kevättä rinnassa!

Kuvassa on harrastekalustoani. Kaksi ensimmäistä ovat pelkästään kesäajokkeja, mutta viimeisenä majaileva on todella hyödyllinen työkoneeni ympäri vuoden. Sillä hoidan kaikki lumityöt, joita on melkoisesti, vaikka meteorologit muuta väittävät. Kesäsin mönkijä on pelkästään kuljettamassa polttopuita metsästä tai joitakin muita tontilla liikuteltavaa.

Mini kävi tämän talven aikaan tänään ensimmäistä kertaa ulkona. Tein siihen pienen huollon, kiristelin kannen, imusarjan ja pakosarjan pultit momenttinsa ja säädin venttiilit. Myös takajousitukseen tein pientä hienosäätöä. Ja olihan sen kone tuollaisten jälkeen vielä käytettävä lämpöiseksi. Yleensä olen pitänyt tapanani muutaman kerran talvessa käytellä nuo kesäkoneet lämpöiseksi. Moto Guzzi ei nyt päässyt käymään, kun olin tehnyt sen juuri muutama viikko sitten, mutta ulkona pääsi sekin piipahtamaan.

Lisäksi minulla on vielä yksi varma merkki, että kevät alkaa olla tulollaan. Levittelin muutama päivä sitten tänne minun työtilaani puttimaton ja kirjoittamisen lomassa käyn aina silloin tällöin puttaamassa muutaman pallon ajatusten virkistämiseksi. Ja viime viikon perjantaina oli käytävä Messukeskuksessa golfmessuilla, sekin osoittaa, että ihan tuossa tuokiossa on jo kesä!
Toki minä olen aiemmin ollut selkeästi talvi-ihminen, kun hiihto oli merkittävässä roolissa elämässäni. Taisin minä tänä talvena saada pari sataa kilometriä hiihdettyä. Viimeiset lenkit olivat jo ihan merkittäviä niin pituuden kuin laadunkin suhteen. Mutta keväthiihto ei ole koskaan miellyttänyt. Mieluummin hiihdän syksyllä ensimmäisten lumien aikaan. Jotenkin nyt ikäloppuna alkavat nuo kesäjutut lisääntyä - talvelle jää oikeastaan vain nuo muutamat hiihtolenkit, lumityöt ja tietokoneen ääressä istuminen.

Formulakausikin alkaa tuossa tuokiossa ja sekin on selvä kevään merkki. Nyt onkin ihan mielenkiintoista, kun säännöt ovat muuttuneet melkoisen radikaalisti. Saapa nähdä, kuka on tehnyt läksynsä parhaiten! Mutta FIAn ja Bernien tempoilut kyllä tällaista tavista ihmetyttää. Välillä mestaruudet ratkotaan voittojen mukaan, välillä taas entiseen malliin. Ja kuljettajista tehdään FIAn sätkynukkeja, kun tuntuu siltä, että lehdistötilaisuuksissa istuminen, nimmareiden jakaminen ajavat itse kilpailemisen ohi. Ja vielä suoritusten jälkeenkin kuljettajat pakotetaan antamaan ihan tyhjänpäiväisiä lausuntoja medialle! Todella ihmeellistä!
Minua risoo joka ikisessä formulalähetyksessä ne liian monet erilaiset haastattelut, ennusteet ja lausunnot. Ja se ei riitä, että lausuntoja otetaan kuskeilta tai talleilta, vaan niitä koetetaan kiskoa entisiltä kuskeiltakin, joista jotkut antavatkin mielellään kaikenlaisia mielipiteitä ja ennustuksia. Miksi ei vain annettaisi ajaa kisat ja katsottaisiin tuloksista, miten kullakin on mennyt?
Jos noissa lausunnoissa ja ennusteissa edes joskus olisi jotakin uutta, niin silloinhan ne ehkä palvelisivat joitakin asioista tietämättömiä. Mutta meikäläinen kun on seurannut laajalti moottoriurheilua ainakin puoli vuosisataa, niin huonompaan suuntaan on menty. Mutta tämähän on onneksi vain minun mielipiteeni!

Mutta joka tapauksessa kevättä ja kesää kohti mennään!

muutoksia liikenneopetukseen?

