Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta

Hesassa

Torstaina minut oli kutsuttu entisen työkaverini syntymäpäiväkahville. Hänelle tuli täyteen kuudes vuosikymmen, joten hän oli päättänyt kutsua yhteen työkavereitaan, niin nykyisiä kuin meitä entisiäkin.
Edellisen kerran olin käynyt Hesassa kolme vuotta sitten, kun julkistin edellisen romaanini "rajalla" messarissa ja samalla reissulla kävin myös entisen työpaikkani henkilöiden radiokerhon silloisille jäsenille kertomassa kirjastani. En siis ole pääkaupungissa yhtenään rymynnyt.

Reissuun lähdin hyvissä ajoin eli noin puolitoista tuntia ennen h-hetkeä. Tuolla periaatteella en ole juuri koskaan myöhästynyt mistään - tosin joskus se ärsyttää, kun olen paikalla ihan liian aikaisin. Suuntasin sateisena torstai-iltapäivänä TT: n kokan Mäntsälän pohjoisesta liittymästä Hesaa kohti. Kiihdytin vauhdin gps:n mukaan suurimmaksi sallituksi ja tökkäsin pilotin päälle. Perästä lähestyi huomattavalla ylinopeudella auto, joka paljastui vanhaksi Mersuksi. Auto sujahti vauhdilla ohi, mutta se ei riittänyt, vaan tietenkin sen oli heitettävä kurat tuulilasille, kun käänsi ohituskaistalta heti eteeni. Mersun takana ei ollut liikennettä, joten teko oli varmaankin harkittu. En sitä muuten voi ymmärtää.
Eipä silti teko ei ollut matkallani ainoa, vaan useita samanlaisia ehti tapahtua ennen Järvenpään pohjoista liittymää. Onneksi tuolla tien päällä ei enää tarvitse olla päivittäin ihmettelemässä muiden kuskien temppuja. Liikennöitsijöiden ammattitaito ja toisten liikkujien huomioiminen ei ole vuosikymmenissä muuttunut miksikään.

Ajoin siis Järvenpään kautta Hyrylään. Tankkasin Riihikallion Nesteeltä edullista bensaa ja jatkoin Elimäenkadulle, jossa parkkeerasin auton maksulliseen ruutuun ja matkustin loppumatkan kävellen. Vessassa huomasin miehen, mutta tajusin hänet entiseksi pomokseni vasta, kun hän totesi, että ollaan menossa samaan tilaisuuteen. Käytävään alkoi kerääntyä porukkaa ja lopulta myös päivänsankari Tuulakin saapui ilmeisesti pomonsa kanssa paikalle. Pomo piti pienen onnittelupuheen, antoi lahjat ja niin pääsivät toisetkin tuomaan muistonsa. Paikalla olivat ainakin Olli, Mika, Tapani, Vesa, Martti, Lasse, Sami, Jarmo, Ilkka, Raimo ja monia, joille en enää nimeä löytänyt.
Joukko viritti onnittelulaulun periaatteessa yksiäänisesti, mutta käytännössä ilmoille kiiri laulu erittäin moniäänisesti, kuitenkin tarkoitus oli hyvä.

Sitten skoolattiin ja siirryttiin pöytiin makoisille kakkukahveille pöytiin. Kiva oli tuttuja nähdä pitkän ajan jälkeen, mutta eihän tuollaisissa tilaisuuksissa ehdi paljonkaan yksittäisten henkilöiden kanssa kuulumisia vaihtaa.
Itse olin paikalla puolisentoista tunti, mutta lähdin paluumatkalle ennen suurinta ryysistä. Paluumatkalla varmistui edelleen se, että onneksi Lahden moottoritiellä ei tarvitse ihan päätoimisesti ajella. On se liikenne sen verran improvisoitua, nuotit ovat jokaisella samat, mutta toteutus jotakin muuta. Merkillistä!

Kommentti kynttilöistä

Sain muutama päivä sitten nuhtelut, että olin vienyt muistelupaikalle liian suuria kynttilöitä. Toisten tuomat kynttilät jäivät kommentoijan mielestä niiden varjoon.
Emme vaimon kanssa varmaan ajatelleet, että joku voisi saada herneen nenäänsä meidän tuomien kynttilöiden koosta. Tavoitteena oli vain saada pitempi paloaika.
Koska kommentoija tuli esille nimettömänä, niin en voi kommenttia julkaista kokonaisuudessaan blogini yhteydessä (vuoden 2010 eräs blogi) - aiheuttipahan kuitenkin yhden lisäihmetyksen.

Kirjamessuiluja

Olen julkistanut monta kirjaani Helsingin kirjamessuilla ja kerran pääsin jopa kustantajan standille kertomaan silloisesta kirjastani ja kirjoittamisestani. Meitä edeltävä ryhmä oli kerännyt yleisöä melkoisesti ja olimme mielissämme, että saamme kivasti julkisuutta. Meitä oli menossa toimittajan haastateltavaksi kaksi kirjailijaa, minulla oli takana jo pari kirjaa ja toinen oli ensimmäisen kirjan julkaissut nuori kirjailija. Kun aikamme koitti, ainakin puolet kuulijoista kiirehti jonnekin muualla. Hieman pettynyt tunnelma oli!

Muutaman kirjan julkaisin messuilla vielä tuonkin jälkeen, mutta nyt en enää sinne lähtenyt kirjaani julkistamaan. Siellä on nykyään niin paljon kaikkea, että yksittäinen kirja ja tuntematon kirjailija ei siellä yksinkertaisesti pääse mitenkään esille. Se on mitä ilmeisemmin tähtien tapaamisareena nykyään.

Aamutv on tuonut esille monia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat pistäneet elämänsä kansien väliin ja ovat siellä messuilla ja saavat varmasti julkisuutta ja kirjoilleen myyntiä. Heillä ei tule olemaan ongelmia, koska ihmiset ovat yllättävän uteliaita lukemaan, mitä henkilöt itsestään paljastavat. Olen itsekin lukenut monia vastaavia teoksia ja onhan siellä mielenkiintoisiakin paljastuksia.
Kirjoitin itsekin kaksi ensimmäistä kirjaa omasta elämästäni ja varsinkin ensimmäinen kirjani myi ihan hyvin. Toinen kirjani olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Silloin kuvittelin, että elämä on jo seesteistä ja selvää, mutta niinhän ei sitten ollut. Teknisesti ja jopa asiallisesti nuo kirjani eivät näin jälkikäteen tyydytä, mutta varsinkin ensimmäisestä olen saanut mairittelevia arviointeja, jotka vähän ihmetyttävät.
Eipä silti monet muutkin omaelämäkerralliset teokset ovat mielestäni monta kertaa korkeintaan tyydyttävää tasoa.

Omista kirjoistani arvostan eniten aivan ensimmäistä romaaniani "reppana". Ensimmäinen kerta missä tahansa on se parhaiten mieleen jäänyt, sen pohjalle on hyvä rakentaa myös uutta. Itse kuitenkin vähän hutiloin, kun kirjoitin reppanalle jatko-osan. Sinänsä sain kirjaan kivasti juttua, siis tapahtumia jopa jotenkin dekkarimalliinkin, mutta vaikea oli "takapotkua" synnyttää. Jopa kannesta tuli tylsä!
Sitten pääsin työstämään kolmatta romaaniani "rajalla", siitä sain mieleiseni tarinan ja hyviä arvosteluja muiltakin, mutta en jättänyt kirjoittamistani siihen, vaikka seuraavan romaanin syntymiseen menikin aikaa reilusti. Mutta mielestäni "mustapukuista" kannatti odottaa. Se on erilainen tarina, mutta olen saanut siitä kiitosta jo lukijoiltakin. Sitä ilkeän esitellä missä tahansa!

Kirjallisuus on mielenkiintoinen taiteen laji, kirjan synnyttäminen on pitkäjänteistä työtä. Ensin on synnyttävä idea, aihe. Sitten on etsittävä taustatiedot ja kudottava tarina suunnilleen valmiiksi ja kirjoitettava pitäen tiukasti kiinni suunnitelmasta, jotta punainen lanka ei karkaisi käsistä. Minulla kirjoittaminen saattaa viedä aikaa kuukausia, joten se on tiukkaa aikaa, mutta kuitenkin kirjoittamisen parasta aikaa. Kirjan viimeistely on kaikkein tylsintä, mutta kuitenkin tärkeä vaihe, jotta kirjasta tulisi mahdollisimman edustava. Lopuksi se pitäisi saada vielä lukijoiden tietoisuuteen. Siinäpä pulma!
Ainakin tuntemattomalle kirjailijalle tunnettuuden aikaansaanti on jopa kohtuuttomasti voimavaroja vaativa vaihe ja siihen en kyllä kirjamessujen kokenut auttavan. Täytyy siis vain heitellä verkkoja ja katsoa, jos jotakin aukeaa.

