perjantai 1. joulukuuta 2017

Osa autohullun ajopeleistä


Ajopelejä testeissä tai omistuksessa
Sedän Austin A35, jonka ratissa sain istua, mutta ajamaan ei ollut vielä asiaa.

Isä osti kyseisen maantienielijän, kun olin kymmenvuotias. Opettelimme sillä isän kanssa ajamaan samaan aikaan. Kyseessä oli 125-kuutioinen menopeli.

Isän ensimmäinen auto oli Commer Cob pakettiauto, jolla varsinaisesti opettelin ajamaan pihalla koivuja kierrellen. Joskus myös yksityisteillä.
Kun sain kortin vuonna -66, isällä oli punainen Mini. Sillä sitten ensimmäiset kortilliset maantielenkit ajelin. Vieressä minun henkilökohtainen ajopeli aina armeijaan menemiseen asti.
Syksyllä -66 isän Mini vaihtui Isuzu Bellettiin. Sillä ajoin monet reissut milloin minnekin ja joskus oli vauhtiakin.
 Olin kesän 1970 töissä Helsingissä ja sieltä ostin ensimmäisen oman autoni. Oli ajettavuudeltaan hieno peli. Sieltä tuli mukaan vasemman jalan jarrutukset ja ajotuntuma siirtyi takapuoleen. Tämä peli ei koskaan yllättänyt, kun se kertoi aina etukäteen, mitä aikoo tehdä. Kyllä sitä poljinkin.
 Insinööriopintojen viimeiseksi vuodeksi vaihtui rättisitikka Datsuniksi kesällä -75, kun oli tulossa perheeseen lisäystä. Auto kuvattu Kaarinassa asuntomme edessä. Oli muuten entinen kyläkauppa!
 Kesällä -77 Datsun vaihtui Bemuksi, joka minulla olikin aina vuoteen 1986.
 Bemu vaihtui -86 ensin 1600 Sierraan, mutta eihän se tyydyttänyt ja melkein heti se muuttui 2,0iS-versioksi.
 Sierra ei toiminut koko aikana kunnolla, joten välillä perheessä käväisi 318 i Bemu, mutta sekin oli lyhytaikainen, kun harrastukseksi tulivat kilpa-ajot ja koiranäyttelyt. Ajokiksi vaihtui valkoinen Volvo 740.  Autolla ajoin parisataatuhatta, mutta kesärenkaat olivat vielä alkuperäiset Michelinit. Silloin renkaat kesktivät, vaikka hinauksia tuli paljon. 740 vaihtui Volvon 940- malliin, joka muutaman vuoden jälkeen muuttui Volvon S40 T4:ksi. Silloin oli jo harrastus vähentynyt ja perheessä oli muitakin kulkuneuvoja. S40 vaihtui Mondeon Dieseliksi, mutta se eimiellyttänyt, joten alle tuli Volvo S60. Välillä oli kuukauden jopa Rellun Megane, kun Volvosta oli saatava rahaa muihin menoihin.
 Ainoa Opel, joka minulla on ollut.
 VW 1302SS oli kiva peli, sillä ehti useasti palkinnoille...
... kunnes Nurmijärvellä monen seikan vuoksi lipesi lähes 150:n vauhdista lepikkoon.
 Kun täytin 50, sain lainaksi Sumpin, numeroksi 50 ja hienon varikkopaikan Vantaalta. Autohan ei pelannut lainkaan, mutta kaupaksi se meni.
 Minun ylivoimaisesti huonoin autoni oli kuvassa oleva Letukka. Onneksi ei tarvinnut kestää kuin vuoden ja vaihdoin sen Mitsu L200 lava-autoon.
 Micra kuskattiin Pudasjärvelle ja minulla  katkesi vaihdekeppi heti ensimmäisessä kurvissa. Kuplaan verrattuna melkoinen raakile. Tiimin nuoremmat yrittivät Micralla kilpailla myöhemmin, mutta kiertoon lähti. 
Tammisaaresta kävin hakemassa Golfin raakileen, mutta auto ei koskaan päässyt kisailemaan, kun elämässä alkoi tapahtua niin paljon kaikkea muuta. Kiertoon Golfikin lähti.