Nyt viikonlopun aikana tuli julkisuuteen uutinen, jossa kerrotaan autolla ajamisen opetukseen mahdollisesti tulevista muutoksista. Uutisessa kerrotaan, että opetusta tultaneen eriyttämään jossakin koulutuksen vaiheessa sukupuolen mukaan.
Liikennepsykologi Keskinen on saanut tehtäväkseen tämän kehittämisen. Ennakkoon on esitetty, että naiset tarvitsevat parempaa auton käsittelytaitoa liukkaalla ajettaessa ja erityisesti nuorten miesten koulutuksessa korostettaisiin varovaisuutta, maltillisuutta ja ennakoivuutta. Nämä aiheuttaisivat muutamien tuntien lisäyksen ajo-opetukseen.

Minusta ollaan menossa oikeaan suuntaan, jos uutisen mukainen opetus joskus rantautuu liikennekouluihin. Tällä hetkellähän on niin, että miehet kuvittelevat taitonsa yläkanttiin ja naiset eivät edes tiedä, mitä heidän tulisi osata, sillä nykyiseen ajokorttikoulutukseen sisältyvä alhaisilla nopeuksilla ja ihmeellisellä alustalla tapahtuva liukastelu ei anna todellisia valmiuksia selviytyä oikeassa liikenteessä hankalissa olosuhteissa. Toki niin miehissä kuin naisissakin on positiivisia poikkeuksia, mutta niiden varaan ei kannata paljon laskea.

Miehillä kykyjensä arvioiminen yläkanttiin voi johtua siitä, että autolla leikkiessään ovat joskus jollakin parkkipaikalla liukkaalla tehneet muutaman onnistuneen käsijarrukäännöksen tai ovat kaasulla saaneet pyöräytettyä auton onnistuneesti 180 astetta tai peräti 360 astetta. Näistä onnistuneista, hyvin pienillä nopeuksilla tapahtuneista harjoituksista ja ehkä ajokorttiin liittyvästä liukkaankelin harjoituksesta on sitten ehkä jäänyt päälle moodi, että hommat hallitaan kaikissa olosuhteissa ja kaikilla nopeuksilla. Heillekin tarvitaan siis todellisilla maantienopeuksilla tapahtuvaa liukkaankelin harjoitusta!

Naiset eivät yleensä "leiki" ajoneuvolla ja siksi heille ei tule minkäänlaista tietoa auton käyttäytymisestä eikä siis periaatteessa synny liikoja luulojakaan omista kyvyistä, mutta liikenteessä he porhaltavat muun joukon mukana tietämättä, miten oma ajoneuvo käyttäytyy vähänkin hankalammissa olosuhteissa. Siksi he ovat maantieliikenteessä kuin viritetty pommi, jos eivät saa kunnon opetusta hankalissa olosuhteissa maantiellä käytetyillä nopeuksilla!

Tarvitaan siis jossakin määrin erilaista koulutusta, jotta kuljettajalle syntyy todellista taitoa ja oikeaa tietoa taidoista ja valmiuksista liikennöidä turvallisemmin. Lisäksi liikennöimisessä esiintyvää asennevammaisuutta on saatava kitkettyä pois. Minusta liikenteessäkin on hyvä ajatella siten, että käyttäydyn liikenteessä siten kuin toivon muittenkin käyttäytyvän. Se karsii kummasti turhaa koheltamista.
Mutta miten liikenneopettaja saa tuon mallin oppilaansa toimintamalliksi?
Ja miten opetusluvilla tapahtuvaan opetukseen saadaan sama malli? Täytyykö opetuslupaa hakeva henkilö pistää psykologiseen testiin, jolla yritettäisiin saada selville sopivuus tuohon tärkeään tehtävään.