Päivä Hangossa

Jo kolmena vuotena peräkkäin olen käynyt Hangossa pelaamassa kierroksen golfia seniorigolffareiden erikoishinnalla. Toissa syksynä menin sinne, kun Hirvihaaran kenttä oli jo suljettu, mutta Hangossa pelattiin. Soitin silloin Aulikselle, että lähde mukaan kävelemään. Ja hän lähti!
Viime syksynä pelattiin jo yhdessä. Hän oli suorittanut keväällä green cardin. Tänä vuonna pelasimme jo kierroksen Hirvihaarassa ja eilen pyyhkäisin vastavuoroisesti Hankoon.
Auliksen olin oppinut tuntemaan jo 1990 -luvulla, kun pyörimme rallisprint -kuvioissa. Silloin myös selvisi, että olemme kotoisin samasta pitäjästä. Suomussalamelaesie siis.

Aulis on tiputtanut tasoitustaan lähes joka kierroksella syyskuun alusta alkaen. Ainoastaan yksi vapaapäivä hänellä on ollut golfista, joten kierroksia on kertynyt mukavasti. Hirvihaarassa hänellä oli tasoituksena vielä 54, mutta nyt jo kolmen kympin paikkeilla. Harjoitus on auttanut! Siispä pelasimme tasoituskierrokset myös eilen.

Kenttä oli kuiva ja hyvässä kunnossa ja aurinko paistoi. Geenit eivät olleet aivan nopeimmat, mutta olivat tasaiset ja se on tavallisille tuuppareille sopiva. Alussa tosin oli hieman opettelemista. Aulis aloitti tripalalla ja minä bogeylla, seuraavalla sitten teimme molemmat bogeyt. Homma jatkui, tulokset vaihtelivat parin ja tuplien välillä ja eka ysi päästiin tuloksilla Aulis 50 ja minä 41.
Toinen puolisko alkoi minulla hyvin, koska heti kahdella ensimmäisellä tein pirkut, kun Aulikselle kirjattiin tripla ja par.
Kierroksen lopussa laskettiin toiselle ysille Aulikselle 51 ja minulle 36 lyöntiä. Yhteensä Aulikselle kertyi 101 lyöntiä ja minulle 77 lyöntiä. Kummankin tasoituskierros toi siis alennukset tasoitukseemme. Aulis pelasi kesän parhaimman tuloksen ja minullekin tuli kesän paras tasoituskierros ja toiseksi paras kierros kaiken kaikkiaan.
Hyvän kierroksen jälkeen olikin hyvä mennä nauttimaan grillipihvit!

Ruokailun jälkeen menimme katsomaan Auliksen nykyistä kilpa-autoa, mustaa rättikatto kiihdytyskuplaa. Hieno peli, kuin näyttelyesine konsanaan, eikä tekniikkakaan ole ihan perinteistä. 2,4 litran bokserikoneessa ovat nokka-akselit kansissa. Samanlaista konetta ei kaiketi tule vastaan toista, ainakaan Suomessa. Ja olihan siellä muutakin kivaa katseltavaa, mutta kotiin oli kuitenkin lähdettävä.

Paluumatkalla liikennettä oli jonoksi asti. Jono ajeli hieman alinopeutta ja se ilmeisesti ärsytti ainakin valkoisen Skoda RS:n kuljettajaa. Hän kaiketi kuvitteli, että minä sen jonon aiheutan, kun roikkui aikansa takapuskurissa ja kun eteen tuli ohituskaista, niin jopa pukkasi vauhdikkaasti ohi poistuakseen sadan metrin päästä eri tielle. Tiedänhän minä, että Skoda on hyvä auto, mutta taisi kaverilla itsellään asia olla epäselvä, kun piti näyttää. Sama autohan minullakin periaatteessa on alla, vaikka ympyrät keulaa koristavat. Ehkäpä siksi. Meitä on moneksi!

Ei oo LADAN voittanutta - runokirja

Ei oo LADAN voittanutta ja muita autorunoja.

Risto Kormilainen, Väylä 2015.

 Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija Risto Kormilainen on julkaissut 40. kirjanaan runokirjan autoista. Olemme tottuneet siihen, että runoja rustataan rakkaudesta, surusta, kaipuusta ja ties mistä muusta vastaavasta, mutta autoista en aiemmin ole nähnyt runokirjaa. Risto Kormilainen on tunnustautunut autojen ja erityisesti vanhojen autojen kannattajaksi, joten siinä mielessä runokirja ei ole yllättävä.

Saatuani kirjan käsiini aivan ensimmäiseksi etsin, mitä kirjailija on runoillut omassa tallissani harrasteautona olevasta Ministä. Kirjassa on itse asiassa kaksikin runoa Ministä, onpa sinne päässyt Minin siivellä myös Timo Mäkinen ja Mr.Bean.

Otan tähän esittelyyn lyhyemmän esityksen Mini -runosta:

Reppu ja minimies,

siin on sellainen pari

             kun kumpikin paikkansa ties.

Jos repun laittoi peräkonttiin,

             se piti jättää retkottamaan auki

             kun kirveenvarsi ei kokonaan

                          mahtunut sisälle.

Ei saa nauraa.

5,5 miljoonaa kappaletta

eikä voittoa hilkun vertaa

Minor.

            Mini.

                      Exitus.

Sitten esimerkki Audi -runosta:

”Niin paljon autoa, että hinta saattaa yllättää.”

Audi.

Aivan varmasti.

Kun tyhjällä lompsalla hieroo ohimoa,

niin hintakaan ei pääse yllättämään.

Audissa autoa koko rahan edestä.

Rahanreikä.

Ja sitten Skoda:

Skodan synnytti mahtava Itävalta-Unkari.

Laurin&Klement pisti renkaat yhteen koriin

      Emi Skodan Skodovyn kanssa.

Skoda.

Suunnitelmatalouden ihanneauto:

pieni kulutus, huono teho ja

             onnettomat ajo-ominaisuudet.

Ojasta on ennenkin noustu,

sanoi Skoda kun Volkkari ohi meni.

Skoda.

Siinä vasta auto.

Paranee kuin viini vanhetessaan.

Oi muistatko Emma sen kuutamoillan

             kun Skodassa kerran haaveiltiin.

Sopii eräretkeilijöille! (Kodassa)

Skoda.

Muistojen bulevardi

kun Skoda tielle jätti.

Sininen koppakuoriainen vuodelta 1958.

Lujaa mentiin penkka sauhuten.

Sukupolvelta toiselle jää.

1000 MB.

Tsekkoslovakian pieni ihme AZNP.

Siinäpä esimerkit meidän pihassa olevista ajoneuvoista.

Pääasiassa runot ovat humoristisia muisteloita jo historiikkiluokkiin siirtyneistä ajopeleistä, mutta löytyy siellä pätkät muutamasta uudemmastakin, ainakin Dacia Sandero ja Nissan Qashqai ovat Audin lisäksi päässeet kirjailijan ruodittaviksi.

En ole runomies, en oikein ymmärrä runoja ehkä juuri siksi, että yleensä en niitä lue, mutta tämän kirjan luin heti mökille päästyäni kynttilänvalossa. Kyllä automies automiehen tuntee!

Piristävää vaihtelua ainakin näin seniori-ikäiselle, kun ne Ifat, Mosset, ´Skodat, kusiaiset sun muut vastaavan aikakauden menopelit ovat hyvässä muistissa! Niin ja se vuoden 1972 Minikin on löytänyt talliini, joten referenssiä tuoreempiin saan aina, kun vain haluan.

Automiehen kannattaa lukea Risto Kormilaisen runokirja tai ehkäpä peräti kunnianosoitus autoille ja muistella menneitä. Olivathan kaikki asiat ennen paremmin?

 

 

Ensimmäinen arviointi uusimmasta kirjastani Ylä-Kainuu -lehdessä 24.9.2015

Nopeatempoinen toimintaromaani

Alpo Manninen: mustapukuinen, Books on Demand 2015.

Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Mäntsälässä asuva Alpo Manninen on jatkanut kirjallista tuotantoaan romaanilla ”mustapukuinen”. Se on tiheätunnelmainen, trillerimäinen kuvaus Olkiluodon ydinvoimalan työmaan betoniraudoittajaporukan viimeisen keikan loppunäytöksestä, jossa vakavalla tavalla sijaiskärsijäksi nousee nuori nainen. Mutta samalla se on kuvaus oikeudenmukaisuuden etsinnästä, jossa totuus joutuu kohtaamaan toisenlaisen totuuden, jossa tuomioistuimen julistama päätös johtaa oikeuden ottamiseen omiin käsiin.

 

Salaperäinen mustapukuinen mies nousee pääosaan nuoren Heidin rinnalle. Manninen kuljettaa rinnakkain heidän elämäntarinaansa tuoreella ja yllättävällä tavalla. Betoniraudoittajat pääsevät rikoksestaan vähällä ja lehdistö on ennakolta tuominnut lähes yksinomaan nuoren Heidin. Tapahtumat vyöryvät nopeasti eteenpäin ja yllättävät käänteet seuraavat toinen toistaan. Manninen punoo juonta taitavasti, suorastaan hengästyttävästi, mikä aiheuttaa sen, että henkilökuvat jäävät etäisiksi. Poliisin työn kuvaukseen ja myös henkilöhahmoihin jää kaipaamaan sekä terävyyttä että syvyyttä.

