lauantai 31. toukokuuta 2008

Aerodynamiikkaa ja bensahuolia!

Tänä kesänä en ole ottanut Miniä käyttöön lainkaan, kun katsastus, vakuutukset ja verot veisivät muutamia satoja euroja. Siksi olen käyttänyt Moto Guzzia auton korvikkeena. Vaimo käyttää omaa autoaan työmatkoilla ja minä saan lainata sitä vain silloin, kun se sattuu paikalla olemaan. Kun moottoripyörällä joutuu kuljettamaan kaikenlaista tavaraa, joka ei sovi laukkuihin, niin tulee tuo aerodynamiikka vahvasti esille.

Golfkentälle mennessä mailabagi selässä jo heti alussa pienen kahdeksankympin alueen pätkällä bagi vetelee hieman tuulesta riippuen vasemmalle tai oikealle. Kylällä bagia ei oikeastaan huomaa ollenkaan, mutta kun käännyn Hyvinkään tielle ja tulee satasen alue, niin jopa bagi alkaa vängätä menoa milloin mihinkin suuntaan. Tuulen suunta ja voimakkuus vaikuttaa merkittävästi. Metsän kohdalla bagi vänkää johonkin suuntaan, mutta pellon kohdalla jo toiseen suuntaan. Lisäksi autojen aiheuttamat pyörteet ilmavirrassa vaikuttavat aivan hirveästi, bagi riuhtoo koko ajan pyöräilijäparkaa johonkin suuntaan. Onneksi iso pyörä on kuitenkin vakaa ja pyörän kulkuun riuhtominen ei juuri vaikuta. Ja eihän ole pakko ajaa sataa!
Mailabagi on kuitenkin melkoisen paksu, mutta kerran minulla oli selässä vanhan ajan auton suksitelineet selässä. Telineet olivat siis ohkaista putkea, mutta kyllä nekin vaan ihmeesti vetelivat.

Eipä olekaan ihme, että tuolla formulamaailmassa tutkitaan aerodynamiikkaa ja vaikutuksia erittäin ahkerasti tuulitunneleissa. Näiden testien mukaan sitten autoihin ilmestyy mitä ihmeellisimpiä lerpakkeita milloin mihinkin osaa autoa. Jo hyvin pienennäköiset muutokset saavat aikaan melkoisia vaikutuksia.

Eilen sain postipaketista ilmoituksen kotiin. Vedin goretexit niskaan ja lähdin Kustilla pakettia noutamaan. Kunnantalon risteyksestä piti kääntyä vasemmalle ja postiin johtavalle tielle. Mutta Kusti nykäisi kerran ja sammui liikennevaloihin. Startilla sain sen verran vauhtia, että pääsin pois risteyksestä ja parkkeerasin poliisitalon kulmalle nurmikolle. Otin kypärän päästä ja aloin tutkia, mistä moinen käyttäytyminen voisi johtua. Ensimmäisenä katsoin tankkiin ja eihän siellä ollut kuin höyryjä, ei kuulunut loisketta pyörää heiluteltaessa. Tyhjä, mikä tyhjä. Mutta miten se on mahdollista? Pyörän mittaristossahan on polttoaineen vähenemisestä ilmoittava merkkivalo! Merkkivalo oli kuin ei olisikaan. Virran päälle pano kyllä osoittaa, että itse merkkivalo on kunnossa, mutta se ei sitten ilmeisesti saa tankista tietoa, jolloin pitäisi alkaa tuikkia.

Mikä neuvoksi? Vaimo on Sippolassa, mutta olisikohan naapurin Mikko kotona? Hän oli kotona ja kiikutti minulle muutaman litran menovettä, jolla pääsin postiin ja vielä tankillekin.
Olen ajellut kaiken näköisillä kieseilla toista miljoonaa kilometriä ja koskaan aiemmin en ole tien päälle jäänyt. Ja nyt se tapahtui terapiavälineelläni!

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Uusi kirja valmis!


Tai ei tietenkään vielä kirjana, mutta sisältönä.
Painoin retukkaa eilen vähän ennen Formula 1:n lähdön hetkeä viimeisen kerran uuteen kirjaani liittyen. Sinne Saksan maalle kustantajalle olin saanut lähtemään aineiston monen yrityksen jälkeen. Neljä kertaa lähetin koko paketin ja viimeisellä kerralla pääsin esikatseluun tutkimaan virheitä. Ja olihan niitä joitakin, joten vielä viidennen kerran paketti oli pistettävä eteenpäin. Lähetys vei aikaa noin tunnin, joten viisi tuntia bittejä virtasi koneestani lauantain ja sunnuntain aikana Saksaan. Kirjan sisällys on 167 Mtavua, joten melkoisesti bittejä tuollaiseen 224-sivuiseen kirjaan sisältyy.