Haasteita riittää! Pääasia kuitenkin on se, että vihdoin ollaan nostamassa kissa pöydälle!

uusia reittejä

Olin kuullut, että Mäntsälä Cityn ja Hirvihaaran hiihtostadionin välillä olisi erittäin hiihdettävä latu-ura maakaasuputken linjaa pitkin. Olin sitä etsiskellyt nämä muutamat Mäntsälässä asutut talvet. Aina, kun olin joltakin asiaa kysynyt, niin vastaus oli, että sieltä paloaseman takaa se lähtee. Olin useasti pyörinyt paloaseman ympärillä, mutta latusia en sieltä löytänyt. Viime talvi meni sillä tavoin, että en kerennyt kertaakaan suksille ja tänä talvena tuli se rymyäminen kynnöspellon ladulla. Nuo olivat pääasiassa vain sellaisia viiveitä, koska olin pannut päämääräkseni sen ladun löytämisen. Minulla vain nuo päätöksien toimeenpanot tuppaavat nykyään viivästymään, kun pää ei yksinkertaisesti anna riittävän tukevia käskyjä.

Toissa päivänä olin sitten saanut tarpeekseni tuosta päättämättömyydestäni. Ajoin autolla Hirvihaaraan, ja siellä sattuikin olemaan yksi mies, jolta uskaltauduin kysymään, mistä se latu paloasemalle alkaa. Kaveri näytti metsään johtavaa perinteisen latu-uraa pellon reunassa. Mutta minullahan on jalassa luistelusukset? Perinteisen latua oli onneksi vain pieni matka tien alitse, joten sen matkan pääsin ihan tasatyönnöllä. Hyvinkääntien toisella puolella olikin sitten jo leveä, isolla latukoneella ajettu ura. Lähtiessäni olin voidellut sukset todella liukkaaseen kuntoon, joten ensimmäiset kilometrit olivat helppoja. Matkan edetessä ja välillä kohtalaisia mäkiäkin sisältävä latu alkoi vaatia verojaan ja tahti hidastui merkittävästi. Anttilaan tullessani jouduin ottamaan sukset pois jalasta tien ylityksessä, mutta vaikka jo väsyttikin, niin puskin edelleen paloasemaa kohti.

Radan ja moottoritien alituksessa lumi oli melkoista mössöä, kun moottoritieltä aurattu suolalumi oli lentänyt ladulle. Lisäksi ladulla oli kävelty ja ajettu jopa polkupyörällä ja mopolla. Kuitenkin pääsin Mäntsälän puolelle, mutta jälleen oli mentävä tien yli, joten sukset oli otettava pois jalasta. Ja kyllä se latu päättyi paloaseman taakse! En vain ollut sattunut juuri sille tien pätkälle ladun alkua etsiessäni. Nyt sen sitten tiedän! Anttilan kohdalla on oikein parkkipaikka, joten jos vielä näillä lumilla saan itseni ulkoilemaan, niin ajan sinne ja hiihtelen sieltä Hirvihaaraan.

Hiihtämäni matka oli vain n. 15 km, mutta voimille otti! Kuitenkin pääsin autolle ja kotiin, jossa odotti lämmin sauna. Eniten olen kuitenkin mielissäni siitä, että sain lopultakin opiskeltua lisäpalan Mäntsälän ympäristöoppia. Latu oli todella kiva - suunnilleen samanlainen kuin Ämmänsaaren ja Haverisen välinen latu!

Eläkekeskustelu sitten oli ja meni. Ei mennyt ihan sillä tavalla kuin olisin halunnut, mutta aika sitten näyttää, miten se tuosta kehkeytyy. Matti M on omassa blogissaan käsitellyt myös eläkeikäkysymyksiä ja olemme asiassa samoilla linjoilla. Matti tarkastelee asiaa myös yritysten näkövinkkelistä, joka on aivan paikallaan.
Itse en olisi koskaan halunnut mitään pehmeää laskua eläkkeelle, mutta teinkin töitä sitä silmälläpitäen, että kestän ainakin siihen 63 ikävuoteen jopa nuorempien tahdissa. No nyt sitten käy niin, että yritykset joutuvat tekemään työntekijöiden aktivointia terveellisempiin elämäntapoihin ja jaksamiseen, jotta linjattujen vaatima keskimääräinen eläkkeelle siirtyminen todella tapahtuisi kolme vuotta myöhemmin. Mielestäni siihen ei riitä lomien lisääminen tai tehtävien muuttaminen vähemmän mielekkäiksi. Ainakaan ei minulle olisi riittänyt!

