kymmenen vuotta

Tasan kymmenen vuotta sitten aikaisin aamulla elämäni sai kolauksen, josta selviytyminen vei aikaa. Vasta viimeiset pari vuotta olen voinut kohtalaisen hyvin ja viime juhannuksen tienoilla pääsin kaikista lääkkeistä irti.

Tapahtumat veivät ennenaikaiselle eläkkeelle, ja myös talous meni kuralle. Talouden tasapainottamiseen mennee vielä parisen vuotta, mutta koetan kuitenkin elää niin normaalia elämää kuin mahdollista - yritän jaksaa myös ulkoilla, kesäisin golfkentällä ja talvisin hiihtoladuilla. Sisäruokintaa saan ihan joka haluihini, koska koneen ääressä vietän aikaa ajoittain jopa kohtuuttoman paljon.

 

Kymmenen vuotta sitten alkaneet tapahtumat saivat minut kirjoittamaan - en paljon muuhun pystynytkään. Tekstiä syntyi vaihtelevasti - joskus päiväkausiin ei mitään, mutta välillä ihan mukavasti. Kirjoituksista kasasin ensimmäisen, omaelämäkerrallisen kirjani "kairoilta kahleisiin" syksyllä 2007. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla. Heti keväällä 2008 tuli jälleen uusi kirja, nytkin omaelämäkerrallinen "kahleet murtuvat".

Ensimmäisen kirjani kirjoitin siten, että en missään tapauksessa joutuisi vaikeuksiin, joten nyt kirjoittaisin monta asiaa toisin. Silloin en vaan uskaltanut pistää kaikkea esille, vaan asioita jäi rivien väliin. En kuitenkaan enää halua palata niihin asioihin, joten kirja saa jäädä alkuperäiseen asuunsa. Kaupaksi kirja meni todella hyvin!

Toista kirjaa kirjoittaessani luulin, että olen jo selviytynyt pahimmasta ja toin tekstissäni esille, miten ja millä konstein olen seviytynyt vaikeasta masennuksesta. Kummallakin kirjalla oli kuitenkin loppupeleissä varmasti merkistystä, koska niissä sain käsitellä omia asioitani omalla tavallani, mutta kaukana parantumisesta olin vielä keväällä 2008.

 

Syksyllä 2008 kasailin vanhoista kuvistani ja tekstitin ohuen kirjasen "otteita viestimiehen päiväkirjasta". Teosta en laittanut julkiseen myyntiin, mutta esittelin sen viestimieskolleegoilleni.

 

Syksyllä 2009 sain valmiiksi ensimmäisen romaanini "reppana". Sitä kirjoittaessani olin ajatuksissa, että kun saan kirjan valmiiksi, niin olen tehnyt sen, mitä oppikoulun alaluokilta asti olin miettinyt - kirjoitan romaanin eläkkeellä ollessani. Tämän kirjan myötä tavoitteeni täyttyi. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla ja pääsin jopa standille kertomaan romaanini kirjoittamisesta.

Lukijoilta sain positiivista palautetta ja toiveita, että  romaani saisi jatko-osan. Aikani asiaa pähkäiltyäni ryhdyin toimeen, ja syntyi romaani "takapotku". Se julkaistiin syksyllä 2010. Kirjoittaminen tapahtui nopeasti, koska teokselle oli jo pohja olemassa. Kirjoittaminen otti pääasiassa takalistoon ja hartioihin.

Heti toisen romaanini jälkeen kirjoitin kirjan "rakkaustarinaa kuudelta vuosikymmeneltä". Sekään ei mennyt julkiseen myyntiin, vaan on tarkoitettu vain perheenjäsenten tutkittavaksi.

Ennen "takapotkua" olin kasannut ja kirjoittanut harrastekirjan "kaksikymmentä airisvuotta". Kirja valmistui vuonna 2009. Se oli siis kirja elämästämme airedalenterriereiden kanssa. En laittanut kirjaa yleiseen myyntiin, mutta monet airiksien kanssa elämää viettävät ovat kirjaa selailleet!

 

Kahden vuoden projektin jälkeen sain julkaistua Helsingin kirjamessuilla 2012 kolmannen romaanini "rajalla". Kuten aiemmasta toiminnasta näkyy, niin viimeisin tarvitsi eniten aikaa. Aivotyökin vei hyvän matkaa toista vuotta. Ehkä tahtia hidasti se, että syksystä 2011 alkaen olen ollut jutuntekijänä Mäntsälän paikallislehtiin. Toista sataa juttua olen saanut lehtiin kirjoitettua.

Kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittaminen on aivan erilaista työtä. Kirjaan saa pistää parastaan, mutta lehtijuttujen on ehdottomasti oltava faktaa paketoituna tiiviiseen ja kuitenkin luettavaan muotoon. Tila on yleensä etukäteen määrätty ja kuvien koko ja muotokin on määrätty. Joskus ovat minullakin jutut päässeet ryöpsähtämään vähän liian pitkiksi, mutta päätoimittajan ukaasit ovat kummasti lyhentäneet juttuja. Harmi, koska jonkin laajan jutun selvittäminen on melkeinpä mahdotonta jollakin parilla tuhannella merkillä. Ei kirjoittaja oikein nauti sellaisesta pihistelystä, mutta insinöörinä jutut tehdään tietenkin speksien mukaan. Kaikkia kirjoittajia juttujen pituudet eivät näytä koskevan, joten kyllä lehdissä on hyviäkin juttuja. Kannattaa tilata Mäntsälä -lehti!

 

Siellä se "rajalla" pilkistelee toiseksi ylimmällä hyllyllä oikealla

kirjamessujen BoDin osastolla. Eipä se sieltä esille päässyt!

Paljon tehokkaampaa oli kirjan esittely pienryhmälle!

 

Helsingin kirjamessut 2012 olivat kirjani kannalta yhtä tyhjän kanssa. Menin itse paikalle torstaina aamupäivällä, jolloin osastolla oli jo odottamassa yksi henkilö, joka halusi kanssani keskustella. Olihan kirja lopulta löytynyt, mutta esittelijät eivät olleet osanneet kertoa siitä mitään. Esitin, että ollessani messuilla muilla osastoilla tai eri tapahtumia katsomassa, niin osastolta soitettaisiin tai tekstailtaisiin minulle, jos joku haluaisi minut tavata. Ei käynyt, koska heillä oli vain saksalainen GSM-liittymä, jolla soittaminen olisi tullut liian kalliíksi. Siispä anteeksipyyntöni, jos joku oli minua osastolta etsimässä, eikä minua sieltä löytänyt. Kustantaja toimi, kuten mainoksissa sanottiin, "kirjailijan teos on esillä osastolla". Tavallisen kirjoittajan ei kannata tuhlata rahojaan tai aikaansa noin massiivisiin tapahtumiin. Siellä tuikkivat vain tähdet!  

 

 

 

  

Suomussalmella

Suomussalmi on minulle merkittävin paikka, sillä olen ollut suomussalmelainen 32 vuotta, siis puolet koko elämästäni. Lähdin sieltä armeijaan 18-vuotiaana, sitten opiskelin Kajaanissa kolme vuotta ja olin toista vuotta töissä siellä, mutta koko ajan kirjani olivat Suomussalmella. Sitten opiskelin Turussa neljä vuotta. Olisin voinut muuttaa Kaarinaan, koska vaimo joutui kirjansa sinne vaihtamaan, kun oli siellä töissä. Minä pysyin kuitenkin edelleen suomussalmelaisena, olinhan minä opiskeluaikoinakin lähes puolet ajasta töissä Kainuussa. Opiskelun jälkeen olin Suomussalmella neljä vuotta opettajana, mutta 1980, siis 32 -vuotiaana jouduin vantaalaiseksi. Olisin päässyt Evoxille tehdaspäälliköksi, mutta en luottanut firmaan ja sen tulevaisuuteen, joten lähdin pääkaupunkiseudulle. Evox on pystyssä vieläkin, mutta Posti- ja Lennätinlaitos ei ole, joten taisi olla väärä valinta.

Ei siis ole mikään ihme, että elämässäni ja kirjoissanikin Suomussalmella on edelleen merkittävä osuus, vaikka vierailut paikkakunnalle ovat harvenneet. Viime viikonloppuna kuitenkin siellä olin. Matti -enoni lesken Fannin hautajaiset olivat lauantaina, joten järjestin perjantai-iltapäiväksi romaanini ennakkojulkistuksen Suomussalmen kirjakauppaan. Kauppaan oli tilattu pieni määrä kirjoja, joten sukulaiset ja tutut kävivät ostamassa ne pois, ja eiootakin kauppa joutui myymään. Olisi kansaa kyllä saanut olla enemmänkin!

