Anna -lehdessä 1996!

Siivosin työhuoneeni kaappia ja eteeni tupsahti Anna -lehti nro 18, 30.4.1996. Kannessa oli kuvat Marjo Matikaisesta, Colin Firthistä, missi-Helistä ja Samista. Lisäksi kannessa mainitaan Ruotsin kuninkaan haastattelusta, mutta kun noista ei selviä, miksi olen lehden joskus säilönyt, niin siirryn sisällysluettelon silmäilyyn. Siellä on maininta jutuista, joissa kerrotaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta, Mari Vainiosta, Heikki Salosta ja Sirkku Peltolasta, Aki-Petteri Bergistä ja onhan siellä otsikko "Kännykkä soi kaikkialla". Sitäpä sitten siirryn tarkastelemaan.

Meikäläinen on päässyt tai joutunut piinapenkkiin ja kuvakin on sellainen, että ihmetys vain kasvaa. Olen kaikkia tottumuksiani vastaan pukeutunut oikein pukuun ja kravattikin on kaulassa! Eilen aloittaessani kirjoittaa tätä blogia, en löytänyt syytä pukeutumiseeni, mutta nyt yöllä valvoessani se selvisi. Olin ollut samana päivänä kertoilemassa matkapuhelintekniikasta televisiossa ja siksi minulla oli tuo ahdistava asu päälläni.

Minä olin joutunut sellaiseen asemaan firmassa, että jouduin/sain kertoilla eri yhteyksissä matkaviestintekniikasta maallikkokielellä. Matkaviesti -lehteen jouduin pitkän tovin antamaan vastauksia ns. yleisön esittämiin teknisiin kysymyksiin ja istuin muutaman kerran Nurmijärven studiossa radion suorassa lähetyksessä vastailemassa yleisön puhelinkysymyksiin.
Ja tämä Annan juttu oli tuota samaa sarjaa. Jutussa heittelen tekniikan selvittämisen jälkeen mm. arvioita tilaajamäärien kehityksestä. Olen varmaankin saanut luvut markkinoinnista, kun kerron, että vuonna 2000 on Suomessa 3 miljoonaa matkaviestimen käyttäjää. Lieneekö arvio osunut kohdalleen, mutta ainakin nyt kymmenen vuoden päästä meitä paljon tuota arviota enemmän.
Jutussa on haastateltu myös säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Lauri Purasta, joka toteaa, että säteileehän ne, mutta eivät ylitä riskirajaa. Kuitenkin tuossa vaiheessa vasta etsitään kunnon mittausmenetelmiä asian todentamiseksi. Ja nuo tutkimuksethan jatkuvat edelleen, kuten aina silloin tällöin asiasta kerrotaan!
Lisäksi jutussa on haastateltu monia käyttäjiä ja on jopa esitelty kännykkäetiketti. Siis varsin hyvä kattaus matkapuhelinmaailmaan!

Aikoinaan töissä ollessani kuvittelin olevani niin tärkeä henkilö, että jopa lomillakin piti pitää puhelimet päällä ja sähköpostikin piti saada jo NMT-aikaan mökillekin. Onneksi nuo harhakuvitelmat ovat tässä vuosien varrella kaikonneet ja olen tätä nykyä hyvin vanhanaikainen viestimien käyttäjä. Matkapuhelimessa minulla ei ole nettiaksessia lainkaan, koska en tunne sitä tarvitsevani. Puhelin on vain puhelujen vastaanottamiseen ja tekstiviestittelyyn. Puhelimeni tärisee erittäin harvoin, eipä montakaan kertaa viikossa. Itsekin soittelen erittäin harvoin, kun nykyään ei ole ollut tarvista lääkäreillekään soitella. Ja kuitenkin operaattorit haluaisivat meikäläisen asiakkaakseen! Ei niillä ole kyllä mitään tietoa yksinkertaisimmastakaan ansaintalogiikasta, mutta sepähän on tietenkin heidän murheensa.

Näiden mikrojen välityksellä roikuskelen netissäkin ihan päivittäin, mutta silloinkin pääasiassa vain tiedonetsintätarkoituksessa. On minulla aksessi myös facebookiin, mutta olen sielläkin hyvin passiivinen jäsen. Yhdeksän kaveria olen määritellyt. Suurin osa kavereistani kuuluu perheeseeni.
Jotenkin minusta on koko facebookin idea vesittynyt! Siellä näyttää olevan melkoinen liuta henkilöitä, joiden päämääränä on vain kalastella hirveän suuret kaverimäärät, joilla sitten ylpeillään. Minulle rittäisi yksi kunnon kaveri!

