Syysmietteissä talvea odotellen

                            Essikin tykkää talvesta

Syysmietteissä

Syksy oli ilmojen puolesta ennen viime viikkoa ulkoilun kannalta todella hieno. Itselläni ulkoilu hieman kärsi, kun sain Lahdessa auton takapuskuriini ja satutin hieman niskaani. Parin viikon päästä nuksautin selkäni pois pelistä. Ei ollut puhettakaan kentälle menosta. Muutaman hoitokerran jälkeen tilanne on parantunut, mutta nyt sitten säät huononivat - sateella ja kylmällä ei ole oikein haluja lähteä liikkeelle. Talveen mennessä selkä on varmaankin jo kunnossa, ja laduille toivottavasti pääsen normaaliin tapaan. Lunta ja talvea odottelen aina innokkaasti. En ainakaan vielä voisi ajatella, että lähtisin parhaan talven ajaksi etsimään aurinkoa, sitä sain kesällä ihan liikaakin. Ajatusmaailmakin toimii paljon paremmin viileimmillä keleillä!

Kävin 25.10. Mäntsälän kirjastossa kansalaisopiston kutsumana kirjailijavieraana. Täytyy sanoa, että eivät täkäläiset olleet kovin halukkaita kuulemaan miksi, mitä ja miten kirjoitan. Lupasin, että paikalle tulevat saavat kokea erilaisen vierailun ja niin varmasti ne muutamat tilaisuuteen tulleet saivatkin. Olen itsekin ollut monet kerrat kuuntelemassa kirjailijavieraiden sanomaa ja kyllähän ne ovat kuin samasta muotista vedettyjä.

Suomessa on paljon hyvää kirjallisuutta, mutta valitettavasti vain pieni osa siitä pääsee esille. Tarvitaan taustalle joku tähteys - kirjailijana tai joillakin muilla tavoin saavutettuna. Vain tähti saa ihmisiä liikkeelle ja availemaan kukkaronsa nyörejä. Varsinkin tänä syksynä olen huomannut, että ns. elämänkertoja on julkaistu muilla aloilla kunnostautuneista henkilöistä, niillä lienee sitten olevan jatkuva tilaus, lukijat ovat uteliaita.

Eipä silti minunkin ensimmäinen kirjani oli omasta elämästäni ja tapahtumista ja se myi yllättävän hyvin, varmaankin enemmän kuin muut kirjani yhteensä.

Pikku poikana kuuntelin miesten tarinoita karhuista, kummituksista tai mistä tahansa mielenkiintoisista asioista. Parhaat kertojat saivat tarinat elämään mielenkiintoisesti, tarinat etenivät loogisesti ja koko ajan eteenpäin. Turhat koukerot jäivät pois, vaikka kieli olikin sujuvaa ja selvää sikäläistä murretta. Sellaisia tarinoita halusin kertoa itsekin, mutta suullisesti en yksinkertaisesti osannut. Kirjoittamalla pyrin samoihin periaatteisiin, nopeatempoisuuteen ja selkeään kerrontaan. Se ehkäpä riittääkin minulle ja pienelle lukijakunnalleni.

Nykyään kirjailijat ovat usein toimittajia tai akateemisen Suomen kielen koulutuksen saaneita. Siksi tekstit ovat monta kertaa mielestäni liian koukeroisia ja luonnonmukaisuus häviää. Kuitenkin lukijat näitä pääasiassa lukevat. Miksikähän?  

Politiikkaan minä en ota edelleenkään kantaa, mutta äänestäjänä tietenkin voin muuten ottaa kantaa maamme tapahtumiin. Kun Sipilä otti päämisteriyden, olin mielissäni, että saamme valtion taloudelliseen tilanteeseen oikean suunnan. Minusta insinööri oli oikea henkilö pistämään asiat järjestykseen ja alku olikin todella mieleeni. Näytti todellakin siltä, että saataisiin velanotolle jotakin järkeä. Mutta eipä jatko sitten lentänytkään, alkoi kampituskampanjat uudistusten ja muutosten alasajoon. Ei ollut kansakunnalla vielä asiat tarpeeksi huonosti ja meno jatkuu entisenlaisena. Harmitukseni on suuri, mutta en yöuniani aio kuitenkaan asialla menettää. Yöunet menevät muillakin asioilla.

Syksyä ilmassa

Ajelin perjantaina 30.9. Lahteen. Olin saanut Laineen Pekan Optikkoliikkeeltä tarjouksen tarkistuttaa silmäni. Olin hyvissä ajoin liikkeellä, kun Uudenmaantien liikennevalot kertoivat, että pitäisi pysähtyä ja antaa tietä risteävälle liikenteelle. Olin melkein pysähtynyt, kun kuulin takaa renkaiden vinkumista, näin peilistä, että vihreä auto lähestyy aivan liian nopeasti, olin jopa huomaavinani, että renkaat savusivat jarrutuksessa. Yritin vielä väistää, mutta enhän minä mihinkään päässyt. Yritin ottaa rysäyksen vastaan tukemalla päätäni niskatukeen ja sitten pamahti. Autoni päätyi risteyksen yli – onneksi sivuilta ei tullut liikennettä ja muilta törmäyksiltä vältyttiin.

Tunsin niskassani kipua, joten aloin soittaa hätäkeskukseen, kun perääni törmännyt noin nelikymppinen mies tuli autolleni ja pyyteli anteeksi. Ensimmäisenä paikalle ehti paloauto. Heti perään tulivat myös poliisit ja viimeisenä ambulanssi pääsi paikalle. On tunnustettava, että ammattilaisten toiminta paikalla oli ensiluokkaista. Näki, että kyseessä eivät olleet ensikertalaiset. Niskani ja kuntoni tarkastettiin huolellisesti ja lopulta noin puolen tunnin jälkeen sain luvan lähteä kotiin. Poliisit tekivät työtä peräänajajan kanssa. Kirjoittivat hänelle sakot ja sain yhteystiedot hoitaa asiaa eteenpäin vakuutusyhtiön kanssa.

Käynnistäessäni auton, totesin, että pakoputki vuotaa, ajokissani oli oikein miehekkäät soundit. Muut vauriot tarkistin kotona. Takapuskuri oli länässä takaosan rakenteita vastaan. Ulospäin vauriot näyttivät todella vähäisiltä, mutta saatuani takaluukun auki, paljastui, että rakenteissa oli tapahtunut liikettä eteenpäin. Perään ajanut auto jäi tien varteen, kun koko nokka oli kasassa ja nesteet ulkona.

Kotona sain ukaasit mennä lääkäriin ja päivystyksessä kävinkin. Röntgen ei ollut enää auki, joten eipä käynnistä ollut paljon apua. Ohjeeksi sain nauttia särkylääkkeitä, joita muutamana päivänä jouduin syömään. Sain yhteyden vakuutusyhtiöön, josta sain ohjeen mennä autoni kanssa CarPojille Mäntsälään. Sinne veinkin autoni ensin kuvattavaksi ja lopulta hoitoon 10.10. Sijaisautoksi sain punaisen VW Polon. Siinä ei varusteilla ja tehoilla pröystäilty ja kolmipyttyisen moottorin äänikin oli kuin leikkiautossa. Seuraavana päivänä minulla oli meno Hankoon, jonne ajoin vaimon Yetillä.