rengasjuttuja jälleen

TM:n viimeisessä numerossa yleisönosastolle tulleessa kirjeessä kerrotaan, että katsastaja oli määrännyt vaihtamaan autoon uudet renkaat, vaikka kulutuspintaa oli vielä runsaasti jäljellä. Syynä oli ollut se, että renkaat olivat jo 10 vuotta vanhat. Kirjoittaja ihmettelee, miksi moinen määräys ja kyselee, että perustuuko määräys johonkin vai onko katsastaja syyllistynyt mielivaltaan.
TM:n toimitus vastaa, että ei ole varsinaisesti mitään lakia, joka määräisi 10 vuotta vanhat renkaat vaihtoon, mutta sen tarkemmin toimituskaan ei asiaa pysty selvittämään, koska ei ole tarkemmin tietoa, onko kyseessä nastarengas, jolloin esimerkiksi nastojen lukumäärien erot renkaissa voisivat vaikuttaa hylkyyn. Ja tietenkin katsastaja katsoo myös ihan yleisesti, millainen on renkaan muu kunto.

Kuitenkin TM:n toimitus on sitä mieltä, että 10 vuoden vanhojen renkaiden vaihtomääräys on aivan aiheellinen, koska renkaiden pito ei enää voi olla lähellekään uuden veroinen, sillä kumi on muuttunut tuossa iässä jo kovaksi korpuksi ja silloin se ei enää tarjoa tarpeellista pitoa. Kitkarenkaassa asia on nastarengastakin selvempi, sillä nastat kuitenkin jonkin verran harovat jäällä luistoa vastaan. Kuivalla asfaltillakin on korppurenkaiden pito todella ala-arvoinen, joten missään olosuhteissa ei tuollaisilla renkailla liikennöiminen ole turvallista.
Minun kokemukseni tukevat edellä esitettyjä asioita.

Samassa lehdessä on uusien kesärenkaiden testi ja siitä saa lisävinkkiä renkaiden merkitykseen turvallisuuteen.
Jos tarkastellaan esimerkiksi jarrutuspitoja, niin jo uusilla renkailla on hirveän suuret erot pysähtymiseen. Testissä ajetaan märkäpidot 80 km/h nopeudesta ja kuivapidot 100 km/h nopeudesta ABS-jarrutuksella, joka on normaalimpi tapa kuin lukkojarrutus nykyään. Toki lukkojarrutuksella voitaisiin päästä jonkun verran lyhyempiin pysähtymismatkoihin, mutta jo renkaiden kannalta ABS-jarrutukset ovat ystävällisempiä. Kunnon lukkojarrutuksen jälkeen rengastesit voisi lopettaa siihen, sillä niin pahasti renkaat olisivat kulahtaneet. Käytännössä on kuitenkin huomattava, että normaali autolla ajaja ei pääse lähellekään TM:n toimittajien pysähdysmatkoja, sillä vain pieni osa kuljettajista on harjoitellut tehokasta ABS-jarrutusta.

Tarkastellaanpa vaikka jarrutuksia märällä asfaltilla, jossa siis pysähdytään 80:n nopeudesta.
Parhaimman ja huonoimman renkaan erot ovat todella merkittävät. Kun parhailla renkailla auto on jo pysähtynyt, huonoimmilla renkailla olevan auton nopeus on vielä n. 40 km/h. Jokainen voi kuvitella millaisia tilanteita noilla varustuksilla voi saada aikaan ihan normaalissa katuliikenteessä! Ei siis ole lainkaan merkityksetöntä, millaiset kiekot autonsa alle valitsee. Kuiva asfaltti hieman armahtaa huonoimpia renkaita, mutta erot ovat silläkin alustalla merkittävät, eli matkassa 5 m. Mutta kun muutkin ominaisuudet ovat samassa suhteessa, niin ei ajaminen ole heikoimmilla renkailla herkkua.

Minulla itselläkin on kokemusta huonoista renkaista. Minulla oli joskus kilpa-autona Toyota Corolla Coupe. Koska olin kuplamies, minulla ei ollut laitteeseen renkaita ja jouduin menemään rangaskauppaan hankkimaan ajokkiin renkaat. Kun rahaa ei ollut kovinkaan runsaasti, niin ostin ihan hyvän näköiset korealaiset renkaat. Kulutuspinta oli sellainen, että aivan kuvittelin, kuinka hetulat tarttuvat tehokkaasti soraan tai asfalttiin. Kuplassa käytin yleensä Nokian renkaita, joista varsinkin NR 21 oli suhteellisen sileän näköinen, mutta tarjosi kuitenkin kohtalaista pitoa. Nyt kulutuspinnan perusteella siis kuvittelin, että pito on paljon parempi.

