perjantai 30. lokakuuta 2009

seitsemän pitkää vuotta

Juuri seitsemän vuotta sitten aamulla 30.10.2002 meikäläisen maailma romahti. Vieläkin muistan aamun kuin elisen. Onneksi seuraavat pari vuotta menivät sellaista myllerrystä, että kaikista ajoista ei ole enää kovinkaan tuoreita muistikuvia. Ainoastaan kirjaamani tapahtumat noilta pahimmilta ajoilta ovat päätyneet viisi vuotta myöhemmin ensimmäisen kirjani "kairoilta kahleisiin" sivuille. En kylläkään jaksa enää itse lukea noista ajoista kirjastani, mutta ovatpahan ne siellä, jos jotakuta vieläkin asia kiinnostaa.
Mutta täytyy tunnustaa, että kun tänään laitoin entiselle työtoverilleni ja kolleegalleni syntymäpäiväonnitteluja, niin kaikki tuo kokemani tuska ja epäoikeudenmukaisuus palasi mieleeni hyvin ahdistavana ja katkeoittavana. Saapa nähdä, kuinka kauan tuntemukseni pysyvät pinnalla. Toivottavasti ei kauan!

Onneksi on tulossa F1-viikonloppu, jotta ehkäpä nuo tapahtumat saavat ajatukseni oikeammille urille!

Sain tehtyä tässä joku päivä sitten jonkunlaiset alkeelliset kotisivut osoitteeseen:
http://alpomanninen.bodkirjailija.fi.

lauantai 24. lokakuuta 2009

kirjamessuilla!

Tänään kävin kirjamessuilla julkistamassa "reppana" -romaanini. Tai niin oli ainakin tarkoitus.
Kustantaja oli kutsunut kaksi kirjoittajaansa messujen kirjakahvilaan paneeliin - nuoren naisen -ensikirjansa julkaisseen Jenna Miettisen ja minut. Meidät johdatteli lähinnä kirjan julkaisemiseen liittyviin asioihin myös nuori nainen, kirjailijaksi tahtova toimittaja.
En voi mitään, mutta tunsin olevani tilanteessa toista viulua soitteleva. Jokainen kysymys nimittäin meni aina ensin kolleegalleni. Onneksi kirjojemme julkaisut olivat kuitenkin sen verran toisistaan eroavia, että pystyin kuitenkin ainakin jossakin määrin vetelemään omia sooloja. Aika näyttää poikiiko esiintymisemme myyntiä kirjoillemme, vai lisäkirjoittajia kustantajalle. Lähinnä näitä omia kirjojaan suunnittelevia tuli perässämme osastolle.

Paikalla oli ainakin yksi tuttu, entinen työkaveri Jouko R, joka tuli myös osastolle ja osti sieltä jopa kirjani. Sain pyyhkäistä omistuskirjoitukseni hänen tuoreeseen ostokseensa. Lupasi kertoa lukemisensa jälkeen vaikutelmia, joten kieli pitkällä odottelen palautetta. Myös toimittajan kirjaan sain pistää omistuskirjoituksen. Joten eipä paljon mustetta kulunut, samoilla lämpösillä olisi mennyt rutkasti enemmänkin.

Saara G. BoDilta näytti, että googlessa on jo kirjahaulla löydettävissä kirjoista näytteitä. Reppanasta oli alle 80 ensimmäistä sivua, joten näyte ei juurikaan paljasta, miten kirjassa loppujen lopuksi käy. Jospa joku sata plaraajaa päätyy ostamaan kirjani! Saisipahan sitten ehkä enemmän palautettakin ja voisin suunnitella mahdollisia jatkotarinoita.
Palautteen antaminen ei ole kultuurissamme mitenkään selvä asia. Olen itsekin lukenut paljon kotimaistakin kirjallisuutta, mutta en ole koskaan antanut kirjailijalle palautetta! Eipä siis tarvitse ihmetellä, ettei niitä tule kovinkaan runsaasti itsellekään.