14.10. menin kauppaan sijaisautolla. Halusin sijoittaa ostoskassin penkkien väliin lattialle. Ujuttaessani muutaman kilon kassia autoon, tunsin selässä oikealla puolella pienen nuksahduksen ja sähköiskun kaltaisen kivun. Kotona kipu vain kasvoi ja mietin, mitä selkäni kanssa tekisin. Ajattelin ensin kiropraktikkoa, mutta päädyin menemään ensin kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Lukko ei kuitenkaan auennut, joten sitten oli kuitenkin meno kiropraktikolle. Kipu ei ole täysin lakannut, mutta aion kuitenkin mennä testaamaan selän kuntoa huomenna golfkentälle. Jos ei kestä, niin tulen pois, onhan noita kierroksia jo 102, joten ei haittaa, jos en tilastoihin lisäystä enää saa.

Golfissa paras kierrokseni oli 75 lyöntiä ja huonoin 98, joten tavoitteeni päästä jokaisella kierroksella alle sadan lyönnin onnistui. Jos kipeällä selällä vielä pystyn jonkun kierroksen pelaamaan, niin en enää tuloksia noteeraa, vaikka menisi yli sadan! Olen tavoitteeni saavuttanut tällä kaudella. Kisoista tuli kaksi voittoakin, toinen MU Openista ja toinen M65 mestaruudesta. Lisäksi pelasin yleisten miesten joukossa ihan mukavasti, viimeisenä päivän valkoisilta jopa tuloksen 80 lyöntiä. Oli muuten koko porukan neljänneksi paras tulos ko. kierroksella! Sijoitukseni taisi olla 12. Niin, kävinhän minä M65 -sarjan Suomen mestaruudestakin lyömässä, tosin mestaruus jäi kovin kauas, mutta ihan hyvä kokemus sekin oli.

25.10. sitten olen menossa kirjastoon kirjailijavieraaksi, toivottavasti sinne sakkia tulee, että ei tarvitse tyhjille seinille puhua. Kansalaisopisto on tehnyt ainakin markkinointia, joten ihmisillä pitäisi olla asiasta tietoa, mutta saako se ihmisiä liikkeelle? Sen näen tiistaina. 

20. golfturnee

                                                       Mika

                                                       Veijo

                                                       Reijo

                                                       Juha

                                                       Kari

Olimme entisten työkavereiden kanssa viettämässä viikonloppua golfin parissa. Homma sai siis alkunsa jo 90 -luvulla ja nyt olimme saman teeman äärellä 20. kerran. Remmissä on ollut kahdeksan pallonlyöjää ja nyt mukaan oli päässyt kuusi kaveria. Mika lienee ainoa, joka on ollut mukana jokaisessa tapahtumassa. Minulla jäi varmaan lähes kymmenkunta kierrosta väliin, kun mikään ei oikein kiinnnostanut, mutta viime vuonna olin mukana Vierumäellä pelaamassa yhden kierroksen Cooken kentällä. Nyt sitten päätin lähteä mukaan koko kolmen kieeroksen turneelle, kun tunsin itseni suunnilleen terveeksi. Totta kai kolme kierrosta näillä vuosilla on jo liikaa. Muu porukka on vielä täysin työelämässä olevia nuoria miehiä. Mutta mukana repelsin!

Tänä vuonna pelasimme perjantaina Hyvinkää Golfin kentällä ensimmäisen kierroksen. Startit olivat hieman ennen kolmea. Pääsimme kentältä pois hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Ajoimme Vierumäelle, jossa jouduimme syömään myöhään illalla ja sehän oli tietenkin virhe yöunien kannalta, kun vatsa teki sulatustyötään lähes aamuun asti.
Toinen kierros pelattiin Lahden Golfin Takkulan kentällä. Olin pelannut kentän aiemmin kesällä mm. kuusviitosten SM -kisoissa ja mieleen muistuivat sen ajan vaikeudet. Nyt greenit olivat kuitenkin paljon vastaanottavaisemmat ja lähestymisissä tai puttailussa ei ongelmia sanottavasti ollutkaan. Mika kuitenkin mursi kädestään luun ja joutui jo alussa lähtemään pois kierrokselta. Jatkoimme siis viiden pelaajan voimin. Kierros oli ajallisesti kesän pisin, kun edellämme neljän urhon rymyjengi hidasteli. Joillakin alkoi jo verenpaineet nousta, mutta kierroksesta kuitenkin selvittiin. Pääsimme grilliin syömään inhimilliseen aikaan ja seuraava yö olikin jo helpompi, vasta klo 3.19 heräsin!
Viimeinen kierros pelattiin Vierumäen Cooken kentällä. Huhuja kentän heikohkosta kunnosta oli kantautunut kesän mittaan ja kyllähän greenit olivat vähän huonossa hapessa. Lisäksi greenit olivat korjaamattomia pallon koloja täynnä. Alussa yritettiin niitä korjata, mutta aika olisi mennyt siihen, joten ainoastaan omat jäljet korjattiin.

Kierroksella pelattiin pistebogeyta ja lisäksi jokaisella kierroksella oli lähimmäs lippua - ja pisin avaus -kisat. Reijo voitti mestaruuden ja muista kisoista voittoja korjaili useampi. Reijon valttina näytti olevan, että bagistä puuttui driveri kokonaan, joten avaukset olivat pääosin väylällä, josta sitten samalla puukolmosella matka jatkui eteenpäin. Erityisesti lähipeli hänellä oli hyvin reilassa. Myöskin slope ehkä auttoi Reijoa saamaan vuoden tittelin itselleen. Onnittelut!

Kesä on kääntymässä syksyksi

Luin tuossa juuri äsken joltakin nettisivustolta, että Suomen kesä oli surkea. Sademäärissä tuli ennätyksiä, eikä kuulemma lämpötilakaan noussut yli kolmenkympin. Itsellä on ihan erilainen muistikuva kesästä, hellettä oli niin paljon, että piti pitää ennätyksellisen paljon ilmalämpöpumpun jäähdytysominaisuuksia päällä ja sateetkaan eivät harrastuksia haitanneet. Olen pelannut golfia 78 kierrosta ja vain joillakin kilpakierroksilla olen sadetta saanut niskaan. Ulkolajin harrastajana tuon antaa helposti anteeksi. Siis kesä on ollut tähän mennessä ihan normaali kesä, on ollut lämpöä riittävästi ja vettäkin on tullut niin, että kasvit ovat pärjänneet. Joku voi olla eri mieltä, mutta se sallittakoon. Ja voihan olla niin, että muualla säät ovat olleet huonommat. Meillä Mäntsälässä on pärjäilty ihan hyvin.

Kirjoittaminen on ollut kesän lähes jäissä. Hain apurahaa uuden teoksen tutkimustyöhön, mutta eipä osunut kohdilleen. Täytyy pistää hanke hyllylle, koska en viitsi pistää omasta pussista siihen euroja. Kansa ei kuitenkaan ostaisi kirjoja ja työstä jäisi vain tappiota. Ehkä syksyn räntäsateilla alan kirjoittaa omasta päästäni jotakin fiktiota, tai sitten jätän kirjoittamisen kokonaan muille. Ehkä niin.  Lehteenkään en ole kirjoittanut kuin pari juttua kuukaudessa ja ilmeisesti linja silläkin sektorilla jatkuu niukkana. Talous on lehtitaloillakin tiukoilla. Tosin eipä minulla ole ollut oikein aikaakaan, kun on pitänyt suorittaa itselleni asettamia kävelyvelvoitteita golfkentällä.