Tämä blogien kirjoittelu on myös ihan turhaa touhua. Eihän kukaan ole kiinnostunut tavallisen ihmisen jorinoista - siis tosiasiallisesti. Mutta tänne näpyttely on ajankulua, siis ajan tuhlausta. Kun muutakaan parempaa ja mielenkiintoisempaa hommaa ei juuri sillä hetkellä satu olemaan. Vaimo kyllä pystyisi luettelemaan tekemättömiä töitä vaikka kuinka paljon, mutta sehän onkin jo sitten eri juttu.

Otin käyttöön "viinin"punaisen taustan blogilleni. Minusta tuo väri oli niin lähellä viestimiehen väriä, että siksi. Aiemmat taustat olen valinnut mielialani mukaan. Ensin oli musta tausta pitkän aikaa ja muuttui siniseksi, kun tilanne kehittyi otolliseen suuntaan.

15 vuotta Jukola-ponnistuksista!

Katselin juuri Venlojen viestiä Kytäjältä ja väkisellä tulivat mieleeni 15 vuoden takaiset tapahtumat Kerava-Sipoon Jukolan viestistä. Vaikka itsekin suunnistin aikoinani paljon, niin koskaan en ole itse ollut juoksemassa Jukolassa. Syy oli yksiselitteinen. Jo päiväsuunnistuksessa nilkkani nyrjähtelivät pahasti ja loppuvaiheessa en enää lähtenyt metsään ilman nilkkojen teippausta. Pääharrastukseni oli hiihto, joten en halunnut sitä vaarantaa yöjuoksuilla metsässä.

Olin silloin 15 vuotta sitten kyseisen tapahtuman viestipäällikkönä työnantajani edustajana.
Miksi sitten jouduin tuollaiseen virkaan? Pääasia taisi olla se, että kyseisen tapahtuman kilpailunjohtaja Veikko Kostiaisen kanssa olin tehnyt jo vuosia erilaisten tapahtumien viestityksiä, joten nimittämiseni lienee johtunut Veikon haluista tehdä yhteistyötä kanssani. Olin muutamassa neuvottelussa mukana, kun tapahtumamarkkinoinnista vastuussa oleva henkilö ei oikein nähnyt, miten firma voisi hyödyntää Jukolaa oman kilpensä kiillottamisessa. Kuitenkin lopulta kauhean vääntämisen jälkeen sopimus syntyi muistakseni noin viikko ennen tapahtumaa, ja minut siis määrättiin hoitamaan koko tapahtuman viestiyhteydet.
1995 piti vielä järjestää lehdistökeskukseen lukuisa määrä telefax-laitteita lehtimiesten tarpeita varten, puhelinkioskeja kisa-alueelle, kiinteitä puhelimia lukuisiin eri paikkoihin ja tietenkin myös riittävä määrä matkapuhelimia kisajärjestäjien käyttöön sekä julmetusti lisää kapasiteettia matkapuhelimien käyttäjille.
Noita yhteyksiä varten tarvittiin läheisen mäen päälle siihen aikaan melkoiset lisärakennelmat ja yhteydet johonkin keskuspaikkaan. Itse kisa-alueelle leviteltiin erilaisia kaapeleita kilometrikaupalla, joten tapahtuman rakentamiseen meni ihan oikeasti monia miestyöpäiviä - kuin myös sitten purkamisessakin.

Yhteyksien saamisessa meinasi tulla varsinainen tenka på, kun yhteyksistä vastaavalta osastolta tuli ensin vastaus, että kyllähän homma tehdään, mutta aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Kerroin, että ne pitää olla käytössä jo puolen viikon päästä, koska firma on ottanut homman hoitaakseen ja kisapäivä on jo lyöty aikoja sitten lukkoon. Ja yhteydet saatiin! Matkapuhelinkapasiteettia varten meillä oli jo valmiiksi asuntovaunuun asennetut tukiasemat, joten sen saaminen käyttöön oli jo rutiinia, kun monta vuotta oli asiaa harjoiteltu.

Firma kutsui paikalle vieraita, joiden kanssa pyörimme katsomassa kisoja jopa pimeässä metsässä, mutta myös veimme heidät nauttimaan kisajärjestäjien VIP-palveluja. Kaikki olivat todella tyytyväisiä!
Joskus yön tunteina sain Kostiaisen Veikolta soiton, että telefax-yhteydet ovat poikki. Soitin keskusmiehille ja tietenkin vika oli kannaltamme kaukaisimmassa pisteessä Helsingissä, joten vian korjaaminen kesti tunnin-pari, mutta hyvissä ajoin ennen maaliintuloa kaikki toimi jälleen, eikä kukaan toimittaja edes huomannut vian olemassaoloa. Onneksi kerrankin vika sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan!

