Elämästä

Tarina elämästä

Olin varmaankin keskikoulun ekalla tai tokalla luokalla, kun olin tehnyt päätöksen kouluttautua insinööriksi. Äiti ja kumppanit muistelivat, että olin jo kolmivuotiaana kertonut minusta tulevan insinööri. Noihin ei tietenkään voi suhtautua vakavuudella, mutta nuo keskikoulussa tulleet ajatukset eivät olleet mitään haihattelua. Keskikoulun alku oli vaikeaa aikaa, kun yhden talven jouduin käpristelemään kovien korvatulehdusten kourissa. Koulusta ei tullut oikein mitään, poissaoloja tuli hirveästi, kun tulehduksen ensi päivinä en pystynyt keskittymään hirveältä säryltä mihinkään. Edes Pervitin ei auttanut eikä äidin puhaltelemat tupakansavut korviin. Niinhän siinä kävi, että ainoastaan matemaattiset aineet menivät jotenkuten ja jouduin tuplaamaan kolmannen luokan. Onneksi kesän aikana korvatulehdukset loppuivat ja sen jälkeen pääsin käymään koulua normaalisti.

Suomussalmen keskikoulussa opiskeltiin vieraina kielinä ruotsia ja saksaa, joilla kummallakaan en nähnyt olevan minulle merkitystä tulevaisuudessa. Keskikoulun jälkeen kävin lääkärillä ja hain armeijaan vapaaehtoiseksi helmikuun erään ja menin lukioon odottelemaan virallista kutsua. Lukiossa matematiikka, fysiikka ja englanti olivat oikeastaan ainoat aineet, joita opiskelin kunnolla tulevaisuus mielessäni. Muut aineet olivat lähinnä läpihuutojuttuja, enkä käsittänyt, mitä niillä tulevaisuudessa tekisin. Opiskelu sujui kuitenkin ihan hyvin noista rajaehdoista huolimatta. Aikanaan tuli kutsu astua armeijaan. Pyyntööni oli noteerattu ja pääsin melko kauas kotoa palvelukseen, eli Kontiorantaan Joensuun lähelle.

Ilmoitin rehtorille lähdöstäni samana päivänä, kun myös abit lähtivät koulusta. Hän oli yllättynyt eikä meinannut tajuta, että minun on pakko lähteä, kun olin kutsun saanut. Muutenhan minusta olisi tullut sotilaskarkuri. Hän toivotti kuitenkin minut tervetulleeksi jatkamaan lukio-opintoja armeijan jälkeen!

Armeija meni ohi, kävin RAUKin ja RUKin ja kotiutus tapahtui vänrikkinä. Tammikuussa 1968 saimme sotilaspassimme kouraan. Siviilimiehenä pääsin ensin töihin viitostien tietyömaalle talveksi. Majoittuminen oli jossakin Kuurtolan korkeuksilla parinkymmenen miehen kämpässä. Varmaankin kaikki muut kämpän asukit polttivat tupakkaa, joten sain minäkin oman osani savusta. Välillä kämpästä ei takaseinää näkynyt, kun oli niin sankka savusumu. Työ oli mukavaa ulkotyötä, mutta kirjoitustaitoisena välillä jouduin ylösottajaksi, joka oli kaikkea muuta kuin himohommaani. Lapiotyö oli mieleeni.

Keväällä olin jonkin aikaa rakennustöissä sairaalan työmaalla ja kun se kesäksi meni kiinni, niin menin jälleen viitostietä tekemään. Kouluihin lähettelin papereita ja opintosuuntani oli rakennustöiden myötä muuttunut. En enää halunnut rakennusinsinööriksi, vaan jotakin teknisempää. Siksi hain keskikoulupohjaiselle melko uudelle radio-TV -asentajan opintolinjalle Kajaanin Ammattikouluun. Sinnehän oli oikein kunnon pääsykokeet, jotka selvitin. Papereiden mukaan pääsin myös kauppaopistoon, mutta se ei tuntunut tarjoavan päämäärääni ajatellen tarpeeksi eväitä. Ammattikoulu voitti.

Elokuun 15. minun piti lähteä Kainuun Liikenteen autossa Kajaaniin, mutta yöllä naapurissa pikkumökissä asunut ukkini kuoli. Oli ikimuistoinen koulun alkajaispäivä. Kuusitoista kaveria alkoi työstää koulua ja näin jälkikäteen on sanottava, että saimme erittäin hyvää teknistä peruskoulutusta. Opettajistahan opetuksen laatu on pitkälti kiinni. Ensimmäisen kesän oli rakentamassa Ämmänsaareen hotellia ja toisena kesänä lähdin etsimään ammattityötä etelästä, kun taskussa oli jo radioasentajan paperit. Sain litteran Hankoon Helkamalle, mutta he tarvitsivat juuri sillä hetkellä TV-asentajia, joten minä en vielä täyttänyt normeja. Mainittakoon, että aseman kuppilassa myyjä puhui ruotsia ja minä suomea ja asiat menivät hyvin, sain kahvit ja pullan.