Golfia olen siis pelannut tähän mennessä 78 kierrosta, siis kävelyä on tullut noin 780 kilometriä. Rangella harjoittelua en ole juurikaan harrastanut, vaikka sieltä olisi voinut saada peliin vielä lisävarmuutta. Se on vaan niin tylsää puuhaa, että mieluimmin menen kierrokselle ja koetan siellä tehdä erilaisia harjoitteita. Kisoja olen pelannut tähän mennessä seitsemäntoista, joista on tullut kaksi voittoa, joten keskimääräisen hyvin ne ovat menneet. Kävin haistelemassa myös M65 -sarjan SM -kisojen tunnelmaa Lahdessa, ja yllättävän lupsakkaat kisat olivat. Miehet olivat kyllä kovan luokan pelaajia, joten voittoa ei tarvinnut edes haaveilla. Kuitenkin olin tasoituksettomassa lyöntipelissä sijalla 51 ja tasoituksellisessa sijalla 42, siis sadan ja kahdenkymmenen ukon joukossa kohtalainen tulos ilman erikoisharjoituksia. Minähän en juuri rangella harjoittele, vaan haluan mieluimmin kävellä.

Melkoista huutoa on ollut jälleen, kun äänekkäimmät yrittävät kalastella joko ääniä tai muuta arvostusta ottamalla kantaa mitä erilaisimmista asioista. Näin epäpoliittisella henkilöllä on helppo sanoa, että hyvä, kun kiky meni läpi, se tarjoaa joitakin työkaluja, joilla voidaan saada positiivista kehitystä aikaan. Kun vaan se politiikka unohdettaisiin ja puhallettaisiin jokainen yhteen hiileen.
Luin jokin aika sitten päivän lehteä ja sieltä pomppasi esille otsikko ”jälleen autoilijoiden kukkarolla”, kun automies olen henkeen ja vereen. Suomi on iso maa ja kulkea täytyy. Silloin autot ja niillä ajavat ovat olleet oiva kohderyhmä täyttämään budjeteissa olleita vajeita. Nyt kuitenkin juttu käsitteli sitä, että ylinopeussakkoja nostettaisiin. Miten se voi olla pois autoilijoiden kukkarosta? En ymmärrä! Vai onko niin, että autoilijat haluavat ajaa koko ajan ylinopeuksia? Jos autoilijat eivät aja ylinopeutta, niin ei tule sakkojakaan. Jos kerran autoilijat ovat niin tyhmiä, että ajavat ehdoin tahdoin liian kovaa, niin on silloinhan autoilija voi katsoa peiliin, jos valtiovalta pyrkii kukkarolle. Itse päätin aikoinaan, että olen maksanut jo ihan tarpeeksi veroja, joten ylimääräistä en halua enää maksella. En ole mistään koskaan myöhästynyt, vaikka sallittuja nopeuksia olen ajellut. Toki mielelläni ajaisin kovempaa, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Onneksi kilpa-autoilijana sain purkaa aikoinaan niitä paineita, kokea, mitä on auton hallinta kovissa nopeuksissa ja ihan kivaahan se oli.

Kesän on mennyt siis todella nopeasti ja nyt ovat syksyn hommat, puiden siirtäminen liiteriin häkistä, nurkkien putsaamista ylimääräisestä rojusta, laitteiden huoltoa ja sen semmoista puuhastelua. Ja onhan sitten lokakuun 25. klo 18 se kirjailijaesiintyminen, toivottavasti sinne tulee enemmän sakkia kuin oli Suomussalmella. Niin ja olenhan menossa entisten työkavereiden kanssa golfturneelle 16.-18.9. Nyt pelaamme Hyvinkäällä, Takkulassa ja Vierumäellä. Itsellä oli sairausvuodet ja sen jälkeenkin taukoa geimeistä, mutta nyt kierros on jo 20., joten päätin lähteä jälleen mukaan. Olen kuitenkin sen verran kunnossa, että pystyn pelaamaan kolmena peräkkäisenä päivänä, ainakin uskon niin. Olen sellaista jo kesän mittaan muutaman kerran kokeillutkin, eikä ongelmia ole ollut.
       

Viimeaikojen juttuja

Onkin pitkä aika, kun viimeksi ehdin tähän kanavaan tuottaa tekstiä.

Talvella oli melkoisen hyvät olosuhteet hiihdellä, joten kunto ei päässyt repsahtamaan ylen määrin. Enää minulla ei ole tarvetta hiihtää tiettyjä kilometrejä, mutta hiihtokerrat ovat kuitenkin tärkeitä. Nelisenkymmentä lenkkiä kävin heittämässä ja alun tekniikkalenkkien noin viitosen matkoista hieman yli kaksikymppisiin lenkkieni pituudet asettuivat. Hiihtotekniikan löytäminen on minulle erittäin tärkeää. En halua olla laduilla se epämääräisesti puolelta toiselle heiluva luistelija, vaan oikeaoppisesti vapaata tyyliä käyttävä hiihtäjä. Vauhti ei ole pääasia.

Talvi meni siis ihan mukavasti, onhan se minulle tärkein vuodenaika. Ei tulisi mieleenkään lähteä jonnekin muualle - ainakaan kesämaihin - talven ajaksi.

Golfkausi avautui tänä vuonna hyvin aikaisin, heti huhtikuun alkupuolella pääsimme lyömään palloa rangelle, ja se olikin melkoinen tapahtuma. Lähes jokainen lyönti oli soketti, pallo lähti siis mailan lavasta oikealle. Olin talven aikana tehnyt kahvakuulalla svingiharjoittelua ja koordinaatio oli kärsinyt. Ei auttanut kuin pyytää pro Mikan apua. Hän seurasi hetken lyöntejäni ja kuvasikin niitä. Sitten hän kertoi, mistä soketit aiheutuvat ja seuraavana yönä valvoessani pistin svingini kuntoon. Soketit hävisivät! 18. huhtikuuta pääsimme ensi kertaa kentälle ja nyt takana on 35 kierrosta.

Tulokset ovat vaihdelleet 78:n ja hieman yli 90:n lyönnin välillä. Harjoituskierroksillani tuloksella ei ole väliä, silloin harjoittelen erilaisia mahdollisuuksia pelata eri väyliä. Kilpailuissa sitten on koetettava saada opit käytäntöön. Mäntsälän Uutiset Openissa homma jo toimikin mukavasti, sillä pelasin kierroksen 78 lyönnillä ja tasoituksellinen lyöntipelitulokseni oli 70, sillä tuli ykköstila. Tasoitukseni tippui 8,5:en. Seuraavissa kisoissa on siis jälleen vaikeampi saada hyviä sijoituksia, mutta eipä ne klubituupparille ole niin tärkeitä.

Toukokuun lopulla kokoonnuimme Paltamon Kivesvaaralle ammattikouluporukalla. 45 vuotta oli kulunut siitä, kun koulusta lähdimme maailmaa valloittamaan. Olimme radio- TV -asentajia, mutta kukaan ei sillä työllä leipäänsä hankkinut. Kaikille oli löytynyt muuta työtä, tekniikan parissa toki.

Porukka oli vanhentunut, hiukset olivat harmaat tai harventuneet, mutta entisiä piirteitä oli jokaisessa havaittavissa. Porukasta on jo kolme joutunut luovuttamaan maallisen vaelluksen ja kokouksessa Jättiläisenmaassa meitä oli kahdeksan, kun kaikki eivät päässeet mukaan. Oli työjuttuja, sairautta sun muuta estettä.