Olin nyt toista kertaa kirjamessuilemassa ja jälleen tapahtuman keräämä ihmismäärä yllätti. En voi käsittää, että kirjat saavat tuollaisia massoja liikkeelle. Kun otetaan huomioon, että messut alkavat jo torstaina ja päättyvät sunnuntaina, ja jos koko ajan on tupa täynnä, niin kulttuuria saa haistella todella suuri joukko. Ilman kunnon etukäteissuunnitelmaa ei messuilta varmaa löydä mitään ostettavaa, mutta jos tekee kunnon suunnitelman, niin silloin varmaan saa käynnistä parhaan hyödyn. Paikallahan on maan napahenkilöitä erilaisilla areenoilla kertoilemassa asioistaan ja jopa kirjoistaan. Ja ne kai sitä yleisöä paikalle vetää. Kuitenkin vaikka miten asiaa pähkäilen, niin tapahtuman massat yllättävät! Itse kyllä etsin lukemiseni kirjastoista paljon mieluimmin ja en ole niin kovasti kiinnostunut noiden napahenkilöidenkään kuulemisesta. Satuin muutamaa ohimennen kuulemaan, mutta eipä heillä tuntunut olevan oikein mitään erikoista sanomaa, ja sehän on mielestäni ihan luonnollista.

lauantai 17. lokakuuta 2009

ikimuistoinen tiistai-ilta

Vietimme seuralaiseni, myöhemmin potilas, kanssa aivan normaalia tiistai-iltaa. Olimme käyneet saunassa ja valmistauduimme yöpuulle.

Yht'äkkiä potilas kertoi tuntevansa huonoa oloa ja aikoi mitata pöydällä olevalla verenpainemittarilla paineensa. Ensimmäisellä yrityksellä mittari ei kuulemma näyttänyt mitään ja potilas alkoi mitata uudelleen. Siinä vaiheessa kuulin kuitenkin kopsahduksen ja näin potilaan rymähtäneen vasemmalla puolella olevalle tuolille. Ryntäsin tietenkin heti katsomaan, mitä oli tapahtunut ja nostin potilaan ylös. Nostaessani tunsin, että potilas oli aivan kylmän hien vallassa ja oli aivan veltto. Yritin retuuttaa ja saada jonkinlaista vastinetta kysymyksiini, mutta kun mitään vastauksia en saanut, soitin 112:een.

Hätäkeskus kyseli tarkasti, mutta kuitenkin nopeasti potilaan tilan, ja minä vastailin, minkä osasin. Siinä puhelun alussa potilas sai kaksi ehkä kymmenen sekunnin kouristusta. Tilanne näytti ainakin maallikon silmin todella pelottavalta!
Hätäkeskuksesta sain ohjeen nostaa potilaan lattialle. Jälleen hätäkeskus kyseli potilaan tilaa ja käski kääntää hänet kylkiasentoon. Tein työtä käskettyä, mutta samalla huomasin, että potilas ei enää hengittänyt. Hätäkeskus käski kääntää potilaan jälleen selälleen ja opasti minut aloittamaan elvytyksen. Asettelin potilaan joskus ensiapukursseilla opetettuun asentoon ja silloin hengitys alkoikin pienen nytkähdyksen jälkeen toimia. Hätäkeskus kertoi, että paikalle on tulossa pikavauhtia kaksi ambulanssia ja lääkärihelikopteri. Pian sireenit soivat pihalla ja siniset valot vilkkuivat.

Sisälle tuli ensin kaksi ihmistä, mutta pian toisten ambulanssien saavuttua pirtti oli täynnä miehia ja naisia. Kuitenkaan he eivät saaneet potilasta virkoamaan ja ehkä parinkymmenen minuutin jälkeen he kiikuttivatkin potilaan paareilla yhteen pihalla olevista ambulansseista. Paikalla oli kaiketi neljä autoa ja jossakin lähistöllä vielä helikopteri. Paikalla oli siis arsenaalia melkoisesti, mutta potilasta lähdettiin kuitenkin kuljettamaan maanteitse lähimpään suureen sairaalaan ja pihalla vilske väheni. Hetken päästä kuulin helikopterinkin lähtevän jälleen kustannuspaikalleen.

