taas vuosi pulkassa

Ihan oikeasti pulkassa. Antti ja mummi viilettävät alas Mäntsälänvuorelta!

Näin vuoden viimeisenä päivänä on mielestäni hyvä uhrata muutama minuutti menneeseen, ja jos puhtia riittää olisi tarkoitus uhrata joku ajatus tulevaan.

Päättyvä vuosi meni ohi, eikä pahemmin jäänyt jälkipolville ihmeteltävää. Mihinkään rakennushankkeisiin en itseäni saanut väännettyä.

Olen joskus ajatellut rakentaa tontin reunaan savusaunan - tai ei nyt tietenkään ihan reunaan, kun rakannusluvan saanti edellyttää tiettyjä mittoja tontin rajaan ja muihin rakennuksiin. Tämä vuosi ei saanut ajatuksiani kääntymään tuotantomoodiin. Aika meni hiihtelyyn ja golfailuun. 38 blogia tämän lisäksi tuli taltioitua, toinen romaanini ja jälleen yksi omaelämäkerrallinen kirja sekä kolme novellia tuli kirjoitettua. Koneen ääressä istuin monet tunnit, joten takalisto sai harjoitusta ihan kohtuullisesti. Noiden hömppähommien vuoksi jäivät polttopuutkin tekemättä tulevia talvia varten- onneksi tämän talven puut ovat kuitenkin liiterissä, että ei tarvitse märkiä puita kituuttaa tai sähköllä lämpöä ylenmäärin kehittää. Facebookissa olen lähinnä seuraajana - en koe sitä aksessia edelleenkään omakseni. Kavereita taitaa olla vähän toista kymmentä, mutta vähiä ovat minun merkinnät.

Vuoden alussa tein päätöksen olla ostamatta Iltalehteä. Hesarin ja Iltasanomat olin heivannut jo loppuvuoden 2002 tapahtumien johdosta. Kaksi kertaa olen lehden oma-aloitteisesti ostanut, enkä ole päätöstäni katunut. Muutaman kerran olen joutunut ko. lehden maksamaan kassalla, kun satuin olemaan ostosten maksumiehenä. Pärjään vallan mainiosti ilman kyseistä aviisia ja boikotointi jatkuu tulevana vuotenakin.

Painettua tekstiä tilaan TM:n, Mobilistin, VM:n ja Hanaa-lehden toimituksilta. Irtonumeroina ostelen silloin tällöin Klassikot -lehteä. Muutaman yhdistyksen äänenkannattajia lueskelen jonkin verran, mutta sensaatiolehdet saavat minun puolestani vaikkapa kuihtua. En ole kiinnostunut missien sun muiden hömppien elämisestä tippaakaan, minulle riittää tämä oma näpertely ihan hyvin.

Uutisia olen katsellut liian runsaasti, niistä olen saanut vain pahan mielen, joten pyrin rajoittamaan uutisten katselua TV:stä tulevaisuudessa kertaan päivässä. Eiköhän silläkin tavalla pysy mukana maailman kauheuksissa. Siirrän säästyneet katseluminuutit kunnon elokuvien katseluun - näin olen päättänyt.

Olen ollut huolestunut elopainoni kohoamisesta oikeastaan koko sen ajan, kun olen joutunut masennuslääkkeitä syömään. Taisi olla marraskuuta, kun sain kutsun ravintoterapeutille, ja häneltä sainkin ohjeita, miten pystyisin painoani hallitsemaan ja olemaan niiltä osin onnellinen mies. Tein muutaman viikon mielestäni ohjeiden mukaan. Söin terveellistä, monipuolista ravintoa 3 - 4 tunnin välein kohtuullisia annoksia. Kuitenkin aloin aavistella, että suunta on ihan väärään, ja puntarille noustuani asia varmistui. Olin lihonut kaksi kiloa! Nyt joulun aikaan olen hilannut painoni jälleen alkuperäisiin lukemiin. Minun ei kärsi yksinkertaisesti syödä katalogien mukaisia annoksia, vaikka kävisin vähän hiihtelemässäkin, joten täytyi vain harventaa syöntikertoja. Nyt olen sitten jälleen lähtöpisteessä. En olisi voinut vielä kymmenen vuotta sitten aavistaa, että joskus kamppailen tälläisten asioiden kanssa. Kuitenkin ensi vuonna läskiä lähtee pois kymmenen kiloa jollakin konstilla. Jos ei lähde, niin sitten ei!