Keskustelussa muun muassa makkaranpaiston lomassa liki kaikki totesivat, että saimme hyvän peruskoulutuksen tekniikasta Kajaanissa. Olen itsekin samaa mieltä. Jos olisi joutunut insinöörin töihin pelkästään opiston pohjalta, olisin ollut paljon raakileenpi. Toki oma urani vei tekniikasta ohi, kun jouduin Hesassa suoraan erilaisiin projektien vetotehtäviin. Yritin kirputtaa vastaan, mutta eipä se auttanut. Toki olihan minulla ympärilläni ammattilaisia, jotka hoitivat tekniikan viimeisen päälle.

Kirjoittamistakin on tullut jonkin verran. Muutamia lehtijuttuja ja sen sellaista, mutta romaanin suunnittelu ei ole edennyt.

Samalla Kainuun reissulla kävin esittäytymässä Suomussalmen kirjastossa. Olen tehnyt sellaisen puolentoista tunnin esityksen asioista, jotka ovat edesauttaneet kirjoittamistani ja tietenkin kirjoittamisestani kuin muusta elämästänikin. Suomussalmella Sali oli kuitenkin vajaatäyttöinen, mutta esityksen pidin.
Olen saanut lupauksen, että pääsen Mäntsälän kansalaisopiston ja kirjaston yhteistoimin järjestämään tilaisuuteen puhumaan samat jutut 25. lokakuuta kello 18.00 – 19.30.
Vaikeaa on ollut lyödä itseä läpi, mutta en ole kovin aktiivisesti sitä yrittänytkään. Kivempi pitää kirjojen kirjoittaminen ihan harrastuksena kuin tiukkana yritystoimintana. Lukijoiden antamat kommentit otan aina kiitollisen vastaan, toivottavasti niitä tulee jatkossakin. Niillähän sitä jo elääkin!

Hauskaa kesän jatkoa!

Parissa kirjastossa kirjoittamisesta

Sain varmistuksen, että pääsen kertoilemaan kirjoittamisestani, kirjoistani ja elämästäni synnyinkuntani Suomussalmen kirjastoon 30.5.2016 klo 17.00 -18.30. Toivottavasti joku ehtii kevättöiltään kuuntelemaan, kun tilaisuus järjestetään. Kirjastotoimenjohtaja Ari Koistinen oli sitä mieltä, että kevään tilaisuudet ovat hiukan haasteellisia. Onhan minulla kunnassa vino pino sukulaisia ja koulutovereitakin, joten sana kiertämään, niin saadaan kunnon sessio aikaan.

Mäntsälän kansalaisopiston rehtorin kanssa oli jo pari vuotta sitten puhetta, että he järjestäisivät minulle mahdollisuuden esitellä töitäni ja elämääni, mutta vasta nyt selvisi, että tilaisuus on kansalaisopiston ja kirjaston yhdessä järjestämänä ensi syksynä 25.10.2016 klo 18.00 - 19.30 Mäntsälän kirjastossa. Pistäkäähän päivä jo allakkaan, niin ei pääse unohtumaan.

Tietoliikenteestä myös

Etsin tonttia Keski-Uudeltamaalta talvella 2004. Pornainen oli harkinnassa pitkään, mutta tonttien pienehkö koko ja sijainti kuitenkin ratkaisivat, että positiivista päätöstä tontin hakemiselle emme sinne tehneet. Etsintä jatkui. Mukavan tuntuinen tontti löytyikin Mäntsälästä Niittymäentien varrelta. Lähellä huriseva moottoritie vähän ajattelutti, mutta ei kuitenkaan rajoittanut tarjouksen tekoa, tulipahan mieleen, että siitä pääsee itsekin mukavasti ja nopeasti matkaan. Toisaalta tuli mieleen, että pianhan siellä suhisevat korkeintaan sähköautot, kun polttoaineet loppuvat tai tulevat ainakin niin kalliiksi, että monilla ei ole varaa maksaa ajeluistaan. Toisin on käynyt, polttoaine on tällä hetkellä niin halpaa, että ei ole ollut aikoihin, loppumisestakaan ei enää huolta kanneta, vaan ajetaan reilusti omilla autoilla. Se on tuonut sitten ongelmiakin. Julkinen liikenne on nääntymässä lähes nollatasolle, kun matkustajia ei riitä, ei tyhjää bussia kannata muutamaa matkustajaa varten ajeluttaa. Siksi on tässäkin kunnassa järjestetty oikein foorumeja julkisen liikenteen puolesta. Mutta myös tietoliikenteen suhteen olisi tehtävä jotakin, varsinkin pääkaupunkiseudun maaseudut ovat lapsipuolen asemassa.

Meillä ei liikkuminen ole ongelmana, matkaa keskustaan on vain viitisen kilometriä, senhän pääsee vaikka pyörimällä. Tosin autolla mekin matkan yleensä teemme. Pahempi puute meillä on sähköisten yhteyksien ala-arvoinen taso. Taloomme saimme vain kupariparin ja siihen megan ADSL -yhteyden. Riittäähän se laskujen maksuun ja sähköpostien lukuun, mutta muuhun siitä ei sitten ole. Aktiivisena kirjojen kirjoittajana ja juttujen väsääjänä tarvitsisin kunnon yhteydet puhumattakaan jos haluaisi katsoa väliin jääneitä TV -ohjelmia.

Langattoman laajakaistan tukiasema on lähes näköetäisyydellä, mutta se palvelee pääasiassa moottoritien liikennettä, joten bittejä kapasiteetista heruu minulle niukalti, kone lataa enemmän kuin näyttää ohjelmaa ja katkeamisia tulee lähes joka kerta. Joskus aamuyön tunteina homma toimisi, mutta silloin vanha eläkeläinen tarvitsee unia.

Olen ollut kolmisenkymmentä vuotta tietoliikenteessä mukana, valtaosan siitä matkapuhelinliiketoiminnassa ja siksi olen muodostanut vakaan mielipiteeni siitä, että langaton laajakaista ei ole ainoa ratkaisu raskaampaan käyttöön, vaan erinomainen vain tilapäiseen käyttelyyn.

Ainoa kunnollinen ratkaisu olisi valokuitu! Olen pommittanut operaattoreita, mutta eivät ole kiinnostuneita edes koemarkkinointiin. Itse asiassa tein joku vuosi sitten kyselyn tiemme varrella asuville, mutta vain 4 - 5 kiinnostunutta silloin ilmaisi mielenkiintonsa. Kymmenkunta tarvittaisiin, jotta operaattorit saisi nytkähtämään liikkeelle. Toisaalta heillä on varmaankin tietoa siitä, että me asiakkaat emme halua maksaa ihan mitä tahansa liittymästä ja siksi odottelevat varmempia kauppakohteita. Aikoinaan Markkinointi-instituutissa suorittamastani teknisen alan markkinoinnin tutkinnosta on jäänyt mieleen, että markkinoinnin tulisi olla ahkeraa ja tehdä kaupan kohde välttämättömäksi asiakkaalle. Nyt ei noin tapahdu. Lehtiä, vitamiineja sun muuta krääsää tarjotaan joka tuutista, mutta kuidusta ei puhu kukaan.

Olen myös sitä mieltä, että ihmisten siirtely paikasta toiseen on hassua, kun tietoliikenteellä monet hommat hoituisivat nopeammin, tehokkaammin ja halvemmin.

Ei mahda mitään - kevät tuli

Joutsenia ja muita siivekkäitä eilen Mäntsälänjoen varrella olevalla pellolla.