 Yhteen ralliin suostuin kartturiksi ja se riitti. Onneksi kaasuvaijeri meni poikki jo kakkosella, niin ei tarvinnut pelätä koko rallia.
 Ensimmäinen 1303 harrastekuplani. Ostin kuplan raakileena ja rakentelin sen liikennekelpoiseksi. Tein kuplaan virikoneen, joten pystyi kulkemaan muun liikenteen mukaan
 Toinen 1303 harrastekuplani. Moottori vuoti öljyä ja sähköt eivät toimineet. Tein autoon virikoneen ja korjasin sähköt. Muuta en ehtinyt tehdä, kun työkaveri kävi ostamassa sen pois.
 Harrastemini 1275 Clubman näyttelyssä Mäntsälässä. Purin aihion atomeiksi, kosrjasin ruostevauriot ja tekniikkakin meni uusiksi.
 Peugeot Partner vaihtui Nissan Noteksi. On ollut meidän helpoin auto tähän mennessä.
 Ensimmäinen 2-pyöräiseni sitten mopon oli Jammun 535 Virago, mutta eihän se ollut mikään pyörä. Se vaihtui Moto Guzzi Brevaksi. Ei sekään mikään raketti ollut, mutta ajo-ominaisuudet olivat ok.
 Breva vaihtui Grisoksi ja sehän on jo pyörä, jos ei kilpuria etsi. Etualalla lumikone.
 Rupesin lehti-ihmiseksi,joten 2-pyöräinen oli hylättävä. Juttukeikat sujuivat hyvin näppärällä Fiestan ST-mallilla. Laitteessa oli 2-litrainen kone ja tehoa ihan mukavasti. Etsin TT Quattroa, mutta kävin ajamssa lukuisia, joten Fiesta sai olla kulkupelinä.
 Lopulta se sitten löytyi. Asiallinen, mutta olihan siinä entisiltä omistajilta jäänyt vikoja, joita oli korjattava. Välillä vähän tunteetkin kihahtivat yli äyräiden, mutta kiva on peli. Yli kuusi vuotta olen sillä töihin ja harrastuksiin ajellut.
 Tein lehteen juttuja erilaisista liikkumavälineistä. Vertailin Suzuki Altoa ja Aixamin mopoautoa.
 Aixam oli melkoisesti kalliimpi kuin Alto, mutta on kuitenkin selvä juttu, kumpi olisi liikenteessä parempi. Alto on kaikissa suhteissa parempi. Se on vaan se korttijuttu, joka mopoautoja pistää hankkimaan.
 Moottoriradalle pääsin testailemaan Audin 4-vetoisia oikein talvikelissä. Kaikissa oli alla kitkarenkaat ja alussa ne toimivat ihan ok, mutta kun päivä oli ajettu, niin jarrutuspaikat olivat melkoisen liukkaat. Tuli nastoja ikävä.
 Golf testissä Lahdessa.
 Kuplan F-ryhmän peli kokeiluissa siviilinastoilla. Oli aika aika ajettava!
 Ikarusta pääsin myös tastaamaan. Ilmassa pysyi.
 Auriksen hybridi testissä Hyrylässä. Sähköllä maksiminopeus oli 45, joten jos halusi viidenkympin alueella sähköllä ajella, toiset olivat tulossa päälle. Kun painoin kaasua, niin sitten kyllä kulkua piisasi, kun polttomoottori potki lisää vauhtia.
 Kaasukäyttöinen Passat testissä Mäntsälässä.
 Mielnkiintoinen pikkuford. Koko kyljen saa auki lastausta varten ja 3-sylinterisen turbon tehot riittävät normaaliin ajoon.
 VW Karman Ghia avomalli testissä. Onneksi oli hieno keli, sillä en oikein ole avoautojen ystävä.
 Pienoisauto testissä. Oli niin hätäinen, että ei pysynyt oikein ladulla. Se perstuntuma kun puuttuu.
 Ihmevimpain, jonka olemassaoloa en oikein ymmärrä. On sitäpaitsi ajo-ominaisuuksiltaan melko erilainen autoihin tai moottoripyöriin nähden.
 Nissanin sähköauto testissä Porvoossa. Hyvin pysyy moottoriteilläkin muun liikenteen mukana. Äänimaailma muodostuu renkaista ja tuulen suhinoista. Miellyttävä!
En ole koskaan vannonut Mersun nimeen, mutta kun mallia tehdään Suomessa, niin olihan se testattava. Autossa oli ihan liian mataprofiiliset renkaat, joista kabiiniin tuli yllättävän kova meteli.
 Tässpä oli testeissä peli, jossa tehot ja ominaisuudet olivat hyvässä balanssissa. Olisi tarvinnut enemmän ajoa, jotta olisi kunnolla uskaltanut ominaisuuksia testata.
Lähes vakioautomainen kilpa-auto.

maanantai 20. marraskuuta 2017

ETURAUHANEN

Pääosassa eturauhanen

Eturauhanen:
-          sijaitsee virtsarakon alapuolella, on noin 20 grammaa painava nuorella miehellä
-          tehtävänä on tuottaa siemennesteen yhtä ainesosaa
-          hyvänlaatuinen liikakasvu on yleistä: Alkaa nelikymppisenä, viisikymppisenä jo noin puolella, kuusikymppisenä noin 80%:lla ja kahdeksankymppisenä noin yhdeksällä kymmenestä
-          liikakasvu aiheuttaa mm.  erilaisia virtsaamisvaikeuksia ja lopuksi jopa ummen
-          eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä

Aloitin kilpa-autoilun nelikymppisenä kilpahiihtäjänä. Autohulluna pyrin tietenkin tekemään rakentamiset ja remontit itse. Välillä piti siis maata auton alla tuntikausia, kun varsinainen autotalli oli muussa käytössä. Isossa tallissa hääräilin. Jälleen kerran pitkän rupeaman jälkeen tunsin alavatsassani kovaa juilimista.
Työterveyslääkäri tutki ja totesi kivun johtuvan eturauhastulehduksesta ja määräsi tukevan antibioottikuurin. Vaiva meni sillä kertaa ohi. Kuitenkin jäähdyttäessäni itseni, juilimista esiintyi. Sitä sitten parantelin kuhnimalla ja viisikymppiseksi selvittiin.

Täydellisessä terveystarkastuksessa tuli tuomioksi eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, jota ei silloisen urologin mukaan kannattanut vielä höylätä. Hän sanoi, että minusta ei vielä kannata tehdä eunukkia.
Elämä jatkui juilivan eturauhasen kanssa aina viime kevättalveen saakka. Silloin virtsa ei kulkenut ja jouduin sunnuntaiaamuna menemään tervariin, jossa virtsa katedroitiin. Seurauksena oli, että kahta tai jopa kolmea eturauhasen hoitoon käytettävää lääkettä jouduin syömään aamupuuron kanssa. Tilanne ei tuntunut hyvältä, koska lääkkeistä tuli haittavaikeuksia!

Golfia pelailee melkoinen ukkolauma ja monella oli ollut sama ongelma ja muutamilla oli höyläys tehty onnistuneesti. Siksi ajatus leikkaukseen menosta tuli minunkin mieleeni. Tilasin ajan lääkäriin. Lääkäri teki lähetteen Hyvinkäälle tutkimuksiin.
Tutkimuksissa todettiin, että leikkaus on minulle hyvä vaihtoehto, vaikka sanottiin siinä olevan riskejäkin. Noin yhdellä prosentilla leikkaus jotenkin epäonnistuu.

Leikkausajankohdaksi sain 14.11. Minun piti olla Hyvinkäällä Leikossa klo 11.00 ilman ruokaa ja lääkkeitä. Aamupalan sain syödä ennen viittä ja kupin kahvia tai vettä sain juoda ennen yhdeksää. Niillä eväillä odottelin 3,5 tuntia operaation alkamista. Toki oli siinä tulohaastattelu ja verikokeita, mutta pääasiassa luin lehtiä. Aikataulu oli pari tuntia myöhässä jonkin salivaraushässäkän vuoksi.

Lääkärin haastattelun jälkeen minut lopultakin ohjattiin saliin, jossa anestesialääkäri ja muu joukko esittäytyivät.
Operaatio tehtiin puudutuksessa. Kun piikki tökättiin selkääni, niin kesti vain hetken, kun koko alakroppa oli kuin sementtiin valettu. Sitten lääkäri tuli ja homma alkoi. Seurailin, mitä salissa tapahtui, mutta minulla ei ollut näyttöä, josta olisin voinut seurata tapahtumaa. Seurasin kuitenkin tarkasti, mitä lääkäri touhusi ja välillä jopa tunsin jotakin paineenomaista alavatsan seudulla. Toinen lääkäri kävi pari kertaa katsomassa ja kehumassa leikkaavan lääkärin työn jälkeä. Kuulemma teki eturauhaseen hienot pinnat. Se vähän häiritsi, kun henkilökunnalla tuntui olevan kiire bussiin ja lääkärinkin kyyti karkasi. Tuli mieleen, että malttavatkohan hoitaa eturauhaseni kunnialla kuntoon. Mietin myös sitä, että ensimmäisessä romaanissani ”reppana” päähenkilö sairastuu eturauhassyöpään toki siitä ihan hyvin selviten. Etijäinenkö?

Heräämössä minua paleli ihan hirmuisesti. Päälle sain onneksi lämpöpeitteen, jonka väliin puhallettiin lämmintä ilmaa ja pian lämpenin. Oikeaan käteen tiputettiin jotakin nestettä ja rakkoon valutetiin huuhteluvettä. Puolukkamehun punaista nestettä valui ulos. Mutta nälkä oli hirmuinen, enkä saanut heti kuin purkin mehua. Vasta monen tunnin jälkeen sain voileivän ja sitten minua jo haettiinkin osastolle, jossa oli iltapala. Viisitoista tuntia oli kulunut.