Romaani näyttää maailman vastakohtaisuudet, mutta samalla pohtii ihmisyyden syvintä olemusta sekä inhimillisyyttä. Itsekkyyden lisääntyminen on johtanut vain omien oikeuksien puolustamiseen, mutta ei näytä sitä, miten asiat näyttäytyvät toisen näkökulmasta.

Manninen on rakentanut viisaasti teemansa myös jännityksen kautta. Romaanin jakaminen selkeästi lukuihin olisi tuonut jäntevyyttä teokselle. Tiivis tunnelma säilyy loppuun saakka ja vie lukijan eri tasoisten pohdintojen ääreen.

Risto Kormilainen

PS! Risto Kormilainen on mm. Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija.

Kainuussa ja Koillismaalla

Kirjani ”mustapukuinen” tiimoilta päätin viettää vajaan viikon mökillä Suomussalmella syyskuun alkupuolella. Kontissa oli muutama kirja luovutettavaksi sukulaisten käyttöön, mutta myös golfvälineet olivat mukana. Ajoin ensin Juvalle, jossa tankkasin niin auton kuin kuskinkin sekä soitin Siilinjärvelle, jos vaikka Vanhalle Tarinalle olisi sopivasti tiiausaikoja tarjolla. Ja olihan siellä.

Caddiemaster oli savolaiseen tyyliin puhelias ja kehui kentän kunnon hyväksi. Puttigreenillä kylläkin totesin, että ei greenit ole Hirvihaaran veroiset.
Sain seurakseni kaksi paikallista miestä, toinen oli jo seniori, mutta toinen oli vielä työelämässä. Golfkokemusta heillä oli vasta muutama kesä, joten hasardeja varsinkin toisella puoliskolla tuli muutamia. Minä selvisin ensikertalaisena melko hyvin Kosti Kurosen toimiston tekemistä ansoista. Pelatessa muistui elävästi mieleen, kun meidän kenttämme suunnittelija Jorma Huhtanen kertoi, että Kosti Kuronen harrasti suunnittelussaan pelaajille ansoitusta käyrän kohottamista.
Vanha Tarina on kenttänä maisemallisesti aivan eri luokkaa kuin joskus aiemmin pelaamani Uusi Tarina. Ainakin itse tykkäsin vanhan maisemista enemmän. 89 lyöntiä kertyi tuloskorttiin – siis ihan ok ajon jälkeen ja ensimmäisellä kierroksella kyseisellä baanalla.

Matka jatkui Suomussalmelle nopean aterian jälkeen. Mökille pääsin vasta hämärissä, joten heitin vain muutaman kalikan makkarin Porin kaminaan ja kattilaan kävin kaappaamassa pesuvettä lämpiämään kaminan päälle. Pientä iltapalaa nautin ja sitten taskulampun valossa näin, että vastarantaan myllertänyt tuuli oli roskannut veden. Kattilan vesi oli niin roskaista, että hädin tuskin pystyin naamani ja hampaani pesemään. Kämppä ei lämmennyt oikeastaan lainkaan ja kömminkin makuupussiin, jossa kyllä tarkeni hyvin, mutta kosteus häiritsi.

Aamu oli komea. Söin aamupalan, varasin Kuusamosta golfajan ja lähdin ajelemaan kohti Koillismaan pääkaupunkia. Uusi golfkenttä on rakennettu meijerin ja kylpylän naapuriksi. Parkkipaikka oli vielä keskeneräinen, ja en ollut ihan varma, minne siitä pitää lähteä. Onneksi parkkipaikalla oli pari golffaria, jotka lähtivät kipuamaan rinnettä ylös, ja minä seurasin perässä. Klubi oli rakennettu kukkulan päälle lähes korkeimmalle kohdalle, asiointi sujui hyvin ja myös aamukahvit sain samalla kertaa.
Kahvin jälkeen lähdin alas rangelle lyömään korillisen palloja. Tunsin heti, että alusta on ihmeellisen kova, palloa oli lyötävä mieluimmin kylkeen kuin maahan. Lyöntien jälkeen selvisi kysymällä, että puttigreeni on ylhäällä klubin viereesä. Siispä kipusin sinne. Greenillä oli isoja paljaita kohtia, joten ei kovin hyvältä näyttänyt. Sitten lähdin etsimään ykkösen tiiauspaikkaa. Se oli hieman klubia alempana, mutta kuitenkin korkealla ykkösväylään nähden. Silmä sanoi, että en millään pääse veden yli väylälle ja lippukin näytti olevan todella kaukana. Sain lähtöön paikallisen kaverin ja lisäksi toisen, joka pelaa aina Kuusamossa, kun on mökillään. Heiltä selvisi, että avauksen tarvitsee olla vain 110 m. Ja totta tosiaan, avauksen sain helposti 140 metriin lipusta. Sitten tuli joku hasardi, sillä Garminin kello ei tuntenut Kuusamon kenttää lainkaan ja jouduin käyttämään kiikaria, joka kertoi lipulle olevan 170 m! Ihmettelin, mutta valitsin aseen kiikarin mukaan. Siis palloni lensi greenin taakse kanervikkoon. Pääsin sieltä kuitenkin greenille ja matka jatkui.
Kenttä oli todella kova kuten greenitkin – rullia riitti. Edellinen talvi oli tehnyt tehtävänsä ja kenttä oli hieman apeassa kunnossa, greeneiltä ja väyliltä puuttui monesta paikasta nurmi. Mutta kentän sijoittelu ja maastot olivat hienoja. 88 lyöntiä käytin kierrokseen, ei siis mikään huippukierros. Varmaan käyn kentällä toistekin!

Paluumatkalla poikkesin Irnillä ja sieltä hämärissä jälleen mökille. Muutama kalikka uuniin, iltapesut ja makuupusiin. Aamuisin lähdin hämärissä liikkeelle ja illalla hämärissä palasin mökille, vaikka ilmat olivat todella suotuisat. Mutta työ ennen huvia, sukulaisissa kiertelin ja kävin katsastamassa taimikot ja harvennuksen toteuttamisjäljet. Hyvältä kaikki näytti, ja alkoi tulla aika lähteä paluumatkalle kotiin. Ei kuitenkaan suoraan, vaan Paltamon hienon golfkentän kautta.
Pääsin jälleen ryhmään, jolla oli paljon kokemusta Paltamon kentästä. Ilmoittautumisessa tuli
positiivisena yllätyksenä, että nelihenkiselle ryhmälle greenfee oli todella edullinen. Koko ryhmä pääsi kentälle seitsemällä kympillä, siis 17,50 per nokka, vaikka minä en edes kuulunut kolmen muun kaverin ryhmään!
Aamuyhdeksältä sumu oli niin sakea, että ykkösen kiviäkään ei näkynyt, Muutamia puiden haamuja näkyi, joiden mukaan lyönnit oli suunnattava. Onneksi sumu alkoi pikku hiljaa hävitä ja taisi olla jo kuutosella melkein kokonaan pois. Vaikuttihan se kuitenkin peliimme ensimmäisillä väylillä melkoisesti, joten huipputulokset jouduimme itse kukin hylkäämään, kun tripaa ja sen sellaista tulosta vihkoon kirjattiin. Kaikkiaan käytin 92 lyöntiä, joten eihän tulos hääppöinen ollut,mutta Paltamossa aina kuitenkin viihtyy. Kenttä oli reissuni parhaimmassa kunnossa!

Sain reissullani vaihdettua kirjani Risto Kormilaisen kanssa hänen kirjaansa. Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija ja niinpä sainkin lukea hänen arvionsa kirjastani Ylä-Kainuu -lehdestä. Arviosta olen otettu.
Itse puolestani luin hänen kirjansa mökillä kynttilän valossa ja etsin, mitä kirjassa olisi esimerkiksi Ministä, siis nykyisestä harrasteautostani. Ja olihan siellä peräti kaksi runoa! Siis hänen 40. kirjansa on runokirja autoista. Palaan asiaan myöhemmin tällä kanavalla!