Vuosi vaihtuu kolmen tunnin kuluttua. Meillä on yökylässä vuotta vaihtamassa tyttäremme Anttipoika ja koiransa Peppi. Antti tuli meille kokeilemaan, miten pystyy nukkumaan ilman lastensänkyä, ja Peppi tuli pakoon Hyrylän raketteja. Se nimittäin pelkää aivan suunnattomasti kaikkea paukkuvaa, ja vuoden vaihde on aina se pahin aika.

Me emme ole koskaan harrastaneet rakettien paukuttelua. Se tuntuu jotenkin turhalta touhulta - voisi verrata tupakin polttoon. Molemmat aiheuttavat melkoisesti vahinkoja ja lähiympäristölle häiriöitä. Viattomat elukat tietenkin kärsivät eniten - paukuista.

Jos olisin ilkeä, niin sanoisin, että paukuttelijat voisivat varata vaikkapa Afganistaniin seiväsmatkan katsomaan ja kuuntelemaan oikeaa paukuttelua. Siinä olisi sitten jännitystäkin pelissä. Toki näyttää siltä, että tuollainen räjäyttely lisääntyy koko ajan yhä lähempänä, joten voihan olla, että jonakin uutena vuotena saamme katsella tuhoisaa paukuttelua vaikkapa Senaatintorilla. Ken elää, se näkee. Toivottavasti emme kuitenkaan pääse tuollaisten hyökkäysten kohteiksi.

Tulipa tässä kirjoitellessa mieleen, että voisi viranomaisilla olla melko haastellinen tehtävä uuden vuoden yönä erottaa tuhoisat paukut ns. vaarattomista!

Mitähän muuta kuin läskitalkoot saisin ensi vuonna aikaan? Uusi romaani on mietintämyssyssä ja puolisen sivua olen jo opusta kirjoittanut. Mietin aloitusta varmasti parisen kuukautta, ja kun olin sen sitten mielestäni keksinyt, niin pistin koneen muistiin. Muu osa on vielä yhtenä jäsentymättömänä mylläkkänä mielessäni. Aikataulua jatkolle ei ole. Se syntyy, jos on syntyäkseen. Joko ensi vuonna tai seuraavana. Voihan aihekin tietenkin vaihtua, jos en pääse nyt mietinnässä olevassa alkua pitemmälle.

Viime talven kirjoituskurssilaisten kanssa olemme suunnitelleet novellikokoelman julkaisemista. Siihen on jo tähän mennessä kirjoittaneet novelleja viisi kurssilaista ja opettajamme. Novellien kommentoinneissa on tullut vähän säröjä, mutta loppiaisena yritämme ne selvittää ja päästä siihen, että teoksemme saisi päivänvalon toukokuussa. Aiheita emme etukäteen rajanneet, kukin sai kirjoittaa novellinsa, kolme novellia per kirjoittaja, aivan oman halunsa mukaan. Kirjoittajien ikähaitari on yli 40 vuotta ja miehiä joukosta on kolme, joten novelleja on syntynyt todella mielenkiintoisista aiheista ja mielenkiintoisilla käsittelytavoilla. Toivottavasti hankkeemme onnistuu!

Urheiluun ja sen seuraamiseen käytän toivottavasti myös aikaa kohtuullisesti. Moottoriurheilun eri lajit katsojana ja golf sekä katsojana että pelailijana ovat tietenkin ykkösenä, mutta kyllä suksilajitkin kiinnostavat niin sohvalta kuin harrastajanakin. Myös yleisurheilua seurailen silloin tällöin. Paikan päälle urheilutapahtumiin sorrun pari kertaa vuodessa ja silloin on lajina joku monista moottorilajeista.

Minun molemmat autoni ovat nettiautossa myynnissä. Harrasteautoni Minin toivoisin ainakin menevän kaupaksi, jotta saisin uuden projektin työn alle. Siinä autoa ropatessa saattaisi romaanikin saada uutta potkua. Jos taas käyttöautoni menee kaupaksi, niin tilalle hankin hankin saman hintaluokan urheiluauton - kuitenkin sellaisen, että sillä pystyn ajelemaan ympäri vuoden hiihdolaudun varteen tai golfkentälle. Jos ei mene kaupaksi, niin sitten ajelen entisellä pikkusportilla - alella auto ei minulta lähde. On sen verran tolkku peli!

Kaikille tälle sivulle eksyneille toivotan hauskaa ja antoisaa uutta vuotta 2011!

muistelupaikka

Kävin juuri Mäntsälän hautausmaalla viemässä vainajien muistelupaikalle nuo keskellä olevat isot kynttilät. Siinä muistelin hetken appiukkoa, anoppia, isää ja äitiä.
Olin onneksi ottanut kameran mukaani, koska ajattelin kuvata pitäjämme kaunista kirkkoa talvisessa asussaan. Kuitenkin kävi niin, että tuhratessani kynttilöihin tulet avokäsin, sormeni olivat niin jäässä, että kirkon kuvaaminen jäi. Teen joskus myöhemmin uuden kuvausretken ja otan paremmin talveen sopivat käsineet käsiini.

Kotona eilisiä ja tämän päivän kuvia käsitellessäni vasta aloin miettiä millaista elämäni on ollut syksyn 2002 jälkeen. Jotakin olen yrittänyt tuhrata, mutta kuitenkin olen ajatuksissani ollut ihan jossakin muualla. Tekemisellä tai periaatteessa tekemisen ajattelemisella olen siirtänyt syvällisempää elämäni ajattelemista eteenpäin. Nyt hoksasin, että alan olla siinä kunnossa, että pystyn jollakin tapaa analysoimaan tuota ajanjaksoa. Mustaltahan se vaikuttaa!

Koska olen aina ollut kova talvi-ihminen, niin viime talvesta sain uutta potkua. Oli lunta ja pakkasta, pystyin hiihtämään - en sellaisella vauhdilla tai nopeudella kuin olisin halunnut, mutta hiihtokertoina ihan mukavasti. Kevätkesällä olin jo niin täpinöissäni, että jätin jopa masennuslääkkeet hetkeksi pois, mutta jouduin palamaan piirun verran takaisin päin. Suostuin siihen, että käytän masennuslääkkeitä pieninä annoksina nukahtamisen varmistamiseksi.

Kesällä pystyin pelaamaan golfia enemmän kuin koskaan aikaisempina kesinä - ajoittain pelaamiseni oli jopa nautittavan helppoa, tuntui, että pystyn tekemään sen parin väylällä kuin väylällä. Toki syksyn sadesäät palauttivat pelini oikeaan tasoon, mutta kuitenkin kesän kierroksista jäi hyvä maku. Polveni kivut vain häiritsivät ajoittan pahasti. Kun kipu iski polveen, niin kävely jäi hetkeksi, mutta onneksi pelin luonne ei vaadi koko ajan liikkumista, ja sain joka kerta kivun käsiteltyä ja kierrokset loppuun. Onkohan edessä jossakin vaiheessa puukkoon turvautuminen?
Sain kesällä viimeisteltyä toisen romaanini, joka tottelee nimeä "takapotku". Julkistuksen jälkeen olen saanut jälleen postiivista palautetta kirjastani, ja kehut tietenkin tuntuvat hyviltä. Monet ovat kertoneet, että kerronnassani on tapahtunut selkeää kehitystä. Ehkäpä se johtuu siitä, että yritin tällä kertaa kirjoittaa lukijalle, kun aiemmin kirjoitin pääasiassa itselleni - siis terapiakseni. Nyt en sillä tavalla tuntenut tarvetta terapoida, vaan kertoa tarina. Ehkäpä se oli siinä!
Tässä syksyn aikana kirjoitin kirjan "rakkaustarinaa kuudelta vuosikymmeneltä". Se kertoo omasta ja läheisteni elämästä, mutta teos ei tule levitykseen. Kirjaa on painettu kaksi kappaletta, eikä muita minun elinaikanani tule. Panostin kirjaan noin kolmen kuukauden työpanoksen nyt syksyllä ja jonkin verran välitöinä jo kesällä, mutta koin työn tarpeellisiseksi ja hyödylliseksi itselleni.

Tämä syksy ja alkutalvi on ollut jälleen minun mieleeni. Kunnon talvi tuli ajoissa ja mieli nousi koko ajan ja varmasti olotilani vielä tästä edelleen paranee, kunhan talvi säilyy edelleen talvena. Huvittuneena olen seurannut median ja ihmistenkin taivasteluja ja voivotteluja talvesta. Minusta ei talvessa ole tähän mennessä ollut mitään erikoista. Minä en ole kokenut mitään huippumyrskyjä tai huippupakkasia, minusta meillä on ollut vain aivan normaaleja lumisateita, ehkä joskus pyryä ja tietenkin pakkasta, kuten talvella pitääkin. Ja minähän poika nautin joka solullani!

Koko vuosi on ollut vuoden 2002 jälkeen antoisin vuosi, mutta asiat olisivat voineet mennä paljon huonomminkin. On ehkä raflaavaa sanoa, että isäni pelasti minut. Mutta näin hän analyysini mukaan teki täysin tietämättään. Hän meni sydänleikkaukseen ja kuoli leikkauksen jälkeisiin kompikaatioihin vuoden 2003 alussa. Äiti oli dementoitunut vaikeasti eikä pystynyt elämään yksikseen, joten heidän vanha omakotitalonsa meni myyntiin ja minulle tuli perintönä neljäsosa tuosta kiinteistöstä saadusta euromäärästä. Näin selvisin kalliiden asianajajien palkkioista, kun vielä sain myytyä hienon Volvoni ja sain pankilta lisälainaa. Isä siis pelasti minut konkurssilta! Jos omaisuutemme olisi mennyt myyntiin siinä masennuksen vaiheessa, niin varmasti silloin olisin keksinyt keinon erkaantua maallisista lopullisesti. Olinhan jo tuota ajatuspeliä pelannut pitkän tovin. Vasta Mäntsällään muutto, kunnon hoitoon pääsy ja tavallaan uusi elämä vieraannuttivat noista ajatuksista. Nyt ollaan jo paremmalla puolella - kannattaa käydä muistelemassa hyväntekijöitä!

jouluaatto

Joulut ovat muuttuneet melkoisesti meikäläisenkin elämän aikaan.

Muistan ensimmäisiä jouluja joskus aivan 1950-luvun alun tienoilta. Osa elintarvikkeista oli edelleen korttitavaraa, eikä kyllä kaupoisskaan ollut paljon mitä myydä. Eipä minun vanhemmilla ollut rahaakaan, joten oli tyydyttävä siihen, mitä itsellä oli. Sika oli kasvatettu ja jouluna sen tehtävä oli antaa joulupöytään lisukkeita itse tehdyille laatikoille ja perunoille. Äiti leipoi leivän naapurissa kasvatetusta rukiista ja rieskaa ohrasta. Vehnäsiä ei tainnut olla, kun niillä korkeuksilla ei vehnä menestynyt.

Joulupukki kävi aina silloin, kun olimme savusaunassamme kylpemässä. Muistan kaksi mieleenpainuvaa joululahjaa. Eräänä jouluna sain isän tekemän formula-auton, joka oli maalattu lattiamaalilla ruskeaksi ja toisena jouluna ihan tehdastekoisen pyörillä olevan koiran. Kun vedin koiraa lattialla, niin sen etutassut liikkuivat. Muita lahjoja en saanut, enkä kyllä kaivannutkaan. Olivat niin mieluisia.

Armeijassa olisin halunnut viettää joulun, mutta kävi niin, että minut oli pistettävä lomille, kun muuten ansaitsemani lomat olisi jääneet pitämättä. Siispä piti mennä kotiin. Toki tuolloin kotini tilanne oli aivan toinen kuin elämäni ensi vuosina. Kuitenkin pääosin joulu oli samanlainen ruokailujen osalta, mutta jälkiruoat ja kahvileivät olivat tulleet pöytään mukaan. Joululahjoja ei edelleenkään annettu runsaasti. Ainoastaan tähdellistä vaatetta tai muuta käyttötavaraa oli paketteihin kätketty.

Omassa perheessämme koetin pitää joulun jouluna. Ylenmääräiset hössötykset pyrin karsimaan, jotta joulun itsetarkoitus olisi säilynyt kirkkaana mielessä, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan. Alussa tyttäret olivat tyytyväisiä, mutta kouluikäisinä he alkoivat nurista, kun he saivat vain järkeviä joululahjoja, ja muut saivat kaiken maailman rihkamat.

Usein rallasimme pohjoiseen ja vietimme vuorovuosina jouluaaton minun ja vaimon kotona, joten joulumme olivat kuitenkin vähän erilaisia joka vuosi. Kun saimme valmiiksi omakotitalomme vuonna 1986, aloimme viettää jouluja myös kotona. Kuusi tuotiin sisälle, se koristeltiin ja söimme aaton iltapäivällä perinteisen jouluaterian, kävimme saunassa ja yleensä silloin kävi joulupukkikin tuomassa vaatimattomat nyssäkät itse kullekin kuusen juurelle.

