torstai 18. syyskuuta 2014

Pääasiassa golfia

18.9. 70.kierroksen alun sumu, löin pitemmälle kuin näin!
 
                                   13.9. Messilässä näkyi paljon paremmin!

Kesän tavoitteet golfissa on saavutettu

Vapaaherrana ollessani olen laittanut tavoitteeksi kiertää 18 reikää kuusikymmentä  kertaa, mutta jo viime vuonna lopullinen luku oli 72. Tänään sain sitten tänä kesänä 70 kierrosta täyteen ja vielä muutamia kierroksia on luvassa, jos vain käsi antaa pelailla. Monet vapaaherrat ja työssä kävijätkin kiertävät paljon enemmänkin, mutta minä olen huomannut, että tuloksen kannalta minun ei kannata pelata yltiöpäisesti, minulle riittää, jos pelaan kahtena - kolmena päivänä peräkkäin ja pidän sitten päivän tai pari taukoa golfista.

Kaksitoista kierrosta olen pelannut muualla kuin Hirvihaarassa, mutta ei Hirvihaarakaan ole tuntunut vielä antautuneen. Jokainen kierros on täysin erilainen kuin muut. Jos järkevästi olisin halunnut pelata, niin olisin voinut käyttää vaikkapa kymmenen kierroksen ajan rangella harjoitteluun, mutta kun se on niin tylsää puuhaa, niin aina se jää. Yleensä lähden kierroksellekin ilman rangella hutkimista, muutaman putin yleensä käyn kokeilemassa. Verryttelen kuitenkin jonkin verran ennen ensimmäistä avausta, että saan ruotoni edes pikkuisen notkeammaksi.

Kilpailuja olen pelannut toista kymmentä, vaikka golf ei minulle mikään kilpalaji olekaan. Muutaman voiton olen napannut, tärkeimpänä ehkä 65 -sarjan mestaruuden voittaminen, vaikka olisin halunnut sen tänä vuonna menevän Matille. Viime vuonna sarja oli ohjelmassa ensimmäisen kerran ja silloin sen jo nappasin, nyt olisi ollut kaverin vuoro. Mutta pallo on pyöreä, ja minulle se mestaruus halusi tulla. Lisäksi voitto ja muita palkintoja ropisi osakeyhtiön 10 -vuotisjuhlakisoissa ihan kantamukseksi. Senioreiden voitto tuli Lohjalla. Siis on ollut melkoisen hyvä menestys vanhalle ukolle,tasoituskin on alentunut monessa kisassa, tosin on se välillä noussutkin. Tällä hetkellä olen lukemassa 10,9.

Jokaisen kierroksen olen taltioinut koneelle ja joku aika sitten laskeskelin toteutumia. Huonoin täyden kierroksen tulos oli keväällä aivan ensimmäisellä kierroksella tullut 98 lyöntiä ja kaksi kertaa olen pääsyt kierroksen 79 lyönnillä, keskiarvo on 85,5. Putteja merkkasin joillakin kierroksilla, ja vähitellen puttimäärä on asettunut hieman päälle kolmenkymmenen. Se on siedettävä, mutta eihän sillä minnekään singelitasoille pelata.

Viime talvena tiedotustoikunnan nimissä teimme Hirvihaaran Golfin 10 -vuotisjuhlajulkaisun, joten sen verran talvellakin tuli golfia mietittyä. Mailojen kanssa en talvella riehunut,eipä silti en suksienkaan. Lisäksi seuran hallituksen kokouksissa käsittelimme golfiin liittyviä juttuja.
Nyt syksyllä jään pois hallituksesta ja toimikuntatyöstä, joten jospa sitten olisi enemmän aikaa omaehtoiseen kirjoittamiseen, pari romaaniaihetta on päässä siihen malliin pyörinyt, että jospa niistä jossakin vaiheessa saisin kirjat väkellettyä.