Kyllä se niin on, että kevät on tullut - ainakin tänne Mäntsälän korkeuksille. Taivalkoskella ja Kuusamossa vielä hiihdellään SM -tasolla ja vielä alkuviikosta täällä Mäntsälässäkin tykkiladulla. Itse kylläkin pistin hikilaudat kesäteloille jo  joku aika sitten, tarkalleen ottaen 16.3. 36 lenkkiä kävin hiihtämässä. Nykyään en viitsi laskeskella edes kilometrejä, koska niillä ei ole mitään merkitystä. Sen verran katson, että peräkkäisillä lenkeillä en hiihtänyt samoja matkoja. Jäi aikoinaan hiihtovalmentajan kursseilta ja omalta aktiivikaudelta mieleen, että kroppa tarvitsee erilaisia harjoituksia. Jos aina puskee saman lenkin ja samanlaisilla tehoille, niin jossakin vaiheessa kunto alkaa jopa heiketä. Varsinkin täällä eteläisessä osassa maata hiihtomahdollisuudet ovat sen verran rajoitetut, että silloin kannattaa mahdollisuuksista ottaa irti kaikki saatavissa oleva hyöty.

Hiihtokauden jälkeen tein aika paljon kahvakuulaharjoituksia. Käytännössä tein harjoituksia noin joka toinen päivä, kun hiihtokaudella ehkä vain 2 - 3 kertaa viikossa. Ajatuksena oli saada vahvennusta golfsvingissä tarvittaviin lihaksiin ja vartalon kiertoon vähän vauhtia. Tiistaina kävin lyömässä palloja rangella ja lyöntini oli aivan hukassa. Ilmeisesti painojen kanssa  tehdyt harjoitukset ovat vaikuttaneet ajoitukseen niin, että soketteja syntyy. Varsinkin rautamailoilla noin 80% lyönneistä lähetti pallon rankasti oikealle. Painon kanssa tehdyt svingit ilmeisesti aiheuttivat sen, että vartalo otti voimallisemman otteen lyönnistä ja eteni ennen käsiä. Tilasin tälle päivälle tuokion pron kanssa, joten jospa lyönti alkaa oieta.

Elämme aivan selvästi kesämaassa. Kesällä pystyin golfaamaan 108 kierrosta ja nyt talvella sain kasaan vain 36 hiihtolenkkiä. Eiköhän nuo luvut selitä, että kesä on 2/3 vuotta ja talvi vain yhden kolmanneksen, siis täällä  Mäntsälässä. Itse haluaisin kyllä tuota talviaikaa pitemmäksi, mutta joutuisin silloin yksikseni muuttamaan ylemmäksi. Ainakaan toistaiseksi sekään ei tunnu ajankohtaiselta, joten täytyy kärvistellä. Talvea en halua missään tapauksessa uhrata esimerkiksi jonnekin vielä kesäisempiin maihin matkustamalla, ainakaan niin kauan kun jaksan murtomaata hiihdellä ja nautin siitä. Monet golffarit kyllä harrastavat sitä, että liihottelevat Suomen kauden jälkeen vaikkapa Thaimaahan talveksi - pelaamaan golfia. Tuntuu näin äkkiseltään aika tylsältä!

Siis Hirvihaarassa on jo range auki, tosin siellä pystyy vain lyömään, koska putti- ja chippialueet eivät ole vielä selviytyneet talvesta. Monta kenttääkin on jo auki, mutta ei ole vielä innostanut lähteä katsomaan, miten peli käytännössä sujuisi. Varmaankaan väylät eivät sokettini vuoksi riittäisi. Peli ei olisi nautittavaa.

Lehtijuttuja olen tehnyt kahden kolmen jutun kuukausivauhtia. Ihan sopivasti, vaikka en ole päässyt uusimman kirjani vaiheissa oikeastaan alkua pitemmälle. Täytyy ilmeisesti etsiä uusi kustantajakin. BoD on kasvanut jo niin suureksi, että alkaa tämän tästä takkuilla. Harmittavin tilanne oli viimeisimmän kirjani "mustapukuinen" -kanssa. Tein taittoa ja suunnittelin kantta, kun vähän väliä yhteys meni poikki. Työ oli palasteltava pieniin paloihin ja koetettava tallentaa aina välillä ennen uutta katkeamista. Tein työtä tuntikausia ja sain jonkinlaisen lopputuloksen, mutta esikatselu paljasti virheitä. Tein korjaukset ja lopulta olin esikatselussa tyytyväinen, olin saanut virheet pois. Sitten tilasin itselleni satsin kirjoja, mutta hämmästys oli suuri, kun avasin paketin. Kirjat olivat virheellisiä!
Toki virheet eivät olleet suuria, takakannen tekstissä oli kirjoitusvirhe ja oli jotakin muutakin pientä.
Otin yhteyttä kustantajaan, mutta siellä naiset tylysti kertoivat, että olen hyväksynyt kyseisen version. Minun oli kärsittävä nahkoissani. Sain kuitenkin jaettuja kirjat ja ovat ehkä arvokkaampia sitten joskus, kun olen päässyt suureen maineeseen. Noita kirjoja ei ole kaikilla!

Helmikuu

Helmikuussa oli muka niin kiireitä, että en ehtinyt blogejakaan kirjoittaa. Hiihtämässä kävin lähes kaksikymmentä kertaa. Matkoja en ole laskenut, mutta siellä kympin paremmalla puolen lenkkien keskipituus lienee. Määrä on ihan hyvä, kun koko talven saldoksi tuli 36 lenkkiä. Alkoi tuntua siltä, että hiihto sujui mukavasti, jopa Hirvihaaran kilpaladun pitkät vastaset menivät välillä lepäilemättä ja myötäset ne vasta sujuivatkin, parhaimmillaan yli kuudenkympin vauhtia. Minulla ovat kaikki käytössä olevat suksiparit yli neljännesvuosisadan ikäisiä, kun ovat kilpahiihtokauteni jäämistöä. Ovat sellaisia hieman hitaita suksia kaikki. Mutta kestävät hyvin, kun niitä hoitaa, eikä huitele sorateiden yli hiihtäen, kuten niin moni näytti tekevän. Erirtyisesti naisilla oli tapana tallustella suksien kanssa hiekoitettujen teiden yli . Yllä oleva kuva on otettu kännykkäkameralla kaasuladulta. Lähetin kuvan Mäntsälän uutisten toimitukseen ja sehän julkaistiin viikon kuva -otsikon alla. Millähän ansioilla?

Tyttäreni on erään koiralehden päätoimittaja ja hän pyyteli joitakin talvisia kuvia koiristamme. Eipähän siinä muuta kuin koirat ulos tarhaan, kamera mukaan ja näppäilemään talvisen lumisia koirakuvia. Silloin sattui olemaan aurinkoinen päivä, eikä lumisateesta tietoakaan. Siispä täytyi järjestää koirien kanssa pienet lumisodat ja kyllähän kuviin joitakin lumisia piirteitä sain. Kuvassa juuri muutama päivä sitten kuusi vuotta täyttänyt Essi ihmettelee hötäkkää.

Kirjoitushommat eivät ole päässeet alkamaan, itse asiassa en ole löytänyt vielä kovin paljon kirjoitettavaakaan. Romaanin juoni on jotakuinkin kasassa, mutta paljon tietoja puuttuu. Muutaman lehtijutun kuitenkin väsäsin.