Näin oli rauhallinen illnvietto saanut dramaattisen päätöksen. Parin tunnin päästä kuulin, että potilas oli tullut sairaalassa tajuihinsa ja tilanne oli siinä mielessä päättynyt onnellisesti. Kuitenkin oli ollut parin tunnin täydellinen tajuttomuus ja jopa pieni hengityskatkos, ja ainakin minusta tilanne oli todella vakava. Siinä potilasta käännellessäni ja hätäkeskuksen ohjeita kuunnellessani tulin miettineeksi, että olin aikoinani päätynyt aivan oikeaan ammattiin. Minusta ei yksinkertaisesti olisi tuollaisiin hommiin. Jos tekniset vimpaimet kaatuvat, niin niissä ei kuitenkaan ole sellaisia menetyksiä kuin ihmisen kippaamisessa. Insinöörin homma on tekijälleen todella inhimillistä puuhaa!

torstai 8. lokakuuta 2009

melkoinen yllätys!

Surffailin illalla netissä ja etsiskelin jotakin asiaa paikallisen kirjaston sivuilta. Olin jo löytänyt etsimäni, mutta pistin hakuun romaanini "reppanan". Ja ihme oli suuri, sillä Kirkes -kirjastojen piirissä oli teos pistetty Tuusulan kirjastoon jo hankintaan.

Sitten plarasin läpi lähes kaikki Suomen kirjastot ja teostani oli pistetty hankintaan eri puolille maata lähes 20 kappaletta. Kirjani oli huomattu Lahdessa, Haminassa ja Kouvolassa, Mikkelissä ja ympäristössä, Kainuussa Kajaanissa ja Suomussalmella, Ilomantsissa, Keuruulla, Multialla ja Saarijärvellä, Kuopiossa ja ympäristössä, Turussa ja ympäristössä sekä Taivalkoskella. En tiedä, mitä kautta tieto kirjastoihin on mennyt, koska ainoastaan Mäntsälän Viikkouutisissa ja Keski-Uusimaa -lehdessä on ollut juttu kirjasta.

Kuitenkin mielialani nousi sen verran, että muutin blogini pohjavärin mustasta siniseksi. Sinänsä kirjastoihin tilatut kirjat eivät vielä takaa luetaanko niitä, mutta on se ainakin mahdollista, kun nide löytyy omasta kirjastosta. Aika näyttää, millaista palautetta maakunnista alkaa kuulua? Tuskinpa kuitenkaan mitään merkittävää, eihän meillä ole tapana pistää lukemamme kirjan kirjoittajalle mitään viestiä siitä, tykkäsimmekö teoksesta vai emme. Olisi jotenkin ennenkuulumatonta, jos nyt tämän kirjan suhteen tapahtuisi muuta.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

"reppana"

Uusinta kirjaani on mennyt joitakin kappaleita jo ennakkoon muutamille lukijoille. He ovat varmaankin kaikki minun vanhoja tuttuja tai sukulaisia, koska juuri muilla ei tietoa kirjastani ole ollut ennen 1.10 olleita juttuja Mäntsälän Viikkouutisissa ja Keski-Uusimaa -lehdessä. Varsinaisestihan ns. julkaisu on Helsingin kirjamessuilla 24.10 noin klo 16 kirjakahvilassa, jonne kustantajani BoD on kutsunut puhumaan lisäkseni erään toisen kirjailijansa.

Minusta lehtijutut olivat positiivisia, vaikkakin haastattelun loppuun oli liitetty jostakin syystä viittaukset saamastani tyrmäyksestä Sonera-kohussa. Minulle viittaukset tulivat yllätyksenä, kun haastattelutilanteessa asiasta ei puhuttu puolella sanallakaan. Tietenkin asia minua korpesi, mutta analyysi käyttäytymisestäni jutut luettuani olivat sellaiset, että ilmeisesti alan vähitellen tervehtyä, kun mitään pahempia oireita en havainnut. Enemmänkin viitaukset koskivat perheeni jäseniin, kun kokevat, etteikö siitä saastasta päästä ikinä irti. Ilmeisesti meikäläisen otsaan asia on leimattu loppuelämäksi ja sillä siisti. Vasta armelias dementia pelastaa!

Mutta itse arvostelut kirjastani olivat hyvät, joten siinä mielessä kai täytyy olla julkisuuteen tyytyväinen.