Kasasin kuvaan osan kirjoittamistani jutuista, teksteistä tai kirjoista. Alimmaisessa mapissa ovat Mäntsälän paikallislehtiin tekemäni jutut, joita lienee jonkin matkaa yli 300. Sitten tulevat pari omaelämäkerrallista teosta "kairoilta kahleisiin" ja "kahleet murtuvat" sekä "kaksikymmentä airisvuotta" ja "otteita viestimiehen päiväkirjasta". Romaanikausi alkoi "reppana" -teoksella, jonka jatko-osana julkaisin kirjan "takapotku". Sitten seurasi "rajalla" ja juuri nyt viimeisin "mustapukuinen".
"mustapukuinen" on siis jo nyt myynnissä niin paperina kuin e -kirjanakin.
Olen ollut tekemässä ja kirjoittamassa Mäntsälän Moottorikerhon 50 -vuotisjuhlajulkaisua sekä Hirvihaaran Golfin kymmenen vuoden taivalta.
Muutamiin kyläkirjoihin on pyydetty ja olen myös kirjoittanut pieniä tekstejä. Ainakin "teoistaan tunnetut" -teokset sisältävät joitakin pätkiä tekstejäni. Myös Näljängän viimeisessä kyläkirjassa on pieni muisteluni kyseisessä kylässä asumisestani.

Tämä blogi on ollut myös ajoittain ahkerassa päivityksessä, tämä taitaa olla 255. blogi
Jatkossakin pistän tänne kuulumisiani mieluimmin kuin jonnekin facebookiin, jossa olen pääasiassa tarkkailijana ja perheeni kuulumisia tiirailemassa.

Yhden romaanin olen vielä aikonut kirjoittaa. Saa nähdä, viekö sen synnyttäminen yhtä kauan tai peräti kauemmin kuin "mustapukuinen" vei. Aihe sinänsä on jo selvillä, mutta on jonkin verran vaikeampi kuin tähän astiset, sillä siinä pitäisi ujuttautua aikaan paljon ennen omia muistojani.

VILLE

Facebook välitti joku aika sitten surullisen viestin, Ville on poissa.

Tutustuin Villeen kansalaisopiston järjestämällä luovan kirjoittamisen kurssilla. Kurssilla Ville osallistui aktiivisesti, kirjoitti hyviä harjoitustekstejä ja juttua riitti. Myös hänen terveydelliset ongelmat selvisivät ajan myötä. Hän oli käynyt ison sydänleikkauksen ja oli leikkauksen myötä jo nuorena miehenä joutunut eläkkeelle.

Kurssin jälkeen meillä muutamilla kurssilaisilla välähti, että kirjoitetaanpa novellikokoelma, johon jokainen toisi panoksensa muutaman novellin muodossa. Ideoimme pakettia parikin kertaa ja novelleja syntyi. Ville oli mukana aktiivisesti useammalla novellilla.

Kuitenkin kävi niin, että emme koskaan saaneet kokoelmaa julkaisuasteelle. Ville kirjoitti ahkerasti ja julkaisi yhden kirjankin. Hän markkinoi merkonomitutkinnon tuomalla ammattitaidolla kirjaansa eri kanavien kautta.  

Hän kirjoitti myös omaa elämänkertaansa. Sain lukea tekstin ja täytyy todeta, että se oli lennokasta ja rehellisenmakuista tekstiä alusta loppuun. Julkaisuun asti se ei päätynyt, ellei nyt sitten, kun Villeä ei enää ole.

Meillä oli tapana käydä aina silloin tällöin syömässä ja juttelemassa niitä näitä kiinalaisessa ravintolassa. Viimeksi tapasimme kevään korvilla. Ville huokaili syödessään ja kertoi, että sydän alkaa vedellä viimeisiä ja kertoi lopultakin päässeensä sydämensiirtojonoon. Latelimme melkoista mustaa huumoria syödessämme. Totesimme, että moottoripyöräilykauden alkaessa ehkä vaihtosydän löytyy. Naapuriloosissa oli synkän näköinen mies, joka heitteli meihin tuomitsevia katseita, enkä sitä ihmettele.

Uskon, että Ville kätki paljon kipua ja tuskaa hurtin huumorin taakse, hän varmaankin jaksoi sen avulla mennä eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen.

Meillä oli Villen kanssa aivan eri lähtökohdat elämään. Villen isä oli opettaja ja kommunisti, ja Villeenkin oli kotioloista jäänyt vasemmistolainen ajattelu. Myöskään uskonto ei ollut hänelle tärkeää. Hän kertoi avoimesti olevansa agnostikko tai ateisti.

Minun äitini oli uskonnollinen ja maalaisliittolainen tai keskustalainen viime aikoinaan. Minuun eivät äidin opit tarttuneet. Politiikka tuli minulle hänen opetuksiensa, sukulaiskommareiden ja rakennustyömailla demareiden ja kommareiden kesken käytyjen tulikivenkatkuisten väittelyjen vuoksi suorastaan vastenmieliseksi. En ymmärtänyt - enkä ymmärrä vieläkään - miksi politiikan avulla on valkoinenkin väännettävä mustaksi tai päinvastoin. Miksi ei otettaisi asioita vaan asioina?

Myöskään uskonnollisuus ei tarttunut, vaikka en kyllä tunnustaudu ateistiksi. Ehkä tuo ei ole tullut minulle vielä ajankohtaiseksi pohdisteluksi.

Villen kanssa keskustellessamme en noihin kiinnittänyt huomiota, eivätkä ne häirinneet, vaikka Villestä tuli jossakin vaiheessa jopa Mäntsälän vasemmistolaisten puheenjohtaja.

Keskustelumme käsittivät pääasiassa muuta kuin politiikkaa. Helposti ruokatuokiostamme tuli parituntinen istunto.

Ville menehtyi aivan liian nuorena, hänelle jäivät vielä melko nuoret lapset ja hän oli äskettäin löytänyt uuden elämänkumppanin. Niin paljon olisi ollut vielä koettavaa ja elettävää. Ville menehtyi aivan liian nuorena.

Toivotan hänelle hyvää matkaa tuntemattomaan ja otan osaa omaisten suruun!

 

Golfia

Mäntsälän golfmestaruus 2015

Mäntsälän mestaruus on pelattu aina ilman tasoituksia ja pitemmällä kentällä kuin normaalit openkisat. Siis ukot löivät valkoisilta ja tytöt sinisiltä. Itse en ole aiemmin osallistunut kyseiseen kisaan, en ylipäänsä ole muutamaan vuoteen pelannut valkoisilta. Pääasiassa me seniorit pelailemme kisoissa punaisilta, joka tarkoittaa Hirvihaarassa noin kilometrin lyhyempää reittiä. Muissa kisoissa pelaamme keltaisilta. Silloin väylien pituus asettuu punaisten ja valkoisten puoliväliin.

Nyt siis päätin lähteä mukaan, kun oli lupailtu mukavia ilmoja. Menestymistoiveet olin haudannut jo lähtiessä, kunhan tulee liikuntaa kymmenisen kilometriä ja toivottavasti lyöntejä ei tule paljon yli sadan. Seurakseni sain nuoren miehen Jarnon ja hieman vanhemman herrasmiehen Paavon.

 

Ja sitten muistikuviin kisasta:

Ykkönen (PAR5 478m, hcp11): Jarno aloitti ja veti outtiin ensimmäisen pallonsa, Paavo pisti väylälle ja myös oma avaukseni ylsi väylälle, vaikka pelkäsin, että en pääse edes veden yli. Jarno pääsi vasta kolmannella pallolla liikkeelle. Kohtalaisella kakkosella pääsin 150:n paalujen väliin. Lähestyminen greenin kanttiin, josta peli jatkui putterilla. Parputti meni aivan reiän vierestä ohi, tuloskorttiin tuli siis bogey.

Kakkonen (PAR4 342m, hcp9): Ihan hyvä avaus 150:n paalun  viereen väylälle. Kakkonen päätyi 30 metrin päähän raffiin oikealle. Huono chippi ylsi nippa nappa greenille. Pitkä ja hieno putti ohitti reiän aivan läheltä, joten tuloskorttiin merkattiin bogey.

Kolmonen (PAR4 331m, hcp1): Avaus päätyi raffiin mäen rinteeseen matkaa greenille jäi noin 145 m. Lyöntipaikka oli vino, joten pyrin varmasti vasemmalle greenin kanttiin.  Pallo löytyi jälleen raffista, josta söpsö chippi vei pallon juuri greenin reunaan. Puttasin hyvän putin reiän lähelle, joten jälleen bogey.

Nelonen (PAR4 361m, hcp3): En osunut palloon kunnolla, mutta pallo lensi kuitenkin raffiin lähes väylälle. Matkaa greenille jäi 170 m. Raffista en saanut kunnon lyöntiä ja pallo päätyi raffiin noin 80 metrin päähän lipusta. 52:lla sain pallon tippumaan metrin päähän lipusta, mutta pallo valui ainakin kolmen metrin päähän. Yksi putti vei pallon jälleen reikää viistäen ohi, tulokseksi tuli bogey.

Viitonen (PAR4 347m, hcp5): Jälleen hieman huono osuma palloon, mutta pallo lensi kuitenkin väylälle. Lipulle jäi kuitenkin matkaa pari sataa metriä ja edessä oli tuuhea puu. Päätökseni oli siirtää pallo noin satkun päähän lipusta ja saada sieltä hyvä lähestyminen greenille. Putille jäi mittaa ainakin viisi metriä, joten jälleen hyvä putti reikää viistäen ohi. Tuloksena bogey.