Hirvihaaran Golfin klubin viereen saimme muutaman lyöntipaikan entiseen linja-autotalliin. Siellä kävin kolme kertaa palloja lyömässä. Kohtalaisen hyvin lyönti oli talvehtinut, vaikkakaan muutaman metrin lentoradasta ei voi päätellä, kuinka suoria lyönnit ovat. Sen näkee vasta sitten, kun päästään ulos pauluttelemaan. Varmaankin huhtikuun puoliväliin mennessä - ainakin niin toivon.

Piti ihan uteliaisuutta tehdä elämä pelissä -testi, joka liittyi saman nimiseen  televisio-ohjelmaan. Tulosten perusteella meillä ei todellakaan mene hyvin. Minun nappaamat pisteet olivat todella alhaiset, eikä toisenkaan puoliskon pisteen olleet edes keskiarvossa. On tietenkin tunnustettava, että aika tiukalla seulalla arvioin vastauksiani, ja päätin ryhtyä valmennukseen. Sieltä tuli monenlaisia tehtäviä, joita sitten itsekseni pureskelin, mutta on todettava heti, että valmennus ei ole auttanut. Varmasti testitulos olisi samansuuntainen nytkin. Mutta tulipahan kuitenkin koetettua! Mitäpä sitä ihminen ei hyvinvointinsa eteen tekisi. 

Vuoden alku

                                                       Essi palloilee!

Tammikuu käsiteltiin alta pois. Sää oli vaihtelevaa. Oli yli kolmenkymmenen asteen pakkasia, mutta loppukkuusta vesisade ropisi kattoon. Kumpikaan säätyyppi ei ole hiihtäjälle se paras. Kun noin neljännesvuosisata sitten lopetin kilpahiihdon, niin päätin, että en hiihdä tulipalopakkasilla tai vesisateella, niin olihan silloista päätöstä noudatettava. Hiihtokertoja tulikin vain yksitoista. Kuitenkin kunto kehittyi mukavasti, jopa Hirvihaaran ladun ensimmäinen vastanenkin meni pysähtelemättä ylös. Vauhti ei tietenkään voinut olla hääppöinen, mutta eteenpäin kuitenkinmenin koko ajan.
Pakkasilla ja välipäivinä tein kahvakuulien kanssa pientä treeninpoikasta, jotta ensi kesänä mailanpää saisi lisävauhtia. Tai jos ei lisävauhtia, niin ei ainakaan pahemmin laskisi!

Mustapukuisesta tuli mukavasti muutamia uusia arvioita ja positiivisia nekin olivat. Ihan hyvältä tuntuu!
Uuden romaanin aineiston kerääminen on vähän takkuillut, mutta aina jotakin uutta on löytynyt. Tein jopa apuraha-anomuksen ihan kokeilun vuoksi. Aihe on kyllä historiallinen, mutta onko se raadin mielestä niin merkityksellinen, että sitä kannattaisi tukea, selviää ehkäpä kuukauden sisällä. Jos apuraha tulisi, niin sitten alkaisi kaksivuotinen urakka! Jos apurahaa ei tule, niin sitten projektiin voi mennä kolmekin vuotta. Apuraha ei olisi mikään suuri, vaan kattaisi vain joitakin matkoja kunnon kirjastoihin ja arkistoihin.
Kirjan kirjoittaminen on todella pitkäjänteistä työtä. Moni muu taiteen ala on huomattavasti nopeatempoisempaa, mutta sitähän on tehtävä, mikä kiinnostaa.

Canal Digital tarjosi härvelit ilmaiseksi ja puoleksi vuodeksi jopa ilmaisen katselunkin. Kahden vuoden sopparin jouduin tekemään, mutta sitten laitteet jäävät itselle, vaikka katselu ei enää kiinnostaisi. Urheilu,siis lähinnä formulat ja golf kiinnostavat ja CD tarjoaa ne molemmat. Lisäksi kanavia tulee lukuisasti lisää verrattuna DNA:n kortin tarjontaan. CD tuo kaikki suunnilleen samaan hintaan kuin DNA vähemmät kanavat.
Torstaina antenniasennusfirman Mersu pyyhkäisi polullemme, mutta mäkeenhän se jäi. Taljoilla auto piti naulita kuusiin, jotta ei itsekseen lähtisi rinnettä alas liukumaan. Omilla autoilla ei mäen nousussa ollut mitään vaikeuksia, sen verran tehokkaampaa veto on neljän tassun voimin.
Antenni saatiin terassin kaiteeseen, mutta yhden koivun oksat hieman häiritsevät signaalia, joten koivu saa kevään mittaan muuttua haloiksi.
Mäki oli vielä hiekoitettava, että kuljettaja uskalsi lähteä peruuttamaan autonsa pois rinteestä.
Golfia sitten kalifornialaisittain töllisteltiin, kolmena päivänä siellä olivat hienot kelit, mutta neljäs päivä oli kuin Suomen kesä pahimmillaan. Ulkoilmaurheilussa on suoritettava kelillä kuin kelillä, toki Kaliforniassa keli oli välillä niin heikko, että kisakin oli poikki pikän aikaa. Kyllä siellä sateenvajot nyrjähtelivät kovassa tuulessa, joten varmasti peliinkiin säästä tuli melkoisesti haasteita.

Vaimo jaksoi olla päätoimisesti eläkkeellä puolisen vuotta, mutta innostui ottamaan jonkin verran keikkaa entiseen työpaikkaansa. Hän oli aikoinaan melkoisen siivun työhistoriastaan yrittäjänä ja maksoi mielestään melkoisesti eläkevakuutusta, mutta eipä se nyt eläkkeessä juuri näy. Hänen pitäisi varmaan elää satavuotiaaksi, jotta saisi maksamansa rahat takaisin. Eläke on niin pieni, että veroprosentti on pyöreä nolla. Noissa pienimmissä eläkkeissä ei siis tapahtunut mitään leikkauksia tai veronkiristyksiä, eläke on sama kuin viime vuonnakin. Minun eläkkeeni sitä vastoin pienenee pari kymppiä joka kuukausi. Mutta ei se haittaa, ruokakin on niin paljon halventunut, että jo se kompensoi reilusti pienemmät tulot..

Lunta tekemässä

Mäntsälän Urheilijat hankki jo viime talveksi lumitykin, jonka tuottamalla lumella paikattiin luonnon lumen puutetta Hirvihaaran hiihtokeskuksessa. Olin viime vuonnakin valvojaringissä mukana ja lupauduin myös tänä talvena samaan hommaan. Ensimmäinen valvontavuoro iski päälle 5.1. klo 6 ja neljäksi tunniksi tykin toiminta oli sälytetty vastuulleni.
Tulin paikalle hyvissä ajoin ennen kuutta ja ensimmäiseksi menin tarkistamaan, että tykki toimii kuten kuuluukin. Otin tietenkin kamerani mukaan. Tykin mittari näytti pakkasta 22 astetta, joten kaikki suuttimet olivat töissä ja lunta syntyi mukavasti. Tykki oli mahtavien kinosten takana, joten oli alettava miettiä, mihin suuntaan tykkiä pitäisi kääntää, jotta lumi pääsisi vapaasti tuiskuamaan. Paikalle tullessani tykki heitti tavaraa pellon suuntaan, mutta tuuli alkoi kääntyä ja parempi suunta vaikutti olevan ladun suuntaa mäkeen. Katselin tykkiä, mutta eipä siitä voinut päätellä, miten suuntaa käännetään. Kopissa katselin käyttöohjeita ja niissä oli kuvat, että nappeja painamalla tykin suuntausta voisi muuttaa. Kuitenkin tykin ohjauspanelissa ei ollut moisia nappuloita. Siksi lähetin tekstiviestin Karille ja paluupostissa tulikin ohjeet. Manuaalisesti lihasvoimalla oli kyseisen tykin suuntia muutettava.