Minun Corolallla ajoi eräs kaverini Kouvolan kardaaniluokassa ja häneltä sain tietoa, että hän oli joutunut vaihtamaan renkaat, kun korealaiset eivät pitoa tarjonneet. Itse ajoin kyseisen kaverin Sunbeam 900 -ajokilla 50-vuotisjuhlakisani, joten tuollaistakin vaihtokauppaa kävimme. Itse menin Corollalla jonkun ajan päästä Hyvinkäälle kisoihin. Jo ensimmäinen lähtöni oli ihan hirveä, ajoni oli kuin jollakin aloittelijalla, sillä Corolla vei miestä aivan miten huvitti. Ajoni oli kuin jäällä ajamista noilla korealaisilla. Minulla ei ollut mistä vaihtaa renkaita, joten jouduin liukastelemaan vielä toisenkin lähdön. Siis renkailla on väliä - kesälläkin!

"havukka" pihapiirissä

Pihallamme olevassa linnuille tarkoitetussa ruokintapaikassa on ollut talven mittaan monenlaisia kävijöitä. Pääasiassa kuitenkin erilaisia tiaisia, joitakin punatulkkuja, jokunen närhi ja neljä oravaa. Myös maassa on vipinää, kun hiiret etsivät syötävää oravien ja lintujen lennättämistä auringonkukan siemenistä.

Minä olen ollut jossakin määrin ruokkimispaikan perustamista vastaan, mutta minun ääneni on jäänyt vähemmistöön. Lähinnä en tykkää noista hiiristä ja oravista, joista voi tulla jatkossa jopa jonkunlaista päänvaivaa, kun oppivat olemaan pihalla. Lintuja kyllä katselen ihan mielelläni!

Vaimo oli huomannut joitakin viikkoja sitten, että haukka tai havukka, kuten meillä päin sanottiin, oli ilmestynyt ruokintapaikan lähelle. Aikansa se oli tilannetta tutkinut ja tehnyt hyökkäyksiä tiaisia vastaan. Ja muutaman harhayrityksen jälkeen oli sitten onnistunut nappaamaan tiaisen. No tuohan on tietenkin luonnon laki, mutta on havukalle turhan helppo nakki tulla toisten ruokailupaikoille napsimaan suupaloja.

Minäkin näin otuksen muutama päivä sitten, mutta silloin sattuivat koirat olemaan tarhassa ja Jurkka sai havukan matkoihinsa ennen kameran löytymistä. Jurkka on huomannut, että joitakin ötököitä me ihmisetkin yritämme hätistellä pois lintulaudalta ja se toimii aivan samoin. Kun oravat tai joku suurempi lintu ilmestyy näköpiiriin Jurkka pistää pystyyn sen maailman mekkalan ja joskus nuo tunkeilijat jopa tottelevat Jurkan käskyä.

Eilen havukka ilmestyi taas pylväskatajaan ja sain kamerankin etsittyä ennen elikon hätistämistä matkoihinsa. Kaveri kyllä yritti monta kertaa saada tiaisen kiinni, mutta tiainen oli tällä kertaa nokkelampi liikkeissään. Tiainen paineli katajan ympäri noin kolme kierrosta havukka perässään. Onneksi tiainen tajusi pyyhkäistä katajan suojaan. Havukka ryntäsi myös puskaan, että neulaset vain pölähtelivät. Hetken päästä havukka työntyi katajasta ulos siipiään sukien - oli ilmeisesti ollut liian pieni aukko noin suurelle linnulle. Tuo takaa-ajo oli niin nopea, että en siitä mylläkästä onnistunut saamaan kuvaa.