Hangosta palasin Hesaan ja soittelin asemalta sedälleni Kontulaan ja hän pyysi käymään. Sain opastuksen matkasta ja 94:lla osasin sedän asunnolle. Puimme tilannetta illan mittaan ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna lähdin Nokia Elektroniikan henkilöstöosastolle Salmisaareen. Siellä otettiin perustiedot ja pistettiin tenttiin. Läpäisin tentin, koska sain ohjeet mennä Lauttasaareen teollisuuselektroniikan koekentälle insinööri Ruuskasen puheille. Kaveri bamlasi stadia, mutta jotenkin pärjäsin ja duunin sain. Ensimmäisinä päivinä oli Nokian esittelyä filmeinä ja luentoina sekä tietenkin juottamiskurssit. Myös digitaalitekniikkaa jouduin opiskelemaan, kun sitä ei vielä koulussa ollut. Kesä meni hyvin, juhannuksen aikaan kävin kotona valtion litteralla. Loppukesällä sain oman tuotteen testattavakseni, joten edistys oli ihan mukavaa ja Ruuskanen ei olisi päästänyt pois syksyllä jatkamaan TV -asentajan opiskelua. Vähällä oli, että en jäänyt Hesaan jo tuolloin, sillä minulla oli vakituinen työpaikka. Olisi pitänyt löytää vain oma kämppä, sillä olin asunut sedän luona. Jos isä ei olisi antanut lainaan rahaa Minin ostoon, olisin ilman muuta jäänyt Hesaan. Hain ja sain opintolainan, jolla maksoin isän velan pois ja pääsin autoilijoiden kastiin.

Viimeisen vuoden keväällä alkoi työpaikan etsiminen. Hesaan olisi paikkoja löytynyt, mutta yritin päästä Kainuuseen. Posti- ja Lennätinlaitoksella oli alkamassa Kainuussa melkoinen työmaa, kun puhelinverkko piti saada automaattiseksi. Työmiehiä tarvittiin, siispä pyysin päästä Kajaanin alueteknikko Havelinin juttusille ja lopulta pääsinkin. Herra oli hyvin patruunamainen, joten en ollut varma, miten käy, kun hän todistuksiani katseli. Sitten olivat normaalit kysymykset tupakasta, alkoholista ja armeijasta. Kun kerroin olevani vänrikki, hän ojensi kätensä ja toivotti tervetulleeksi töihin Kajaanin Telealueelle. Oliko muulla sitten lainkaan väliä, vaikka huippupapereita hän sai katsella. Koulun loputtua menin heti seuraavana arkipäivänä ja minut ohjattiin insinööri Sonnyn kantoaaltoryhmään kantoaaltoasentajaksi.

Työt olivat pääasiassa muualla kuin Kajaanissa, joten jossakin vaiheessa sanoin Kajaanin asunnon irti. Kevättalvella oli tarkoitukseni mennä asentajatutkintoon ja vähän kertailin matikkaa, mutta lähetin papereita teknikko- ja insinöörikouluun. Pääsin niihin, joten asentajatutkinto jäi ja suuntasin Turkuun insinööriopintoja harrastamaan. Ehkä opiskelu oli toissijainen, kun nuorella parilla oli muutakin touhua ylen määrin. Aina, kun koulussa oli vähänkin lomaa, ajoin töihin Kajaaniin entisiin hommiin. Rahallisesti ei ollut tiukkaa, koska minulla oli opintolaina, mutta aina töissä ollessani ammattimiehen palkka. Autokin vaihtui opiskelun aikaan pariin kertaan. Kuitenkin on sanottava, että Turussa opetuksen laatu oli melkoisen alhainen, ilmeisesti pedagogisia valmiuksia ei vaadittu kuin ala-asteen tai ammattikoulun opettajilta.

Opiskelun jälkeen menin itsekin opettajaksi neljäksi vuodeksi aikuiskoulutuskeskukseen. Ei minullakaan ollut pedagogista koulutusta tai kokemusta, mutta päivä kerrallaan mentiin.

Vielä tuosta lukio/ammattikoulu -teemasta hieman. Jos olisin katsonut, että päämääräni on saada DI -koulutus, olisin varmasti joutunut kitumaan lukion läpi. Silloin kuitenkin pidettiin selvänä, että korkeakoulu tarjoaa koulutuksen tutkimusta varten ja sehän ei minua kiinnostanut lainkaan. Olisin halunnut olla vain tekemisissä tekniikan kanssa. Siksi valintani. Eikä huono valinta ollutkaan, pääsin opiskelemaan insinööriksi jo ammattilaisena enkä lukion ja Asa -televisioiden pakkauskokemuksen jälkeen, kuten niin moni muu joutui tekemään. Sain myös loma-aikoina ammattimiehen palkan, taloudellisesti pärjäsin hyvin, vaikka kotoa ei apua pystytty antamaan. Velkaa tosin tein, mutta tuli sekin maksettua aikanaan. Ja velkarahat käytin hieman ekstraelämään.

Olihan tietenkin niin, että ammattikoulusta päästyäni, ei ollut pippaloita, ei otettu valmistujaiskuvia eikä sen sellaista, mutta en niitä kyllä kaivannutkaan. Olinhan vain ammattitutkinnon suorittanut. Äiti oli eniten harmissaan, kun en lukiota suorittanut, hän kun olisi halunnut minusta papin. Siinä toiveessa eivät hänen ja minun maailmat kohdanneet.