Ikä ei tule yksin

 

Viimeisimpiä pähkäilyjä

Viime vuoden (2020) itsenäisyyspäivänä olin Essin kanssa lenkillä. Ilma oli melko kylmä ja kun lenkkimme suuntautui moottoritien alitse, niin ilma oli myös todella saastunut. Ihan kurkkuun kävi. Tuntui, että ilmaa en saa tarpeeksi. Seuraavina päivinä ilma oli leudompi ja metsässä ilmakin oli parempi, kuristamista ei tapahtunut.

Pian kuitenkin ilmiö tuli lähes normaaliksi, ulkoiluun tuli melkoinen malttikerroin. Terveydenhoitajan juttusilla käydessäni otin havaintoni puheeksi ja hän järjesti minulle lääkärin, joka päätti, että menen rasitustestiin Hyvinkäälle. Ajan sain tammikuun loppupuolelle. Testi tapahtui sisätiloissa, joten samanlaista kuristusta testissä ei ilmennyt kuin ulkona. Sepelvaltimotaudin aineksia lääkäri tuloksista kuitenkin näki.

Hiihtotalvi olisi ollut hieno, mutta pienikin vastanen oli haaste. Lopulta tein niin, että kukkulan alla suihkaisin nitroa kieleen ja sitten koetin kavuta mäkeä kunniallisella nopeudella ylöspäin. Ei onnistunut! Tasaisella hiihtely kyllä menetteli, mutta hiihtäjänä haluan mennä mäkisessä maastossa, siispä lenkkini jäivät vähälukuisiksi. Tasamaa ei kiinnostanut. Tein sitä vastoin kuntopiiriä melko usein korvaamaan hiihdon menetyksen. Elämä oli varsin tylsää.

 

Rasitustestin jälkeen pääsin huhtikuun loppupuolella kardiologille Hyvinkäälle. Ultraäänellä tutkien pumppuni oli kunnossa, joten sain lähetteen Peijakseen varjoainetutkimukseen, johon napasahti aika 14.6.

Onneksi golfkausi alkoi jo huhtikuun puolessa välissä, joten elämään tuli aika paljon lisää sykettä. Golf on siinä mielessä kiva laji, että vauhti ei ole kovin kova ja välillä tulee lyöntejä, joten kierrokset sujuivat kuristuksen osalta oireettomasti.

Mutta selkäpä oli ollut jo talven kuntopiirien aikaan sitä mieltä, että ilman kipua elämää ei ole. Olen voidellut Voltarea, ottanut Panadolia ja jopa Tramalia pahimpiin tilanteisiin, mutta ei helpota. Sain myös fysioterapeutilta ohjeet selkälihasten ja erityisesti syvien selkä- ja vatsalihasten kuntouttamiseen.

Kävin omakustanteisesti magneettikuvauksessa Hyvinkäällä ja nivelissä tai rangassa ei pitäisi olla niin vakavia vikoja, että haittaisivat jokapäiväistä elämää. Pahin tilanne on, kun olen istunut ja yritän lähteä liikkeelle, välillä ei ole jalkoja kivun vuoksi lainkaan. Kun pääsen liikkeelle, niin välillä kipua ei tunnu lainkaan. Useimmat golfkierroksetkin ovat kivuttomia. Tässä iässä vain en jaksa olla 24 tuntia vuorokaudessa liikkeellä, joten kipua on kestettävä. Fysioterapeutin ohjeilla aloitin liian kovaa ja selkä meni niin huonoon kuntoon, että käytännössä en päässyt enää kävelemään kuin irvistellen. Aloitin joko liian voimallisesti tai tein joitakin liikkeitä väärin. Siinä on korjattavaa.

Kesäkuun 14. päivän aamuna menin Peijakseen varjoainetutkimukseen. Täytyy sanoa, että jännitti hieman enemmän kuin golfkisassa aloituspallon lyönti. Sain seurata operaatiota koko ajan ja lääkäri Luukka kertoi koko ajan, missä mennään ja mitä tapahtuu. Aiemmat tutkimukset osoittautuivat oikeiksi, kyllä sepelvaltimotauti oli pesiytynyt pumppuuni. Jopa 100 %:n tukoksia oli saanut aikaan. Kaksi osatukosta pallolaajennettiin. Pumpussani oli luonto tehnyt jotakin, sillä se oli itsenäisesti avannut verelle uusia reittejä tukoksen ohi. Kesä tässä seurataan. Katsotaan sitten, tarvitseeko tehdä jotakin lisää vielä syksyllä. Tähän mennessä on jo paljastunut, että kuristus tulee päälle, kun golfkentällä lähden yksin väyliä kiertämään. Ryhmissä pelaten homma on hanskassa.

Golfia olen pelannut aiempaa vähemmän, ehkä selkä on ollut suurin ongelma, mutta kyllä tarkkailen pumpun toimintaakin koko ajan, jotta en sitä rassaisi ennenaikaisesti hajalle.

