Masennus

Satuin tänä aamuna katsomaan vanhaa aamusydämellä -ohjelmaa, jossa kaksi masennuksesta kärsinyttä kertoi kokemuksiaan. Puhuivat monessa asiassa kuin minun suulla.

Sairastuin vaikeaan masennukseen vuoden 2002 tapahtumien seurauksena. Tautia yritettiin saada mömmöillä hanskaan. Varmaankin lähes kymmenkunta pilleriä kokeiltiin, kunnes löytyi sellainen, joka sopi minulle. Eli hyödyt olivat haittoja suuremmat. Siinä olotilassa en tietenkään pystynyt tekemään mitään kovin analyyttisiä arvioita, mutta ajatustoiminta kuitenkin toimi jollakin tavalla. Mömmöthän pistävät nauttijansa sellaiseen tasaiseen olotilaan, millään ei ole oikeastaan mitään väliä. Hyvistä hetkistä ei pysty nauttimaan, mutta huonotkin nousevat samaan tasoon. On sellainen pöjötysmäinen olotila. Mitään ei saa aikaan, vaikka pyrkimyksiä olisikin.

Minulla oikeastaan kirjoittaminen oli ainut asia, jota pystyin tekemään. Sairauden alussa se oli päiväkirjatyyppistä kirjoittelua. Hyvänä päivänä sain jotakin kirjoitettua, huonoina tuijotin tylsänä kuvaruutua.
Pelkillä mömmöillä tuskin olisin päässyt sairaudesta eroon, mutta Mäntsälään muuttaessani pääsin terapian piiriin. Lähtötilanteessa olin hyvin skeptinen touhuun, mutta tajusin kuitenkin tarttua tilanteeseen kuin hukkuva oljenkorteen. Pelastusta ei ehkä olisi tiedossa, mutta kuitenkin tarrauduin. Talous ei ollut häävissä kantimissa, ja terapia maksoi melkoisesti, sekin alussa hirvitti.
Ensimmäisten istuntojen aikana emme päässeet terapeutin kanssa samalle aaltopituudelle, monta kertaa olin sanomassa, että mitä turhaa, tapan itseni ja ongelma on kaikkien osalta ohi. Kuitenkin joka viikko lähes ryömin istuntoon ja vähitellen sain niistä ajattelemisen aihetta. Ehkä opin hieman jopa anlysoimaan kulloistakin kuntoani, opin ymmärtämään tilannettani.
Terapeuttikin kannusti kirjoittamista, vaikka monta kertaa varoitti mökkihöperyyden mahdollisuudesta. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa!
Nyt voin sanoa, että terapeuttini pelasti minut elämälle.

Kun minut määrättiin työeläkkeelle, terapian mahdollisuus tippui välittömästi pois, koska en ollut enää mahdollisuus työelämälle. Onneksi kuitenkin kaksi talvea mylläsimme ajatusmaailmaani istunnoissa. Julkaisin kirjoja suunnilleen kirjan vuodessa, parhaimpana tai pahimpana vuotena taisi tulla kolme kirjaa. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen, vaikka kirjoittamisen vuoksi aloinkin hieman tervehtyä!

Minusta kirjojen kirjoittaminen ei ollut tuottavaa työtä, en voinut arvostaa ns. taiteellista työtä tarpeeksi. Kirjoittaminenhan oli vain itseäni varten. Insinööriksi minusta ei enää ollut, mömmöt olivat tehneet tehtävänsä, fyysisesti olin surkeassa kunnossa, joten sellainenkaan työ ei onnistunut. Riitti, kun sain jollakin tapaa tehtyä polttopuut huusholliin.
Sitten tuli sauma. Mäntsälän paikallislehdet etsivät avustajia. Kirjojeni myötä oli tutustunut lehden toimittajaan. Hänelle laitoinkin hakemuksen ja tulin mukaan avustajarinkiin.
Juttujen vääntäminen ei ole ollut helppoa, mutta juttujen kuvitukset olivat hauskoja. Aloin tuntea, että juttujen teko oli sitä tuottavaa työtä, jota tarvitsin. Nyt olen ollut jo muutaman vuoden ilman mömmöjä, joten sopivan vaativa työ tervehdytti minut. Toki masennus on vähän kuin alkoholismi, jos en ole tarkkana, niin se voi vielä jossakin vaiheessa iskeä, kun juttujen teko lehteen on nyt käytännössä loppunut, ja aikoinaan masennuksen aiheuttaneet asiat vielä lähes päivittäin mieleeni läikähtelevät.

Täytyisi löytää vielä sellainen sopiva homma, jota myös itse voisin arvostaa tuottavana työnä.
Minulle työ on ollut aina se tärkein, vaikka olen yrittänyt myös harrastaa. Ne ovat sopivasti tasapainottaneet toisiaan. Sen tiedän, että pelkkä harrastaminen ei tule riittämään minulle saavuttamaan tasapainoista olotilaa. Siksi auvoinen eläkeoleminen ei ole minua varten - ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Katse taakse-päin!

