sunnuntai 23. tammikuuta 2011

lunta ja kunnon talvea - jihuu!

Essi ja Sorja osaavat arvostaa kunnon talvea!

Näkymä terassille - lunta on melkoisen mukavasti!
Tällaiset talvet ovat todella hienoja, luonto on ollut lähes koko ajan kuin taideteos. Melkein joka päivä on tullut myös uutta lunta ja on ollut mielenkiintoista tutkia, mitä elikoita milloinkin on pihalla kuljeskellut jälkiä jättäen.

Jänikset ovat ylivoimaisesti eniten talloneet pihamaatamme ja ryömiskelleet hangessa lintujen syömispaikalla. Joskus välillä pihalle on ilmestynyt koiran jälkiäkin, eikä ihme, kun meillä asustelee kaksi koiraprinsessaa. Hiiret liikkuvat luikuisina joukkoina kompostin lähimaisemissa. Ne ovat löytäneet hyvän majapaikan valmiin kompostin säilömispaikassa ison kuusen juuressa. Sieltä ne kipaisevat tutkimaan lähiympäristöä jättäen pienet jälkensä lumeen. Joskus näkyy, että joku havukka tai muu pöllö on osunut paikalle ja pistänyt uskalikon suihinsa. Se on sitä elämän kiertokulkua, joku hyötyy aina jostakin toisesta!

Kuten tuosta toisesta kuvasta näkyy, niin melkoiset penkat ovat syntyneet, kun kerran kävin tiputtelemassa lumet katolta. Terassin aita on jo matalampi kuin lumipenkka. Ja vielä lunta kertyy lisää ainakin kuukauden verran. Meillä ei ole hätää, kun on iso tontti, ja lumet aivan varmasti mahtuvat omalle tontille. Jossakin Keravalla saattaa olla jo pieniä ongelmia, kun pienimmillään omakotitalotonttien koko on sellaista viiden sadan neliön luokkaa, jolle on nostettu parin sadan neliön talo. Isännällä saattaa hieman olla lumien sijoittamisvaikeuksia tai sitten vaihtoehtona on pistää lumi Muuliin ja ajaa se kaatopaikalle.

Me hiihtelijät olemme kyllä tyytyväisiä, että jo toisena talvena peräkkäin on lunta mukavasti - voi ihan huoleti lähteä lenkille parhaimmilla suksilla.
Myös koiramme ovat haltioissaan lumesta, ne ovat kuin eri olioita, kun satelee uutta lunta, ja ne pääsevät pesmeltämään hankeen. Kaikki lapset, eläimet ja me lapsenmieliset nautimme ihan koko rahalla.

Kaunis Mäntsälän kirkko talviasussaan!
Taisi olla torstai, kun kopeuduin kameran kanssa kirkonmäelle. Maisema oli kaunis, mutta kuvaukseen ilma olisi saanut olla seesteisempi. Täytyy käydä jälleen kokeilemassa jollakin muunlaisella kelillä. Aurinkoilma ei ole kuitenkaan se paras keli digikuvaukseen. Minulla vaan menee monta kertaa aikoessa ihan hyvät kelit sivu suun. Kun leipä ei ole kiinni kuvauksesta, niin käyn kameran kanssa mutkia millä kelillä sattuu. Silloin ei niitä hyviä otoksia muistikortille tartu.


perjantai 14. tammikuuta 2011

hiihtotekniikkatarkkailua

Entisenä hiihtäjänä ja nykyisenä hiihtelijänä olen edelleen kiinnostunut erilaisista hiihtotekniikoista. Siksi olen katsellut hiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn maailmacupit, jos vain suinkin olen ollut maisemissa. Myös hiihtoladuilla kiinnitän huomiota kanssahiihtelijöiden tekniikoihin. Pääasiassa tutkin vapaata hiihtoa, perinteinen näyttää edelleen sellaiselta käsijarru päällä taapertamiselta, kun nykyään ei saa käyttää edes toispuoleista luistelua kuin vain latua vaihtaessa tai askelkäännöksissä. Touria seuratessani tosin näytti siltä, että latua vaihdeltiin tuhkatiheään, jolloin hiihtäjä sai pienen edun etenemiseen, ja tuomittiinhan siellä muutamia jopa luistelusta. Kun itse kilpailin, niin jokaisessa kilpailussa olisin tullut diskatuksi nykyisillä säännöillä. Kun voimat vähenivät ja voiteet kuluivat, niin luistelu tuli avuksi. Siksipä olikin luonnollista, että vapaan tyylin tullessa ihan viralliseksi hiihtotyyliksi, minä otin sen omakseni.