Kuutonen (PAR3 171m, hcp13): Hyvä avaus neljän metrin päähän lipusta, hyvä putti aivan reiän ohi, ja tulokseksi päivän ensimmäinen par.

Seiska (PAR4 244m, hcp17): Avaus päätyi raffiin puiden keskelle. Kakkoslyönti oli söpsö ja vasta kolmosella olin greenillä. Parputti hienon hienosti ohi, joten jälleen bogey.

Kasi (PAR4 343m, hcp14): Avasin vasemman ampparin viereen raffiin, josta sain pallon greenille noin viiden metrin päähän reiästä. Birdie hiuksenhienosti ohi, joten toinen par.

Ysi (PAR3 178m, hcp12): Avaus ei yltänyt aivan greenille, mutta hyvällä chipillä sain pallon alle kahden metrin päähän reiästä. Tarvitsin kuitenkin kaksi puttia, joten bogey.

Kymppi (PAR4, hcp16): Avasin noin 80 metrin päähän lipusta, mutta vastatuuli otti lähestymiseen niin, että jäin jopa hieman greenin ulkopuolelle. Tarvitsin kaksi puttia pariin.

Yksitoista (PAR4 343m, hcp15): Avaus päätyi noin 170 metrin päähän greenistä. Hyvä lähestyminen lennätti pallon aivan greenin kanttiin lyhyeksi leikatulle alueelle. Chippi suoraan pallon kylkeen, jolloin pallo oli greenin toisella puolella raffissa. Sieltä sain putilla pallon aivan reiän vierestä ohi. Siis bogey jälleen.

Kaksitoista (PAR5 448m, hcp8): Avasin maakaasuputken merkkipaalun lähelle, mutta huolimaton kakkonen johti rinteeseen, josta matkaa olisi ollut pari sataa greenille. Suoraa lyöntiä en edes harkinnut vaan nostin pallon bunkkerin eteen. Siitä chippi vei pallon ylärinteeseen pari metriä reiästä. Myötämäkiputti lirui aivan reiän vierestä. Siis bogey!

Kolmetoista (PAR4 335m, hcp10): Avaus oli jälleen noin 150 metriä greenistä. Lähestyminen kantoi greenin kanttiin. Huono chippi ja puttailu reiän ohi toivat korttiin kierroksen ensimmäisen tuplabogeyn.

Neljätoista (PAR4 356m, hcp2): Avasin vasemmalle, josta nostin mäen päälle ja jatkoin greenin kanttiin lipun tasalle. Jälleen putti niukasti reiän ohi ja tarvitsin toisen putin bogeytulokseen. Pelikaverit vetivät suoraan metsän aukon kautta parit!

Viisitoista (PAR4 303m, hcp6): Avauksessa en osunut kunnolla palloon, en itse edes nähnyt, minne se päätyi. Pelikaverit kuitenkin olivat nähneet! Se löytyi vasemmalta kallion vierestä pitkästä ruohosta. Koukin pallon sieltä väylälle ja jatkoin greenin lähelle bunkkereiden väliin. Jälleen chippi oli huono ja jäin kauaksi lipusta. Parilla putilla tulokseksi tuli tuplabogey.

Kuusitoista (PAR5 492m, hcp4): Avaus oli hieman liian ahne ja pallo jäi raffiin tien ja väylän väliin kivikon kohdalle. Raffi vei voimia lyönnistä ja seuraavaa lyöntiä jouduin koettamaan parista sadasta metristä. Lipulle jäi kuitenkin matkaa vielä viitisenkymmentä metriä, joka on inhottava matka minun kalustolle ja taidoille. Jälleen oli hyviä putteja runsaasti, mutta viimeistä lukuun ottamatta menivät niukasti ohi tai jäi lähelle. Tulokseksi kirjattiin tuplabogey.

Seitsemäntoista (PAR3 131m, hcp18): Avaus lensi greenin kanttiin oikealle, sieltä chippi vei melkein reikään, mutta par syntyi. Saimme kaikki aikaan parit!

Kahdeksantoista (PAR4 374m, hcp7): Avaus lensi hyvin väylälle, kun en ollut liian ahne. Matkaa greenille jäi pari sataa metriä. Hyvä lähestymislyönti toi pallon greenin eteen, josta chippi vei jälleen ylärinteen puolelle alle kahden metrin päähän. Myötämäkiputti lirui hiljaa ja jälleen läheltä ohi lähes metrin päähän reiästä. Bogey syntyi.

Yhteenveto: Taisin olla kisan vanhin pallon tuuppaaja, joten sinänsä tulos 90 on OK ja varsinkin sijoitus 12. Kuitenkaan en pystynyt pelaamaan lähellekään tasoitustani ja suurin ongelmani oli se, että ne läheltä menneet putit eivät uponneet - ei edes osa niistä. Kysymys ei ollut siitä, että olisin putannut huonosti vaan siitä, että muihin kisailijoihin nähden lyhytlyöntisenä jouduin lähestymään ihan liian pitkillä mailoilla, jolloin tarkkuus on paljon huonompi. Putit jäivät vain niin pitkiksi, että huonompana päivänä niitä en reikään saanut. Siis valkoisilta ei meikäläistä enää nähdä pelaamassa. Jos joku näkee, niin tulkoon vetämään hihasta pois.

Ainakin toistaiseksi tulen avaamaan pääsääntöisesti keltaisilta ja satunnaisesti punaisilta. Sinisiä en ole vielä tullut kokeilleeksi.

Ilma oli todella hieno ja kenttä viimeisen päälle hyvässä kunnossa. Siihen ei siis pelini karahtanut.

 

Kisan voitti Vesa Weckström 73, kakkonen oli Oskar Saraste ennätystuloksellaan 75 ja kolmoseksi pelasi Miko Saraste 79. Siis nuoret veivät kisan, kuten kuuluukin. Oskar käy vielä peruskoulua, Mikosta tuli juuri lukiolainen, eikä Vesaakaan vielä ikä paljon paina.

ja jatkuu…

Unikeonpäivänä saimme pelata keltaisilta senior openissa. Bruttotulokseni oli 91!

Siis tulos oli lyönnin huonompi kuin valkoisilta lauantaina. Tiiauspaikalla ei siis näytä olevan merkitystä tulokseen näin pienellä otoksella, mutta pelatessa olin kyllä enemmän kotonani, kun sain paiskia keltaisilta. Avaukseni olivat ihan hyviä, joten tulos kehittyi muilta pelin osa-alueilta. Sää oli kyllä lauantaina paljon parempi kuin maanantaina. Silläkin lienee pieni merkitys.

 

Ihan lyhyt referaatti maanantain kisasta:

Ykkösellä tuuli kantoi pallon oikealle raffiin. Ajattelin lyödä rautakuutosella ladon yli, mutta käteeni tarrautuikin hybridi, jolla yritin ladon oikealta puolelta. Raffi vei lyönnistä sen verran voimaa, että pallo jäi outiin. Tuloksena kakkospallon par eli seska.

Nelosella kakkoslyönnille jäi mittaa vain pikkuisen runsas sata metriä. Rennolla lyönnillä olisi helposti pitänyt olla greenillä, mutta pallo olikin outissa vasemmalle, siis muunkin sössimisen jälkeen korttiin kirjattiin tripla eli seiska.

Neljällätoista löin kakkosen liian ahneella linjalla ja pallo lensi vasemmalle jonnekin koivujen taakse. Palloa ei löytynyt, mutta selvisin kuitenkin bogeyllä.

Kuudellatoista hyvän avauksen jälkeen kaksi huonoa lyöntiä, ensin puu nelosella ja sitten hybridillä, tuloksena tuplabogey. Muuten pelailin par - bogey -tuloksia, paitsi ysillä ja viidellätoista.

Jotta ei pelkästään tulisi muisteltua huonoja tuloksia, niin jotakin hyvääkin.

Ysillä avaus alle metriin reiän yläpuolelle, pirkku! Viidellätoista kakkonen neljään metriin lipusta. Oikea kaltevuuden luku ja voima, pirkku!

 Sen verran takaisin edellisestä jutusta, että Tuusulan senior openissa pelasimme sinisiltä, mutta omalla kentällä en ole sinisiltä pelannut. Tuusulassa olin kakkonen!

 

 

 

Muistoja

Mattia muistellen

Saimme kuulla suru-uutisen, kun lehdissä kirjoitettiin Matti Makkosen menehtyneen 26.6.2015. 12.6. Matti kommentoi kirjoittamaani blogia ja juhannusviestissään hän kertoi joutuneensa leikkausoperaatioon. Perjantaina 26.6. klo 13.01 lähetin Matille tekstiviestin, jossa lähetin terveiseni ja toivotin jaksamista. Olin ajatellut soittaa, mutta päädyin kuitenkin tekstiviestiin. Vastausta viestiini en kuitenkaan saanut, kunnes lehdet kertoivat Matin kuolemasta juuri tuona samana päivänä. Mikähän etiäinen tuossa oli?

