maanantai 19. syyskuuta 2016

20. golfturnee

                                                       Mika

                                                       Veijo

                                                       Reijo

                                                       Juha

                                                       Kari

Olimme entisten työkavereiden kanssa viettämässä viikonloppua golfin parissa. Homma sai siis alkunsa jo 90 -luvulla ja nyt olimme saman teeman äärellä 20. kerran. Remmissä on ollut kahdeksan pallonlyöjää ja nyt mukaan oli päässyt kuusi kaveria. Mika lienee ainoa, joka on ollut mukana jokaisessa tapahtumassa. Minulla jäi varmaan lähes kymmenkunta kierrosta väliin, kun mikään ei oikein kiinnnostanut, mutta viime vuonna olin mukana Vierumäellä pelaamassa yhden kierroksen Cooken kentällä. Nyt sitten päätin lähteä mukaan koko kolmen kieeroksen turneelle, kun tunsin itseni suunnilleen terveeksi. Totta kai kolme kierrosta näillä vuosilla on jo liikaa. Muu porukka on vielä täysin työelämässä olevia nuoria miehiä. Mutta mukana repelsin!

Tänä vuonna pelasimme perjantaina Hyvinkää Golfin kentällä ensimmäisen kierroksen. Startit olivat hieman ennen kolmea. Pääsimme kentältä pois hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Ajoimme Vierumäelle, jossa jouduimme syömään myöhään illalla ja sehän oli tietenkin virhe yöunien kannalta, kun vatsa teki sulatustyötään lähes aamuun asti.
Toinen kierros pelattiin Lahden Golfin Takkulan kentällä. Olin pelannut kentän aiemmin kesällä mm. kuusviitosten SM -kisoissa ja mieleen muistuivat sen ajan vaikeudet. Nyt greenit olivat kuitenkin paljon vastaanottavaisemmat ja lähestymisissä tai puttailussa ei ongelmia sanottavasti ollutkaan. Mika kuitenkin mursi kädestään luun ja joutui jo alussa lähtemään pois kierrokselta. Jatkoimme siis viiden pelaajan voimin. Kierros oli ajallisesti kesän pisin, kun edellämme neljän urhon rymyjengi hidasteli. Joillakin alkoi jo verenpaineet nousta, mutta kierroksesta kuitenkin selvittiin. Pääsimme grilliin syömään inhimilliseen aikaan ja seuraava yö olikin jo helpompi, vasta klo 3.19 heräsin!
Viimeinen kierros pelattiin Vierumäen Cooken kentällä. Huhuja kentän heikohkosta kunnosta oli kantautunut kesän mittaan ja kyllähän greenit olivat vähän huonossa hapessa. Lisäksi greenit olivat korjaamattomia pallon koloja täynnä. Alussa yritettiin niitä korjata, mutta aika olisi mennyt siihen, joten ainoastaan omat jäljet korjattiin.

Kierroksella pelattiin pistebogeyta ja lisäksi jokaisella kierroksella oli lähimmäs lippua - ja pisin avaus -kisat. Reijo voitti mestaruuden ja muista kisoista voittoja korjaili useampi. Reijon valttina näytti olevan, että bagistä puuttui driveri kokonaan, joten avaukset olivat pääosin väylällä, josta sitten samalla puukolmosella matka jatkui eteenpäin. Erityisesti lähipeli hänellä oli hyvin reilassa. Myöskin slope ehkä auttoi Reijoa saamaan vuoden tittelin itselleen. Onnittelut!




tiistai 6. syyskuuta 2016


Kesä on kääntymässä syksyksi

Luin tuossa juuri äsken joltakin nettisivustolta, että Suomen kesä oli surkea. Sademäärissä tuli ennätyksiä, eikä kuulemma lämpötilakaan noussut yli kolmenkympin. Itsellä on ihan erilainen muistikuva kesästä, hellettä oli niin paljon, että piti pitää ennätyksellisen paljon ilmalämpöpumpun jäähdytysominaisuuksia päällä ja sateetkaan eivät harrastuksia haitanneet. Olen pelannut golfia 78 kierrosta ja vain joillakin kilpakierroksilla olen sadetta saanut niskaan. Ulkolajin harrastajana tuon antaa helposti anteeksi. Siis kesä on ollut tähän mennessä ihan normaali kesä, on ollut lämpöä riittävästi ja vettäkin on tullut niin, että kasvit ovat pärjänneet. Joku voi olla eri mieltä, mutta se sallittakoon. Ja voihan olla niin, että muualla säät ovat olleet huonommat. Meillä Mäntsälässä on pärjäilty ihan hyvin.

