Laumani

Tässä se nyt on, minun nykyinen laumani. Vasemmalla on vanhin ja meidän oma vahti Jurkka, joka on myös päässyt minun molempien kirjojeni takakanteen pikkukuvaan. Tosin molemmissa kuvissa Jurkka on esiintynyt pitkässä turkissa. Nyt tässä kuvassa on kyseessä lyhyempi versio turkista. Kuvan kaksi muuta nelijalkaista ovat meillä hoidossa. Etualalla oleva Sorja on tyttäremme Iron Pepin pentu ja Jurkka on Sorjan isoisä. Taustalla neljällä jalalla seisoskeleva Poju, jota meillä kutsutaan Juhoksi, on myös Jurkan pennun poika. Siis Jurkka on molempien muiden lauman koirajäsenten isoisä.

Minä olen päässyt näiden lauman johtajaksi, mutta se ei tarkoita sitä, että asemani olisi jotenkin kirkossa kuuluutettu, minun on ollut se ansaittava, mutta koko ajan minun tulee suhtautua laumaani kunnioittavasti ja luottamuksen arvoisesti. Jos käyttäydyn näitä kohtaan epäluotettavasti tai lauman käsitystä vastaan, niin heti lauma, erityisesti Juho, sen osoittaa omalla käytöksellään ja minun on jälleen ansaittava Juhon luottamus ajan kanssa luotettavalla ja ehdottomasti oikeudenmukaisella käytöksellä. Kun välit laumaan ovat kunnossa, niin siitä kyllä sitten saa ihmisjäsenkin oman osansa. Minä en ole halunnut opettaa koiria olemaan alamaiseni, vaan koirat ovat aivan samalla viivalla kanssani. En ole halunnut niistä mitään sirkusklovneja, haluan, että ne ovat vain koiria. Ja kun näin menetellään, niin hellyyttä piisaa myös ihmisjäsenelle.

Siis tällaisen lauman kanssa touhuaminen on hyvin antoisaa. Kyllä ihminenkin oppii näiltä veijareilta vaikka mitä. Minusta jokaiselle politiikolle pitäisi olla vaatimuksena koiralaumaan kuuluminen. Jos koirat antaisivat epäluottamuslauseen, niin silloin politiikon pitäisi jäädä pois politiikasta kunnes taas välit koiralaumaan ovat kunnossa. Uskon, että tällä systeemillä politiikasta jäisivät pois kaikenmaailman vehkeilyt ja sumuttamiset. Politiikkoihin vähitellen tulisi sitä luontaista suoruutta ja loogisuutta, jota koiramaailmassa ehdottomasti tarvitaan.

Ja maailma olisi pelastettu!

Masennuksesta

Pari viikkoa sitten päätimme hoitosuhteen psykiatrin kanssa. Hoitosuhde nykyisen lääkärin kanssa kesti nelisen vuotta ja erään toisen lääkärin kanssa ennen sitä noin vuoden - siis viitisen vuotta olen lymyillyt vaikean masennuksen kourissa. Syistä masennukseen sain kirjoitettua kirjan "kairoilta kahleisiin" ja sitten syistä, joiden avulla olen selviytynyt tähän pisteeseen, sain aikaan kirjan "kahleet murtuvat".
Testin mukaan minulla on edelleen masennuspisteitä ihan riittävästi vaikeaan asteeseen, mutta itse tunnen, että olotila on sellainen, että en ole itseäni tai varsinkaan muita tappamassa. Mielestäni olen oppinut analysoimaan itseäni jo sen verran, että huomaan, jos alan livetä ei tovottaville alueille. Kiitos parivuotisen terapian!

Oikea masennus on inhottava sairaus. Käytän tuossa termiä oikea siksi, että masennusta käytetään esimerkiksi mediassa tai ihan puhekielessäkin kuvaamaan vaikka mitä olotiloja, joilla ei ole masennuksen kanssa mitään tekemistä. Itse masennuksen uhri ei pysty tekemään asian hyväksi paljon mitään muuta kuin hakeutua hoitoon. Ainakin minulle oli todella korkea kynnys tunnustaa, että olen masentunut ja tarvitsen siihen ulkopuolisen apua. Ja sitten psykiatrin vastaanotolla vielä kirputin vastaan, että en ota mitään mömmöjä, mutta eihän siinä muita vaihtoehtoja ollut. Minulla oikean lääkityksen löytämisessä oli todella runsaasti töitä ja vasta nyt viimeiset pari vuotta lääkitykseni on ollut mielestäni kohdallaan. Lääkityksellä oli minulle merkittävät vaikutukset, mm. vatsan ympäri kiertää sellainen monen kilon inhottava ihrakerros, jota en entisessä urheilijan kropassani voi sulattaa. Se ottaa päähän!

En ollut entisessäkään elämässäni mikään joukoissa eläjä, mieluimmin harrastin urheilussakin yksilölajeja. Toki töissä mielestäni tulin toimeen yhteisössä ja kaikkien työtovereiden kanssa, mutta vapaa-ajan rientoihin en työporukan kanssa juuri osallistunut. En ole kertaakaan muun muassa käynyt pikkujouluissa! Golfin myötä jonkun verran pelailin työtovereiden kanssa ja kyllähän minä muille olin järjestämässä iloa ja hupia. Mutta kuitenkin ehkä olin enemmän taka-alalla viihtyvää sorttia. Mutta nyt masennuksen aikana , minua ei juuri mihinkään tahdo saada. Kaupassa käyn, jos on pakko tai tyttärieni luona lasten lapsia katsomassa. Olen kai melkolailla eristäytymässä. Mutta tässä olotilassani en ole yksin!

Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien myötä on alkanut vilkas keskutelu mielenterveysongelmien ja siis masennuksenkin hoidon tarpeista erityisesti nuorten parissa. Mutta kun nuoret eivät ole ainoita, joilla on paha olla. Kyllä se iskee meihin vanhoihinkin, kun olosuhteet tehdään suosiollisiksi. Yritysjohtajat ovat juuri näinä aikoina järjestämässä näitä olosuhteita yli kymmenelletuhannelle kansalaiselle. Tietenkin osat yrityksistä ovat todellisessa tilanteessa, mutta on siellä paljon sellaista, että esimerkiksi osakekurssien pitämiseksi ylhäällä pistetään työntekijöitä kilometritehtaalle ja kun osakekurssit ovat ylhäällä, niin pomoille kopsahtaa mitä todennäköisimmin suuremmat bonukset.

Työ on ihmiselle parasta terapiaa!

Jälleen liikenteessä!

Olin eilen menossa Mäntsälän keskustaan. Tulin pohjoisesta päin ensimmäisiin liikennevaloihin, joista olin menossa vasemmalle tervariin päin. Näin aitiopaikalta, kun suoraan menevällä kaistalla papparainen yritti survoa pykälää Nissaniinsa päälle vihreän sytyttyä. Ei mennyt ensimmäisellä työnnöllä, vaan tarvitsi pari lisäyritystä ja sitten harmaa Nissan olikin jo liikkeellä, mutta olisiko vaihteiden kanssa tuhraantunut sekunti tai kaksi. Ja kiihdyttäminenkin oli sellaista Mäntsälän mallin mukaista, siis hyvin verkkaista. Toki tiellä oli mustaa jäätä, jotta kaasun käyttö oli varmaankin hyvin perusteltua.

Mutta Nissanin perässä olleen tumman (mutta erittäin likaisen) Audi A4 Avantin kuskille oli näytetty punaista vaatetta. Kuski heitti heti risteyksessä Audinsa laukkaan vasemalle ja heti risteyksen jälkeen jälleen oikealle. Vaikka "juppi" käytti miehekkäästi kaasua, niin jää teki tehtävänsä ja vauhti ei ollut paljonkaan parempaa kuin ohitettavalla. Kuitenkin heti ristetyksen jälkeen Audin kuski käänsi oikealle kaistalla aivan Nissanin puskuria viistäen! Varmasti olisi osunutkin, jos Nissanin kuski ei olisi ollut ajan tasalla ja jaruttanut (jarruvalot välähtivät).
Siellä autot sitten seisoivat Citymarketin liikennevaloissa rinnakkain punaisissa valoissa. Audi oli menossa suoraan ja Nissan vasemmalle kylälle.

Mitähän tuollaisissa tilanteissa oikein kuskien mielessä liikkuu?

Ohittava varmasti kokee tekevänsä oikein, kun opettaa kaiken maailman nyhveröitä, jotta eivät hidastelisi. Sitä paitsi hänellä on kiire, jäi taas lähtö viime tippaan ja aikataulu on ajettava tien päällä kiinni. Sitä paitsi hän on lähes maailman paras autoilija. Hänen vapauttaan on verisesti loukattu! Tilanne saa ajatuskyvyn täysin tauolle ja adrenaliinin vallassa tekee päättömiä ratkaisuja, joista voi olla hyvin kohtalokkaita seurauksia, jos vastapeluri sattuu olemaan samalla aaltopituudella. Siis on todella hengenvaarallisesta tyypistä kysymys. Hänen ei pitäisi olla auton ratissa lainkaan! Nyt on tehty kaiken maailman adresseja aseiden kieltämisestä yksityishenkilöiltä. Mutta melläkin tuollaiset asennevammasiset autonkuljettajat mellastavat ja aiheuttavat enemmän tuskaa ja tuhoa kuin aseet konsanaan. Miksi siis ei tietyiltä tyypeiltä voisi pistää autoilun kokonaan jäihin!

Ohitettava taas yrittää tehdä parhaansa. Hän ajaa enää harvoin autolla, eikä silloinkaan mene mielellään paikkoihin, joissa on paljon muita liikkujia. Ikä on tehnyt tehtävänsä, kaikki ei enää luista automaationa. Mutta asioilla on käytävä, julkisia kulkuneuvoja ei enää maaseudulla kulje ja silloin on lähdettävä omalla autolla. Mutta hän ajaa varovaisesti, ei ainakaan vauhdin vuoksi auto karkaa käsistä. Kun on tuollaisia opettajia, jotka jopa liikennesääntöjä rikkoen yrittävät opettaa hänelle joutuisaa liikennöintiä, siinä vain enemmänkin hermostuu ja silloin voi periaatteessa tapahtua vaikka mitä. Hän on oppinut elämässään jo lähes kaiken, uusia juttuja hän ei enää ole edes kiinnostunut oppimaan. Eikä varmaa oppisikaan!

Toivottavasti tuollaiset jupit ja ukit kohtaavat äärimmäisen harvoin!