Ja muutama muukin arvio on päätynyt luettavakseni ja kuultavakseni. Varsinkin kuultavat positiiviset arviot ovat vielä vaikeita tajuta. Ehkä jotenkin opettavaiset tai jopa negatiiviset arviot olisi minulle helpompia käsitellä. Kun kirjoittamistani verrataan johonkin arvostamaani ns. eliittikirjailijan tuotokseen, niin olen aivan sanaton. Minähän kirjoitan vain yksinkertaista arkitekstiä... . Mutta parempi tietenkin niin kuin kovat haukut - kaikesta huolimatta.

Kaipa tässä täytyy sitten alkaa miettiä uutta tarinaa! Vaikka en tuon enempää ole vielä palautteita saanutkaan.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

ihmetystä!

Ihmetystäni herättää se, että kuitenkin viranomaiset päätyivät vesittämään ennakkoon uhoamansa tieliikenteen nopeusvalvonnan rankaisurajat. Aiemminhan oli ainakin epävirallisesti tienkäyttäjillä mielessä nopeusvalvonnan raja, jolla rapsahtaisi ensin rikesakko ja sitten oikea sakko. Kesällä kuului, että valvontaan tulisi selkeä nollatoleranssi, mutta nythän se on siis peruttu. Ja syyksi on sanottu, että poliisilla ei ole resursseja hoitaa lisääntyvää paperisotaa.

Nyt muutaman päivän jälkeen jo näyttää siltä, että uusi käytäntö lisää tuolla tien päällä erilaisilla nopeuksilla liikkuvia. Siellä ovat ne, jotka ajavat aina reilua "alinopeutta" kuten ennenkin, sitten ovat meikäläisen tapaiset, jotka ajavat juuri suurinta sallittua nopeutta, jos olosuhteiden vuoksi se on mahdollista. Sitten seuraa ne, jotka ajavat puhuttelunopeutta, seuraavaksi tulevat juuri alle sakkorajaa ajavat ja viimeisenä ovat ne "audihenkilöt", jotka ajavat päättömästi kuten ennenkin.
Teille on siis jo nyt syntynyt erilaisilla nopeuksilla liikkuvia, vaikka tarkoitus kai oli tiputtaa nopeuksia. Onko turvallisuus siis parantunut?

Mielestäni eipä juuri. Nyt poliisit joutuvat lähettelemään kuitenkin huomautuksia, jotka vievät vain resursseja muusta valvonnasta pienien ylinopeuksien seurantaan. Ja koko muu ajotapavalvonta jää yhä vain vähemmäksi. Ja nimenomaan sikamaiset ajotavat ne liikenneturvallisuutta heikentävät.

Kävimme eilen tyttärenpoikien yhteisillä synttäreillä Kouvolan takana ja siitä ajomatkasta sain lisää varmuutta esittää mielipiteeni. Koko matkan moottoritietä lukuunottamatta oli tie valvottu automaateilla. Ja jälleen konkreettisesti tuli esille, että pönttöjen välissä ei juuri ole väliä, mikä on nopeusrajoitus ja miten ajetaan. Pöntölle tultaessa tietenkin vähennetään nopeus lailliseen, mutta heti tolpan jälkeen jalka potkaisee kaasun pohjaan, kunnes jälleen ennen seuraavaa tolppaa navigaattori huutaa tiputtamaan nopeuden. Eipä tuokaan juuri turvallisuutta paranna! Kaipa teille on investoitava keskinopeutta mittaavat systeemit, joilla vasta saadaan suuret nopeuspiikit pönttöjenkin välillä tasattua. Onhan se tietenkin turha rahanreikä, mutta varmasti se jossakin vaiheessa tulee. Jos järjestelmällä saadaan vuodessa säästettyä parikin sataa kuollutta, niin silloin järjestelmä on tietenkin hintansa haukkunut. Ja varmasti sakkojakin kertyy valtion kassaan tuollaisella systeemillä kohtalaisesti.

Paras tietenkin olisi, että me tienkäyttäjät tajuaisimme, miten kannattaa liikennöidä, niin tuollaiselta valvonnalta säästyttäisiin. Mutta enpä jaksa uskoa, että suomalaiset vapaaehtoisesti alkaisivat liikennöidä myös toiset huomioiden. Valitettavasti!

torstai 1. lokakuuta 2009

voi meitä!