Vapaan tyylin hiihtäminen on kehittynyt huimasti. Hiihdon maailmacupeissa ei enää juurikaan näe hiihtäjää, joka menisi kuokkaa molemmilta puolilta. Kaikki yleensä kuokkivat siltä vahvemmalta puolelta - sekunnit on säästettävä tarkoin. Ampumahiihdossa ja yhdistetyssä näkyy vielä hiihtäjiä, jotka kuokkivat molemmilta puolilta, mutta heillä kisat eivät ilmeisesti vielä ole niin sekuntien päälle. Kuokkaa mennään vain jyrkimmissä vastaleissa.
Tyypillisimmät tekniikat ovat Wassberg, Mogren ja tasatyöntökin. Vuoroluistelu ja toispuoleinen luistelu ovat aivan joissakin erikoistilanteissa käytettyjä etenemistapoja.

Eilen oli hyvä tilaisuus katsoa, miten täkäläiset hiihtelijät ovat vapaata menneeet. Kone oli ajanut ladun joskus aamulla ja jäljistä näki hyvin, miten vapaa on hiitäjiltä taittunut. Täytyy sanoa, että tilanne on paljon parantunut ensimmäisistä hiihtokerroista. Luistojäljet olivat tasaisella jo melkolailla koko suksen levyisiä, kun hiihtokauden alussa jäljet olivat tyypillisesti suksen kanttien jättämiä. Tasapaino on siis hurjasti parantunut ja hiihtämisestä on varmaankin tullut paljon antoisampaa, sillä suksi luistaa paljon paremmin pohjallaan kuin kantillaan. Hyvä mäntsäläläiset hiihtäjät!

Itse hiihtelen parin - kolmen lenkin settejä niin, että en koskaan perättäisinä päivinä hiihdä samanlaista lenkkiä. Koska kuntoni on huono, niin vauhtia en paljon pysty muuttamaan, mutta lenkkien pituuksia ja paikkoja voin vaihdella. Hiihtolenkkini ovat tyypillisesti vitosen ja vähän yli kympin välillä. En edelleenkään tykkää pitkistä lenkeistä, kun enää ei ole pakko.
Kilpailuissa en koskaan hiihtänyt yli kolmenkympin kisaa. Nekin olivat yhteislähtökisoja, joissa tyypillisesti olin vain mukana ja viimeisellä kilometrillä ratkaisin seuran mestaruudet itselleni. En noihinkaan kisoihin mielelläni mennyt ja jäin pois, jos suinkin oli mahdollista - kerran jopa keskeytin, kun perinteisellä sukseni eivät oikein luistaneet eivätkä kunnolla pitäneetkään. Ei ollut minun juttu!
Sprintti olisi ehkä ollut minulle sopiva laji, mutta silloin ei vielä aika ollut kypsä kunnon hiihtämiselle. Kilpa-autoilussakin sprintti oli se oikea lajini. Minulle riitti muutaman kilometrin pyrähdykset. Pääsin hyvin rytmiin heti alusta, en tarvinnut kymmenien kilomerien lämmittelyä.

Mutta onhan olemassa lajeja, joissa hitaimmat palkitaan. Miksi pitäisi olla nopea - edelleen? Tekniikkaa en kuitenkaan jätä - hiihdossakaan!

lauantai 8. tammikuuta 2011

lumien siirtelyä

Nyt oli jälleen se vuosi, kun meidän nurkilla ajettiin rallia. Minä otan tilanteesta kaiken hyödyn ja katson joka ikisen auton, joka kulloinkin kisassa mukana on. Niin nytkin!
Normaalisti en välitä katsoa saatikka edes kuvata kuskin virheitä, mutta nyt tein poikkeuksen, kun auto pyöri pehmeässä lumessa eikä kaiketi aiheuttanut pieniä painautumia pahempia vaurioita kalustoon. Seuraavassa kisassa miehistöllä on sitten jälleen mahdollisuus onnistua. Komea oli lumiryöppy!