Kirjoittaminen on ollut kesän lähes jäissä. Hain apurahaa uuden teoksen tutkimustyöhön, mutta eipä osunut kohdilleen. Täytyy pistää hanke hyllylle, koska en viitsi pistää omasta pussista siihen euroja. Kansa ei kuitenkaan ostaisi kirjoja ja työstä jäisi vain tappiota. Ehkä syksyn räntäsateilla alan kirjoittaa omasta päästäni jotakin fiktiota, tai sitten jätän kirjoittamisen kokonaan muille. Ehkä niin.  Lehteenkään en ole kirjoittanut kuin pari juttua kuukaudessa ja ilmeisesti linja silläkin sektorilla jatkuu niukkana. Talous on lehtitaloillakin tiukoilla. Tosin eipä minulla ole ollut oikein aikaakaan, kun on pitänyt suorittaa itselleni asettamia kävelyvelvoitteita golfkentällä.

Golfia olen siis pelannut tähän mennessä 78 kierrosta, siis kävelyä on tullut noin 780 kilometriä. Rangella harjoittelua en ole juurikaan harrastanut, vaikka sieltä olisi voinut saada peliin vielä lisävarmuutta. Se on vaan niin tylsää puuhaa, että mieluimmin menen kierrokselle ja koetan siellä tehdä erilaisia harjoitteita. Kisoja olen pelannut tähän mennessä seitsemäntoista, joista on tullut kaksi voittoa, joten keskimääräisen hyvin ne ovat menneet. Kävin haistelemassa myös M65 -sarjan SM -kisojen tunnelmaa Lahdessa, ja yllättävän lupsakkaat kisat olivat. Miehet olivat kyllä kovan luokan pelaajia, joten voittoa ei tarvinnut edes haaveilla. Kuitenkin olin tasoituksettomassa lyöntipelissä sijalla 51 ja tasoituksellisessa sijalla 42, siis sadan ja kahdenkymmenen ukon joukossa kohtalainen tulos ilman erikoisharjoituksia. Minähän en juuri rangella harjoittele, vaan haluan mieluimmin kävellä.

Melkoista huutoa on ollut jälleen, kun äänekkäimmät yrittävät kalastella joko ääniä tai muuta arvostusta ottamalla kantaa mitä erilaisimmista asioista. Näin epäpoliittisella henkilöllä on helppo sanoa, että hyvä, kun kiky meni läpi, se tarjoaa joitakin työkaluja, joilla voidaan saada positiivista kehitystä aikaan. Kun vaan se politiikka unohdettaisiin ja puhallettaisiin jokainen yhteen hiileen.
Luin jokin aika sitten päivän lehteä ja sieltä pomppasi esille otsikko ”jälleen autoilijoiden kukkarolla”, kun automies olen henkeen ja vereen. Suomi on iso maa ja kulkea täytyy. Silloin autot ja niillä ajavat ovat olleet oiva kohderyhmä täyttämään budjeteissa olleita vajeita. Nyt kuitenkin juttu käsitteli sitä, että ylinopeussakkoja nostettaisiin. Miten se voi olla pois autoilijoiden kukkarosta? En ymmärrä! Vai onko niin, että autoilijat haluavat ajaa koko ajan ylinopeuksia? Jos autoilijat eivät aja ylinopeutta, niin ei tule sakkojakaan. Jos kerran autoilijat ovat niin tyhmiä, että ajavat ehdoin tahdoin liian kovaa, niin on silloinhan autoilija voi katsoa peiliin, jos valtiovalta pyrkii kukkarolle. Itse päätin aikoinaan, että olen maksanut jo ihan tarpeeksi veroja, joten ylimääräistä en halua enää maksella. En ole mistään koskaan myöhästynyt, vaikka sallittuja nopeuksia olen ajellut. Toki mielelläni ajaisin kovempaa, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Onneksi kilpa-autoilijana sain purkaa aikoinaan niitä paineita, kokea, mitä on auton hallinta kovissa nopeuksissa ja ihan kivaahan se oli.

Kesän on mennyt siis todella nopeasti ja nyt ovat syksyn hommat, puiden siirtäminen liiteriin häkistä, nurkkien putsaamista ylimääräisestä rojusta, laitteiden huoltoa ja sen semmoista puuhastelua. Ja onhan sitten lokakuun 25. klo 18 se kirjailijaesiintyminen, toivottavasti sinne tulee enemmän sakkia kuin oli Suomussalmella. Niin ja olenhan menossa entisten työkavereiden kanssa golfturneelle 16.-18.9. Nyt pelaamme Hyvinkäällä, Takkulassa ja Vierumäellä. Itsellä oli sairausvuodet ja sen jälkeenkin taukoa geimeistä, mutta nyt kierros on jo 20., joten päätin lähteä jälleen mukaan. Olen kuitenkin sen verran kunnossa, että pystyn pelaamaan kolmena peräkkäisenä päivänä, ainakin uskon niin. Olen sellaista jo kesän mittaan muutaman kerran kokeillutkin, eikä ongelmia ole ollut.