Ja tulihan työnantajalta oikein kunniakirja asiakaslähtöisestä tapahtuman matkaviestinyhteyksien hoidosta. En tiedä, miksi kunniakirjassa oli kiitokset vain matkaviestinyhteyksien hoitamisesta! Oliko sitten tuo vikahässäkkä vaikuttamassa siihen, että kiinteiden yhteyksien hoitaminen oli jätetty pois? Itse muistelen tapahtumaa lämmöllä edelleenkin.

Asiasta toiseen! Jätin illalla ottamatta masennusmössöt ja nukuin yöllä ihan kohtuullisesti. Itse asiassa olen niitä ottanutkin pääasiassa kunnon unen saamiseksi.
Joku varoitteli, että noiden mömmöjen kanssa pitää olla varovainen ja pitäisi noudattaa lääkärin määräyksiä. Tietenkin minun on oltava koko ajan tarkkana, että en lipsahda jälleen väärälle puolelle, mutta toisaalta olen saanut itse määritellä lääkkeeni jo vuosia. Olen hylännyt sellaisia, jotka eivät ole minulle sopineet ja olen pitänyt sellaisia, jotka sopivat. Määriä olen pienennellyt koko ajan, joten nyt seitsemän vuoden mömmöjen syömisen jälkeen ajattelin siirtyä niistä kokonaan pois. Jospa meikäläinenkin voisi joskus jopa nauraa - tai ainakin hymyillä!

mitä monilahjattomille?

Olen mielenkiinnolla seurannut mediasta, miten koulujen tuntikehyksiä ehkä tullaan muuttamaan. Uusina piirteinä on mainittu, että taideaineita pyritään lisäämään, ja nyt viime aikoina on mainittu erikseen, että draamaa ja etiikkaa tultaisiin kouluissa lisäämään. Tosin opettajatkaan eivät tunnu ihan tarkalleen tietävän, mitä noiden sanojen taakse kätkeytyy. Draaman alle on soviteltu näyttelemistä, esiintymistaitoa ja jopa musiikkia ja etiikan on arveltu lohkaisevan uskonnosta ainakin osaa.

Nuo ovat varmasti ihan paikallaan oppilaille, joilla on jotakin erityislahjakkuutta, jota pitäisi edelleen kehittää, mutta miten käy monilahjattomien opiskelun?
Jos minun aikana olisi pitänyt osallistua tuollaisiin oppitunteihin, olisin varmasti ollut vielä enemmän sairas kuin olin. Tietenkin koulukiusaaminen vei opiskeluhaluja ja osallistumishalukkuutta, mutta minä suorastaan kärsin tunneilla, jotka vaativat osallistumista ja esiintymistä.
Minä olen varmasti monilahjattomuuden prototyyppi, minulla ei ole mitään sellaista ominaisuutta tai kykyä, joilla olisin voinut esimerkiksi hankkia leipäni. Minun on vain täytynyt pakertaa ja yrittää pärjätä niillä, mitä on.
Ehkä minua olisi auttanut oikeussalissa ollessani, jos olisin saanut esiintymistaitokoulutusta ja minulla olisi siihen ollut lahjoja. Lakimiehiksi aikoville tuollainen draamakoulutus on varmasti oikein täsmäkoulutusta.
Eilen meillä oli sähköt pois jonkun aikaa ja katselin asentajan työtä täältä kirjoituskammiostani ja nappasin muistoksi kuvan. Minäkin olen saanut tehdä tuollaista pylväs- ja mastoapinan hommaa useiden vuosien aikana välillä runsaastikin, kun ei ole ollut niitä erikoislahjoja. Varsinkin mastotöistä minä jopa nautin. Siellä ylhäällä oli rauhallinen ympäristö tehdä duunia. Oli kuitenkin oltava tarkkana, että ei tiputtele työkaluja alhalla olevien niskaan, ja myös tietenkin myös siinä mielessä oli oltava tarkkana, että ei itsekään tipu. Tosin en työtä tehdessäni edes ajatellut mahdollisuutta tippua, vaikka monta kertaa työt oli tehtävä jopa maston ulkopuolella vöissä roikkuen. Ja mastohommista sain mukavasti myös opiskelurahaa!

Meidän vuokralainen otti sitten ja lähti pari päivää sitten ja pääsin maalaamaan autotallin viimeisenkin seinän. Mustarastas oli onnistunut samaan poikansa lentoon jo näin aikaisin. Tänään vedin Ykiä sokkeleihin, mutta kun monilahjaton olen, niin enhän ollut laskenut maalattaviin neliöihin autotallin sokkelia lainkaan. Siispä talon sokkelista jäi osa maalamatta. Täytyypä joskus kylällä käydessäni muistaa ostaa Ykiä lisää.