M70 Touria olen pääasiassa pelannut. Ensimmäinen peli oli Naantalissa, mutta sieltä ei ole paljon kerrottavaa. Toinen peli Tammer Golfissa oli menestys, sillä scr-sarjassa oli neljäs ja hcp-listoilla ykkönen. Myös SM:n ensimmäisen kierros meni Lahdessa nappiin, olin siellä neljästoista, mutta toinen päivä tiputti minut jonnekin viidenkymmenen paikkeille. Selkä alkoi väsyä toisena päivänä niin, että suoritukset eivät onnistuneet kuin osittain. Yksi kisa on sitä vielä jäljellä elokuussa omalla kentällä.

Tarua vai totta – totta kai (juttu julkaistu Ylä-Kainuussa ja Mäntsälän Uutisissa)

Tein mökilläni Suomussalmella pientä raivaushommaa 13.7. Kaadoin muutamia koivuja, joista tein kiukaaseen ja hellaan sopivan mittaisia pöllejä. Suurimman osan pölleistä olin jo kuskannut halkosuojaan, mutta viimeisimmän koivun pöllit olivat vielä keräämättä. Kolmea viimeistä kapulaa ruohikosta ja kanervikosta hamutessani näin jonkun häntätyypin vilahtavan pakoon. Nakkasin ne kolme pölliä kärryyn ja työnsin kuorman halkosuojan eteen. Vasta siellä huomasin ranteeni

yläpuolella kaksi naarmua ja puolen kananmunan kokoisen patin. Mielessä välähti yhtälö häntä+kaksi naarmua+patti=kyy. Pakoon yrittänyt tyyppi ei ollut ehtinytkään pakoon, vaan joutui puolustuskannalle ja yritti tarrata ranteestani. Ehti kuitenkin vain raapaista hampaillaan nahan rikki.

Vein pöllit suojaan, mutta vähän väliä tarkastin tilanteen ranteessani. Väri muuttui tummemmaksi, mutta kipua ei ollut.

Sain pöllit suojaan ja menin mökille, jossa vaimo tarkasti lääketilanteen. Kyypakkausta ei ollut, joten menin järveen peseytymään ja uinkin pienen lenkin. Puin päälleni puhtaat vaatteet ja ehkä kymmenen minuutin kuluttua olimme ajamassa apteekkiin tai terveyskeskuksen päivystykseen, kuten vaimon löytämät ohjeet netissä kehottivat tekemään.

Netti kuitenkin myös kertoi, että terveyskeskuksessa ei ollut enää päivystystä ja apteekkikin oli menossa kiinni aivan niillä minuuteilla. Mitäpä sitten?

Pysäytin auton Suomussalmen kirkonkylän K-kaupan eteen ja soitettiin terveyskeskuksen antamaan numeroon. Puheluun ei vastattu, mutta laitettiin vastasoitto päälle. Muutaman minuutin päästä meille soitettiin, ja kerrottiin, että 112 on ainoa mahdollisuus saada apua.

Ambulanssi tuli Ämmänsaaresta parinkymmenen minuutin kuluttua. Ensihoitajat arvioivat tilanteen ja soittivat Kajaanin sairaalan päivystävälle lääkärille. Ohje oli, että kortisonia ja särkylääkettä sekä tiputus päälle ja valvonnassa lanssilla yli sadan kilometrin päähän Kajaaniin päivystykseen.

Minulla ei ollut mitään oireita eikä kipuja, joten pidin tointa yliampuvana, mutta minulle vakuutettiin, että näin tulee menetellä. Toki matka oli hauska, koska ensihoitaja oli joskus ajanut kartingia ja itsekin entisenä kilpaa ajaneena löysimme koko matkan ajaksi mielenkiintoista keskusteltavaa.

Kajaanissa minut, itseni edelleen terveeksi tuntevana, kuskattiin paarilla jalat edellä päivystykseen, jossa jatkettiin lääkitystä ja tiputusta. Lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että tilanne oli hoidettava näin. Kuitenkin koin koko neljän tunnin päivystyksessä viettämäni ajan, että vien jonkun paljon enemmän hoitoa tarvitsevan potilaan hoitoaikaa. En ajatukselleni mitään mahtanut!

Kelataksilla pääsin lähtemään Kajaanista vähän yli puolen yön ja mökille 120 kilometrin päähän saavuimme kahden tienoilla.

Taksin kuljettaja oli aloittanut golfin pelaamisen pari vuotta sitten ja mielenkiintoisia juttuja piisasi. Tapasin reissullani kaksi todella hienoa persoonaa!

Nukkumisestani ei kuitenkaan tullut mitään. Käveleskelin yöllä rannalla ja mietin päivän tapahtumia. Mökki on ollut perheellämme vuodesta 1972 eikä kyistä ole aiemmin ollut mitään havaintoa, joten työssäni en osannut edes katsella noita luikeroita.

Kansantaloudellisesti ajatellen olisi ollut paljon edullisempaa, jos olisin ottanut puraisun Mäntsälässä. Täällä olisi tuohon aikaan ollut päivystys auki ja kaksi apteekkiakin olisi tarjonnut palvelujaan, eikä Hyvinkääkään olisi ollut kuin kivenheiton päässä. Kainuussa on varmasti mukava olla ja asua, mutta tapaturmiin siellä ei kannata joutua - ainakaan iltaisin tai viikonloppuisin.