Mäntsälän Uutisissa julkaistu kolumni

Sairaudenhoitoko lottoa?

Sairauksia hoidetaan erilaisissa sairaaloissa hoitajien ja lääkäreiden toimesta. Voisiko saatu hoito tai saavutettavuus olla eri paikoissa erilaista? Mietitäänpä!

Diagnoosini on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, joka on aiheuttanut virtsaamisongelmia jo vuosien ajan. Vuoden 2018 marraskuussa erikoistumisvaiheessa oleva nuori lääkäri höyläsi eturauhaseni. Homma meni vihkoon ja tammikuussa tänä talvena olin jälleen höyläyksessä, nyt HUSin eri sairaalassa. Höylääjä oli valtakunnan yksi kokeneimmista kirurgeista ja virtsaaminen alkoi onnistua!

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä menin Lahdessa erään kaupan vessaan. Hätkähdin, kun virtsan asemesta roiskui verta kuin härän kurkusta. Paikalle oli tilattava ambulanssi.

Oli pitkä kymmenminuuttinen odotella lanssia. Kipu oli karmea!

Sairaalassa hoitaja laittoi rakkoon huuhtelukatetrin ja koetti saada rakossa olevaa hyytymää pois. Hän sai vedettyä rakosta hieman hyytymämöhnää. Pikkuisen helpotti, kun sain lisäksi kipupiikkejä ja tiputuksen.

Seitsemän tunnin jälkeen minut pistettiin lanssiin ja suunnaksi tuli Helsinki. Kyyti oli kivulias, ja loppupätkä mentiin sirrat päällä.

Helsingissä oli hoitaja, joka ilmeisesti oli tehnyt rakon putsausta ennenkin tai sitten hän oli ollut koulussa läsnä fysiikan tunneilla. Hän järjesti ruiskulla rakon töhnän pyörteilemään, ja sai heti ensimmäisessä vedossa puolukkasoseen kaltaista nestettä ruutallisen pois. Operaatio riipoi tajua, mutta lopulta helpotti! Kello 3.20 olin osastolla, mutta ei nukuttanut.

Miettimästä päästyäni mietin, onko sairaudenhoidossa mukana lottoa ja siihen päädyin. Riippuu, missä sairastuu ja minne käsittelyyn joutuu. Hoitohenkilökunta on kutsumusammateissaan, mutta jos jotakin työtä ei ole koskaan joutunut tekemään, saattaa hoito ainakin viivästyä.

Mitäpä, jos veren purkaus olisi tapahtunut vaikkapa Muoniossa hiihtoladulla?

Minä hoidan terveyttäni pääasiassa hiihtoladuilla tai golfkentillä, mutta eipä tuo näytä riittävän - pätevää sairaanhoitoakin tarvitaan!

Alpo Manninen

kirjoittaja on insinööri, kirjailija ja freelancer

Noihin merkkeihin ei tietenkään mahtunut kaikki käänteet, joten hieman lisävalaistusta:

Ensimmäisen höyläyksen jälkeen (marraskuu 2017)  virtsaaminen ei koskaan lähtenyt sujumaan kunnolla - rakko ei tyhjentynyt. Öisin vessassa sai vierailla tämän tästä ja vielä yleensä niin, että vaikka oli selkeästi hätä, virtsa ei lähtenyt tulemaan. Huoneistossa oli käppäiltävä ensin minuuttikaupalla ja sitten pyttyyn tuli pieni liru. Pahimmillaan yöllä oli käytävä jopa kahdeksan kertaa vessassa. 

Toukokuussa 2018 olin menossa Turkuun golfkisoihin. Etukäteen suunnittelin matkan niin, että käyn Lohjan ABC:llä ja ajan sitten Turkuun. Kuitenkin moottoritien osuudella jouduin käymään kaksi muuta kertaa vessassa!

Muilla vähänkin pitemmillä automatkoilla jouduin useamman kerran poikkeamaan sivuteille asioille. Ei siis toiminut!

Golfkentällä pelien aikana oli poistuttava kuusikkoon keventämään, mutta esimerkiksi Vuosaaressa se oli aika vaikeaa.

Syksyyn mennessä olin todella väsynyt tilanteeseen ja siihen, että yöunet olivat todella vähäiset, joten menin lääkärin vastaanotolle. Sieltä pääsin Meilahteen tutkimuksiin, jossa todettiin, että myös eturauhasen lisäkasvua oli tapahtunut ja tehnyt virtsaamiseen lisäesteen. Pääsin höyläysjonoon ja sitä odotetellessa katetroin itse aamuin illoin. Katetrointi auttoi hieman, mutta odotin uutta höyläystä kuin kuuta nousevaa.