Nyt vanhana joulu on alkanut tuntua vai yhdeltä päivältä muiden joukossa. Jos tyttäremme käyvät meillä, niin totta kai sapuskat hankitaan, laitellaan ja yhdessä syödään. Ja onhan lasten lapsille jotakin annettavakin taloustilanteen mukaan. Mutta edelleen yritän pitää kiinni siitä, että on parempi saada muutama kunnon lahja kuin hirveä kasa jonniinjoutavaa krääsää. Kun olen tollo lahjojen ostaja, niin olenkin yleensä antanut pienen joulurahan itse kullekin. Saavat sitten hankkia toivottavasti jotakin tarpeellista, näkyvää ja kestävää.
Taidan olla tylsä!

RAUHALLISTA JOULUA!

hiihtokausi avattu

Eikä pelkästään maailmankuppien muodossa vaan ihan persoonakohtaisesti. Ensimmäisen kerran kiertelin Hirvihaaran hiihtokeskuksen pellolla muutamia kierroksia, mutta toisella kerralla kiersin sikäläisen kakkosen jo kaksi kertaa ja tänään kolmasti. Tärkeintä on näillä ensimmäisillä kerroilla kiinnittää huomiota tekniikkaan, jotta tasapaino tulisi vakaaksi ja erilaiset hiihtotekniikat ulostuisivat kehon syövereistä käytettävään kuntoon. Tekniikan opiskelu onkin nykyään todella helppoa, kun huonon kunnon vuoksi vauhtia ei ole juuri nimeksikään. Toki pää käskyttäisi kovempaan menoon, mutta kroppa ei sitä salli. On mentävä hiljokseen!

Sohvalta olen seuraillut suksilajeja, kun moottoriurheilut ovat juuri nyt viettämässä taukoja. Näyttää siltä, että melkein lajissa kuin lajissa täytyisi olla alla Fischerin suksimet, jotta tulosta syntyisi. Ilmeisesti se on saanut palkkalistoilleen päteviä insinöörejä kehittelemään välineistöä liukkaampaan kuntoon. Onneksi monet meikäläiset suksilajien ammattilaiset ovat saaneet kyseiset sivakat alleen!

Mäkihypyssä ja naisten ampumahiihdossa on suomalaisille tullut hyviä sijoituksia aina voitoista lähtien. Muissa lajeissa on vielä paljon petrattavaa ja toki noissa menestystä tuottaneissakin lajeissa taso on vielä liian suppea, jos halutaan saada menestystä laajemmalti koko ajan, koska yksi urheilija ei voi olla koko ajan terävimmässä iskussaan. Pitäisi olla paikkaajia, jos nyt menestyneillä sattuisi notkahdus tuloskuntoon.

Kuten olen jo joskus aiemminkin kirjoittanut, niin joukkuelajeihin en jaksa paneutua, pistän ennemmin vaikkapa Chanin toimintaleffan pyörimään kuin tuijottan jääkiekkoa, jalkapalloa tai edes salibandyä. Tulokset kyllä katselen tekstitv:stä, mutta siihen se jääkin. Olen ihmetellyt aina, miksi joukkuelajeissakin nostetaan joitakin henkilöitä jalustalle lähes jumaliksi, vaikka tulos on aina koko joukkueen ansiota? Toki niinhän se on työelämässäkin, porukat tekevät, mutta yhdet vievät kunnian.

Palloilulajeista tuijottelen melkoisen paljon golfia ja joskus katselen tennistäkin. Mutta nehän ovatkin arvostamiani yksilölajeja. Täksi talveksi otin itselleni ohjelmaan varmaankin kymmenen vuoden tauon jälkeen golfin harjoittelun. Masennuksen aikoihin oli ihan hyvä, että jaksoin mennä kesällä joskus kentälle, mutta viime kesänä kiersin 57 kierrosta ja ajattelin, että jospa ensi kesänäkin pääsisin samoihin lukemiin. Jotta sitten kesällä pääsisin heti alkuun jonkinlaiseen tasoon, niin uhraan joka maanantai tunteroisen tuon hienon lajin opettelemiseen ja taitojeni kohentamiseen tai ainakin ylläpitämiseen. Toki vaarana on sekin, että talven lyönnit verkkoon aiheuttavat pallon lentorataan sitten ulkona muutoksia. Pallo voi lentääkin ihan miten vaan ja minne vaan! No, aika sen sitten näyttää.