Osastolla makoilin, minullahan ei ollut edes vessaan asiaa. Yrittelin käveleskellä tiputuspussien kanssa, mutta hiki puski päälle ja alkoi heikottaa. Turvallisinta oli olla makuuasennossa. Huuhtelulaitteisto oli melkoinen, pikkusormen vahvuinen jöötti meni rakkoon ja välitti puhtaan nesteen rakkoon ja verisen nesteen ulos. Ihmettelin, että miten ovat poranneet putken virtsaputkeen!

Ruokaa osastolla sai neljä kertaa päivässä, enemmän kuin riittävästi. Ja ruoka oli ihan hyvää, mutta vatsa oli kovilla, kun liikuntaa oli liian vähän. Kipuakaan ei tarvinnut sietää, aina tuli apua, kun vaan tarvitsin.
Kaksi yötä jouduin osastolla viettämään, mutta olipa ihmeellinen miesporukka. Meitä oli huoneessa neljä miestä ja kukaan ei kuorsannut!
Kolmannen päivän aamuna lääkäri totesi, että vuoto on niin paljon vähentynyt, että katedri voidaan poistaa, ja jos virtsa alkaa kulkea, niin pääsisin kotiin. Ennen katedrin poistoa huuhtomista tehostettiin manuaalisisesti, jotta hyytymät tulisivat rakosta pois. Ei ollut kovin kiva toimenpide, mutta katedrin poisto vasta riipaisi. Kyllä karvasteli pitkään ja ensimmäiset virtasaamisyritykset päätyivät kipuun. Siispä sain kunnon aineet, ja vähitellen alkoi sujua. Iltapäivällä tyhjennys oli tyydyttävä, ja pääsin kotiin.

Nyt kotona täytyy totella ohjeita ja koettaa hoitaa itseä niin, että takaisin ei tarvitsisi mennä. Numeroina eturauhasen höylääminen on pieni juttu, sillä elimestä poistettiin vain 16 grammaa ainetta pois. Mutta jos pinnat eivät parane, niin seurauksena voi olla vaikkapa paha tulehdus. Ja voihan lastuissa olla jopa syöpää. Aina näyttää, miten minun käy!  

 Rakkoa huuhdeltiin todella runsaalla nesteellä, jotta vuoto ja hyytymät tulisivat virtsarakosta pois.

 Kanyylin kautta verenkiertoon tiputettiin nesteitä ja lääkkeitä.

 Huuhteluneste oli koko sairaalassaoloajan puolukkamehun punaista.


torstai 9. marraskuuta 2017

Kesästä 2017






                                Sorjan viimeinen mökkikeikka
                               Väriä lansitaivaalla
                               Menoa Hirvihaarassa

Kesän mentyä

Edellisen kerran päivitin blogiani keväällä, mutta silloin läpiluotasin elämääni pitkältä ajalta. Tuntui, että ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, vaikka tukka putkella mentiinkin sinne sun tänne.
Pääosassa oli golfharrastus, kun keväällä kentälle pääsin. Talvi oli ollut huono kentille, niin myös kotikentällemme Hirvihaarassa. Oli se huonohko hiihtoharrastukseenkin, mutta siihen on kai syytä tottua yhä enenevässä määrin.

Talvella kentällemme hangen päälle leviteltiin hiekkaa. Kun kevät koitti, hiekasta hienoin osanen meni veden mukana jonnekin, mutta karkeampi rae jäi kentälle. Hiekka on minulle ollut aina kirous pelin suhteen. Kun koetan välttää kontaktia hiekkaan ja yritän välttää mailan kärsimistä, niin tulee hirveitä kylkkäreitä. Kesän mittaan hiekka kyllä häviää nurmen kasvaessa, mutta lyönti ei tahdo parantua. Vasta kesäkuunlopulla sain joitakin kierroksia onnistumaan. Pahinta kuitenkin oli se, että niin kauniit ja hyvässä kunnossa olleet greenit eivät olleetkaan edellisten kesien terässä. Eihän kaljut paikat minun peliä juuri heikentäneet, mutta joka kerta otti silmään, kun peli niille muutamille huonokuntoisille greeneille oli edennyt.