Matti oli minulle merkittävä henkilö. Ensimmäisen kerran kuulin Matista vuonna 1980, kun hänet oli laitettu soittamaan minulle kaiketi entisenä Suomussalmen miehenä silloiselle Suomussalmen miehelle. Olin silloin opettajana kurssikeskuksessa Ämmänsaaressa ja olin hakenut radio-osaston insinöörin paikkaa. Emme olleet koskaan tavanneet Matin kanssa asuessamme poikavuosina Suomussalmella. Minä olin muutaman vuoden vanhempi ja hän oli asunut Ämmänsaaressa, kun minä olin kirkonkylän poikia. Jo puhelussa sain Matista kansan miehen vaikutelman, hän pystyi keskustelemaan asiasta kuin asiasta.

En muista, milloin tapasimme ensimmäisen kerran ihan juttelun merkeissä, koska Matti oli eri jaostossa. Kuitenkin Matti ja ryhmä tuli tutuksi, kun he porukalla liikkuivat ja keskustelivat radiotekniikan ihmeistä ja kehityskuvioista. Matilla oli menestystä työelämässä ja pestejä yhä merkittävimpiin esimiestehtäviin alkoi tippua. Lopulta hän yleni matkapuhelinbusineksen johtajaksi. Työtehtävämme liippasivat tämän tästä ja monet keskustelut saimme käydä töiden merkeissä. Toki myös joitakin vapaa-ajan yhteyksiäkin meillä oli. Pelasin muun muassa joskus Matin kanssa tennistä Järvenpäässä, kun hänen tennisvuoronsa olisi muuten mennyt hukkaan.

Sitten firmaan tuli vaikuttaviin asemiin persoonia, joiden ajatukset eivät käyneet yksiin Matin ajatusten kanssa ja lopulta Matti sai kylläkseen ja siirtyi muualle. Samojen persoonien vaikutukset tulivat myös itselleni konkreettisiksi ja silloinkin Matti tarjosi apuaan. Kävimme monet keskustelut. Kun olin menettää kaiken, niin Matti järjesteli yhteyksillään minulle jopa talousapua, jolla selvisin kuin selvisinkin pahimmasta. Henkinen apu oli merkittävää!

Olin kirjoitellut koettelemuksistani melkoisen bumaskan, kun jälleen kerran Matti pistäytyi meillä ohi ajaessaan. Hän oli itse ollut (romaanin)kirjoittamiskursilla Kuopiossa, joten hän oli kiinnostunut myös minun kirjoittamisestani. Näytin aikaansaannoksiani ja lupasin lähettää hänelle myös sähköpostilla lisää luettavaa. Palaute oli sellainen, että hän kehotti pistämään tuotokseni kansien väliin ihan kirjaksi. Hän siis teki minusta kirjailijan!

Jossakin vaiheessa Matti jälleen soitti ja pyysi mukaansa poimimaan karpaloita Keravanjärven suolle. Tapasimme kiskalla, josta ajoimme Matin mukanaan tuomilla polkupyörillä suon reunaan. Saimme jonkin verran karpaloitakin, mutta tauolla ollessamme Matti kertoi, että hän oli löytänyt uudelleen lukioaikaisen mielitiettynsä. Hän tunnusti olevansa todella rakastunut Saaraan. Niinhän siinä kävi, että Matti muutti Saaran luokse Seinäjoelle!

Vaihtelimme viestejä aina silloin tällöin, kun jotakin merkittävää tapahtui tai toivottelimme hyviä juhlapäiviä.

Olkoon tämä sitten viimeinen viestini ja onnentoivotukseni hänen viimeiselle matkalleen.  Minulla on jäänyt Matista hyvät muistot, mutta toisaalta olen surullinen. Hän menehtyi aivan liian nuorena!

Käynti lääkärissä

                                         Golfkentän vakiasukkaita

Vanhuus iskee katalasti

Kävin maanantaina kesäkuun ensimmäisenä päivänä terveyskeskuksessa. Käynnin syynä oli joka puolelle kehoa vaivaamaan yltyneet kivut. Minulla kivut eivät ole jatkuvia, mutta alkavat kyllästyttää, kun ei ole varmaa tietoa, mistä ne johtuvat.

Ensimmäiset vaivat tulivat polviin jo toista kymmentä vuotta sitten. Ehkä vaivat juontuvat urheilusta, lähinnä juoksusta. Vaivat ilmenivät siten, että yllättäen jompaankumpaan polveen tuli niin pistävä kipu, että kävely tai aiemmin juoksu oli keskeytettävä ja odoteltava hetki. Sen jälkeen matka taas jatkui. Siis kyseessä olivat tilapäiset iskut polviin. Juoksemaan olen pystynyt viimeksi vuonna 2005. Kävelyä harrastan edelleen golfkentällä ja aina silloin tällöin kivut yllättävät edelleen. Vaivan kanssa olen pärjännyt.

Muutama vuosi sitten halkoliiterissä tiputin vasemman ison varpaan päälle halon ja siitä tuli vaikea tulehdus, jonka lääkäri tulkitsi kihdiksi. Sain varulta kihtilääkityksen kevennettynä, koska en halunnut riskeerata golfkierroksia ja -kilpailuja. Kuitenkin jonkin ajan päästä tuli vastaavanlainen tulehdus, jonka jälkeen kihtilääkitys lisättiin normaaliksi. Kohtaukset ovat pysyneet sen jälkeen pois, mutta varpaiden nivelet kipeytyvät. Varpaita kipristellessäni kipu on tuntuva.

Toissa kesänä asentelin kiviä autokatokseen ja kulkuteille. Parin viikon kivien plaraus ja käsittely aiheutti vasempaan käteeni ns. tenniskyynärpäävaivan. Ammattilaisen ohjeilla sain vaivani kuriin, mutta kyynärniveleen on jäänyt kipu. Samoihin aikoihin vasempaan olkapäähän iski joku kipujuttu ja aiheutti liikeradoissa ongelmia.

Viime syksynä halkourakan jälkeen käsittelin oksia hakkeeksi. Oikeassa kädessä oli kirves, jolla naputtelin oksia koneeseen sopivaksi ja kas kummaa sain oikeaankin käteen tenniskyynärpään.  Edellisen talven opeilla hoidin käden jonkinlaiseen käyttökuntoon talven aikana. Onneksi vaivat eivät haitanneet hiihtoa tai muuta liikkumista, kivut tuntuvat pienessä nivelten liikuttelussa.

Talvella kirjoitin romaania kolme ja puoli kuukautta. Istumisurakan jälkeen tuolilta varomattomasti noustessani iski aina selkään kipu ja jalat meinasivat lähteä alta. Lisäksi käsien nimettömien sormien nivelissä on alkanut olla kipuja.

Siis noilla eväillä menin lääkärille. Hän riisutti vaatteet pois ja teki testejä. Ei sanonut olevan esimerkiksi reumaattisia vaivoja, koska lepokipuja ei ole. Varpaat hän pisti kihdin vaivaamiksi, polvet nivelrikkojen syyksi, kädet tenniskyynärpäiksi ja selän normaaliksi selkäkivuksi. Olkapäähän hän ei löytänyt mitään syytä. Sain kirjallisia ohjeita käsitellä kihtiä ja tenniskyynärpäitä sekä geeliä kipuihin ja parasetamoolia särkyihin! En voi väittää olevani  käynnin jälkeen yhtään viisaampi.

 

 

Ihmettelyä

                                          Sorjakin ihmettelee Kiantajärven rannalla.

Jälleen ihmettelyä

Meikäläinen joutuu jälleen tunnustamaan, että täytyy ihmetellä.

Facebook kaverini jakoi vasemmiston kansanedustajan kirjoittaman blogin.
Kirjoituksessa kansanedustaja kertoo, että köyhät joutuvat verojen maksajiksi!
Minä en tunne yhtään köyhää, joka maksaisi veroja. He kyllä kuluttavat ja käyttävät meidän tavisten maksamaa hyvinvointia, joka tietenkin heille kuuluukin. En minä sitä ihmettele, vaan sitä, että köyhät pystyisivät maksamaan hyvinvointimme. Matematiikka ei tuollaisiin toteamuksiin taivu.

En ole tutkinut mistä kansanluokasta verottajan laariin eurot pääasiassa kertyvät, köyhät eivät niitä kuitenkaan sinne tuo, siitä olen varma. Mutta kertyvätkö eurot normaaleilta työssäkävijöiltä keskiluokan kansalaisilta, vai rikkailta. Paha sanoa. Jos veroprosentteja tarkastellaan, niin siinä kyllä keskiluokan kansalaiset pärjäävät varsin hyvin. Heillä kun ei ole mahdollisuuksia juurikaan kikkailla pienentääkseen verorasitustaan, kuten rikkailla yleensä on. Pääomatulojen verotusprosentti on paljon matalampi kuin palkansaajalla, lisäksi heille löytyy muitakin mahdollisuuksia enemmän välttää veronkerääjän otetta.

Olen tullut huomaamaan, että meidän eläkeläisten veroprosentit ovat korkeammat kuin työssäoloaikana suuremmista tuloista. En kuitenkaan valita, sillä veroja on maksettava, jos haluamme elää hyvinvointiyhteiskunnassa.

Tietenkin köyhän ja rikkaan määritelmät kukin määrittelee näköjään eri tavoin. Minusta köyhä on sellainen, jolla ei ole mitään. Joko esimerkiksi viina, terveys tai muija on vienyt kaiken!

Nyt hallituksen muodostamisen jälkeen on alkanut itkut siitä, kun ohjelma vie rahoja tai muita juttuja. Muilta olisi saatu viedä, mutta juuri minun hyvinvointi tai toimiala olisi ollut se, että siihen ei olisi saanut mitenkään kajota.  Aika raadollista! Ja media tuntuu olevan näissä itkuvirsissä mukana hyvin tehokkaasti. AamuTV:n ohjelmat levittävät valitusta aika tehokkaasti.

Minä olen sitä mieltä, että meidän itse kunkin on osallistuttava talkoisiin, vain niin voidaan jollakin aikavälillä päästä irti velkaantumisesta.

En muista, että koskaan olisi hallitusta muodostettu noin asiantuntevasti kuin nyt tapahtui. Nyt olisi syytä unohtaa politiikka, josta en kyllä mitään ymmärrä, mutta tajuan, kun sen varjolla voidaan esittää vaikka mitä arvosteluja tai arvailuja.

Insinöörimaailmassa pääministerin käyttämällä tekniikalla saadaan monimutkaisetkin asiat prosessoitua pakettiin. Onneksi maan hyvinvointia vetää nyt lopultakin insinööri!

Tietenkin vasta ajan kanssa näemme, mitä hallituksen työ tuo tullessaan, mutta aloitus on ollut hykerryttävä.

KEVÄTTÄ ILMASSA

                                         Hirvihaaran sennuja harjoittelemassa viime kesänä!

Mäntsälään näytti kesä tulevan todella vauhdilla. Lumet lähtivät nopeasti, mutta sitten menivät jarrut päälle. Tuli kunnon takatalvi, jopa lunta tuli välillä niin, että autoon laiton talvirenkaat alle vasta pääsiäisen jälkeen. Hiihtokelitkin menivät lumien sulamisen myötä luonnonlumiladuilla, tykkilumiladulla olisi vielä päässyt hiihtelemään, mutta en viitsinyt sinne asti ajella joka päivä, joten laitoin sukset kesäteloille. Kuntokin meni influenssan myötä niin huonoksi, että hiihto ei tuntunut hyvältä, joten senkin vuoksi oli hyvä siirtyä kesäaikaan.  

Hirvihaaran Golfissa range avattiin heti maaliskuun alussa, mutta eipä siitä voinut paljon nauttia, kun välillä oli 15 senttiä lunta. Nyt olen käynyt lyömässä palloja puolenkymmentä kertaa. Ensimmäinen kerta oli se paras, lämpöä oli 7 – 8 astetta, oli sopiva tuuli, joten pallot lensivät hyvin. Osuin hyvin palloon, tuli paljon erinomaisia lyöntejä. Toinen kerta oli vielä hyvä, mutta kolmannella kerralla tulivat ne joka keväiset soketit. Nyt parilla kerralla olen yrittänyt rakennella lyöntiä uudelleen ja eilen oli jo vähän parempaa tekemistä. Täksi päiväksi katselin kenttiä, jonne olisi voinut mennä kierrokselle, mutta enpä raskinut.  Odotan oman kentän aukeamista kaikessa rauhassa.

Tasoitus lipsahti viime kesän hyvien kilpailujen johdosta singeliksi, joten se antaa tietenkin pientä boostia tekemiseen, mutta on melko varmaa, että kyllä se nousee kymppiin jo ekassa kisassa. Kuitenkin ukko alkaa olla pian seitsenkymppinen, lyönnit lyhenevät, mutta tarkkuus ei kuitenkaan enää parane. Mutta olen tyytyväinen, että ainakin kerran olin hetken singelipelaaja! Kahdeksantoista kesää se vaati. Toki välillä oli melkein kymmenen vuotta, että en pystynyt paljonkaan pelaamaan. Tasoitus jökötti koko ajan kuudentoista pinnassa, nyt oikeastaan kolmena viime kesänä olen voinut pelata enemmän ja paremmin tuloksin.

 

Sain romaanin oikoluentakuntoon. Olen tyytyväinen, kun sain rypistettyä tarinan reilusti alle kahden sadan sivun. Mietin kovasti, alanko tehdä tekstiä Päätalon mallin mukaan lähes tyhjästä, mutta en siihen lähtenyt. Minulle on kuitenkin tärkeämpää, että tarina etenee ilman krumeluureja. Saa sitten nähdä, mitä yleisö tykkää!

Lehtijuttuja on ollut harvakseltaan, mutta enpä niitä olisi ehtinyt kirjoittamaankaan, kun oli se päätyö romaanin kimpussa. Näljänkä -kirjaan toimittelin materiaalia, mutta en ole vielä nähnyt, mitä niistä on kirjaan mahtunut. Minulle luvattiin toimittaa kirjasta oma kappale, joten asia selvinnee lähiaikoina.

Olen paljon mietiskellyt viime aikoina, mitä taide oikeastaan ihmiselle merkitsee. Kuitenkin se on pinnalla elämässä melkoisen, jopa tuntuu siltä, että välillä liiankin runsaasti ainakin jossakin muodossa. Mutta pohdinnat ovat pahasti kesken. Ehkä kuitenkin insinöörimäinen ajatteluni tulee vaikuttamaan lopputulemaan, mutta katsotaan, pääsenkö joskus johonkin tulokseen. Sitäpä jään edelleen pohtimaan!  

Kulttuuri?

Kulttuuripohdiskelua

Olen joskus aiemminkin pohdiskellut kulttuuriasioita tällä palastalla ainakin sivulauseissa. Olen kovin erilainen kulttuuripersoona kuin monet muut. Olen realisti ja luotan pelkästään omiin tuntemuksiini. Suurimpaan osaan kulttuuritekoja en pysty, ja tekevänä ihmisenä, en sitten juurikaan ymmärrä, tai oikeastaan haluakaan ymmärtää sellaisia kulttuurin alueita.

Kulttuurialueista lähimpänä minua on tietenkin fyysisen kulttuurin alueet ja siinäkin vielä niin, että joukkuelajeja en yksinkertaisesti jaksa seurailla edes sohvalla puhumattakaan, että osallistuisin niihin kekkereihin paikan päällä. Jääkiekkoa ja pesäpalloa olen nuoruudessani pelannut, tietenkin myös jonkin verran jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa. Kolme viime mainittua olivat niin sanotusti pakkopullaa, joita en edes halunnut ymmärtää. Jääkiekkoa pelailin vielä parikymppisenäkin, mutta sen jälkeen kiinnostus siihen lopahti.

Hiihto oli lajini opiskelujen jälkeen. Toki hiihdon harjoitteluun kuului erityisesti kesällä juoksua, vaellusta, sauvarinnettä, kuntopiiriä, rullahiihtoa ja suunnistusta, joten kyse oli todella monipuolisesta lajista, kun myös itse hiihto on mitä teknisin ja vaativa laji. Erityisesti vapaan hiihdon oivaltaminen ja tekniikan haltuunotto olivat hauskaa ja hyödyllistä, vasta oikeastaan vapaan hiihtotyylin myötä alkoi palkintojakin kertyä hyllyyn. Toki noista ajoista on jo kolmekymmentä vuotta, mutta hiihto kuuluu jossakin määrin nykyäänkin talven kuvioihin ihan ladulla, mutta myös sohvalla.

Moottoriurheilu olisi varmasti ollut minun ykköslaji. Siitä olin eniten kiinnostunut jo pikkupoikana, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia ennen kuin vasta nelikymppisenä ukkona. Ensin kokeilin jokkista, mutta se ei ollut lajini. Onneksi löytyi rallisprint, jossa ajetaan reitti yksikseen kelloa vastaan. Se oli lajini, en tarvinnut välttämättä edes apuria kisoihin, vaan pystyin menemään kisoihin jopa yksikseen. Opettelin moottoreiden rakentelun ja muunkin auton rakentamisen ja huollon, joten harrastuksesta oli myös hyötyä ihan elämään ja tekniikan harrastamiseen. Menestystäkin tuli mukavasti! Moottoriurheilua seuraan edelleen runsaasti sohvalta, mutta muutaman kerran menen myös paikan päälle katsomaan.