Usvan hälvettyä paljastui ryöpyn aiheuttajaksi kinoksella köllöllään oleva piskuinen Starlet. Miehistön pääseminen ulos autosta kesti todella kauan, mutta terveinä he lopulta puskeutuivat ulos omat ajolinjat valinneesta ajokistaan

Olen seurannut autourheilua pikkupojasta asti, mutta vasta nyt näin livenä VW Karman Ghian kisatöissä. Minusta tuo peli on eräs kauneimmista vanhoista autoista ja sen näkeminen aina sykähdyttää. Hienoa nähdä tuollaisia historiallisia taideteoksia!
Säätiedotukset kertoivat jo viikolla, että loppuviikosta ja lähinnä sunnuntaina tulee plussakelit. Katselin kattomme lumikerrosta ja päättelin, että katto on putsattava ennen suojaa. Parjantaina otin työn ohjelmaan. Jo etukäteen pelotti, miten urakan jaksan tehdä. Muistin viime talvelta, että homma oli aivan mieletön.
Nousin lapion kanssa katolle ja aloitin putsauksen niiltä katon osilta, joissa ei ole lumiesteitä. Pehmyt lumi solahtikin alas, kun annoin pikkuisen vauhtia harjalta. Mutta lumiesteiden ja kuistin katon seudut oli puhdistettava ihan lapioiden. Apuvälineenä käytin tikkaita, joihin väkelsin pehmikkeet, jotta kattoon ei tulisi vaurioita. Tikkaat köytin kiinni harjan kulkusiltaan, mutta talon pohjoispäässä ei ole kävelysiltaa eikä ollut siten mahdollista kiinnittää mihinkään tikkaita. Siispä lumen luonti oli tehtävä ihan omalla patentilla.
Menin harjaa pitkin lumiesteen kohdalla ja valuttauduin lumessa alas lumiesteelle. Seisoin lumiesteen päällä ja lapioin lumia pois. Lumiesteeltä en ylettynyt luomaan kovin ylhäältä, joten harjalle jäi lumikinosta, jotka aina jossakin vaiheessa lähtivät vyörymään alas. Silloin minun oli vain heittäydyttävä pyrstölleni katolle ja pidettävä jalat tukevasti lumiesteessä, jotta en olisi vyörynyt lumen mukana alas. Lape tuli putsattua, mutta enhän minä lumiesteeltä päässyt kipuamaan harjalle. Minun oli siis hypättävä alas syntyneeseen kinokseen.
Lännen puoleisen sivun sain puhdistettua paljon sujuvammin, koska sain tikkaat kiinni kulkusiltaan ja pääsin lappeen putsattuani nousemaan niitä pitkin takaisin kulkusillalle. Ei tarvinnut hyppelehtiä alas. Viimeiseksi lapioin lumen terassin katon jiiristä. Paikoitellen lunta oli kinostanut arviolta jopa 70 sentin nietokset, joten oli aika tehdä kevennys.
Katon puhdistamisessa meni aikaa ehkä kolme tuntia. Vaatteet olivat aivan märät hiestä. Kahvitauolla jouduin vaihtamaan kuivat pukimet päälleni, koska vielä oli siirreltävä kinokset pois alhaalta kulkureiteltä. Parin tunnin levon jälkeen alkoi viimeinen urakka. Siinäkin oli pidettävä taukoa muutamaan notteeseen ja tehtävä paidan vaihto kuivaan ennen kuin hyväksyin urakan tehdyksi. Eipä tarvinnut mennä hiihtolenkille, vaan suoraan saunaan.
Kropastani löytyi lukuisia lihaksia, jotka nyt ovat makean kipeinä rasituksesta. Saapa nähdä, miten maanantaina osun golfpalloon harjoituksissa?
PS! Ihmettelen, että miksi järjestelmä ei halua hyväksyä tekemiäni kappalejakoja. Se pistää tekstin vain tylysti samaan pötköön!