Hautajaisissa oli toista sataa Fannin saattajaa. Lapsiahan heillä oli kaikkiaan 11, joista yhdeksän on vielä elossa. Lasten lapsia joku oli laskenut olevan 30 ja lastenlastenlapsia peräti 39. Muistikohan Fanni jokaisen ihan nimeltä? Minä en tuntenut kuin serkkuni!

Kiva oli käydä Suomussalmella ja nähdä sukulaisia ja tuttuja. Hautajaiset eivät tietenkään ole niitä miellyttävimipiä juhlia, mutta täytyy ajatella, että kuolema tulee meille jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Fanni sai täyttää kuitenkin 90!

rajalla -romaanin ensimmäinen arviointi

Sain ilokseni lukea illalla ensimmäisen arvion uusimmasta kirjastani. Kaksi arvostelukappaletta kirjastani olen järjestänyt eteenpäin, toinen meni Mäntsälä -lehteen Arto Jussilalle ja toinen mm. Ylä-Kainuu -lehteen kirja-arvosteluja kirjoittavalle Risto Kormilaiselle. Risto Kormilainen on lääninrovasti ja Suomussalmen kirkkoherra, mutta myös lukuisia teoksia kirjoittanut kirjailija.
Vaikka olemmekin syntyisin samasta pitäjästä, niin tapasimme ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran äitini hautajajaisissa juhannuksen alla vuonna 2008. Risto siunasi äitini haudan lepoon.
Risto Kormilainen oli ehtinyt lukea jo kirjani, ja liitän hänen näkemyksensä tarinasta kokonaisuudessaan tähän blogiini.
Ei kai tässä voi olla kuin kiitollinen!

                                                  Miehen luja kehityskertomus

Alpo Manninen: rajalla. Books on Demand GmbH. 223 s. 2012.

   Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Mäntsälässä asuva Alpo Manninen on intoutunut kovaan kirjoitusvireeseen, sillä vuodesta 2007 alkaen hän on julkaissut viisi teosta, joista kaksi omaelämäkerrallista ja kolme romaania. Viimeisimmässä rajalla-romaanissa hän kertoo Kainuusta Mäntsälään päätyvän Sakari Jäppisen elämäntarinan vauhdikkaalla ja välillä jopa dekkaristisia piirteitäkin omaavalla tavalla. Nuori mies ajautuu tilanteesta toiseen, pääsee vartijan hommiin ja ylenee pikkupomoksi. Mutta elämä ei suinkaan ole tasaisen varmaa vartijan elämää, vaan sisältää dominomaisesti kasaantuvia vaikeuksia.

    Romaanin kerroksisuus on välitilakokemuksissa, josta teos lähtee liikkeelle. Sakari tapaa ukkinsa tässä välitilassa, keskustelee  ja pohtii iäisyyskysymyksiä. Mannisella on vahvaa pelisilmää luoda arjesta kirjallisuutta, mutta samalla myös pohdiskella arvokysymyksiä erityisesti uskon näkökulmasta. Uskonnollisen maailman pohdinta epäsovinnaisella tavalla kulkee ohuena lankana itse asiassa koko teoksen. Jäppinen etsii elämälleen merkitysyhteyksiä niin uskosta kuin ihmissuhteistakin.

   Matka kotiseudulle Suomussalmelle vuosien jälkeen on samalla psykologinen ihmissuhdepalautus lapsuuteen, josta on aika lähteä kohti aikuisuutta. Ikääntyneiden vanhempien kohtaaminen palauttaa muistot mieleen ja tutuissa paikoissa kuljeskelu avaa Jäppiselle uudella tavalla oman elämän saloja. Uudelleen hän palaa juurilleen rakastettunsa, taksiyrittäjä Jutta-Piritan kanssa.

   Mannisen uusin romaani on lujasti otteessa pitävä kehityskertomus miehen elämästä, tunteista ja analyyttisen vauhdikas kuvaus elämän haavoittuvuudesta. Se mikä tänään näyttää eheältä ja vahvalta, voi hetkessä olla pirstaleina. Mannisella on sanomisen taito ja myös asiaa, joka salaviisaalla tavalla kätkeytyy elämän moninaisuuteen.