 
Vähän ennen yhdeksää paikalle valui traktori ja kauhakuormaaja. Miehiä vähän hirvitti kova pakkanen, mutta työt alkoivat. Lunta alettiin ajaa pellon latupohjille. Pian tuli toinen traktori peräkärryineen ja kolmas traktori levittämään kipattuja lumikasoja latupohjille. Lopuksi kunnan latukone hoiti ladun hiihdettävään kuntoon.
Kuten kuvista näkyy lumikasat olivat melkoiset, kaivinkoneen puomi sentään vähän vilahti kinoksen takaa.

Päivän aikaan pellon latu oli valmistutunut ja Kari ilmoitti myöhemmin, että saatiin perintreisen uria pitkin 795 metrin latu-ura.

Melkoinen homma on muutaman kilometrinkin ladun aikaansaaminen näillä konsteilla. Luonnonlumella se kävisi tietenkin helpommin ja halvemmalla, mutta säät ovat mitä ovat ja siksi varmasti jokaisella itseään kunnioittavalla hiihtopaikalla tykitys on nykypäivää. Hiihto on ihmisille hyvää ja monipuolista liikuntaa, joten satsaukset ovat pitkällä tähtäimellä kannatettavia. Sitä kertoo sekin, että useita kymmeniä talkoolaisia on lupautunut vahtimaan tykin toimintaa hiihdolle tärkeän lumipatjan saamiseksi latupohjille.

Juuri tällä hetkellä mieshiihdolla ei mene kovin vakuuttavasti , mutta naiset sentään välillä pystyvät hyviinkin suorituksiin maailman kilpahiihtoladuilla. Siksi olisi hyvä saada jatkuvuuden takaamiseksi lahjakkaita tyttöjä ja poikia mukaan hiihtokouluihin oppimaan teknisen lajin hienouksia pienestä pitäen. Sieltä sitten olisi mahdollista jonkun nousta kolkuttelmaan kärkisijoja.
Nyt nuorille on tarjolla niin paljon erilaista urheilua, joten hiihdolla on todella kova työ saada mukaan niitä kaikkein lahjakkaimpia nuoria. Joukkuelajit ja varsinkin sisälajit vievät helposti voiton. Kuvitellaan, että jengissä on hauskempaa. Nuoret ovat laumasieluja. Näin varsinkin, jos ei ole tietoa paremmasta. Hiihtoseuroilla on miettimisen paikka!
Kaikista ei tule kilpaurheilijoita ja myös niille hiihto on erinomainen laji. Sitä voi harrastaa yksikseen, mutta myös porukassa ja juuri silloin, kun itselle sopii. Sitä paitsi hiihtäminen on halpaa, kun on perusvarusteet hankkinut, eikä se suksien huoltokaan ole mikään mahdoton tehtävä. Suurin haaste on kunnollisen hiihtotekniikan opettelu, eikä loppujen lopuksi silläkään ole niin suurta merkitystä, kun ei ole minnekään kiire. Kukin menee omalla tyylillään. Kuitenkin suosittelen aikuisillekin hiihtokouluja ja suksien voitelukursseja, ne säästävät monelta harmilta ja oikaisevat pahimmat mutkat.
Kuitenkin on niin, että hiihto maistuu vasta sitten oikealta hiihdolta, kun osaa hiihtotekniikan auttavasti, alla ovat hyvät välineet ja ne ovat hyvässä kunnossa. Hiihto antaa siis mahdollisuuksia kehittää itseään koko ajan ja tarjoaa siis haasteita jokaiselle riittämiin. Ja kunto kasvaa siinä samalla!

Koiraelämää

Kunnon koiria - airiksia ja leikki

                                                       Essi vartiopaikallaan isolla kivellä.

                                          Essin kaveriksi kivelle on kiivennyt leikkiuros Ove.
                                          Ove tuli meille joksikin aikaa hoitoon.

                                          Ovella ja Sorjalla on jotakin mielenkiintoista tutkittavaa.

                                                       Ove etsii itselleen kotia. Herra on kahdeksan
                                                       kuukautta vanha, nätti ja hyväluontoinen.
                                                       Ove opettelee meillä jonkin aikaa kotikoira-
                                                       elämää.

2015

                                         Kirkko Lieksassa osoitteessa Paateri 21

Pähkäilyjä vuodelta 2015!

Oli aivan pakko alkaa miettiä, tuliko vuosi 2015 elettyä ihan turhaan. Ainakin aika kului nopeasti, mutta siinäpä se ongelman ydin piileekin. Kun näin vanhana ei saa mitään nopeasti aikaan, niin siinähän on mahdollisuus, että vuosi tosiaan meni hukkaan. Siispä asiaan.

Kirjoittaminen

Aloitin uuden romaanini kirjoittamisen joulun alla 2014, kun aihe oli ollut hyllyllä kolmisen vuotta muun kirjoittamisen ja toiminnan vuoksi. Romaanin työnimenä oli ”mustapukuinen”. MU:n vt. päätoimittaja Arto teki jutun kirjoittamisestani lehteen heti vuoden alussa, kiitos siitä!

Romaanin ensimmäinen versio oli valmiina oikolukijalle maaliskuun lopulla, mutta kirjoitin kuusi juttua MU:n sivuille romaanin kirjoittamisen kanssa yhtä aikaa. Kaikkiaan sain tilauksen 33 juttuun koko vuoden aikana, joten ”toimittajan” työt eivät kuormittaneet. Heinäkuussa sain romaanin takaisin oikolukijalta, joten jouduin kesällä siihen koko kirjan kirjoittamisen inhottavimpaan työhön. Onneksi pelasin ahkerasti golfia, joten penkillä istumista ei tullut päivittäin muutamaa tuntia enempää. Jo talvella äitynyt selkä alkoi kuitenkin vaivata uudelleen, mutta lääkärin mukaan se oli vain normaalia selkäkipua, joten sain kuin sainkin romaanini valmiiksi syyskuussa ja vieläpä alkuperäisellä nimellä. Kannen suunnittelussa oli pahoja ongelmia, kun kustantajan ohjelmisto oli ilmeisesti aiemmasta tukevoitunut, joten megan ADSL:n kautta työskentely oli milteipä mahdotonta. Kantta piti suunnitella paloittain ja tallentaa joka välissä. Niin sain kannen valmiiksi. Kuitenkin kustantajan ohjelmisto oli kaapannut itselleni tilaamiini kirjoihin virheellisen version, eivätkä tunnustaneet, että moinen on mahdollista. Asiakaspalvelun nuoret naiset olivat ehdottomia, ja niin sain itse kärsiä virheistä. Virheet oli tietenkin korjattava kauppoihin meneviin kirjoihin.

