Golfkilpailuista

Kun aikoinaan 17 kesää sitten aloitin golfin, niin sanoin itselleni ja muillekin, että en tule ko. lajissa kilpailemaan. Kilpailemista olin harrastanut hiihdossa, suunnistuksessa ja rallisprintissä.
Kuitenkin jo heti ensimmäisenä kesänä lomamatkalla pelasin Kainuu Openin Kajaanin, Paltamon ja Vuokatin kentillä. Kisassa sijoituin toiseksi viimeiseksi. Lisäksi pelailin parin yhteistyökumppanin kisoissa muistaakseni erittäin vaatimattomalla menestyksellä.
Siirryttyäni pelaamaan Tuusulan Gofklubiin toisena kesänä, siellä osallistuin joka kesä muutamaan kilpailuun ja jopa voitin yhden openin. Myös joitakin muita palkintosijoja tuli. Tasoitukseni oli silloin jotakin alle 20:n, niin menestyminen oli mahdollista huonommallakin pelillä. Myös yhteistyökumppaneiden kilpailuista tuli muutamia komeita palkintoja.
Sitten tuli syksy 2002, ja alkoi kahdeksan vuoden musta aika. Sen ajan tapahtumista en paljoa muista, pelaamassa kävin jonkin verran. En muista, kävinkö edes kisoissa, tasoitukseni kuitenkin pysyi samoissa 16:n lukemissa, joten ilmeisesti en ainakaan menestynyt. Muutimme Mäntsälään syksyllä 2004 ja kaiketi vuonna 2005 siirryin TGK:stä Hirvihaaran Golfiin, jonka kenttä avattiin vuonna 2006 yhdeksänreikäisenä. Ensimmäisen kesän kolmeen kisaan en osallistunut, niin asiakirjat kertovat.
Vuonna 2007, vielä vahvasti mustan kauden aikana, olen pelannut yhden openin, jossa olen sijoittunut kolmoseksi.
Vuonna 2008 pelasin kolme openia, joista yhdessä sijoituin kympin sakkiin, yhdeksänneksi.
Vuonna 2009 osallistuin myös kolmeen openiin, joissa kaikissa olin kympin sakissa, kolmonen, viitonen ja kuutonen.
Vuonna 2010 olin mukana neljässä openissa, mutta vain yhdessä olin kympin sakissa, kahdeksantena.
Vuonna 2011 pelasin jälleen neljä openia, joista kahdessa oli kympin sakissa, voittajana ja nelosena.
Vuonna 2012 ohjelmassa oli jälleen neljä openia, joista kolmessa olin kympin sakissa, kerran voitin, kerran olin kuutonen ja kerran seitsemäs.
Viime kesänä pelasin jälleen neljä openia , joista vain yhdessä olin kympin sakissa, viitosena. Seuran yleisen sarjan mestaruuskisoissa olin 12. ja voitin M65 -sarjan mestaruuden.

Muutamana viimeisenä vuotena, kun elämä on alkanut maistua jälleen elämältä, olen pelaillut lisäksi erilaisissa senioreiden tapahtumissa ja aina silloin tällöin on niissäkin koitoksissa tullut joku kärkipään sijoitus.
Toki golf on minulle ennen kaikkea kiva ulkoilu- ja liikkumismuoto, kipeät polvet eivät ota itseensä niin kovin, kun saa tassutella pehmeällä ruoholla. Pelitaitokin on sellainen, että välillä pelaamiseni tuntuu jopa golfilta. Toki nuo tuntemukset ovat hyvin lyhytaikaisia, mutta sellaista golf on. Se on todella haasteellista, mutta juuri siksi niin nautittavaa!
Toivottavasti terveys sallii pelaamisen jatkossakin.

Urheilijoiden palkitseminen

Urheilun juhlagaalasta mietintämyssyyn

Katselin urheilun juhlagaalaa, kuten varmasti aika moni muukin suomalainen. Minä en jaksa ihmetellä, että joukkuelajit ovat kovassa suosiossa penkkiurheilijoiden ja toimittajienkin keskuudessa. Miten niin monet haluavat katsoa koko ajan virheitä? Joukkuelajithan perustuvat nimenomaan siihen, että vähiten virheitä tehnyt joukkue yleensä voittaa. Jos katsellaan vaikkapa jääkiekkoa tai jalkapalloa tai mitä tahansa palloilua, niin suurimman osan aikaa kentällä tehdään virheitä. Joskus harvoin joku onnekas sattuu olemaan oikeassa paikassa ja tekee maalin tai pisteitä. Minä en ole enää vuosikausiin jaksanut katsella mitään palloiluja saati, että olisin vääntäytynyt paikan päälle. Olen niin erilainen nuori!

Yksilölajeissa tilanne on aivan päinvastainen, se voittaa, joka onnistuu parhaiten. Jos yksilölajin urheilija tekee virheen, niin kisa on sitten siinä, kukaan ei paikkaa. Kilpailija joutuu odottamaan seuraavat neljä vuotta uusiin olympialaisiin tai ainakin seuraaviin kisoihin, jos vaikka silloin suoritus olisi paras mahdollinen. Siis yksilölajin urheilijan on oltava tilanteessa aina sataprosenttisesti, joukkuelajeissa osa porukasta voi lusmuilla osan aikaa.

En väitä, etteivätkö joukkuelajien edustajat olisi urheilijoita, mutta lajin luonne kilpailutilanteessa on vain erilainen. Joukkuelajien edustajia ei pitäisi edes nostaa joukkueesta esimerkiksi palkittaviksi. Ei se Teemu Pukki olisi sitä maalia tehnyt, elleivät joukkuetoverit olisi tehneet esityön.

Olen valitettavasti huomannut, että yleisö yksilölajien kisoissakin haluaa monta kertaa katsoa virheitä tai epäonnistumisia. Yleisö palkitsee, kun ralliautoilija ajaa katolleen, tai hiihtäjä kupsahtaa nurin. Itse haluan aina nähdä vain hyviä suorituksia.

Jos vielä palaan palkittuihin, niin minusta vuoden urheilijaksi tuli väärä urheilija. Arvostan toki Pitkämäen saavutusta, mutta hän oli vain kakkonen lajissa, jossa ehkä puolenkymmentä kaveria maailmassa pystyy voittamaan suuret kisat. Suunnistus on laji, että voiton voi viedä ainakin viisikymmentä kilpailijaa. Suunnistuksessa on vain yksi suoritus, sillä on onnistuttava, keihäässä saa kokeilla parhaassa tapauksessa peräti kuusi kertaa sitä parasta suoritusta. Minusta Boströmin suoritus Vuokatissa oli kaikkien muiden suorituksiin verrattuna ylivertainen!

PISA

Pisa -tutkimuksen tuloksista aihetta pähkäilyyn

Olen käynyt kouluni ja opiskellut ammattini 1950 - 1970 -luvuilla, joten kovin paljon rajapintoja nykyiseen koulusysteemiin minulla ei ole, mutta viimeisimmät Pisatulokset aiheuttivat vipinää yläkerrassa. Molemmat tyttäreni kävivät koulunsa 1980 - 2000 -luvuilla ja heidän koulunkäyntiään ja opiskelujaan tietenkin seurasin mielenkiinnolla, erityisesti matematiikkaan pesiytyneen joukko-opin suhteen. Ei sillä laskentataitoa oppinut, mutta onneksi nykyään lienee palattu oikeaan suuntaan. Onneksi tyttäret oppivat kuitenkin laskemaan.

Jo kansakoulun alussa laskento oli mielenkiintoisin aine. Opettajani osasivat opettaa sitä mielenkiintoisesti, kotona ei tarvinnut tehdä mitään, kun olin tunneilla hereillä. Kansakoulussa kotitehtävätkin tuli tehtyä jo koulussa valmiiksi. Myöhemminkin matematiikka ja fysiikka jaksoivat kiinnostaa, mutta opettajien merkitystä on korostettava aineen kiinnostavuudessa. Meidän oppikoululuokkamme olisi nostanut matemaattisten aineiden Pisa -arvosanoja melkoisesti, sillä lähes kaikista kyseisten aineiden kokeista nousi kymmenkunta huippupisteet saanutta. Se oli opettajien mielestä ennen kokematonta. Tästä joukosta opiskeli tietääkseni neljä matemaatikoiksi, kolme lääkäriksi ja yksi insinööriksi!