Risto Kormilainen

markkinointia

Romaani "rajalla"!

 

Saadessani viime viikolla uuden kirjani ulos kustantajalta, mietin tietenkin, miten asiasta ilmoittelisin sukulaisille, tutuille ja ystäville. Myynti ja markkinointi tuntuu edelleen vaikealta, ja siksi päädyin tietoliikenneihmisenä sähköiseen infoon. Lähetin noin 150 sähköpostia tai tekstiviestiä valitsemalleni kohderyhmälle. Monelle viestini oli vuosikausiin ensimmäinen, joten vähän hirvitti, mutta halusin kuitenkin kertoa, missä ja miten nykyään asustelen ja mitä puuhastelen kirjoittaminen ja uuden kirjan julkaisu mukaan lukien. Myös toivoin, että saisin paluupostissa vastaviestejä. Taka-ajatuksena oli tietenkin, että kirjaani menisi viestittelyni seurauksena kaupaksi, vaikka kirjoittamiseni päätarkoituksena on enemmänkin oma terapia kuin myynnilliset päämäärät.
Noin viitisentoista viestiä olen saanut takaisin ja joitakin kirjojakin on mennyt. Olen tietenkin pettynyt, että noin pieni määrä vastaviestin lähetti, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että enpähän itsekään ole aktiivisesti pitänyt viestittelykulttuuria yllä. Sähköpostit saattoivat myös kolahtaa monessa osoitteessa roska-astiaan. Useat firmat estävät epämääräisten viestien läpimenon, joten siinä voi olla yksi selitys. Toisaalta työelämän kiireellisyys varmaan aiheuttaa helposti vastamatta jättämisen, koska sähköistä viestisaastetta tulee jokaiselle tuutin täydeltä.
Loppupäätelmäksi kuitenkin tulee, että en ole merkittävä henkilö monellekaan kohderyhmääni kuuluneelle, joten vastauksellakaan ei ole väliä. Harmi, koska siellä on todella hienoja ihmisiä, joiden kanssa olisi kiva olla ystävä tai kaveri. On minulla peiliinkatsomisen paikka. Suuret kiitokset kaikille viestiini vastanneille!

Eilen olin esittelemässä kirjaani erään senioriyhdistyksen kirjapiirissä. Enkä saanut sielläkään yhtään kirjaa kaupaksi - olen minä todella kehno kauppamies. Kunhan kirja ilmestyy kirjaston hyllyyn, niin ehkäpä se sieltä löytää tuonkin piirin lukijoiden käsiin.
12.10 menen iltapäiväksi Suomussalmelle paikalliseen kirjakauppaan puhumaan kirjoittamisestani ja kirjoistani - saapa nähdä tuleeko sinne enemmän väkeä kuin kaksi vuotta sitten. Silloin paikalla kävi vain muutama henkilö, mutta jokainen totesi, että torstai on viikon kehnoin päivä kirjaesittelylle. Nyt olen siis asialla perjantaina. Toivottavasti paikalle tulee sankka yleisöryntäys, onhan pitäjässä vieläkin melkoisesti tuttuja ja sukulaisia.
Varsinainen kirjani julkistus tapahtuu Helsingin kirjamessuilla 25. -28.10. Olen ajatellut olla paikalla torstaina iltapäivän, muuten kustantajani BoDin osastolla esittelijät myyvät myös minun kirjaani. Olen ollut joskus aiemminkin siellä, mutta messut ovat nykyään niin massiiviset, tapahtumia on niin paljon, että menestyksen saavuttaminen kirjalla, joka on pelkästään standillä, on käytännössä mahdotonta. Mutta onpahan yritetty!

Koko kirjamaailma on nykyään sellaista, että vain tähdet tai jotenkin muuten julkkikset saavat esitellä kirjojaan standeillä, lehdissä tai TV:ssä, kun ovat aiemmilla meriiteillään päässeet ensin julkaisemaan teoksensa kunnon kustannustoimittajan avustamina. Tavallisen tallaajan tuotoksille ei reikiä tahdo löydy. Itse olen monta kertaa pettynyt näihin kovaa kehua saaneisiin teoksiin, kirjastosta lainattu tuntemattoman kirjailijan teos on monta kertaa se helmi. Eipä se kirjoittamismaailmakaan tasapuolista ole - kuten ei muukaan elämä!