Päästin Jurkan ulos ja niin havukan muonanhankintaoperaatio oli ohi. Saa minun puolestani etsiä sapuskansa muualta kuin minun tontilta!

eläköitymisestä

Olen kuunnellut korva tarkkana juttuja eläkeiästä tai oikeastaan sen nostamisesta. Saattaisi luulla, että minun mielipiteeni asiasta on yhdentekevä, kun olen ollut itse jo muutaman vuoden eläkkeellä. No varmasti onkin yhdentekevää, mutta on huomattava, että minä olen sairauseläkkeellä. En siis ole työkuntoinen enää!

Minun nykyiseen tilanteeseen johtaneet tapahtumat alkoivat vyöryä päälle syyskuun lopulla vuonna 2002. Siihen mennessä en ollut uhrannut ajatustakaan eläkeikään tai eläkkeelle siirtymiseen. Olin pääsääntöisesti tyytyväinen saadessani olla työssä. Toki työelämässäni oli musta kausi, jolloin jo aamulla herätessäni inhosin työhön lähtöä. Sinänsä työ ei ollut minulle mikään punainen vaate, vaan sen aikainen pomoni, joka oli väkisellä firman johdon avulla kaapannut minut ja tiimini pois matkaviestinnän parista. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten sellainen johtaja saattoi olla työelämässä ja nauttia vieläpä johdon siunausta. En sitä asiaa ymmärrä vieläkään!

Vuoden 2002 alkupuolella sain tiimini asiat kuntoon ja pääsimme paremman johtajan alaisuuteen. Lisäksi työmme näytti todella mielenkiintoiselta. Olin siis edelleen täynnä energiaa ja intoa eivätkä eläkeasiat olleet mitenkään pinnalla. Mutta olinhan silloin todella terve, en ollut käyttänyt koko työikänäni kuin päivän - kaksi sairauslomiin, joten eläke vaikutti todella kaukaiselta. Sen verran olin kuitenkin asiaa ajatellut, että millekään osa-aikaiselle eläkkeelle minun luonteenpiirteeni ei sopisi missään tapauksessa. Minä tekisin töitä eläkepäivinäkin, joten se olisi ihan yhtä tyhjän kanssa. Ja eipä minulla ollut mitään sellaisia hommiakaan, että olisin tarvinnut viikottain kokonaisia päiviä niitä hoitamaan.

Isäni siirtyi aikoinaan lähes täydessä työkunnossa vapaaehtoiselle eläkkeelle 58-vuotiaana ja hänelle siirtyminen tuotti todella tuskaa. Hänen oli keksimällä keksittävä töitä tai puuhastelua, jotta aika kuluisi ja hermo pitäisi. Näin isän käyttäytymisessä paljon samoja piirteitä, joita minäkin tulisin ehkä kohtaamaan. Nyt olen ollut itse muutaman vuoden eläkkeellä ja ennakkoaavistukset ovat osoittautuneet oikeiksi. Minunkin on keksittävä koko ajan jotakin, jotta saisin aikani kulumaan. Minulla tilanne on siinä mielessä hankalampi, että en missään tapauksessa ole sellaisessa kunnossa, jossa toivoisin olevani. En voi sanoa olevani onnellinen eläkeläinen!

Minun mielestäni nuo keskustelut eläkeiän mahdollisesta nostamisesta pitäisi ottaa myös mahdollisuutena. Uskon, että on olemassa joukko kaltaisiani ihmisiä, joille työ on ollut kaikki kaikessa. Näille ihmisille avautuisi siten aivan loistava mahdollisuus jatkaa työuraansa ilman häpeilyjä. Tarkoitan siis sitä, että nykyään ei ole kovin trendikästä jäädä yli-ikäisenä töihin, mutta nyt siihen annettaisiin ihan lupa. Minä olisin luultavimmin käyttänyt tuollaista mahdollisuutta, jos sellainen olisi kohdalleni osunut ja olisin ollut edelleen terve. Meitä on kuitenkin niin moneksi, että on hyvä, jos on mahdollisuuksia!

Mielestäni tähän asiaan on vain suhtauduttava järjellä, ei tunteella, kuten nyt näyttää pääasiassa olevan. Mutta sitä en tietenkään hyväksy, että ihmiset joutuisvat sairaina painamaan töitä. Mutta ne, joilla virtaa piisaa, voisivat tehdä uraa vielä nykyisen eläkeiän jälkeenkin. Ei luulisi olevan liian vaikeaa!