Monet muut aineet vajosivat arvoasteikossani hanttiaineiden kategoriaan - monissa aineissa opettaja oli heikko tai minun mielestäni opettajana väärällä asenteella, yksinkertaisesti ulkoa pänttääminen ei jaksanut kiinnostaa. Äidinkielestä ainekirjoituksen osalta tykkäsin, kun saimme oppikoulussa nuoren opettajan mummon sijaan. Uskontokin menetteli, kun oppikoulussa opettajana oli isän sukulainen. Liikunta oli mukavaa, jos ei tarvinnut pelata kori- tai potkupalloa. Kuvaamataito oli myös mielenkiintoista. Jos minun olisi pitänyt kuvata vaikkapa hevonen, niin tuskinpa piirrostani kukaan olisi hepaksi tunnistanut, mutta opettaja näki yrityksissäni jotakin kiittämisenkin arvoista. Niin mielenkiinto aineeseen säilyi. Useimmilla muilla opettajilla oli moittiminen pääasia.

Turhimmalta aineelta näin jälkeenpäin tuntuu maantieto. Maantiedon annista ei ole enää paljon jäljellä, kun melkoinen osa ulkoa opituista valtioista on lakannut olemasta ja tilalla on ihan muuta. En edes muista, ketkä meille ko. ainetta opetti. Myös kielet menivät sen aikaisen opetuksen vuoksi mielenkiinnottomien kastiin. Vaadittiin täysin virheetöntä tulosta, joten taito ei kehittynyt. Kun väärästä vastauksesta sai haukut tai pahimmassa tapauksessa joutui seisomaan määräämättömäksi ajaksi, niin viittauskäsi pysyi tiiviisti pulpetilla. Erityisesti saksan kielen opettajalla olivat kovat opetusmetodit käytössä.

Historiasta olisi pitänyt oivaltaa, että ei pidä luottaa kehenkään, jokainen pelaa omaan pussiinsa, mutta sekin oppi jäi valitettavasti takavuosina unohduksiin.

Kouluopetuksesta tarvitsin töissä ollessani lähes päivittäin matematiikkaa, erityisesti prosenttilaskeminen oli tärkeää. Myös logaritmeja tarvitsin, mutta integraaleja ja derivoimista tai muuta korkeampaa matematiikkaa en opiskelun jälkeen tarvinnut. Fysiikan tietoja olen tarvinnut muuallakin kuin töissäni. Fysiikka on ollut varmasti matematiikan perusasioiden ohella kaikkein tärkein ja vahvin opiskelusta saatu perintö.

Opiskelipa minkä ammatin tahansa noita taitoja jokainen tarvitsee, muiden oppiaineiden taitoja mielestäni ei tarvita oikeassa työelämässä juuri koskaan, ellei sitten ole ko. aineen opettaja. Diskuteeraamisen taidon vuoksi ei ehkä kannattaisi kovin paljon energiaa tuhlata. Taiteellisesti lahjattomille ei ole väliksi tarjoilla taideaineitakaan.

Mitä siis jää jäljelle? Matemaattisten aineiden lisäksi annettaisiin sopiva vieraitten kielten paketti oikeilla opetusmenetelmillä ja vain vähän muuta. Jos ei ole lainkaan matemaattista älliä tai halua matematiikkaan, niin sitten menee vakavaksi. Toki mielenkiintoisella opetuksella jokaisesta tulee helposti jonkinlainen arkipäivien matemaatikko. Matematiikka kun ei tarvitse pänttäämistä, vain hitusen asennetta.

Ei minulla ollut ulkoa päntättävien oppiaineidenkaan arvosanoissa ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut terveyteni oppikoulun ensimmäisten luokkien jälkeen kuntoon. Ehkä kuitenkin matemaattinen, looginen ajattelutapa toi jonkinlaista tulosta muihinkin lukuaineisiin, mutta eiväthän arvosanat todista mitään. Hyvä tunne ja oppimisen halua ja oppiminen ovat kaiketi ne tärkeimmät, mitkä koulun tulisi oppilaalle syöttää.  Ne olivat ainakin minun aikanani suurimmat puutteet monissa oppiaineissa.