Syyt, miksi vastaanotto nirsoili, oli ihan minusta kiinni. Koska kirjaan tulee melkoisesti kuvatuksia, niin ensin vastaanotto rutisi muutamien kuvien resoluutiosta pariin otteeseen, sitten kerran se totesi sivun olevan 3 mm liian leveän.


Tuo muutaman kuvan resoluutiovirhe otti päähän. Minulla oli kovalevyrikko joku aika sitten ja tietenkin juuri ne kuva menivät sen tien, kun en ollut viitsinyt ottaa tiedostoista kopioita muualle. Ja sitten jouduin tekemään sen, mitä ei koskaan pitäisi tehdä. Otin näistä murheenkuvista skannerilla vedokset, joita sitten käsittelin kuvankäsittelyohjelmalla siten, että resoluutiota sain lisää. Laatu meni heikoksi! Onneksi ne eivät ole kirjan kantavia kuvia, joten hammasta kiristellen jouduin tyytymään tilanteeseen. Katsoin, että on parempi olla mukana joku huono kuva kuin poistaa ne kokonaan.


Uusi kirja kuuluu kahleet -sarjaan. Ensimmäinen oli syksyllä 2007 julkaistu "kairoilta kahleisiin" ja tämä eilen kustantajalle lähetetty on sarjan toinen ja vimeinen 17.6. minun 60-vuotispäivänäni julkaistava "kahleet murtuvat". Kuten nimestäkin voi päätellä, niin kirja on paljon optimistisempi kuin oli tuo ensimmäinen. Missään tapauksessa en halua sanoa, että tilanne olisi täysin hallussa, mutta näkyvissä on selkeästi merkkejä paremmista ajoista.
Eilen illalla kävimme kävelemässä golfkentän läpi, ja huomasin, että pää oli tyhjä. Pelistä ei tullut mitään. Olivat viimeiset vuorokaudet niin työntäyteisiä, että tällainen huonokuntoinen sippasi niin henkisesti kuin fyysisestikin!


Varsinaista kirjan julkaisutilaisuutta ei ole, koska äitini hautajaiset ovat 19.6. Olemme järjestelemässä hautajaisia Suomussalmella 17.6. Mitään syntymäpäiviäkään en järjestä. Omistan tuon ajan ja kirjani äitini muistolle!


Kustantaja on edelleen Books on Demand GmbH, Helsinki (http://www.bod.fi/).


keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Äiti pääsi Raiskioon

Tänään sain puhelun hieman ennen klo 17:ää. Kajaanin Keskussairaalasta soitti sama sairaanhoitaja, jolle olin juuri varttituntia aiemmin soitellut ja kysellyt hoidossa olevan äitini vointia.
Hoitaja kertoi, että äiti on kuollut klo 16.40. Siis juuri silloin, kun me puhuimme. Ilmeisesti hoitaja oli mennyt suoraan äitini luokse puhelun päätyttyä ja todennut, että sormen päät ovat jo siniset eikä ole enää verenpainetta. Silmät olivat vielä hieman räpsähtäneet, kun äitiä oli puhuteltu. Mutta siihen sitten äidin maallinen elämä oli päättynyt.

Äiti jaksoi puhua kanssani vielä maanantaina. Jo silloin hän totesi, että ei enää jaksa hengittää kunnolla. Ja minäkin sen hyvin kuulin. Keskustelimme myös kuolemasta ja totesin, että hänen miehensä siellä jo odottelee häntä. On odotellut jo yli viisi vuotta. Äiti ei enää tuota muistanut, mutta oli mielissään, kun kuuli, että ei joudukaan tuntemattomaan paikkaan, jos lähtö tulee.
Mutta Raiskioon oli menossa vielä kovasti, vaikka totesikin, että eipä hän enää jaksa heinäpellolle mennä. Minua sinne patisteli, että isä ja äiti saavat karjalleen syömistä.
Raiskio on äidin synnyinkoti, jonka vaikutuksessa hän on elänyt isän kuoleman jälkeen hyvin vahvasti ja varmaan isän eläessäänkin jonkun aikaa. Nyt hän sinne sitten pääsi!