Liki viisikymppisenä aloin pelata golfia. Kahdeksantoista kesän harrastamisen jälkeen tasoitukseni tippui singeliksi. Tasoni on siis noussut hitaasti, mutta vaikean masennuksen selättämisen jälkeen jälleen aika mukavasti. Kymmenen vuotta meni masennuksen vuoksi harakoille. Golfia en aikonut koskaan ottaa kilpalajikseni, mutta nyt alkaa vähän kuumottaa siihen malliin, että pitäisiköhän antaa lupaukselle vähän periksi ja mennä enemmän suurempiin seniorigolfkisoihin. Saa nähdä. On se golf todella hieno laji, joka ei ole sitä kokeillut, ei tiedä elämästä mitään!

Sitten mennään hieman henkisen puolen kulttuuriin. Kirjallisuus on luonnollisesti lähimpänä, koska kirjoittelen itsekin tarinoita. Runous ei ole minun lajini. Kun en kirjoita, niin silloin luen muiden tekstejä. Olen huomannut, että parhaat ja minulle antoisimmat kirjat olen löytänyt ihan sattumalta kirjastosta. Mitä suurempi tähti on kirjan kirjoittanut, tai mitä enemmän niin sanotut kriitikot ovat kirjaa kiitelleet tai mitä enemmän palkintoa kirja on saanut, sitä vähemmän ne minulle tuovat elämyksiä. Joko olen todella tyhmä, tai kirjallisuudessa on joitakin lainalaisuuksia, joita en ymmärrä.

Musiikin kuuntelijana olen varmasti suurkuluttaja. Minulla on aina radio auki niin autossa kuin kirjoittaessanikin. Kun en musiikista mitään ymmärrä, niin minulle musiikki on taustakohinaa, joka estää minua kiinnittämästä liikaa huomiota korvieni tinnitykseen. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta klassisen- tai oopperamusiikin kyllä heivaan aina joksikin muuksi. Harvoin musiikissa kiinnitän huomiota sanoihin, koska yleensä teen jotakin muuta kuin pelkästään kuuntelen. Soittimista joku panhuilu on miellyttävä, mutta piano tai viulu ovat sieltä toisesta päästä. En yleensä mene paikan päälle musiikkitapahtumiinkaan, joissakin jazzkonserteissa olen käynyt ja olenhan käynyt kerran jopa musikaalissa Lontoossa. Toki musiikki ei siinä käynnissä ollut pääasia, vaan teatterin vanha ja melkoisen erikoinen arkkitehtuuri. Mielimusiikkini voisi olla jotakin jazzahtavaa, sellaista musiikkia olen ostanut jo aikoinaan useita LP -levyllisiä.

Näytelmäkultuuri ei iske minuun lainkaan. Siihen on monta syytä. Heti tulee mieleen liian yksinkertaiset lavastukset, ylinäytteleminen ja jäykkä tunnelma. Joku sopiva kesäteatteri menettelee, mutta elokuvista tykkään. Elokuvat kertovat tarinoita oikeassa ympäristössä ja näyttelijätkin ovat yleensä luonnollisempia. Pyrin katsomaan useamman elokuvan viikossa ja katson ne ihan kotona. Lähin elokuvateatteri on Järvenpäässä ja seuraavaksi lähin Lahdessa. En halua mennä niin kauaksi elokuviin. Myös vanhat kotimaiset elokuvat kiehtovat.

 

Sairastelua

Influenssa

Niinhän siinä kävi. että muuttunut A-virus iski jäseniin. Flunssasta tulikin influenssa. Kävin lääkärissä, joka totesi, että kuitenkin ottamani piikki lievensi flunssaa jossakin määrin.

Monen kymmenen vuoden jälkeen kuumetauti ei tuntunut lainkaan hyvältä, ei ollut edes oikein muistissa, mitä kunnon flunssa on. Läskit ovat kipeät vieläkin ja rykimisen aiheuttama rintalihasten arkuus on varmasti vielä riesana jonkun aikaa.

Minulla on mennyt nyt viikko pilaten, mutta onpa kuulemma joku joutunut kärsimään tästä samaisesta jopa kolme viikkoa. Siinä onkin kestämistä.

Tässä sairastaessani, en ole kirjoittanut romaania, mutta televisiota olen töllöttänyt. Pääasiassa olen katsellut urheilua ja elokuvia. Vaikea oli televisiotakin katsella, kun silmätkin olivat ihmeellisen kipeät. Tärkeätä on ollut löytää sellaista katsottavaa, että juonesta ei pääse tippumaan, vaikka välillä olisi näytön lepuutus pitempäänkin päällä. Kuitenkin suunnilleen elokuva päivässä oli katsottava tai parhaina päivinä jopa kaksi. Urheilutarjonnasta kaivelin vain yksilölajien kilpailuja, jopa lasketteluakin katselin jonkin verran.

Nyt on ollut jo yksi päivä ilman kuumetta. Olo on kuitenkin vielä aika hutera. Korvissa soi ja humputtaa, mutta eiköhän tämä jo tästä ala selvitä. Toivottavasti nousuviikolla pääsen jo latusille yrittämään, miten kunto on valahtanut. Myös golfharjoituksia pitäisi päästä myös verestämään, jotta olisi keväällä helpompi päästä jälleen homman alkuun.

Talvi jatkuu -toivottavasti vielä jonkin aikaa

Alkutalvea

Kirjoitusurakkaa olen tehnyt lähes joka päivä tämän vuoden aikana, joten en ole tännekään ehtinyt mitään kirjoitella. Nyt sain flunssan ja nyt eivät aivot oikein toimi, joten voin pistää jotakin tänne blogien puolelle.

Ehkä olen saanut kirjoitustavoitteestani noin vajaan kolmasosan talteen. Olen siis suunnilleen aikataulussa, koska tavoitteenani oli saada versio yksi valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen on tiedossa se kaikkein pitkäpiimäisin vaihe eli koko aineiston läpikäynti, joka tarkoittaa uudelleen kirjoittamista, jonkun osan poistamista, kappalejärjestysten muuttamista, aikamuotojen tarkentamista ja tietenkin kirjoitusvirheiden etsimistä. Huhtikuussa pitäisi saada aineisto oikolukijan reposteltavaksi.  

Kirjoitan yleensä vain tunnin pari, korkeintaan neljä tuntia, mutta ajatustyötä teen tietenkin lähes koko ajan. Onpa joskus täytynyt nousta yölläkin

kirjoittamaan, kun on tullut joku ahaa-elämys. Viime aikoina ovat myös lumityöt kuormittaneet jonkin verran. Muutaman sentin lumet olen työntänyt ihan kolalla, vaikka putsattava alue onkin melko suuri. Pari kovempaa sadetta iski päälle, joten mönkijällä tein ihan käsineni säästämiseksi työt. Toisella kertaa oli tullut parikymmentä senttiä melko raskasta lunta. Mönkijällä sain tehtyä vuoren päällä olevan alueen ja pääsin juuri alas tien oikeaa reunaa, kun kiinalainen kilahti ja sammui siihen paikkaan. Hommat oli tehtävä loppuun kolalla. Kun olin tehnyt viimeisetkin pukkaukset, menin kokeilemaan mönkkäriä, ja sehän pärähti käymään. Kahden perättäisen lumityön aikana joku mikrokytkin oli saanut kaiketi kosteutta ja esti käynnistämisen.

Autotalli.comissa on edelleen Minin myynti-ilmoitus, ja viikko sitten sain postia, että voisiko autoa tulla katsomaan. Eipä kaveria näkynyt! Olkoon tallissa, kun ei se siellä paljon tilaa vaadi.

Hiihtelemässä olen käynyt jonkin verran. Täytyy kättä säästellä, joten kaksi - kolme lenkkiä perättäisinä päivinä olen käynyt hiihtämässä. Pisin lenkki on ollut 16 ja lyhin 8 km. Ennen flunssaa alkoi jo aika mukavasti sujua, ei tarvinnut enää seisoskella ja palautella, mutta nyt sitten tulee takapakkia, toivottavasti ei kovin pitkää taukoa tulisi.

Tuli melkoinen yllätys, kun tarkistusajoissa tasoitukseni golfissa tipahti singelin puolelle. Kisat menivät kuitenkin niin hyvin, että sieltähän se. Sen verran itseäni palkitsin, että hankin uudet rautamailat. Tuskin asialla on mitään merkitystä peliini, mutta onpahan vaihtelua. Entiset mailat pistin myyntiin tori.fi -sivuille. Onhan mailoilla meriittiä, kun tiputtivat tasoitukseni kuudestatoista kymmenen alle. Ensi kesä on jälleen arvoitus, kun nyt oikea käsi on ollut kipeänä, lajiharjoituksia en ole voinut tänäkään talvena ottaa ohjelmaan.

Vaimo on tarjonnut erilaisille elikoille kymmeniä kiloja auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja talipalloja. Ja onhan sieltä voinut seurailla eläinten toimintaa. Jopa pähkinänakkeli oli vieraana jossakin vaiheessa.  Oravat ja fasaanit ovat olleet vieraina, tosin fasaaneja ei ole nyt lumisateiden jälkeen näkynyt. Tintit ovat tietenkin ne pääasiallisimmat siivekkäät.