Pari viikkoa sitten päätimme hoitosuhteen psykiatrin kanssa. Hoitosuhde nykyisen lääkärin kanssa kesti nelisen vuotta ja erään toisen lääkärin kanssa ennen sitä noin vuoden - siis viitisen vuotta olen lymyillyt vaikean masennuksen kourissa. Syistä masennukseen sain kirjoitettua kirjan "kairoilta kahleisiin" ja sitten syistä, joiden avulla olen selviytynyt tähän pisteeseen, sain aikaan kirjan "kahleet murtuvat".
Testin mukaan minulla on edelleen masennuspisteitä ihan riittävästi vaikeaan asteeseen, mutta itse tunnen, että olotila on sellainen, että en ole itseäni tai varsinkaan muita tappamassa. Mielestäni olen oppinut analysoimaan itseäni jo sen verran, että huomaan, jos alan livetä ei tovottaville alueille. Kiitos parivuotisen terapian!
Oikea masennus on inhottava sairaus. Käytän tuossa termiä oikea siksi, että masennusta käytetään esimerkiksi mediassa tai ihan puhekielessäkin kuvaamaan vaikka mitä olotiloja, joilla ei ole masennuksen kanssa mitään tekemistä. Itse masennuksen uhri ei pysty tekemään asian hyväksi paljon mitään muuta kuin hakeutua hoitoon. Ainakin minulle oli todella korkea kynnys tunnustaa, että olen masentunut ja tarvitsen siihen ulkopuolisen apua. Ja sitten psykiatrin vastaanotolla vielä kirputin vastaan, että en ota mitään mömmöjä, mutta eihän siinä muita vaihtoehtoja ollut. Minulla oikean lääkityksen löytämisessä oli todella runsaasti töitä ja vasta nyt viimeiset pari vuotta lääkitykseni on ollut mielestäni kohdallaan. Lääkityksellä oli minulle merkittävät vaikutukset, mm. vatsan ympäri kiertää sellainen monen kilon inhottava ihrakerros, jota en entisessä urheilijan kropassani voi sulattaa. Se ottaa päähän!
En ollut entisessäkään elämässäni mikään joukoissa eläjä, mieluimmin harrastin urheilussakin yksilölajeja. Toki töissä mielestäni tulin toimeen yhteisössä ja kaikkien työtovereiden kanssa, mutta vapaa-ajan rientoihin en työporukan kanssa juuri osallistunut. En ole kertaakaan muun muassa käynyt pikkujouluissa! Golfin myötä jonkun verran pelailin työtovereiden kanssa ja kyllähän minä muille olin järjestämässä iloa ja hupia. Mutta kuitenkin ehkä olin enemmän taka-alalla viihtyvää sorttia. Mutta nyt masennuksen aikana , minua ei juuri mihinkään tahdo saada. Kaupassa käyn, jos on pakko tai tyttärieni luona lasten lapsia katsomassa. Olen kai melkolailla eristäytymässä. Mutta tässä olotilassani en ole yksin!
Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien myötä on alkanut vilkas keskutelu mielenterveysongelmien ja siis masennuksenkin hoidon tarpeista erityisesti nuorten parissa. Mutta kun nuoret eivät ole ainoita, joilla on paha olla. Kyllä se iskee meihin vanhoihinkin, kun olosuhteet tehdään suosiollisiksi. Yritysjohtajat ovat juuri näinä aikoina järjestämässä näitä olosuhteita yli kymmenelletuhannelle kansalaiselle. Tietenkin osat yrityksistä ovat todellisessa tilanteessa, mutta on siellä paljon sellaista, että esimerkiksi osakekurssien pitämiseksi ylhäällä pistetään työntekijöitä kilometritehtaalle ja kun osakekurssit ovat ylhäällä, niin pomoille kopsahtaa mitä todennäköisimmin suuremmat bonukset.
Työ on ihmiselle parasta terapiaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti