perjantai 23. joulukuuta 2011

Jouluilo vähästä

Mäntsälä -lehden päätoimittaja pyysi jouluaiheista kolumnia joululehteen. Tässäpä juttu tulee sellaisenaan:

Jouluilo vähästä
Alpo Manninen
Joulu on lapsille tärkeää aikaa. Vaikka useamman usko joulupukkiin on
jo karissut, kuitenkin halu saada lahjoja on kova. Monille lahjoja tuleekin
kymmenittäin, eikä saaja välttämättä ole kuitenkaan täysin tyytyväinen, olisi
ollut vielä jotakin, mitä olisi ollut hyvä saada. Se paras lahja saattaa olla
saamatta. Kaikille yltäkylläisyys ei ole itsestäänselvyys nykyäänkään. Perhe on
voinut kokea työttömyyttä, sairautta tai vaikkapa toisen vanhemman menetyksen.
Silloin yhdenkin lahjan saaminen saattaa olla se, joka pelastaa uskon jouluun
ja sen sanomaan.

Muistan oman jouluni joskus 1950 – luvun alkupuolelta. Asuimme
Kainuussa täydessä korvessa, lähimpään kirkonkylään oli matkaa nelisenkymmentä
kilometriä. Maantiellekin oli matkaa hevostietä pitkin kilometrin verran. Sähköjä
meillä ei ollut, ei edes radiota. Olimme juuri päässeet muuttamaan äidin
entisen kotitalon kylmästä huoneesta omaan, isä omin käsin hirrestä rakentamaan
taloon, jossa oli pirtti, keittiö ja yksi huone. Savusauna oli pihan perillä
lumeen tallatun kinttupolun päässä. Pieni navetta oli näiden rakennusten
välimaastossa.
Isä oli ollut jatkosodan rintamalla, hermot olivat riekaleina, rahaa
ei ollut, vaikka isä teki töitä koko ajan milloin metsissä, milloin
rautatiellä, milloin rakennuksilla. Palkat olivat sellaiset, että ilman omasta
pellosta kaivettuja perunoita tai siasta saatua lihaa nälkä olisi tullut.
Olin kesällä täyttänyt viisi vuotta, joten ymmärsin isän ja äidin
vaikeuksista melkoisesti. Olin ihan varma, että jouluna meille ei lahjoja tule,
tai ainakaan ei minulle. Minulla oli vähän yli kolme vuotta nuorempi sisar,
jolle uskoin vanhempani järjestävän jotakin. Sisareni oli välillä hyvin
heikossa kunnossa anemian johdosta, ja siksi hän sai perheessämme melko paljon
enemmän huomiota kuin minä, terve ja vilkas poika.

Taapersimme jouluaattoiltana isän kanssa saunalle. Isä kulki edellä sisartani
kantaen myrskylyhty kädessä heiluen, ja minä koetin astua kapealla polulla isän
jälkiin. Lumi narisi kenkiemme nahkapohjien alla. Pääsimme lopulta saunalle,
riisuimme vaatteet ulkona, ripustimme ne seinään iskettyihin nauloihin ja
työnnyimme savuntuoksuiseen, mutta kuitenkin niin ihanaan lämpöön. Myrskylyhty
antoi ikkunan takaa hämyistä valoa sisälle. Olimme jo jonkin aikaa
löylytelleet, kun äiti tupsahti sankan höyrypilven seasta saunaan. Jännitys
piinasi koko ajan. Mahtaisiko minulle tulla mitään?
Löylyttelyn ja peseytymisen jälkeen saimme päällemme puhtaat vaatteet
ja vaelsimme takaisin pirttiä kohti. Joulukuusen alla oli kuin olikin muutama
paketti - joulupukki oli kuulemma käynyt meidän ollessamme saunassa. En vielä
osannut lukea, mutta innokkaasti ryhdyin keksimään kullekin lahjalle omistajaa.
Minulle oli yksi paketti! Sormet vavisten auoin paketin, ja ilo oli todella
melkoinen, kun sieltä paljastui ruskealla lattiamaalilla maalattu, koivuhalosta
itse tehty formula-auto! Auto oli niin mieluinen, että sen kanssa jopa nukuin.
Tässä tapauksessa olivat lahjan sopivuus ja ajatus osuneet nappiin, ja siksi
lahjasta tuli niin mieluinen. Yksi koivuhalko vähän muotoiltuna oli tuonut
minulle joulun!

Omakohtaisiin muistoihini viitaten uskon, että myös nykyään on
jokaiselle lapselle tärkeää saada edes jotakin. Kunnassamme järjestetyn joulupuukeräyksen
kaltainen, hyvin kohdennettu, tapahtuma, saa varmasti aikaan positiivisia
tuntemuksia niin lahjan saajissa kuin antajissa. Joulupuukeräyksessä
lahjoittaja ei tiedä, kenelle paketti on mennyt, mutta toivon, että sopivalla
mielikuvituksella lahjan antaja voi mielessään nähdä, mitä lahja saa aikaan
vastaanottajassaan. Näin myös lahjan antaja saa hyvän mielen ja joulun iloa.
Olen sitä mieltä, että yhden hyvän lahjan antamisesta tulee parempi mieli kuin
selkä vääränä kotiin kannetuista lahjaröykkiöiden antamisesta!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2012

Rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2012! t. Alpo
Olipa harmillista, että sähköpostilla lähettämäni yllä oleva viesti ei auennut
kaikilla vastaanottajilla.
Minulla on itsellä käytössä kolme eri sähköpostia, ja itselleni lähetetyt viestit tulivat perille sellaisina kuin pitikin.
Näin se tietotekniikka pääsi sotkemaan hyvin varmistellun paketin.

maanantai 31. lokakuuta 2011

70 täyteen lauantaina!

Onneksi ei sentään ikä tullut vielä noille lukemille, mutta kesän golfkierrosten määrä kipusi seitsemään kymppiin lauantaina. Töissä ollessani sain kesäisin kierroksia nippa nappa 30, ja masennuksen vuosina vain joitakin, niin golfailu on lisääntynyt melkoisesti. Viime kesänä taisin päätyä hieman alle kuudenkymmenen lukemiin, vaikka silloinkin oli ihan hyvä kesä. Tänä kesänä kierroksia olisi tullut varmaankin yli kahdeksankymmenen, mutta kun särjin ukkovarpaani syyskuun alussa, niin tahti melkein pysähtyi siihen.
Kun kierroksella kävellään sellaiset lähemmäs kymmenen kilometriä, niin kävelyä tuli siten lähes 700 km. Minun keskikierrosaikani oli ehkäpä kolme tuntia, kun monet kierrokset huitaisin aamuisin yksikseni, joten kävelytunteja tuli 210. Melkoinen kilometri- ja tuntimäärä tällaiselle vanhalle ukolle!
Parasta tietenkin oli, että pelaamiseni nousi uudelle tasolle tänä kesänä, tasoitukseni kävi jo lukemissa 10,9, mutta tällä hetkellä se on 11,2. Toki varpaan särkymisestä johtuen en nyt pysty lähellekään noita lukemia, mutta kesällä oli todella kiva pelata, välillä peli sujui aivan halutulla tavalla. Se oli nautittavaa!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

jatkopähkäilyjä!

Meillä oli kolmisen viikkoa Audi TT:n hankkimisen jälkeen perjantaina lähtö Ouluun ja Pudasjärvelle. Uuden umpion piti tulla viikon päästä tilauksesta Audi Centeriin Vantaalle, mutta tekstiviestiä ei vaan kuulunut, vaikka tilauksesta oli jo melkein kaksi viikkoa. Keskiviikkona sitten hermostuin ja soitin liikkeeseen ja umpiohan olikin jo tullut. Milloin se oli saapunut, minulle ei kerrottu, mutta jotenkin aiempaan peilaten epäilys heräsi, että tekstiviestin lähettäminen oli yksinkertaisesti unohtunut. Työnjohtaja, jonka kanssa asiaa setvin, oli ensin sitä mieltä, että vaihto menee väkisellä viikonlopun yli. Kun kerroin tarkemmin tilanteestani ja tulevasta matkasta, niin minuun luvattiin ottaa yhteyttä seuraavana päivänä, jos vaihto vain järjestyisi.
Siinä vaiheessa alkoi keittää, ja kirjoitin korjaamopäällikölle ja ehkä joillekin työnjohtajille sähköpostin , jossa kerroin, että nyt alla on noin 30. ajoneuvo (tarkka taitaa olla 31, kun kilpureita ei lasketa), ja noin ihmeellistä asiakaspalvelua ei aiemmin ole kohdalle sattunut, vaikka jonkinlaisia ongelmia on ollut joskus muidenkin autojen kanssa. Mm. Ford Sierra 2,0 iS, jonka tyhjäkäyntiä korjaamo yritti pistää kuntoon lukuisia kertoja vuoden aikana. Mutta silloinkin sain aina pyytämättä rattaat alleni ilman korvauksia, että töihin pääsin.
Seuraavan aamuna nimetty kaveri soittikin, ja työ järjestyi perjantaiaamuksi. Minulle luvattiin jopa auto, jolla pääsisin käymään jossakin työn aikana. Vaikutti kohtuulliselta!
Aamulla menin Audi Centeriin, mutta auto luvattiin vasta klo 16, jolloin meidän piti olla jo tien päällä kokka kohti pohjoista. Työnjohtaja sanoi, että koetaan pistää ajokki kuntoon klo 14 mennessä, jolloin vielä ehtisin hyvin aiottuun aikatauluun. Sijaisautosta kaveri ei puhunut mitään, mutta minä kysyin asiaa, ja niinhän sain alleni koeajoauton Audi A1 1,4 TSi Start Stop DSG:n. Koska autoni luvattiin vasta klo 14, pöräytin pikku Audilla Mäntsälään. Kotipihalla vasta huomasin, että Audin bensamittari oli punaisella ja varoitusvalokin yritti viestittää, että bensaa tarvittaisiin lisää. Paluumatkalla minun oli ostattava 6 l bensaa, että varmasti pääsisin perille.
Klo 14 ei autoani näkynyt missään, ja minulle kerrottiin, että mekaanikko oli mennyt autolla juuri koeajolle. Jonkin ajan kuluttua minulle kiikutettiin avaimia ja lasku n 1100 €. Olin pyörtyä, koska olin varautunut aiemmin minulle kerrotuun hirveältä tuntuvaan 800 €:n maksuun. Siis Audi TT:n umpion vaihto maksoi 2200 €, josta työn osuus oli n. 900 €. Hyvää tienestiä Audikorjaamolla! Saattoi Herttonimen VV vaihtoautokeskuskin hieman haukotella, kun ilmeisesti heillekin oli markkinoitu 800 €:n hinta. Minulla oli jo kiire, joten vingutin Visaa ja lähdin matkoihini. Laskussa oli mekaanikon maininta, että moottoritilassa on suojaamattomia sähköasennuksia. Piuhat olivat kyllä konetilassa, mutta vielä kylminä, koska en ollut löytänyt turvallista plussaa mistään. Piuhat olivat olleet kokeiluissani, ja nyt ovat tietenkin asialliset, kun sen plussan erään audistin neuvon mukaan löysin valokytkimeltä.
Kotona huomasin autokatokseen ajaessani, että vaihdetun umpion valokeila näyttää alemmaksi kuin toinen. Siksi hain työkalut, mutta uuden umpion korkeussäätö ei toiminut ja minun oli hieman laskettava vasenta, että valot näyttäisivät suunnilleen samoin. Reissuun päästiin lähes tavoiteajassa. TT:llä oli ilo lasketella, vaikka päivän tapahtumat kyllä korpesivat.
Heti maanantaina tein reklamaation Audi Centerin korjaamopäällikölle, koska en sulattanut maksamaani hintaa moisesta työstä, joka olisi käsitykseni mukaan kuulunut konsernin piikkiin kokonaisuudessaan. Olin ollut yhteydessä Autoliiton lakimieheen ja hänen mielestään osakompensaatio tuollaisissa vioissa on hyväksyttävää, koska saan maksulleni vastineeksi kuitenkin uuden umpion. Entistä umpiota en saanut itselleni, vaikka sitä erikseen pyysin!
Seuraavana päivän korjaamopäällikkö soitti ja valitti saamaani kohtelua. Lisäksi hän lupasi palauttaa 300 €, joten loppujen lopuksi selviydyin aikasemmin luvatulla 800 €:lla. Vaikka olin ehkä saanut ansioni mukaan, niin en malttanut huomauttaa korjaamopäällikölle, että minusta korjaamon on aina vitkastelematta hoidettava alta pois sellaiset viat, jota vaikuttavat suoraan liikenneturvallisuuteen, ja valot näin syksyllä kuuluvat ehdottomasti kiireellisten töiden kategoriaan. Huollot voivat odottaa enemmän, koska niissä ei yleensä olla aivan jäniksen selässä.
Tiistai-iltana lähdimme serkun kanssa enovainajan vaimon hautajaisiin Suomussalmelle. Minun ei tarvinnut ajaa metriäkään, kunhan istuin autossa painona. Keskiviikkona hautajaisten jälkeen lähdimme takaisin. Paluumatka olikin lähes koko matkan vesisateessa, ja Suomussalmella satoi jopa ensilumet.
Lehtijuttuja väänsin kolme kappaletta viikonlopun aikana ja nyt alkuviikosta. Koululiikuntaliiton vapaapainin mestaruuskisoista tein jutun ja kahdesta eläkeläisyhdistyksestä. Meille avustajille luvattiin jopa koulutusta, jota otankin mielihyvällä vastaan. Näin omaan blogiin voin kirjoittaa aivan omalla tyylilläni, mutta lehtijutuissa ei ehkä saa menetellä samoin. Käsittääkseni täytyy pysyä asialinjalla koko ajan!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

päivittelyjä!

Olen ollut kolmisen viikkoa audistina, eikä olo ole ollut herkkua kaikin ajoin. Ajokokemukset ovat kyllä nautinto, auto on vakaa, tehoa vähintään riittävästi ja äänikin on ehkä hieman hiljaisempi sisällä kuin Fiestassa oli.
Siinähän kävi niin, että jo heti toisena päivänä alkoi oikea xenon pätkiä syttymisvaiheessa ja vähitellen tilanne on huonontunut niin, että vain lämpöisenä ja kuivana lamppu syttyy. Olin tietenkin yhteydessä myyjään heti ja kuvittelin, että saan sieltä apua ongelman ratkaisuun, mutta apua ei tullut. Insinöörinä aloin tutkia xenonien toimintaa ja kuvittelin, että polttimon vaihtamalla saan tuiketta silmään. Polttimo maksoi 78 €, mutta valoa ei lamppuun löytynyt. Oli muuten melkoisen vaikea vaihtaa, matkalla tuskin moiseen hommaan ryhtyisin. Noin varmasti ajattelevat ne lukuisat teillämme yksisilmäisillä ajokeilla ajelevat.
Opiskelin lisää tekniikkaa, liityin Audi Clubiin ja pääsin tutkimaan, millaisia valo-ongelmia muilla audisteilla on ollut. Yllättäen aika monella! Siispä opin, että xenonit tarvitsevat ballastin ja sytyttimen. Monissa valoissa ne on ympätty yhteen pakettiin, mutta TT:ssä ne ovat erikseen. Siksipä etsin netistä kyseisiä komponentteja myyviä, ja myös TT-ajokkiin sieltä löytyi tavaraa. Näine tietoineni menin kiertelemään paikallisia korjaamoja, josko ne vaihtaisivat minulle nuo molemmat tai edes rikkinäisen yksikön. Korjaamot möivät vain myötätuntoa, sanoivat, että Audin korjaamot hoitavat. Silloin oli ensimmäisen viikon perjantai-ilta.
Tuli lauantai ja lähettelin auton myyjälle sähköpostiviestin, että mitäs nyt tehdään. Palauteviestissä tuli tieto, että kaveri on poistunut lomalle. Siksi soitin myyjäliikkeen eräälle toiselle myyjälle, joka kertoi, että tilaa aika Audi Centeristä, jossa tutkitaan, missä vika.
Maantaina soitin Vantaan Audi Centeriin, mutta minulta otettiin vain yhteystiedot, koska huolto oli niin varattu, että vastaajaa ei löytynyt. Iltapäivään odottelin soittoa, mutta eipä sitä kuulunut, joten soitin itse korjaamopäällikölle. Hän kehotti minua ajamaan tiistaiaamuna klo 7.30 pikahuoltoon, jossa katsottaisiin, mitä autolleni voitaisiin tehdä. Mennessäni paikalle, oven takana odotteli herrasmies ovien aukaisemista ja minä liityin joukkoon. Vähän ajan päästä marssi myymälän tiloista nuori nainen myös odottelemaan. Ovet avautuivat ja nainen ohitti minut tyylikkäästi vasemmalta tiskille, joten minä olin kolmantena. Ajattelin, että onhan tässä eläkeläisenä aikaa odotella.
Menin myymälään, jossa tutkin kaikki uudet Audit, join välillä kupin kahvia ja menin tutkimaan liikkeen vaihtoautot. Kävin jopa joissakin istumassa. Pari tuntia meni niisä aika mukavasti, mutta ihmettelin, kun autoni oli edelleen pihalla. Menin kyselemään, että milloinka minun autoni pääsee käsittelyyn, että pääsisin joskus poiskin. Korjaaja sanoi, että minun auto otetaan viimeiseksi, koska siinä on niin kova homma, mutta minulle lähetetään kyllä tekstiviesti, kun saan autoni hakea. Minulle tuota ei passannut kertoa jo heti aamulla! Onneksi sain Golfin, jolla pääsin tyttäreni luokse Hyrylään. Golfin saadessani minulle kerrottiin, että kuuteen mennessä auto on palautettava. Odottelin pitkän päivän, mutta tekstaria ei kuulunut! Vähän ennen viittä lähdin katsomaan tilannetta. Autoni oli jo pihalla, mutta tekstiviesti oli unohdettu lähettää. Minulle kerrottiin, että koko umpio menee vaihtoon, siis sytyttimiä tai ballasteja ei saa erikseen. Osa oli pistetty tilaukseen Saksasta ja toimitusaikaa oli kuulemma viikko. No viikko kului, kului toinekin, kunnes tänään sitten soitin päivittääkseni tilanteen. Osa olikin liikkeessä, mutta tekstiviestiä vaan ei ollut lähetetty. Asentaminenkin kuulemma menee mitä todennäköisimmin ensi viikkoon. Minulla on lähtö Pudasjärvelle nyt perjantaina, joten olisi ollut ihan kiva saada kunnon valotkin matkalle! Siis tuollaista palvelua tarjoaa Audi Center! En suosittele!
Tässä välillä olen perehtynyt Audin rakenteisiin, kun olen asentanut siihen päiväajovalot, että seuraava xenon poksahtaisi vähän tuonnempana. Valojen asennuksen sain tehtyä mukavasti, mutta turvallisen plussan saanti onkin ollut työlästä. Nykyautoissa kun ei ole perinteistä puolaakaan, josta jännitteen releelle olisi saanut kätevästi. Tietokonepiuhoista ei kärsi ohjauksia ryövätä, silloin saattaisi toiminta loppua kokonaan myös koneen osalta.
Audi Clubin keskustelupalstalle tein kyselyn, ja neuvoja on tullut - tosin ei vielä sellaista, että olisin saanut kytkennän toteutettua. Ajokin kojelaudan osaan jo purkaa ja koota melko kätevästi kuin myös moottoritilan suojamuovitkin. Olen tilannut englanninkielisen korjausoppaan, mutta posti ei ole sitä vielä kotiin kantanut. Ehkäpä kirja paljastaa TT:n sähkökytkentöjen salat!
Mäntsälälehden apulaistoimittajana olen saanut läpi jo neljä juttua. Ihka ensimmäinen oli juttu kansallisten seniorien toiminnasta, sitten enduron SM-kilpailuista, Hirvihaaran Golfin osakasscramblestä ja auton rengastusasiasta. Nyt työn alla on juttuja muista eläkeläis- ja senioriyhdistyksistä. Ongelmana on saada ihmisiä jututettavaksi, pelkäävät julkisuutta. Mutta teen jutut siihen tahtiin, kun tietoja saan.
Varvaskin alkaa olla jo ihan hyvässä kunnossa. Olen jo kävellyt kaksi kierrosta kentällä, eikä varvas juurikaan niistä kärsinyt. On varmasti ihan priimakunnossa, kun päästään hiihtokauteen.

lauantai 24. syyskuuta 2011

pari kipeää juttua

Olen tosiaan kirjoitellut tälle foorumille nykyään harvakseen, kun on tuntunut siltä, että ei ole enää mitään sanottavaa. Sitäpaitsi pestauduin paikallislehteen avustajaksi tekemään juttuja iltaisin ja viikonloppuisin. Kumma, kun aamuyöllä neljän paikkeilla alan miettiä, mitä ja mistä aiheista kirjoittaisin toimitukselta tulevien juttuaihioiden lisäksi. On kuin olisin töissä!
Nyt ajattelin kuitenkin pistää pari asiaa tänne mustaan aukkoon.
Golfturneen jälkeen olen viikon lepäillyt ja hoivaillut kipeää ukkovarvastani. Heti maanantaina soitin tervariin, josta passitettiin suoraa päätä kihtikokeeseen. Ilmeisesti vaivani sopi kihdin oireisiin. Tiistaiaamuna soitin uudelleen ja selvisi, että ei ollut kihtiä, ja sain vastaanottoajan lääkärille heti samaksi aamuksi. Diagnoosi ei varmentunut, mutta yksi arvaus oli hiusmurtuma. Siksi sain lähetteen röntgeniin, ja iltapäivällä oli jälleen soitettava tervarin ajanvaraukseen. Pääsin kuvaukseen seuraavaksi aamuksi. Torstaiaamuna sain soitella jälleen ajanvaraukseen puhelinajan varatakseni. Lääkäri soitti parin tunnin päästä ja kertoi, että olin välttynyt murtumalta kalikan tippuessa varpaalleni, mutta kertoi luukalvon vaurioituneen ja nivelessäkin oli kuulemma jotakin ylimääräistä - ilmeisesti nestettä. Sain vakuuttelut, että kuukauden päästä minulla on käyttökelpoinen ukkovarvas. Jos ei ole, niin sitten on otettava uudelleen yhteyksiä tervariin. Ja kyllähän tuo on nyt jo melkoisen hyvässä kunnossa, kun olen pitänyt kovapohjaisia vaelluskenkiä jalossani aina ulkona ollessani. Mutta vasempaan polveen on alkanut pistää, kun olen joutunut kävelemään viikkotolkulla ihan ihmeellisesti.
Kirjoitin joskus aikoja sitten, että etsiskelen Fiestan korvaajaksi Audin TT-ajoneuvoa. Olen käynyt katselemassa netistä suunnilleen päivittäin tarjontaa, ja aina silloin tällöin siellä onkin ollut mielenkiintoisia tapauksia. Olen käynyt joutessani melko monta tyyppiä katsomassakin ja jopa ajamassa, mutta ei ole oikein kolahtanut, ei päästy mielestäni hyväksyttäviin kauppaehtoihin. Jätin aina harkintaan ja harkinnan jälkeen yleensä auto oli jo mennyt. Mutta eipä minulla ollut mitään aikataluja, joten en stressiä ottanut.
Mutta keskiviikkona kolahti. Oli sopivan ikäinen, sopivasti ajettu ja netissä ihan siistin näköinen. Pistin yhteysottopyynnön, ja pian postilaatikossani oli tarjous vaihdosta. Minun oli pakko soittaa tarjouksen tehneelle, koska Fiestastani tarjottiin tässä tapauksessa vähiten, mitä kukaan koskaan oli tarjonnut. Monta kertaa sanoin myyjälle, että lopetetaan puhelu, koska olemme niin kaukana. Myyjä ei kuitenkaan antautunut, vaan laski ja laski aina uudelleen. Lopulta myyjä sanoi, että tule näyttämään autoasi, jos se on sellainen kuin kuvailin, niin katsotaan. Sen verran positiivisesti ajattelin tilanteesta, että nakkasin talvirenkaat mukaan, mutta vara-avaimia tai rekkarin teknistä osaa en mukaan ottanut.
Ensin katsottiin Audi, joka oli juuri sellainen kuin se oli ollut kuvissakin. Suhteellisen siisti ja onneksi vielä kangasverhoilulla - sekin miellytti. Kesärenkaat olivat parhaat päivänsä nähneet, mutta talvipyörät olivat hyvät. Myös lokilämmitys ja sisätilapistoke yllättivät positiivisesti.
Fiestan myyjä tutki ja kävi ajamassa mutkan ja totesi auton olevan kertomassani kuosissa ja kunnossa, joten seuraavaksi oli Audin koeajo. Sain aikaa tunnin tutkia ajokkia, mutta totesin jo alle kymmenen kilometrin lenkillä, että ajoltaan on OK. Tullessani pihaan, huomasin, että ovien kauko-ohjaus ei toiminut, joten pistin auton lukkoon avaimella.
Sitten ryhdyimme paperihommiin. Ilmeisesti tinkaamiseni oli ollut tiukkaa, kun myyjä ei suostunut edes antamaan paristoja (2,25 €/kpl tarvikeliikkeessä)kauko-ohjaimiin. Kotiin ajelin tyytyväisenä, auto toimi hyvin ja mukaan mahtuivat myös talvirenkaat, vaikka TT pieni auto onkin. Oli vähän sellainen tunne kuin pikkupoikana tikkunekun saadessani!
Torstaina meillä oli meno Sippolaan tyttäremme poikien syntymäpäiville. Nuorempi tyttäremme oli lähdössä mukaan ja ehdottomasti halusi päästä TT:n kyytiin, vaikka takapenkki on todella ahdas. Mutta hyvin hän siellä jaksoi istua. Huomasin, että oikea xenon välkyy ennen ryhtymistään tuottamaan valoa. Tilasin netistä uudet polttimot, mutta perjantaiaamuna ei valo syttynyt enää lainkaan, joten kunnollisena lainkuuliaisena kansalaisena meni tarvikeliikkeeseen ja ostin uuden polttimon. Maksoi 78 €. Asensin polttimon, mutta ei saatua valoa kansalle. Koslasta oli mennyt se kalliimpi osa, sytytin, rikki.
Mäntsälästä en löytänyt firmaa, joka olisi pystynyt tähän hätään auttamaan, vaikka tuntemani paikat kiersinkin.
Tänä aamuna laitoin viestin auton myyjälle, että nyt tarvitsen apua, auto tarvitsee pikaisesti valot, koska joudun ajelemaan juttuja tehdessäni joka päivä liikenteessä. Poliisihan voi vaikka sakottaa! Vastaviesti tulla kopsahti laatikkooni, mutta myyjä on lomalla ainakin viikon verran. Laajensin viestin jakelua ja hetki sitten sain luvat tilata ajan Audi Centeristä yksikön vaihtoon. Toivottavasti siellä ei ole pitkiä jonoja!
Nyt on maassamme edes yksi asiallinen Audi-kuski. En ainakaan tahallisesti koheltele liikenteessä. Kun virheitä syntyy, niin ovat täysin tahattomia.

maanantai 19. syyskuuta 2011

15. golfturnee - SGT

Golftapahtumamme alkoi siis 15 vuotta sitten. Olimme Mikan kanssa suorittaneet keväällä green cardin ja syksyllä teimme sitten historian ensimmäisen SGT -kiertueen. Koko 8-miehinen joukkue on kasaantunut vasta vuosien saatossa, kun pääosa joukosta oli jo siirtynyt pois samasta työpaikasta. Tällä hetkellä enää kaksi kaveria nauttii alkuperäisen työnantajamme palkkaa. Minä olin siis mukana heti alusta alkaen, mutta 2000-luvulla jouduin olemaan pois joistakin kiertueista piehtaroidessani vaikean masennuksen kourissa. Tämän vuoden kiertue oli kolmas peräjälkeen, ja ehkä tämä oli samalla myös minun viimeinen mukanaolo. Alan olla jo liian vanha tällaisiin karkeloihin, vaikka tänä vuonna peliseura oli todella kivaa ja kannustavaa. Muuten tilanteeni oli hankala, koska vasemman jalan ukkovarpaani tuotti tuskaa joka ikisellä askeleella.
Auragolfiin starttasi ensimmäisenä kuvan ryhmä. Veijon peli Aurassa ei luistanut aivan ensimmäisen kierroksen malliin ja niinpä hän siirtyi Aurinkogolfin ratkaisevalle kierrokselle toiseen ryhmään.
Auragolfiin lähti toisena kuvan ryhmä. Juhalla peli sujui mukavasti ja sunnuntaille hän siirtyi tuloksensa mukaisesti huippuryhmään.
Veijo on lähes alusta asti hoitanut kierrosten järjestelyt mallikkaasti. Suuret kiitokset hänelle siitä! Tässä Veijo pistää putin reilaan, ja se kyllä hänellä kulkeekin.
Mika on ainut, joka on osallistunut ihan jokaiselle turneelle.
Mika virittelee puttejaan kierrosta varten. Hyvin virittelikin, kun paikka huippuryhmään oli selviö.
Reijo miettii, miten sen pallon saisi upotettua mahdollisimman vähillä puteilla. En tiedä olivatko putit Reijon tuloksen ratkaisevana tekijänä, mutta me pelailimme suunnilleen samoja tuloksia.
Näyttääköhän Kari tässä kuinka vähän ne putit voivat mennä ohi?
Kari toteaa, että golfpallokin on pyöreä. Nyt putti on kohdistettu ja kierros sitten näyttää, miten se osa-alue toimii.
Juha ja Aapo joutuivat enteellisesti yhteiskuvaan Auragolfiin valmistautumisessa. He ratkaisivat Aurinkogolfin kierroksella tämän turneen voiton. Aapo viime vuoden voittajana joutui luovuttamaan haarikan Juhalle tämän vuoden kiertueen voiton merkiksi. Onnea Juhalle!
Aapo virittelee puttia kohdalleen, mutta se ei sitten ihan riittänyt.
Olen siis mietiskellyt, että nämä kiertueet saavat minun osaltani nyt päätöksen, ellei ihan ihmeellistä talven aikana tapahdu. Tunnen olevani siis liian vanha tällaisiin kapinoihin. Ehkä tänä vuonna ajatuksiini tuli lisäpontta, kun en ollut edes kunnolla kävelykunnossa - sain pinnistellä, että pysyin toisten mukana. Kierroksilla tein tämän kesän toiseksi huonoimman, huonoimman ja selkeästi huonoimman tuloksen, siis kolme heikkoa kierrosta. Muuten tämä kesä on mennyt pelillisesti erittäin hyvin, joten ehkä siksi nyt saamani tulokset tuntuvat surkeilta. Se, että jäin häntäpäähän ei ole ratkaiseva, vaan se, miltä peli tuntui, ja nyt pelit olivat surkeita!
Mutta katsotaan, miten terveys kestää ja tehdään lopullisia päätöksiä sitten. Vanha sananlasku kertoo, että vuosi lapsen kasvattaa ja vanhan vanhettaa. Se on pidettävä mielessä.
Hyvää syksyä!


maanantai 4. heinäkuuta 2011

hyppy menneisyyteen!