Äidin elämä on ollut hyvin raskasta monestakin syystä. Hänellä on ollut lukemattomia sairauksia, lääkkeitä on pitänyt niellä ämpärikaupalla, leikkauksia on tehty useita.
Niin kauan kuin minä muistan, hän ei ole tervettä päivää nähnyt. Siksi hänen asenteensa elämään oli välillä hyvinkin ahdistunut. Hän pelkäsi lähes kaikkea, mitä ihminen vain voi pelätä. Eikä ainoastaan omasta puolestaan, vaan hän pelkäsi meidän kaikkien läheisten edestä milloin mistäkin. Kuolema tuntui olevan hänelle peloista suurin. Mielestäni hän eli hyvinkin "vanhurskasta" elämää, mutta kuitenkaan hän ei tuntenut olevan valmis kuolemaan. Tilit Jumalan kanssa eivät olleet hänen mielestään vielä selvät. Nyt maanantaina hän oli jo antanut periksi, minusta hän ei enää pelännyt tulevaa. Hän totesi, että Jumalahan sen päättää, milloin hänen loppunsa tulee. Kuitenkin pyysi minua rukoilemaan puolestaan. Sen lupasin mielihyvin tehdä - ja teinkin, kuten olen tehnyt joka ikisenä iltana aivan pikkupojasta asti.

Äiti eli kuitenkin koko suuresta sisarussarjasta vanhimmaksi. 20.6. olisi tullut 87 vuotta täyteen. Se on sellainen ikä, että esimerkiksi minä en kuvittele pääseväni lähellekään noita vuosia. Mutta aikahan sen näyttää!

Olen kirjoittanut kirjoissani äidistä ja isästä useaan otteeseen. Äiti oli erityisesti nuorempana se henkilö meidän perheessä, joka tasapainotti elämää. Isä oli välillä todella jyrkkä, mutta äiti oli se sovitteleva henkilö meidän lasten ja isän välillä. Erityisesti sisareni kanssa isällä oli joskus todella jyrkkiä keskusteluja, mutta äiti sai välit aina kuntoon. Saattoi äidillä joskus olla todella raskasta!

Nyt toivottavasti helpottaa!

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Sähköstä ja vähän muustakin

Katselin eilen aamuna aamutelevisiosta keskustelua tuulivoimasta. Tai lähinnä siinä keskusteltiin uudesta projektista, jossa tullaan kartoittamaan vuoden 2009 loppuun mennessä tuulivoiman potentiaali Suomessa. Potentiaali kartoitetaan koko maasta ja siten, että mittaukset tehdään 100 metrin korkeudella - aiempi tutkimus kun oli tehty vain 50 metrin korkeudelta. Tarkoitus olisi pystyä saamaan hyvät paikat ainakin tuhannelle noin 100 m korkealle sähkömyllylle!

Siinä katsellessa tuli mieleen kansalaiset. Kun olin matkapuhelinoperattorilla töissä, tarvitsimme paljon uusia mastoja, kun järjestelmät siirtyivät koko ajan korkeimmille taajuusalueille ja päätelaitteet tulivat pienemmiksi ja tehottomammiksi. Näitä paikkoja etsivillä oli erittäin suuria vaikeuksia saada keppejä pystytettyä radioverkon kannalta optimipaikoille mm. meren rannoille tai sisävesien mökkipaikoille. Palvelua kyllä operaattorilta vaadittiin! Siinä oli insinööreillä melkoinen epäyhtälö ratkaistavana. Aina jotenkin kuitenkin saatiin palvelua laajennettua ja asiakkaita tyytyväisemmiksi. Mitenkähän käy, kun tuulimylly-yhtiöt alkavat niitä puistojansa perustaa?

Itse en missään nimessä haluaisi naapureiksini joukkoa myllyjä - ainakaan Kiantajärven rannalle! Enkä kyllä tänne Mäntsäläänkään, vaikka täällä sähköä tarvitsen jopa lämmitykseen. Mökillä ei sähköä tarvita. Ennen asun vaikka atomivoimalan naapurissa kuin lapojaan huiskivien myllyjen näköpiirissä.

Toinen seikka, joka on tullut esille viime päivinä julkisuudessa, mutta on ollut meillä laajakaistan käyttäjillä kyllä tiedossa iät ajat. Siis operaattorin myyntimiehet myyvät asiakkaille esimerkiksi yhden megan yhteyden, mutta käytännössä tarjoaa tuosta vain vaikkapa puolet. Laajakaista on mielestäni sellainen tuote, jossa juuri nopeus on yksi merkittävä tekninen argumentti.