Kilpailin melko paljon, yritin pitää pääpainon suuremmissa kilpailuissa, siksi kiersin M65 Touria ja vastaavan ikäluokan SM:t. Toki tulihan niitä kisoja paljon muitakin. M65 Tourin ensimmäinen kisa oli Meri-Teijon kentällä, jossa en ollut pelannut koskaan. Ajoin sinne aamulla, pelasin kierroksen ja palasin illalla kotiin. Ryhmän kaverit olivat pelanneet kentällä aiemmin, joten heiltä tuli hyviä neuvoja, mutta monta kertaa jouduin turhaan vesiesteeseen, bunkkereihin lukuisia kertoja ja jopa muutaman kerran outtiinkin. Eihän sellaisella pelillä tulosta synny, mutta en ollut edes viimeinen. Sitten pelattiin Lakistossa, jossa olin käynyt pari kertaa aiemmin. Varsinaisia yllätyksiä pelissä ei ollut, löin palloa hyvin, mutta viimeistelyssä oli puutteita. Kuitenkin joitakin pisteitä tuli. Olin suht tyytyväinen.
SM:t olivat Kartanogolfissa Joroisilla. Kerran olin kentän aikaisemmin pelannut, mutta enhän kenttää hallinnut, vesiesteet olivat kompastuksina. Löin palloa hyvin, mutta en oppinut, minne olisi ollut turvallista lyödä.
M65 Tourin viimeinen kisa oli kotikentällä, mutta kisa alkoi surkeasti, kun heti ykkösellä pamahti kasi ja viitosella peräti 11, siinä se kisa oli, vaikka, muut väylät menivätkin kohtuullisesti.
No ensi kesänä sitten M70 -sarjassa, jos terveys sallii.
Puutteina oli koko kesän se, että en saanut lähestymisiä tarpeeksi lähelle lippua, tuli vähintään kaksi puttia, pirkut eivät uponneet tarpeeksi usein.
96 kierrosta kaudella tuli.

Mökillä vietettiin juhannuksen aikoihin toista viikkoa. Pääasiassa tyhjensimme Pikkulan ja kuskasimme tavaroita kaatikselle, kierrätykseen tai mökille. Yöt olivat melkoisen kylmiä, mutta lämmön puolella kuitenkin. Sorjakin oli viimeistä kesää mökillä, kun syksyllä jouduttiin siitä luopumaan. Sorja tuli niin sairaaksi, että ei ollut enää mitään syytä sitä rääkätä. Harmi tietenkin on suuri, mutta se on kuitenkin elämää.

Mäntsälässä julkistettiin kuvakirja Suomi 100 -hengessä. Minultakin pyydettiin kirjaan kuvia ja niitä sinne lähettelin. Olihan niitä siellä kymmenkunta, palkkioksi sain kolmenkympin kirjan omakseni Kirsti Mannisen omistuskirjoituksella.

Muutama viikko sitten aloin kirjoittaa uutta romaania. Jouduin muuttamaan aiheen fiktiiviseksi tarinaksi, kun historialliseen romaaniin en saanut tarpeeksi tukevaa aineistoa kasaan. Tämän uuden kirjan tarinan syntymisessä minulla on aivan uusi lähestymistapa. En etukäteen suunnitellut kirjaa, kuten aiemmin olen tehnyt. Olen mietintämyssyssäni kartoittanut tapahtumia, joita tekstissä aion käsitellä. Aamuisin kiipeän kammiooni ja lähden siitä, mihin edellisellä kerralla päädyin. Tähän asti on toiminut hyvin, mutta saa nähdä, mikä on sitten lopputulos. Taidekirjaa en edelleenkään edes yritä saada aikaan, mutta toivottavasti saan kudottua hyvän tarinan. Se riittäisi minulle.


Ensi viikolla minulle on luvattu aika Hyvinkäälle operaatioon, se tarkoittaa sitä, että jonkin aikaa menee, että pystyn kirjoittamaan, mutta toiveena on, että hiihtokauden alettua olisin sellaisessa kunnossa, että laduille pääsisin.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Elämästä

Tarina elämästä

Olin varmaankin keskikoulun ekalla tai tokalla luokalla, kun olin tehnyt päätöksen kouluttautua insinööriksi. Äiti ja kumppanit muistelivat, että olin jo kolmivuotiaana kertonut minusta tulevan insinööri. Noihin ei tietenkään voi suhtautua vakavuudella, mutta nuo keskikoulussa tulleet ajatukset eivät olleet mitään haihattelua. Keskikoulun alku oli vaikeaa aikaa, kun yhden talven jouduin käpristelemään kovien korvatulehdusten kourissa. Koulusta ei tullut oikein mitään, poissaoloja tuli hirveästi, kun tulehduksen ensi päivinä en pystynyt keskittymään hirveältä säryltä mihinkään. Edes Pervitin ei auttanut eikä äidin puhaltelemat tupakansavut korviin. Niinhän siinä kävi, että ainoastaan matemaattiset aineet menivät jotenkuten ja jouduin tuplaamaan kolmannen luokan. Onneksi kesän aikana korvatulehdukset loppuivat ja sen jälkeen pääsin käymään koulua normaalisti.
Suomussalmen keskikoulussa opiskeltiin vieraina kielinä ruotsia ja saksaa, joilla kummallakaan en nähnyt olevan minulle merkitystä tulevaisuudessa. Keskikoulun jälkeen kävin lääkärillä ja hain armeijaan vapaaehtoiseksi helmikuun erään ja menin lukioon odottelemaan virallista kutsua. Lukiossa matematiikka, fysiikka ja englanti olivat oikeastaan ainoat aineet, joita opiskelin kunnolla tulevaisuus mielessäni. Muut aineet olivat lähinnä läpihuutojuttuja, enkä käsittänyt, mitä niillä tulevaisuudessa tekisin. Opiskelu sujui kuitenkin ihan hyvin noista rajaehdoista huolimatta. Aikanaan tuli kutsu astua armeijaan. Pyyntööni oli noteerattu ja pääsin melko kauas kotoa palvelukseen, eli Kontiorantaan Joensuun lähelle.