Jokamiesluokan SM-kilpailut Hyvinkäällä. 1. lähdössä näyttää viime vuoden mestari J-P Rajala vähän mallia muille.
Me ihmiset käymme erilaisissa tapahtumissa. Lauantainakin olisi ollut tarjolla muutakin huvia, esimerkiksi Järvenpäässä puistobluesia, halkojen tekoa tai golfkierrosta, mutta meikäläisen tie johti Hyvinkäälle katsomaan, miten äijät ja puolenkymmentä hameniekkaa pystyivät hallitsemaan kisavälineitään. Tapanani on vuosittain käydä muutramissa erilaisissa moottoriurheilutapahtumissa. Ajoin itsekin autourheilu-urani alkuaikoina nimenomaan jokamiesluokkaa - jokkista.
Kuitenkin melko pian siirryin ajamaan rallisprinttiä, koska totesin sen sopivan paremmin minun luonteelleni. Jokkis on kontaktilaji ja sopii siten paremmin hieman erityyppiselle ihmiselle. Aina olen arvostanut jokkiskuskien taitoja kehitellä mitä mielikuvituksellisimpia ajovälineitä ja todella hyviä ajotaitoja. Olenkin joskus leikkimielellä sanonut, että Suomesta löytyy sata Loebin vertaista ajomiestä nimenomaan jokkiskuskien joukosta. Väitettäni en tosin pysty todistamaan koskaan, mutta tuollainen vertaus on vuosien varrella iskostunut mieleeni monien rallien ja jokkiskisojen katsomoissa.
Tässä kuvassa näkyy, että aina joskus jokkismiehelläkin lipeää joko kaverin hieman avustaessa tai liian kovan yrityksen seurauksena. Ja kiepeistä syntyy kuvassa näkyvä pölypilvi. Kaksi Fiatia on jo päässyt irti ja ajokaavion mukaan ovat menossa suoraan sunnuntaille.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kurveihin sulloudutaan tappi- ja kylkituntumassa ja toivotaan, että latua olisi omalle ajokille auki kärkisijoille. Fiatit ovat tässäkin lähdössä valttia.
Minä arvostan nykyään erilaisia ajokkeja. Tässä on Rädyn Markon Imp. Tämäkin merkki pysyy mukana AKK:n mielestäni virhepäätöksen seurauksena. Aikoinaan AKK katsoi karsaasti, kun kuplat olivat aina kärkisijoilla, ja niin se synnytti säännöstön, joka salli autoihin vierasmoottorit ja vaihteistotkin. Impeissä kuten myös Fiateissa mylvii jonkun muun ajokin kone, ja vaihteita hämmenetään alunperin kuplissa olleissa vaihdelaatikoissa. Jokkisväki tuottaa tälläisia kilpalaitteita kuin tyhjää vaan!
Jotkut yrittävät mennä eksotiikassa vieläkin eteenpäin. Kuvassa on Fiatien pölyissä ajelemassa eräs harvinaisuus etuvetoinen Honda. Täksi kaudeksi AKK keksi pistää autojen minimipainoja n. 60 kiloa ylöspäin, jotta näitä uudempikorisia autoja tulisi pelikentille mukaan, mutta eipä niitä näissä karkeloissa montakaan näkynyt. Yksi VW Polo siellä oli, mutta sekin oli tehty takapuuppariksi.
Tämä NSU oli todella siisti, mutta on toteutettu samoilla periaatteilla kuin Fiatit tai Impit.
Tuollaiseen kokoelma-autoon tarvitaan monta osienluovuttajaa, kun vaihteisto ja taka-akselisto pitää saada jostakin kuplasta, moottorina käytetään Fiatin twim cameja ja nykyään melko useasti myös Golfin konetta. Toki moottoreina voidaan käyttää monen muunkin merkkisissä autoissa voimaa tuottaneita koneita, jopa kuplankin moottoreita näkyy näissä kokoelmateoksissa. Päätavoitteena on saada ajokki viivalta hätäisesti baanalle.
Katsoin AKK:n sivuilta tulokset ja Harjun Antti oli ollut kisan voittaja - jo neljännen kerran. Onnittelut!
Olen mielenkiinnolla seurannut, miten jokkiksella menee. Juuri tällä hetkellä rivit ovat melkoisen hajanaiset. Maassamme on kolme instanssia, jotka pyörittävät samantapaista kilpakarusellia, ja se on mielestäni aivan liian paljon. Viimeisin hajaannus tapahtui viime talvena, kun osa jokkikisailijoista tympääntyi AKK:n viisauteen hoidella asioita ja perusti rinnakkaisen organisaation pyörittämään kisailemista periaatteissa samoilla AKK:n säännöillä - se kolmas toimii hieman eri säännöillä.
Kun minäkin aloitin jokkiksen, niin silloin ei ollut lainkaan varmaa, että mahtuu edes kisoihin. Monta bumerrangia tuli. No nyt jokainen pääsee kisailemaan, joten siinä mielessä asiat ovat paremmin!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

viikonloppu taannehtivasti




Hetekanpohjahäkkyrä!


Lauantaiaamuna kello pärisi minuuttia vaille 4. Keittelin kaurapuuron ja kupin kahvia ja niiden nauttimisen jälkeen päräytin Fiestan tulille puoli viiden aikoihin. Shelliltä kävin automaatista hakemassa vähän käteistä ja polkaisin moottoritielle pohjoista kohti. Ensimmäisen tunnin aikana joillakin suorilla tuli aurinko vastaan pitkillä, piti oikein kunnolla keskittyä, että pysyin oikealla ajouralla.

