa siihen malliin, että pitäisiköhän antaa lupaukselle vähän periksi ja mennä enemmän suurempiin seniorigolfkisoihin. Saa nähdä. On se golf todella hieno laji, joka ei ole sitä kokeillut, ei tiedä elämästä mitään!

Sitten mennään hieman henkisen puolen kulttuuriin. Kirjallisuus on luonnollisesti lähimpänä, koska kirjoittelen itsekin tarinoita. Runous ei ole minun lajini. Kun en kirjoita, niin silloin luen muiden tekstejä. Olen huomannut, että parhaat ja minulle antoisimmat kirjat olen löytänyt ihan sattumalta kirjastosta. Mitä suurempi tähti on kirjan kirjoittanut, tai mitä enemmän niin sanotut kriitikot ovat kirjaa kiitelleet tai mitä enemmän palkintoa kirja on saanut, sitä vähemmän ne minulle tuovat elämyksiä. Joko olen todella tyhmä, tai kirjallisuudessa on joitakin lainalaisuuksia, joita en ymmärrä.

Musiikin kuuntelijana olen varmasti suurkuluttaja. Minulla on aina radio auki niin autossa kuin kirjoittaessanikin. Kun en musiikista mitään ymmärrä, niin minulle musiikki on taustakohinaa, joka estää minua kiinnittämästä liikaa huomiota korvieni tinnitykseen. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta klassisen- tai oopperamusiikin kyllä heivaan aina joksikin muuksi. Harvoin musiikissa kiinnitän huomiota sanoihin, koska yleensä teen jotakin muuta kuin pelkästään kuuntelen. Soittimista joku panhuilu on miellyttävä, mutta piano tai viulu ovat sieltä toisesta päästä. En yleensä mene paikan päälle musiikkitapahtumiinkaan, joissakin jazzkonserteissa olen käynyt ja olenhan käynyt kerran jopa musikaalissa Lontoossa. Toki musiikki ei siinä käynnissä ollut pääasia, vaan teatterin vanha ja melkoisen erikoinen arkkitehtuuri. Mielimusiikkini voisi olla jotakin jazzahtavaa, sellaista musiikkia olen ostanut jo aikoinaan useita LP -levyllisiä.

Näytelmäkultuuri ei iske minuun lainkaan. Siihen on monta syytä. Heti tulee mieleen liian yksinkertaiset lavastukset, ylinäytteleminen ja jäykkä tunnelma. Joku sopiva kesäteatteri menettelee, mutta elokuvista tykkään. Elokuvat kertovat tarinoita oikeassa ympäristössä ja näyttelijätkin ovat yleensä luonnollisempia. Pyrin katsomaan useamman elokuvan viikossa ja katson ne ihan kotona. Lähin elokuvateatteri on Järvenpäässä ja seuraavaksi lähin Lahdessa. En halua mennä niin kauaksi elokuviin. Myös vanhat kotimaiset elokuvat kiehtovat.

 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sairastelua


Influenssa

Niinhän siinä kävi. että muuttunut A-virus iski jäseniin. Flunssasta tulikin influenssa. Kävin lääkärissä, joka totesi, että kuitenkin ottamani piikki lievensi flunssaa jossakin määrin.

Monen kymmenen vuoden jälkeen kuumetauti ei tuntunut lainkaan hyvältä, ei ollut edes oikein muistissa, mitä kunnon flunssa on. Läskit ovat kipeät vieläkin ja rykimisen aiheuttama rintalihasten arkuus on varmasti vielä riesana jonkun aikaa.

Minulla on mennyt nyt viikko pilaten, mutta onpa kuulemma joku joutunut kärsimään tästä samaisesta jopa kolme viikkoa. Siinä onkin kestämistä.

Tässä sairastaessani, en ole kirjoittanut romaania, mutta televisiota olen töllöttänyt. Pääasiassa olen katsellut urheilua ja elokuvia. Vaikea oli televisiotakin katsella, kun silmätkin olivat ihmeellisen kipeät. Tärkeätä on ollut löytää sellaista katsottavaa, että juonesta ei pääse tippumaan, vaikka välillä olisi näytön lepuutus pitempäänkin päällä. Kuitenkin suunnilleen elokuva päivässä oli katsottava tai parhaina päivinä jopa kaksi. Urheilutarjonnasta kaivelin vain yksilölajien kilpailuja, jopa lasketteluakin katselin jonkin verran.
Nyt on ollut jo yksi päivä ilman kuumetta. Olo on kuitenkin vielä aika hutera. Korvissa soi ja humputtaa, mutta eiköhän tämä jo tästä ala selvitä. Toivottavasti nousuviikolla pääsen jo latusille yrittämään, miten kunto on valahtanut. Myös golfharjoituksia pitäisi päästä myös verestämään, jotta olisi keväällä helpompi päästä jälleen homman alkuun.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Talvi jatkuu -toivottavasti vielä jonkin aikaa


Alkutalvea

Kirjoitusurakkaa olen tehnyt lähes joka päivä tämän vuoden aikana, joten en ole tännekään ehtinyt mitään kirjoitella. Nyt sain flunssan ja nyt eivät aivot oikein toimi, joten voin pistää jotakin tänne blogien puolelle.
Ehkä olen saanut kirjoitustavoitteestani noin vajaan kolmasosan talteen. Olen siis suunnilleen aikataulussa, koska tavoitteenani oli saada versio yksi valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen on tiedossa se kaikkein pitkäpiimäisin vaihe eli koko aineiston läpikäynti, joka tarkoittaa uudelleen kirjoittamista, jonkun osan poistamista, kappalejärjestysten muuttamista, aikamuotojen tarkentamista ja tietenkin kirjoitusvirheiden etsimistä. Huhtikuussa pitäisi saada aineisto oikolukijan reposteltavaksi.  
Kirjoitan yleensä vain tunnin pari, korkeintaan neljä tuntia, mutta ajatustyötä teen tietenkin lähes koko ajan. Onpa joskus täytynyt nousta yölläkin
kirjoittamaan, kun on tullut joku ahaa-elämys. Viime aikoina ovat myös lumityöt kuormittaneet jonkin verran. Muutaman sentin lumet olen työntänyt ihan kolalla, vaikka putsattava alue onkin melko suuri. Pari kovempaa sadetta iski päälle, joten mönkijällä tein ihan käsineni säästämiseksi työt. Toisella kertaa oli tullut parikymmentä senttiä melko raskasta lunta. Mönkijällä sain tehtyä vuoren päällä olevan alueen ja pääsin juuri alas tien oikeaa reunaa, kun kiinalainen kilahti ja sammui siihen paikkaan. Hommat oli tehtävä loppuun kolalla. Kun olin tehnyt viimeisetkin pukkaukset, menin kokeilemaan mönkkäriä, ja sehän pärähti käymään. Kahden perättäisen lumityön aikana joku mikrokytkin oli saanut kaiketi kosteutta ja esti käynnistämisen.
Autotalli.comissa on edelleen Minin myynti-ilmoitus, ja viikko sitten sain postia, että voisiko autoa tulla katsomaan. Eipä kaveria näkynyt! Olkoon tallissa, kun ei se siellä paljon tilaa vaadi.
Hiihtelemässä olen käynyt jonkin verran. Täytyy kättä säästellä, joten kaksi - kolme lenkkiä perättäisinä päivinä olen käynyt hiihtämässä. Pisin lenkki on ollut 16 ja lyhin 8 km. Ennen flunssaa alkoi jo aika mukavasti sujua, ei tarvinnut enää seisoskella ja palautella, mutta nyt sitten tulee takapakkia, toivottavasti ei kovin pitkää taukoa tulisi.
Tuli melkoinen yllätys, kun tarkistusajoissa tasoitukseni golfissa tipahti singelin puolelle. Kisat menivät kuitenkin niin hyvin, että sieltähän se. Sen verran itseäni palkitsin, että hankin uudet rautamailat. Tuskin asialla on mitään merkitystä peliini, mutta onpahan vaihtelua. Entiset mailat pistin myyntiin tori.fi -sivuille. Onhan mailoilla meriittiä, kun tiputtivat tasoitukseni kuudestatoista kymmenen alle. Ensi kesä on jälleen arvoitus, kun nyt oikea käsi on ollut kipeänä, lajiharjoituksia en ole voinut tänäkään talvena ottaa ohjelmaan.
Vaimo on tarjonnut erilaisille elikoille kymmeniä kiloja auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja talipalloja. Ja onhan sieltä voinut seurailla eläinten toimintaa. Jopa pähkinänakkeli oli vieraana jossakin vaiheessa.  Oravat ja fasaanit ovat olleet vieraina, tosin fasaaneja ei ole nyt lumisateiden jälkeen näkynyt. Tintit ovat tietenkin ne pääasiallisimmat siivekkäät.