Kirjoitin blogissani "vuoden vaihtuessa"muun muassa näkemyksiäni Suomen armeijan varuskuntien lakkauttamisesta.Näin, että on ajattelematonta tyhjentää rajan seudut varuskunnista.
Perusteena silloin esitin, että naapurimme kasaa ja keskittää koko ajan sotavoimiaan meidän rajamme läheisyyteen. Se seikka  ei tietenkään ole poistunut, mutta jo melkein naapurissa räiskitään toden teolla. Voidaan puhua jo jonkinasteisesta sodasta. Tietenkin voidaan ajatella, että räiskikööt, mutta ongelma ei ole kuitenkaan niin musta - valkoinen. Monilla siellä on intressejä!
Jos kriisi jatkuu, niin intressien mukana väkivalta voi valua helposti yli rajojen. Silloin kukaan ei voi ennustaa, miten maailmanpalo leviäisi.
Siitähän tarina voidaan jo johdattaa jopa meidän varuskuntien sijaintiin.

Ärsytystä

Nyt en tykkää itsestäni lainkaan. Olen yrittänyt olla kaikesta päähän potkimisesta huolimatta positiivinen, mutta viime aikoina yhä useammin olen huomannut, että minusta on tullut ärisevä ukonrahjus. Tuntuu, että maailmassa ei ole enää hitustakaan järkeä, mennä tohotetaan miten sattuu ja missä sattuu, ja sitten kyllä sattuukin. Politiikasta en ole ollut kiinnostunut tippaakaan, mutta olenpa huomannut, että ajatuksia arvosteluun on löytynyt siltäkin sektorilta. Eläke nousi lähes viisikymppiä, mutta käteen jää parikymppiä vähemmän kuin viime vuonna. Täytyy jättää kiinalaisessa syönti pois ja narskuttaa kukkakaalia tai porkkanaa, mutta mistähän sen toisen kympin menoerän jättäisi pois. Eikä kaali tai porkkanakaan ilmaista ole!

Ehkä syy särmikkyyteen johtuu siitä, että en ole päässyt lainkaan hiihtämään. Kesällä golfkauden jälkeen paino oli menossa mukavasti alaspäin, meno tuntui keveältä. Nyt ihrat ovat tulleet takaisin ja tilanne ei miellytä. Kun istun vain koneen ääressä, niin ajatustyössä eivät kalorit kulu. Ärsyttää, kun ei pysty tekemään sitä, mikä olisi kivaa.

Tänä aamuna ärryin heti, kun aamu-tv alkoi ulvoa susijengistä. En näe mitään hohtoa siinä, että pääsee pelaamaan maailmanmestareita vastaan. Olen ajanut autolla kilpaa ja hiihtänyt samoissa kisoissa maailmanmestareiden kanssa, enkä tuntenut tippaakaan mielihyvää. Kun hävisin hiihdossa 15 km:n matkalla 5 – 10 minuuttia, niin en jaksanut oikein iloita tai rallisprintissä hävisin muutaman kilometrin pätkällä ainakin15 sekkaa. Ei lämmittänyt. Mutta ehkä joukkuelajeissa on tilanne toinen, joukossahan tyhmyys tiivistyy. Tarkoitan lähinnä niitä hulluja faneja ja mediaa.

Eilen pahin ärsyttämisen aihe oli, kun pitkin päivää radiossa pyydettiin ihmisiä ennustamaan olympialaisten kotimaisia mitalisteja. Minusta ei ole lainkaan tärkeää miettiä tuollaisia. Jos joku sen mitalin saavuttaa, niin silloin hän on suoriutunut tehtävästään hyvin ja on oikeutettu jopa pieneen juhlintaan. Mutta miksi pitää yrittää jakaa mitalit etukäteen? Katsotaan ja odotetaan rauhassa, miten käy. Jos on tarpeeksi hyvä, niin kyllä ne mitalit sieltä tulevat.

Viikonloppuna tuli mediaväelle pureskeltavaa, kun miesuimari kertoi olevansa homo. Toimittajat tekivät asiasta tietenkin jutun ja pitivät asiaa pinnalla päiväkausia. Mukaan saatiin ihan ministerikin. Miksi tuosta piti sellainen mylläkkä saada aikaan? Iät ajat on homoja ollut, jopa yksi entinen työkaveri oli homo, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Ei ainakaan uutisten aihetta. Turhaa pärinää.

Sitten ärsytti Mäntsälän paikallislehden alennustila, piti ihan laatia kirjelmä, mutta osoitin sen paikalliseen toimitukseen, kun oikea osoite olisi ollut Lehtiyhtymän johto tai ehkä peräti Keski-Suomalainen. Täytyy kaiketi pistää viesti Jorma Hämäläiselle, joka varmaankin pyyhkii sillä takapuolensa, jos printtaa sopivalle paperille. Mutta täytyyhän pienenkin ihmisen joskus yrittää, kun en ole asiassa edes yksin. Koskaan ei ole saatu hyvää tulosta sellaisilla säästöillä, joilla laatua huononnetaan, pitäisihän historiaa sen verran hallita!

Alkoi ilmanvaihtokonekin paukuttaa pakkasten aikana, eikä ole vieläkään toipunut, talo on vasta vajaa kymmenen vuotta vanha, ja jo nyt alkavat laitteet krenata. Se ärsyttää. Laitteiden pitäisi toimia ainakin noin miessukupolven tai vielä parempi jos jopa naissukupolven. Eipä silti, koirat ovat raapineet ovet ja ikkunat pilalle, joten on remonttia muutenkin tiedossa, kun koirista päästään eroon.

Täytyy lähteä kiropraktikolle, joten tähän ärsytykset jäävät tällä kertaa.