Ilmoitin rehtorille lähdöstäni samana päivänä, kun myös abit lähtivät koulusta. Hän oli yllättynyt eikä meinannut tajuta, että minun on pakko lähteä, kun olin kutsun saanut. Muutenhan minusta olisi tullut sotilaskarkuri. Hän toivotti kuitenkin minut tervetulleeksi jatkamaan lukio-opintoja armeijan jälkeen!
Armeija meni ohi, kävin RAUKin ja RUKin ja kotiutus tapahtui vänrikkinä. Tammikuussa 1968 saimme sotilaspassimme kouraan. Siviilimiehenä pääsin ensin töihin viitostien tietyömaalle talveksi. Majoittuminen oli jossakin Kuurtolan korkeuksilla parinkymmenen miehen kämpässä. Varmaankin kaikki muut kämpän asukit polttivat tupakkaa, joten sain minäkin oman osani savusta. Välillä kämpästä ei takaseinää näkynyt, kun oli niin sankka savusumu. Työ oli mukavaa ulkotyötä, mutta kirjoitustaitoisena välillä jouduin ylösottajaksi, joka oli kaikkea muuta kuin himohommaani. Lapiotyö oli mieleeni.

Keväällä olin jonkin aikaa rakennustöissä sairaalan työmaalla ja kun se kesäksi meni kiinni, niin menin jälleen viitostietä tekemään. Kouluihin lähettelin papereita ja opintosuuntani oli rakennustöiden myötä muuttunut. En enää halunnut rakennusinsinööriksi, vaan jotakin teknisempää. Siksi hain keskikoulupohjaiselle melko uudelle radio-TV -asentajan opintolinjalle Kajaanin Ammattikouluun. Sinnehän oli oikein kunnon pääsykokeet, jotka selvitin. Papereiden mukaan pääsin myös kauppaopistoon, mutta se ei tuntunut tarjoavan päämäärääni ajatellen tarpeeksi eväitä. Ammattikoulu voitti.

Elokuun 15. minun piti lähteä Kainuun Liikenteen autossa Kajaaniin, mutta yöllä naapurissa pikkumökissä asunut ukkini kuoli. Oli ikimuistoinen koulun alkajaispäivä. Kuusitoista kaveria alkoi työstää koulua ja näin jälkikäteen on sanottava, että saimme erittäin hyvää teknistä peruskoulutusta. Opettajistahan opetuksen laatu on pitkälti kiinni. Ensimmäisen kesän oli rakentamassa Ämmänsaareen hotellia ja toisena kesänä lähdin etsimään ammattityötä etelästä, kun taskussa oli jo radioasentajan paperit. Sain litteran Hankoon Helkamalle, mutta he tarvitsivat juuri sillä hetkellä TV-asentajia, joten minä en vielä täyttänyt normeja. Mainittakoon, että aseman kuppilassa myyjä puhui ruotsia ja minä suomea ja asiat menivät hyvin, sain kahvit ja pullan.

Hangosta palasin Hesaan ja soittelin asemalta sedälleni Kontulaan ja hän pyysi käymään. Sain opastuksen matkasta ja 94:lla osasin sedän asunnolle. Puimme tilannetta illan mittaan ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna lähdin Nokia Elektroniikan henkilöstöosastolle Salmisaareen. Siellä otettiin perustiedot ja pistettiin tenttiin. Läpäisin tentin, koska sain ohjeet mennä Lauttasaareen teollisuuselektroniikan koekentälle insinööri Ruuskasen puheille. Kaveri bamlasi stadia, mutta jotenkin pärjäsin ja duunin sain. Ensimmäisinä päivinä oli Nokian esittelyä filmeinä ja luentoina sekä tietenkin juottamiskurssit. Myös digitaalitekniikkaa jouduin opiskelemaan, kun sitä ei vielä koulussa ollut. Kesä meni hyvin, juhannuksen aikaan kävin kotona valtion litteralla. Loppukesällä sain oman tuotteen testattavakseni, joten edistys oli ihan mukavaa ja Ruuskanen ei olisi päästänyt pois syksyllä jatkamaan TV -asentajan opiskelua. Vähällä oli, että en jäänyt Hesaan jo tuolloin, sillä minulla oli vakituinen työpaikka. Olisi pitänyt löytää vain oma kämppä, sillä olin asunut sedän luona. Jos isä ei olisi antanut lainaan rahaa Minin ostoon, olisin ilman muuta jäänyt Hesaan. Hain ja sain opintolainan, jolla maksoin isän velan pois ja pääsin autoilijoiden kastiin.