Nyt saivat toimittajien huhut lopullisen niitin, kun kuitenkin Ferrari päätti pistää Kimin syrjään ja ottaa tilalle latinon. Tähän mennessä saaduista kommenteista voin vetää johtopäätöksenä, että kyseessä voisi olla jopa jonkinlainen rasisitinen toimi. Kimi hiljaisena puurtajana ja jäyhänä suomalaisena sai antaa paikan tuliselle latino-Alonsolle!

Tallipäällikkö Domenicalli ei kyllä Kimiä ole moittinut - päinvastoin, mutta Ferrarin pääpomo on antanut ymmärtää, että juuri Kimin luonne oli asia, joka sai heidät vaihtamaan miestä. Kun Kimi ei näytä tunteitaan, niin se kuulemma vaikeuttaa tiimin tiedonkulkua ja yhteistyötä. Itse työn laatu ja tulokset eivät siis ratkaisseet potkuja.
Eipä silti, huomasin itsekin aikoinaan työssä ollessani, että posken soittajat ja itsensä kehujat pärjäsivät hienosti, kun pomoilla ei ollut todellisia mittareita arvioida kunkin aikaansaannoksia. Hiljaiset puurtajat jäivät hyvin usein taka-alalle ja Nopen osille.
Sama tuntuu olevan meininki urheilussakin!

Itse asiassa Kimin lähdön kaikkia oikeita syitä ei varmasti tiedetä Ferrarin ulkopuolella, mutta varmasti Alonson tukijana oleva Santander-pankki suurine seteleineen auttoi Ferraria tekemään päätöksen Alonson hyväksi. Kimillä kun ei ole tuollaisia edunvalvojia, niin lopputulos oli kaiketi selvä.
Uskon ja toivon, että Kimi saa oikeilla ansioillaan sellaisen työpaikan, kun haluaa. Periaatteessahan hän ei ole enää taloudellisesti sellaisessa asemassa, että töitä tarvitsisi tehdä, mutta ehkä polte voittamisesta on kuitenkin niin kova, että kilpaileminen jatkuu. Ja hyvä niin!

Heikin tilanne on paljon kinkkisempi, kun hänen managerinsa ei saa toimia F1-rintamalla lainkaan. Sopimusten neuvottelu jää Heikin itsensä harteille, ellei nopeasti löydy uutta ja toimivampaa manageria. Vaikka Renault ja entinen manageri ovat Heikkiä nostaneet korkeimmalle tasolle, niin Heikkikin sai aikoinaan kärsiä, kun oli Alonson tieltä väistyttävä Renaultilla. Ja jälleen ehkä Alonson siirrot vaikuttavat myös Heikin kuvioihin mutkan kautta.
Heikki, vaikka onkin suomussalmelainen, on todella vilkas ja ulospäinsuuntautuva, positiivinen tyyppi, joka varmasti näyttää myös tunteensa. Ja on myös hyvä tiimipeluri, joten paikka F1:ssä löytynee hänellekin.

Alonsoa en ole koskaan pitänyt minään tiimipelurina. Aina hänen on ollut oltava selvä ykköskuski. Jos näin ei ole ollut, niin silloin on räiskynyt. Nytkin hän on vaatinut Ferrarille omia miehiään Rellulta, McLarenilta ja jopa Red Bullilta. Minä olisin Ferraripomon housuissa kyllä varuillani! Ja Massakin saa jälleen tyytyä toisen viulun soitteluun!
Sitäpaitsi Alonso on ollut kahdessa merkittävässä tapahtumassa osapuolena, mutta on selvinnyt kuin koira veräjästä. Ensin oli erilaisten teknisten tietojen vaihto-operaatio eri tallien välillä ja sitten viime vuotinen Alonson järjestäminen kisan voittajaksi. Alonso ei noita juttuja itse tehnyt, mutta uskoaksen tiesi, mitä noissa jutuissa tapahtui. Siis Alonso pyrkii olemaan kaikessa seuraava Schumacher tai jopa enemmän ja keinolla millä tahansa - ehkä.

Joskus on kiva katsella noita juttuja selkeästi sinivalkoisten lasien läpi. Sen itselleni sallin!