Kuvia uudemmalta koneelta

Olen aina silloin tällöin siirrellyt joitakin kuvia toiselle koneelle. Varsinaiset kuvatiedostot ovat aivan muualla, joten täältä löytyy pääasiassa näppäilykuvia pienellä kameralla.

Lintuja pellolla Mäntsälänjoen rantamilla.

Aurinko polttaa kuusen latvuksia.

Armas.

Käsivarresta kaiveltiin näyte - tyvisolusyöväksi paljastui.

Ötökkä tutkii kukkaa.

Sumuun oli lyönti suunnattava. Näkymä Hirvihaaran ykkösen tiiauspaikalta.

Meillä harvinainen vieras.

Vanha kuu.

Kevään ensimmäinen.

Sorja ja Essi tarhassa. Tie kirkkauteen.

Ahdas ajopeli. Vauhdikas oli, ei tarvinnut ajaa täysilla kuin ajoittain.

Essillä asiaa.

Mökillä Sorja paistattelee iltaauringossa.

Kirkko Pohjois-Karjalassa. Sisareni poika vihittiin täällä.

Leikki pistää airiksiin vauhtia.

Luistelua Hirvihaaran golfkentän vesiesteessä.

Kun lunta ei tule luonnostaan, niin tehdään sitten koneella. Hirvihaaran hiihtokeskuksen laitteisto.

Telkät Hirvihaaran golfkentän vesiesteessä.

Asianruntijat ovat sitä mieltä, että kuva ei ole Suomesta. Mutta onkin Mäntsälästä.

Tali- ja sinitiainen sopuisasti ruokailemassa.

Ystävä auttaa sammahtanutta pois raitilta. Onneksi järjestysmiehet hoitivat kaverin turvaan nopeasti.

Ukon vauhtia.

Sorja ihmettelee.

Käynti entisessä kotikylässä

28.12.2016 oli tätini miehen hautajaiset kauniissa ja aurinkoisessa talvisäässä kappelissa ja hautausmaalla. Olin ajatellut ottaa Suomussalmen kirkonkylästä muutamia kuvia Vintage Suomussalmi -sivustolle. Siellä oli ollut kylästä aitoja vanhoja kuvia talvisodan jälkeiseltä ajalta, kun koko kylä oli raunioina, mutta heti jälleenrakentamisen jälkeenkin otettuja kuvia oli ihmisillä säilynyt albumeissaan. Olen neljää vuotta lukuunottamatta ollut kylästä pois vuodesta 1968, ja kylän ilme ei noista ajoista ole hirveästi muuttunut. Siksi tuli mieleeni ottaa muutamia kuvia nykyajasta. Jos olisin muuttanut kuvat musta-valkoisiksi, niin olisivat olleet vielä enemmän henkeen sopivia. Ilma oli niin suttuinen ja pimeä, joten lähestulkoon värittömiä otokseni ovat.

Kylälle tullaan etelästä Karhulan suoraa ajellen, pyöräillen tai kävellen. Suora tuntuu pitkältä vieläkin yli puolen vuosisadan jälkeen. Nimittäin keskikoulun ensimmäisenä vuotena meillä oli voimistelun opettajana mies, joka kävelytti meitä tätä suoraa pitkin. Meitä oli tietenkin helppo vartioida, että tekisimme suorituksemme viimeisen päälle. Vilunkia ei suvaittu. Minulla sattui olemaan takki, jossa oli karvakaulus. Kävellessä tuli tietenkin hiki ja sain kaulaani hirveän ihottuman. Kaulani oli seuraavana kesänä aivan vereslihalla! Onneksi saimme myöhemmin opettajaksi Honkasen Olavin. Hän järjesti meille sitten vaikka mitä kivaa urheilua ja voimistelua.

Tämä kuva on otettu Pyyvaarantien risteyksen jälkeen. Varsinainen pääkatu on siis kuvassa. Vanhoissa kuvissa näkyy kirkko selvästi, mutta nyt puusto on kasvanut niin korkeaksi, että kirkosta ei näy juuri mitään.

Talvisodan jälkeen rakennettu ja siihen aikaan uljas kylämme koulu potee alennustilaa. Lienee ollut jo kymmenen vuotta tyhjillään. Viimeisen luokan keskikoulua kävimme kolmannessa kerroksessa, luokkaan mentiin oikeanpuoleisesta rapusta. Kompleksiin liittyy myös takana oleva rakennus, jossa olivat kansakoulun luokat. Välissä oli voimistelusali ja keittiö, ellen ihan väärin muista.
Täytyi olla vuosi 1966, kun teimme kouluun täyden remontin. Minä myös pääsin kouluamme remontoimaan. Pääsin välillä jopa huipulle, kun olin peltimiesten apurina kattoa uusimassa. Pääasiassa työ oli reikien piikausta uusille putkilinjoille, mutta myös joskus purkutyötä. Ei ollut kuonokoppaa, kun lekalla iskettiin asbestieristeet rikki purettavien putkien ympäriltä. On varmaan keuhorakkuloihin jäänyt joitakin asbestiväkäsiä!
Opettajilla on merkittävä osuus oppimisessa tai mielenkiinnossa. Alussa äidinkieli oli melkoista taaperrusta, kun jo hieman iäkkäämpi neti, mutta ei myöskään vanhempi herra saaneet mielenkiintoa aineeseen. Sitten tuli Väyrysen Outi ja tilanne keikahti päälaelleen. Silloin päätin, että eläkkeellä ollessani kirjoitan romaanin - nyt niitä on jo neljä, joten päätös on tullut toteutettua.

Kaleva oli keskeinen paikka. Siellä matkalaiset yöpyivät ja baarissa sai kahveet sun muut. Myös matkahuollon asiat saatiin täällä hoidettua. Vasemmassa päädyssä oli Arolan vaatetusliike, josta ostimme muodissa olleet kernitakit ja mitä milloinkin. Onneksi Mikon jälkikasvu on pitänyt Kalevan hengissä ja tuonut kylälle myös muuta toimintaa.

Suomussalmen sankarihautausmaassa on myös isäni veli Reino. Sota oli miltei lopussa, kun ajoneuvo ajoi miinaan ja Reino meni räjähdyksessä. Nämäkin vainajat ovat antaneet henkensä sen hyväksi, että voimme viettää tänä vuonna itsenäisyytemme 100 -vuotisjuhlia. Myös matka Kuusamoon selviää tienviitasta - saadaan Suomussalmi asemoitua Suomen kartalla.

Suomussalmen kirkko. Oli varmaan melkoinen ponnistus saada kirkko rakennettua, kun oli niin paljon muutakin rakennettavaa. Itse asiassa koko kylä piti rakentaa talvisodan jälkeen uudelleen. Kirkon rakentamisessa auttoivat amerikansuomalaiset ja heidän seurakuntansa, mutta työvoima piti löytää kuitenkin paikkakunnalta. Isäkin oli mukana rakennustöissä ja kertoi asennelleensa tapulissa olevat kivet.