Lehteen sain siis kirjoittaa 33 juttua, joista noin puolet liittyivät jollakin tavoin urheiluun ja nimenomaan yksilöurheiluun. Blogeja kertyi vuoden mittaan 18. Nyt oli joukossa peräti kaksi muistelukirjoitusta. Molemmat muisteltavat olivat miehiä, jotka poistuivat aivan liian aikaisin. Muuten blogit olivat laidasta laitaan elämässäni eteen tulleita ja pähkäiltäviä asioita. Jopa jossakin määrin otin kantaa politiikkaankin, vaikka siitä en mitään ymmärrä ja on milteipä kirosana. Politiikalla pilataan niin monta hyvää asiaa, otettaisiin vain asiat asioina, niin hyvä tulisi. Ihme vinkujoksi suomalaisetkin ovat paljastuneet.

Työt

Eihän eläkeläisellä paljon töitä ole, mutta kuitenkin jotakin remonttia ja sen semmoista pitäisi saada aikaan - ainakin vaimon mielestä.

Viime talven kärsin oikean käden tenniskyynäpäästä, jota oli koetettava kuntouttaa erilaisilla liikkeillä. Onneksi lumitöitä ei juurikaan tarvinnut tehdä, joten käsi sai sen puolesta olla rauhassa.

Miniin oli tehtävä remonttia, kun takapyöriin ilmestyi turhaa klappia. Pyörän laakerit olin uusinut kiristettäviksi rakentamisen aikaan, joten niissä ei ollut tekemistä, mutta tukivarsien laakereissa oli välystä.

Remontin jälkeen katsastin auton ja pidin sitä jopa liikenteessä viikon verran.

Terassin kaiteita oli vähän hiottava ja maalattava, mutta ne oli vain pieniä ehostusjuttuja. Myös lattia piti värjätä uudelleen.

Syksyllä piti saada klapeja häkkiin kuivumaan. Tontilta pistin kymmenkunta koivua nurin ja niinhän häkki täyttyi. Oksat haketin ja kannoin koirien tarhaan.

Vanhan hokeman mukaan laiskat töitään luettelevat ja niin kai se sitten on, joten mitäpä näistä.

Liikunta

Viime talvena pääsin hiihtämään vuoden vaihteen tienoilla ensin Hirvihaarassa ja myöhemmin jopa kaasuladulla. Hirvihaaraan on paikallinen urheiluseura MU hankkinut lumitykin ja olin minäkin vahtimassa tykin toimintaa yhden neljän tunnin hukin.
Sain jälleen tekniikan haltuun aika nopeasti, mutta kunto ei vielä pahemmin ehtinyt nousta, kun A -virus iski, vaikka oli piikkikin. Onneksi tauti ei tullut täydellä tehollaan, mutta aiheutti kuitenkin sen, että jo helmikuun alkupuolella hiihtokauteni oli ohi, röörit olivat niin tukossa, että hiihtämisestä ei tullut mitään.

Huhtikuun loppupuolella pääsin rangelle lyömään palloja ja jo 22.4.pääsin Hirvihaaraan pelaamaan ensimmäisen kierroksen golfia. Rangella lyönti tuntui olevan täydellinen, mutta kierroksella tuntuma oli jotakin muuta ja 95 lyöntiä kierrokseeni mahtui. Alkukauden tulokset olivat heikkoja, huonoin tulos oli peräti 102 lyöntiä. Vasta seitsemännellä kierroksella pääsin alle 90 lyönnin ja alle 80 lyönnin pääsin 19.kierroksella. Enimmäkseen kierrokset vaativat alkukaudella noin 90 lyöntiä. Kesäkuun loppupuolella tulostaso alkoi olla jo mallillaan, 22. kesäkuuta pelasin koko kesän parhaan tuloksen, 75 lyöntiä, siihen pääseminen oli vaatinut 37 kierrosta.

Olin vaihtanut talvella rautamailat ja ilmeisesti niihin tottuminen vei aikansa.

Kilpailuja pelasin melko ahkerasti. Sijoitukset olivat joko aivan alkupäässä tai sitten siellä ynnä muut - sijoilla. Tasoitus oli keväällä 9,9 ja syksyllä 9,0, joten onnistumisiakin välillä tuli.

108 kierrosta kesän aikana kävelin, joten toista tuhatta kilometriä ruohikolla tallustelin. Marraskuun 16. oli viimeisen kierroksen päivämäärä.  Tuonkin jälkeen olisi ollut mahdollista kentällä pelailla, mutta ajattelin aloittaa kyynärpäitteni kuntouttamisen, jotta sitten keväällä pääsisin kunnolla alkuun.

Muuta

Anulle toimitin airiskuvia käytettäväksi vaikkapa lehtijutuissa, ja kyllähän niitä näkyikin. Tilasin Ifolorilta kalenterin, jossa käytin meidän airiksista ottamiani kuvia. Kalentereita tilasin viisi kappaletta, joten niitä ei ole kaikilla.

Vaimo jäi heinäkuussa eläkkeelle ja aiheuttaa aika paljon monenlaista miettimistä. Ei puhettakaan, että yhdellä autolla pärjäisimme.

Kesän ohjelmaan kuului tietenkin jo perinteisesti golfkierros Mikan ja Pekan kanssa Hirvihaarassa. Samoin pelasin kierroksen A-J:n kanssa ja oli tarkoitus pelata hänen kanssaan toinenkin kierros KurkG:ssa, mutta pakkanen ja A-J:n tiukat aikataulut estivät sen. Hangossa kävin pelaamassa Auliksen kanssa ja hän meillä jopa kolme kierrosta. Pitkästä aikaa osallistuin entisen työjengin syysgolfturneelle yhteen kisaan Vierumäen Googelle.

Syyskuussa tein liki viikon matkan Kainuuseen ja Koillismaalle pääasiassa metsäpalstan ja kirjani markkinoinnin vuoksi, mutta pelasin myös kierrokset Siilinjärvellä, Kuusamossa ja Paltamossa.

Eräs entinen työkaveri täytti 60, ja kävin onnittelemassa häntä. Mukava nähdä vanhoja tuttuja, vaikka eivät nuo olleet paljonkaan vanhentuneet. Oma naamani ja habitukseni on kyllä sitä vastoin rupsahtanut.

Kävin vierailulla Hannun luona Hyvinkäällä juuri ennen joulua. Jaksamista heille!

Lahdessa kuuntelimme Rikun, Johannan ja Jorman musisointia. Kiitoksia Johannalle!

Aivan vuoden viimeisinä tunteina olin sisareni pojan häissä Lieksassa. Kävin juhlassa päiväseltään. Vihkiminen tapahtui Paaterissa yksityisessä kirkossa ja itse juhla läheisessä kestikievarissa. Häävalssin vielä taltioin ja sitten joskus kuuden jälkeen lähdin ajelemaan Mäntsälää kohti. Pitkin matkaa vilahteli pilvissä rakettien leimut ja Varkaudessa oli oikein kansainvaellus. Ilmeisesti jokainen kynnelle kykenevä oli siirtynyt silloille katselemaan ilotulitusta.

Tasan klo 24 olin Niittymäentien alussa ja kyllä tien varren asukeilla oli ollut ylimääräisiä euroja poltettavaksi savuna ilmaan. Varsinkin Essi oli pelosta vauhkona, mutta onneksi paukutus loppui melko pian puolen yön jälkeen.

Siinä se vuosi meni pikapikaa, onhan normieläkeläisen elämä aika vakaata, mutta minulle se sopii erittäin hyvin. En kaipaa mitään erikoista missään mielessä. Kotona on ihan hyvä olla! Terveys olisi tietenkin toivottavaa, sillä kaiken maailman vaivat sävyttävät jo nyt sitä elämää, jota haluaisin elää. Ikä alkaa tehdä tepposet!

 

Hyvää loppuvuotta 2016!