Olipa kerran yo-merkonomi, jonka yhtenä tehtävänä oli laatia erilaisia tilastoja ja raportteja. Kun homma ei luistanut, niin kävi ilmi, että hän ei hallinnut lainkaan prosenttilaskuja. Hänelle oli annettava aiheesta pikaopetusta, ja tilastoja alkoi tulla.

Koulujen matematiikan opetus ei ollut tuntunut hänestä kiinnostavalta, ja energia oli suuntautunut sitten aivan muuhun.

 

Vuoden vaihtuessa

Vuoden vaihtuessa

2013:n väistyessä ja 2014:n kääntyessä muukin asia muuttui kuin allakka.

Polttoaine- ja moni muukin vero nousee, joka onkin ihan luonnollista. Jos valtion ja kuntien kassoista puuttuu rahaa, niin sitähän on yritettävä jollakin tavalla saada lisää, kun säästöillä asiat eivät hoidu. Verotus on yksi, mutta sekään ei välttämättä tuota haluttuja tuloksia. Jos esimerkiksi polttoaineveroa nostetaan liikaa, ihmiset joko ajavat vähemmän tai parhaassa tapauksessa hankkivat uuden vähemmän kuluttavan auton, jolloin sen veron tuotto ei kehitykään halutulla tavalla. No, ehkä autoverossa saadaan hieman takaisin, mutta autojakaan ei osteta niin paljon kuin budjettiin on laitettu. Kun ei ole työtä, niin eipä sitten autojakaan osteta, ja tuloveroakaan ei makseta. Viina- ja tupakkaveron nostaminen on taas suoraa subventiota Helsingin ja Tallinnan välistä laivaliikennettä hoitaville yhtiöille. Tarvitaan siis muitakin tapoja saada valtion tilit tasapainoon. Ja silloinhan tietenkin päättäjillä on tullut mieleen, että vedetään autoilla liikkuvien taskut vieläkin tyhjemmiksi. Siitä joukosta apu on aina ennenkin löytynyt. Siksi Ollilan työryhmän ehdotus on nähtävä tavaksi lisätä valtion tulopuolta, ensin kilometriverotuksella, mutta kun siitä ei tuloja kerrykään odotetulla tavalla, niin pistetään järjestelmään lisää älykkyyttä. Kun autoilija jossakin nostaa nopeutensa yli sallitun, niin heti vaan lasku kuskille, ehkä jopa suoraveloituksena. Silloin alkaa rahaa tulla, ainakin aluksi! Ehkä tuossa suurin voittaja on laitteistot toimittava yritys.

 Harmittaa, että Kontiorannan varuskunta pistettiin matalaksi. Ainoastaan kerran ehdin käydä sotilaskodissa munkkikahvilla sen jälkeen, kun vänrikkinä 46 vuotta sitten kävelin portista ulos. Rajan taakse kerätään suhteellisen modernia kalustoa, mutta me keskitämme ne rajan pinnasta pois. Lyhytnäköistä puolustuspolitiikkaa!

Tietenkin voi olla niin, että jollakin ennustajalla on parempaa tietoa esimerkiksi suurempien mielenosoitusten varalta ja pistää puolustusvoimat hoitamaan poliisien apuna tilanteet järjestykseen, ja silloin tietenkin varuskuntien suunniteltu sijainti voi palvella tilannetta. Kuitenkin sotavoimien käyttö omaa kansaa vastaan ei voi olla suunnittelun lähtökohtana, vaan turvaaminen ulkoisia uhkia vastaan on puolustusvoimien tärkein tehtävä.
 Ihmiset eivät ole oppineet vuosituhansien aikana yhtään, sotapesäkkeitä on koko ajan useita ja uhkia vielä enemmän, ja siksi meilläkin asia on otettava huomioon. Emme voi ajatella, että selkkaukset meitä välttelisivät jatkossakin. Meillähän on vielä sukupolvia, jotka muistavat hyvin aiemmat kahnauksemme.