Taas esimerkki matkapuhelinajaltani: asiakas soitti tuohtuneena, että hän hankki matkapuhelimen ja on nyt seurannut, mitä tuli ostaneeksi. Ja hän tunsi tulleensa petetyksi, kun puhelimen kentänvoimakkuusmittarissa on tyypillisesti vain puolet kentästä. Hä oli kuvitellut ostavansa täydet kentät samoin kuin ostaessaan litran maitopurkin. Ei hän siinäkään tyydy puolikkaaseen purkkiin. Minä kyselin, että onnistuvatko puhelut ja tekstiviestit. Vastaus oli, että kyllähän ne onnistuvat, mutta kenttää hän haluaa lisää. Selitin, että tässä tapauksessa myytävä tuote on puhelu tai tekstiviesti, ei kentänvoimakkuus. Ei mennyt perille, vaan hän lupasi ottaa yhteyttä Karpoon ja vaikka mihin instansseihin, jotta tuollaisesta petkutuksesta tulisi loppu. Ehkäpä joku viisaampi sai sitten hänelle kerrottua asian oikein, koska Karpon juttua tai muutakaan ei asiasta enää kuulunut. Tai sitten selitykseni oli kuitenkin mennyt perille.

Mutta tuosta laajakaistasta vielä. Jonkun pitää pistää myyntimiehet ja johtajat ruotuun, jotta myös laajakaistan myyntiarvot ja todelliset arvot ovat yhteismitalliset. Näin on kuluttajillakin mahdollisuus verrata tuotteita ja hintoja oikeiden tietojen mukaan. Nykyisen mallin mukaan toimittaessa joutuvat operaattoreiden asiakaspalvelut, tekniset asiakaspalvelut ja tekniikka turhaan paineiden alaisiksi, kun äkäiset asiakkaat tulevat lankoja pitkin. Turhaa ja epäkiitollista työtä! Ja kyllä eri viranomaisetkin saavat varmasti asiasta osansa - ehkäpä ansion mukaan!
Siis laajakaistojen tekniset arvot samoiksi niin myynnissä kuin kentälläkin!

lauantai 3. toukokuuta 2008

Sanomisia takaisin!

Kävimme eilen ensimmäistä kertaa tänä keväänä kiertämässä Hirvihaaran golfkenttää. Minä kävin aamulla ensin yksikseni pelailemassa kierroksen (9 reikää). Edellä pelasi kaksi miestä, siksi meno oli vähän hidasta. Joutessani pelasin kierroksen kahdella pallolla, joten lyöntejä tuli suunnilleen yhtä paljon kuin olisin kiertänyt oikean kentän. Tai oikeastaan lyöntejä tuli runsaasti enemmän - oli pelaaja ja kyllä kenttäkin siinä kunnossa, että kunnon tulosta ei voinut tulla. Väylät olivat ihan kelpo kunnossa, mutta greenit olivat surkeat. Jääpolte oli tehnyt tehtävänsä ja ruohokin oli niin pitkä, että pallo ei siinä pyörinyt. Tuli paljon putteja.

Illalla vaimo houkutteli toiselle kierrokselle. Jalat tuntuivat lähes pökkelöiltä jo alussa, mutta pikkuhiljaa ne hivenen vertyivät. Kiirettä meillä ei ollut, kun edessä pelasi kolme miestä, joilla ei ollut mitään kiirettä. Tuntui enemmän kiinnostavan suhdetoiminta kuin peli. No, ei se haitannut minua, koska olin melkoisen puhki. Hyvä, että pääsin mäkien päälle!

Kun aloittelin golfia, niin naureskelin kavereille, jotka pitivät golfia jonkinlaisena kuntourheiluna. Silloin minulla ei ottanut voimille, vaikka joskus mentiin kaksi kertaa 18 reikäinen kenttä läpi perätysten. Naureskelin vain kavereille, jotka päivittelivät kierrosten rankkuutta. Mutta en silloin tiennyt, että he olivat jo silloin samanmoisessa rapakunnossa kuin minä olen nyt. Siis on otettava sanat takaisin ja todettava rehellisesti, että tavalliselle konttorityöläiselle golf on mitä suurimmassa määrin myös kuntourheilua kaiken muun lisäksi. Siis yksi hienoimmista lajeista koko elämän mittaiseksi harrastukseksi. Valitettavasti se tuli aloitettua vain liian myöhäisellä iällä, mutta onhan tässä vielä parikymmentä vuotta kasikymppiseksi aikaa harrastaa! Jos elinpäiviä riittää!

Tänään tuli käytyä Lahdessa historiikkiautojen messuilla. Ja väkeä oli mielettömästi. Kameraan sain yli 50 ruutua minua kiinnostavista autoista. Sain kuvattua E tyypin Jaguaareja, Porscheja, MGB:n, Triumph TR 4:n, pari Isuzua, Volvo P 1800:n, erilaisa Alfa Romeoita ja tietenkin Minejä ja monia muita -60 - -70-lukujen ajoneuvoja. Kuvastaa, että ei se koira karvoistaan pääse!

Hauskaa tulevaa viikkoa!
t. Alpo