Tammikuussa pääsin kokeneen kirurgin käsittelyyn. Operaatio meni sutjakkaasti ja heti katetrin poiston jälkeen virtsaaminen alkoi onnistua todella hyvin. Rakko tyhjeni hyvällä paineella, jopa liiankin hyvin. Hana ei pitänyt!

Höyläys tapahtui perjantaina ja sunnuntaina pääsin kotiin. Kotona iltayöstä alkoin kuitenkin tulla melko reipasta veren vuotoa ja jouduin soittamaan hätäkeskukseen. Siellä konsultoitiin urologia ja sain ohjeet seurata tilannetta yön yli. Vuoto tyrertyikin, mutta rakko täyttyi, eikä tyhjentynyt. Syntyi umpi.

Onneksi minulla oli muutama katetri ja vasta kolmannella tukos aukesi ja rakko tyhjeni. Olo helpottui.

Puolentoista viikon kuluttua nousi kuume, joten jouduin menemään vastaanotolle. Sain viikon antibiottikuurin.

Neljän viikon päästä aloin jälleen hiihtää, kävin kolmena päivänä peräkkäin lenkillä, mutta huomasin, että happi ei jalkoihin kulje, joten aloitin rautakuurin. Hiihtelin rauhallisia lenkkejä säännöllisesti ja nautin kunnon talvesta.

Alpon päivänä lähdimme Lahteen ostamaan televisiota aamulla rikkoontuneen tilalle. Tein kaupat ja odottelin noutopisteessä kapistustamme, kun päätin mennä kaupan vessaan. Säikähdin todella, kun virtsan asemesta roiskui todella voimakkaasti silkkaa verta. Sitä tuli kuin virtsaa konsanaan. Rakko oli täyttynyt myös ja aiheutti kovan kivun. Ajattelin, että jospa pääsisin kotiin ja lähdin vessasta ja nostin myyjän kaverina televison autoon, mutta minun oli palattava vessaan uudelleen. Vuoto jatkui!

Lähdin vessasta ja menin autoon matkustajan paikalle ja soitin hätäkeskukseen. Tuska oli aivan hirveä ja odottelu tuntui todella pitkältä. Lopulta ambulanssi tuli ja pääsin kyytiin. Kaikki vaatteeni olivat aivan verestä märät ja auton penkkikin oli kuulemma muuttunut punaiseksi.

Lahdessa hoitaja yritti saada rakosta hyytymät pois huuhtelukatetrin ja ruiskun avulla. Töhnää tuli kuitenkin vain vähän ja kivut jatkuivat. Onneksi sain kipupiikkejä, mutta eivät ne paljon tilannetta parantaneet. Seitsemän tuntia Lahdessa pidettiin ja vasta sitten sain ambulanssikyydin Helsinkiin. Loppumatkan lanssi ajoi sirrat päällä!

Jokainen tärähdys teki kipeää, mutta olin tajuissani koko ajan.

Helsingin akuutissa oli hoitaja, joka osasi tyhjentää rakon samanlaisilla välineillä kuin Lahdessa koetettiin. Nyt kuitenkin poisto onnistui ja olo helpottui, vaikka toimenpiteet eivät herkkua olleetkaan. Kun hyytymä oli pois, rakon huuhtelu käynnistettiin. Seuraavana päivänä katetri poistettiin ja rakko alkoi toimia luonnollisesti, tosin virtsaa karkaili itsekseenkin tämän tästä.

Hemoglobiini oli alhaisimmillaan 88, joten olo oli aika ventti. Ei käytävillä tarvinnut paljon kävellä kun silmissä alkoi mustua. Erään ammattilaisen arvio oli, että höyläyksessä ja nyt vuototilanteessa olisin menettänyt pari litraa vertaa.

Minulla on ollut vuototaipumusta, mutta koskaan kukaan ei ole asiaa ottanut niin tosissaan, että olisi määrännyt minut kunnon hyytymistesteihin. Nyt paperit ovat menossa eteenpäin, että jospa jossakin vaiheessa saan tietää, onko trombosyytien toiminnassani jotakin häiriötä.

Nyt koetan olla mahdollisimman varovainen ja toivon, että virtsan karkailutaipumus alkaisi pikkuhiljaa vähentyä. Ei olisi kovin hauskaa elää nämä elämän loppuajat vaippa housuissa!