 Talven sää on ollut hiihtäjälle pettymys. Talvesta näyttää tulevan samanlainen kuin oli vuonna 1973. Silloin Turussa oli helmikuussa lunta parin viikon ajan. Sään muuttumista ei vielä voida pistää minkään saastumisen ja ilmakehän lämpenemisen piikkiin, mutta kyllä suunta on menossa ikävään suuntaan. Suomella ei ole paljon tehtävissä koko maapalloa ajatellen, suuret valtiot kuten USA, Intia, Kiina jne. määräävät ilmaan kerääntyvän moskan määrän. Kuitenkin meilläkin pitäisi asiaa ajatella ja jopa toimia paremmin kuin tähän asti on tehty. Polttaen energian tuottaminen ei ole järkevää, varsinkin, jos polttoaineena on kivihiili tai öljy. Me tarvitsemme halpaa energiaa, jos aiomme pysyä maailmantaloudessa mukana kilpailukykyisten tuotteiden tuottajina. Tällä hetkellä halvinta energiaa pystytään tuottamaan ydinvoimaloilla ja käyttämällä olemassa olevia vesilaitoksia. Noilla ei ilmaan saasteita pöllyytellä. Tuuli- ja aurinkovoimaloilla tuotetaan todella kallista energiaa. Toiveissa kuitenkin on, että myös uusia, edullisia, saasteettomia ja uusiutuvia energiantuottomalleja saataisiin hyötykäyttöön muutamien kymmenien vuosien sisällä. Sama pätee myös liikenteen suhteen. Öljyn vähetessä tai sen saaminen jalostamoihin edelleen kallistuessa, on saanut aikaan, että lopultakin insinöörit ovat saaneet luvan käyttää energiaansa uusiin kehityskohteisiin ja vähitellen hyötykäyttöön. Sähköautojen kehityksessä akkuteknologiaan on jo hivenen saatu parannuksia, mutta sillä saralla on vielä paljon töitä tehtävänä. Biopolttoaineet, niin nestemäisenä kuin kaasuna ovat jo jossakin määrin hyötykäytössä ja koko ajan tehdään töitä myös polttokennojen kehittämisessä. Perinteinen polttomoottorikin puksuttaa siis vielä pitkään, mutta polttoaine muuttunee vähitellen biologiseksi.

Ihmisten työllisyystilanne on menossa huolestuttavan huonoon suuntaan. Näin jatkunee myös nyt alkaneen vuoden aikana, ellei maailmalla ihan ihmeitä tapahdu. Olen aina ihmetellyt, miksi puhutaan työvoimapulan tulosta. Minusta ei moiseen ole tällä menolla mitään katetta. Vaikka vanhimmasta päästä porukka siirtyy eläkkeelle, niin ei nuorille siitä huolimatta avaudu kunnon työtilaisuuksia.

 Tietoliikenteen alueella meno on edelleen kovaa langattoman teknologian käytön lisääntymisessä. Tabletit, älypuhelimet ja mokkuloiden avulla bittivirtojen siirtelyt koneisiin kasvavat edelleen. Operaattorit saivat juuri käyttöönsä lisää taajuuskaistaa langattomien mikrofonien käytöstä. Toiminta on korkeilla taajuusalueilla, joka käytännössä se merkitsee sitä, että saadakseen täydet luvatut nopeudet käyttöön, asiakkaan on oltava lähellä tukiasemia. Tuskinpa asiakkaat muuttavat mihinkään, vaan operaattoreiden on jälleen tiivistettävä tukiasemaverkkoja. 4G on vielä harvinaista herkkua monissa paikoissa ja 5G on vasta insinöörien käsissä, joten työmaata ja yritystä on. Nykyään tukiasemien saaminen hyötykäyttöön on tietenkin helpompaa kuin ennen, sillä tukiasemien bittivirrat ohjaillaan internettiin, mutta kuituja tarvitaan rutosti lisää. Kuitua pitäisi saada kyllä enemmän koteihinkin, jotta langatonta kapasiteettia riittäisi kohtuullisesti matkalaisten käyttöön.

 Tuskinpa kuitenkaan vuosi 2014 tuo hirveästi muutosta aiempaan, mutta menon suuntia on välillä ihan kiva miettiä. Ne menevät joko oikeaan suuntaan tai sitten ei.