Viimeisen vuoden keväällä alkoi työpaikan etsiminen. Hesaan olisi paikkoja löytynyt, mutta yritin päästä Kainuuseen. Posti- ja Lennätinlaitoksella oli alkamassa Kainuussa melkoinen työmaa, kun puhelinverkko piti saada automaattiseksi. Työmiehiä tarvittiin, siispä pyysin päästä Kajaanin alueteknikko Havelinin juttusille ja lopulta pääsinkin. Herra oli hyvin patruunamainen, joten en ollut varma, miten käy, kun hän todistuksiani katseli. Sitten olivat normaalit kysymykset tupakasta, alkoholista ja armeijasta. Kun kerroin olevani vänrikki, hän ojensi kätensä ja toivotti tervetulleeksi töihin Kajaanin Telealueelle. Oliko muulla sitten lainkaan väliä, vaikka huippupapereita hän sai katsella. Koulun loputtua menin heti seuraavana arkipäivänä ja minut ohjattiin insinööri Sonnyn kantoaaltoryhmään kantoaaltoasentajaksi.

Työt olivat pääasiassa muualla kuin Kajaanissa, joten jossakin vaiheessa sanoin Kajaanin asunnon irti. Kevättalvella oli tarkoitukseni mennä asentajatutkintoon ja vähän kertailin matikkaa, mutta lähetin papereita teknikko- ja insinöörikouluun. Pääsin niihin, joten asentajatutkinto jäi ja suuntasin Turkuun insinööriopintoja harrastamaan. Ehkä opiskelu oli toissijainen, kun nuorella parilla oli muutakin touhua ylen määrin. Aina, kun koulussa oli vähänkin lomaa, ajoin töihin Kajaaniin entisiin hommiin. Rahallisesti ei ollut tiukkaa, koska minulla oli opintolaina, mutta aina töissä ollessani ammattimiehen palkka. Autokin vaihtui opiskelun aikaan pariin kertaan. Kuitenkin on sanottava, että Turussa opetuksen laatu oli melkoisen alhainen, ilmeisesti pedagogisia valmiuksia ei vaadittu kuin ala-asteen tai ammattikoulun opettajilta.

Opiskelun jälkeen menin itsekin opettajaksi neljäksi vuodeksi aikuiskoulutuskeskukseen. Ei minullakaan ollut pedagogista koulutusta tai kokemusta, mutta päivä kerrallaan mentiin.
Vielä tuosta lukio/ammattikoulu -teemasta hieman. Jos olisin katsonut, että päämääräni on saada DI -koulutus, olisin varmasti joutunut kitumaan lukion läpi. Silloin kuitenkin pidettiin selvänä, että korkeakoulu tarjoaa koulutuksen tutkimusta varten ja sehän ei minua kiinnostanut lainkaan. Olisin halunnut olla vain tekemisissä tekniikan kanssa. Siksi valintani. Eikä huono valinta ollutkaan, pääsin opiskelemaan insinööriksi jo ammattilaisena enkä lukion ja Asa -televisioiden pakkauskokemuksen jälkeen, kuten niin moni muu joutui tekemään. Sain myös loma-aikoina ammattimiehen palkan, taloudellisesti pärjäsin hyvin, vaikka kotoa ei apua pystytty antamaan. Velkaa tosin tein, mutta tuli sekin maksettua aikanaan. Ja velkarahat käytin hieman ekstraelämään.


Olihan tietenkin niin, että ammattikoulusta päästyäni, ei ollut pippaloita, ei otettu valmistujaiskuvia eikä sen sellaista, mutta en niitä kyllä kaivannutkaan. Olinhan vain ammattitutkinnon suorittanut. Äiti oli eniten harmissaan, kun en lukiota suorittanut, hän kun olisi halunnut minusta papin. Siinä toiveessa eivät hänen ja minun maailmat kohdanneet.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mustavalkoinen

Vaikutelmia Facebookin eri ryhmien toiminnasta

Tällä hetkellä saan kuvia ja juttuja Vintage Suomussalmi-, Mustavalkoiset- ja Mäntsälä-ryhmien käyttäjien julkaisuista. En ole noita ryhmiä mitenkään etsinyt, vaan ne ovat tulleet jonkin sattuman kautta. Mustavalkoisista en edes muista, miten sen ryhmän kuvia on alkanut tulla. Olen niitä katsellut ja lukenut kommentteja ja tuntuu siltä, että sinne on etsiytynyt taiteeseen perehtyneitä ihmisiä.

Itse en taiteesta ymmärrä mitään, mutta kuvia olen ottanut pienestä pitäen. Kesätienesteillä sain ostettua Hulkkosen liikkeestä halvan ja yksinkertaisen Felica -kameran. Negakoko oli siihen aikaan normaali 6x6,  mutta muuten kamera tarjosi hyvin alkeelliset mahdollisuudet saada kunnon kuvia aikaan. Hyvä, kun kuvista jotenkin tunsi kuvattavan kohteen, sutta tuli paljon. 
Seuraavaksi sain hankittua kinokameran, jossa oli jo hieman enemmän mahdollisuuksia tehdä säätöjä, mutta valotusmittarin puuttuessa, ei tilanne paljon parantunut Felicasta.
Opiskeluaikana hankin pakettina halvan käsisäätöisen järjestelmäkameran. Luontokuvaus olisi kiinnostanut, mutta aikaa ei juuri ollut ja kun metsässä olin, niin huomasin, että yleensä tilanne oli ohi, kun sain säädöt kohdilleen. Siksi kamera vaihtui Pentax ME:ksi. Se oli valotuksen suhteen täysin automaattinen ja se olikin sen kameran akilleen kantapää. Automatiikka ei toiminut kuin normiolosuhteissa. Jälleen syntyi sutta ja kuvaaminen jäi vuosikymmeniksi satunnaiseksi.

Seuraava vaihe oli, kun ostin halvan digikameran. Sillä sain otettua näppäilykuvia tilanteista, joissa ei ollut kiirettä. Kun näppäintä painoi, niin kamera mietti todella kauan ennen kuvan ottamista. 
Lehtimiesuran alkaessa syksyllä 2011 kävi selville, että kuvauksissa on oltava satavarma kamera, siis kuvan on synnyttävä silloin, kun tapahtuu. Tilanteita ei tule uusintana. Niinpä kameraksi valikoitui Pentaxin halpa järkkäri. Kuitenkin kamera ja optiikka olivat säänkestäviä, kun työtä oli tehtävä vesi-  ja räntäsateissakin. Kun Pentaxista ilmestyi seuraavan portaan kamera K30, sellainen ilmestyi työkameraksi. Kamera kesti sellaisen 150000-200000 kuvan ottamista, kun valotus alkoi reistailla. Korjaus olisi tullut sen verran kalliiksi, että kamera vaihtui K3II -tyypiin. Sillä olen nyt kuvannut pian vuoden ja on paras laite, mikä minulla on ollut. Jutun tekoon mennessä ei ole edes mielessä, että kuvia tilanteista ja tapahtumista ei syntyisi. 
Kuvauksissa pyrin pääsemään mahdollismman paljon eroon pönötyksistä, mutta ihmiset tuppaavat olemaa kameran edessä melko jäykkiä. Auttaa, kun pitää päällä moottoritoiminnon. Kuvattavan kuullessa ensimmäisen raksahduksen, tulee ensimmäinen helpotuksen huokaus ja kun raksutus vaan jatkuu, hymykin saattaa irrota.

Katsellessani Mustavalkoisen ryhnmän kuvia, ihmettelin, miksi hyvistä kuvista pitää poistaa värit, mitä toimella haetaan. Erikoisuuttako, vai mitä. Poistin muutamista kuvistani värit ja tökkäsin neljä kuvaa fb-ryhmään. Muutamat ihmiset jo tykkäsivät  kuvista, mutta sitten ne hävisivät!
Vasta poistojen jölkeen menin katsomaan ryhmän infoa, ja siellä oli, että kahta kuvaa enempää vuorokaudessa kuvia ei saa ryhmään tiputtaa. Lisäksi ei varmaankaan tykätty siitä, kun kommentissani ihmettelin värien poistoa. Ajattelin sinne kuitenkin tökkiä joitakin kuvia silloin tällöin.

Vintage Suomussalmi -ryhmälle olen pistänyt näytille muutamia kuviani ja äidin albumista löytyneitä otoksia. Mäntsälä-ryhmä on ollut pääasiassa seurannassa. Muu fb-asiointinikin on pääasiassa seurantaa ja tökkimistä. No joskus löytyy jotakin, jota voi pistää  sinne näytille. 

Essihän siinä painelee kuvaajaa kohti. Värillisenä näkyy aika paljon selvemmin!

Pari joutsenta jäi linssiin sumussa ja jo vähän pimenevässä illassa kotitien varrella.

Mäntsäläistä vauhtia!

Verkko.