Liikenne oli hiljaista Mikkeliin asti. Muutamia rekkoja ohittelin ja minustakin meni joku vielä kiireisempi ja maksukykyisempi vauhdilla ohi. Minun matkani taittui ihan nimellisten nopeuksien mukaan. Fiestassa on todella kätevä autopilotti. Siihen voi navigaattorin avulla etukäteen ohjelmoida kolme eri nopeutta ja ajossa tarvitsee vain painaa oikeasta napista, niin nopeus pysyy sallituissa rajoissa. Lapinlahdella kävin tankkaamassa kulkupelin ja ryystämässä kupin kahvia. Olin Kajaanin linja-autoasemalla jo kymmeneltä, siis puoli tuntia ennen h-hetkeä. Parkkipaikalla oli Tuomo P jo odottelemassa ja vähitellen paikalle kertyi koko tapahtumaan osallistuva joukko.

Siinä tervehdimme toisiamme. Kaikki tunsivat vielä toisensa, vaikka olimme juhlistamassa 40 vuotta sitten päättynyttä opiskelua Kajaanissa. Toki vastaavia tapahtumia on ollut viiden vuoden välein, joihin minäkin olen osallistunut muutamia kertoja. Tietenkin jokaisen olomuodoissa oli tapahtunut kehitystä. Hiukset olivat melko tyypillisesti jo arvokkaasti harmaantuneet, joillakin ne olivat jopa tyylikkäästi lakipisteestä hävinneet. Kummallisesti hyvin monella oli sierainten alle kasvanut tupsu, ja olipa jollakin lähestulkoon vanhan ajan levyparta.

Emme jääneet bussiasemalle ihmisten töllisteltäviksi, vaan suuntasimme Sotkamon suuntaan korpeen. Kävimme illanviettopaiksassa Loma Perkkiössä, jonne jätimme muutaman ylimääräisen auton ja jatkoimme matkaa eteenpäin.

Tulimme paikkaan, jossa ajeltaisiin lähestulkoon hetekanpohjilta näyttävillä ajokeilla. Neljä pyörää ja ratti niissä oli, etupäässä ei ollut lainkaan jousitusta tai jarruja, jotka molemmat olivat sitten takapäässä. Perässä oli myös työntövoiman antava peräti 9 hevosvoiman tehopaketti. Kuskille oli muovipenkki ja neljän pisteen turvavyöt, jotta ohjastaja pysyisi penkissä. Saimme järjestäjältä haalarit, näppylähanskat ja kypärän. Tosin Seppo P joutui ajamaan omissa tamineissa, kun järjestäjän haalareissa koot loppuivat kahteen äksään - niitä olisi pitänyt olla kolme tai neljä.



Osa porukasta sunnustautuneina juhla-asuun.


Ensin saimme päristellä muutaman kierroksen omaan tahtiin harjoittelun merkeissä. Sitten pistettiin jokainen vuoron perään yksi kerrallaan ajamaan ns. nopean kierroksen, ja aikojen perusteella ryhmä jaettiin finaaleihin. Vaikka porukka on aina ollut urheiluhenkistä, niin nyt ainoastaan A-finaali ajettiin. Ehkäpä oli niin, että voiton luisuessa tavoittamattomiin, ei intoa riittänyt mihinkään mutasarjan koitokseen. Vain voitto olisi maistunut, ja niinhän se Markulle maistuikin. Onnittelut vielä kerran näin julkisesti.

Ajelun jälkeen oli toinen vähintään yhtä kova suoritus edessä. 22 tonnin kavinkoneella olisi pitänyt saada koukattua kaljapullo pölkyn päältä. Ainoastaan Tuomo P ja Seppo J onnistuivat tehtävässä. Meillä muilla homma kariutui pullon tippumiseen pölkyn nokasta.

Urakan jälkeen nautimme vanhaan navettaan tehdyssä ravintolassa lohikeiton ja jälkiruokakahvit. Kylläisinä siirryimme Loma Perkkiöön.

Käytössämme oli kaksi mökkiä. Toiseen mökkiin meni 5 asukkia ja toiseen loput. Tuli aivan selväksi, että ne, jotka jo kouluaikoina olivat seuramiehiä, olivat sitä edelleen. Vuosikymmenet eivät tuossa mielessä olleet muuttaneet oikeastaan mitään. Pääasiassa tarkkailijana illan tapahtumia seuratessani tuli välillä mieleen, että jotkut olisivat voineet tehdä työuran vaikkapa näyttelijöina, sen verran sujuvaa heidän ulosantinsa oli. Matti ja Tapani jopa suoriutuivat yksinlauluesityksistään ihan kiitettävästi.

Illan mittaan saunoimme, uimme ja joimme olutta tai hieman jopa teräviäkin sekä nautimme Seppo P:n rouvan Riitan luomista herkullisista antimista. Puheita pidettiin ja toisiamme kehuttiin kunnes vähitellen kaikki löysivät tiensä nukkumapaikalleen.

Aamulla nautimme aampupalan ja -kahvit, jotkut kävivät jopa aamusaunassakin, siivosimme paikat säälliseen kuntoon ja poistuimme. Viiden vuoden kuluttua olisi jälleen tarkoitus tavata, silloin kaikki ovat jo todennäköisesti eläkevaareja. Nyt oli vielä joitakin aivan täysipäiväisissä toimissa.

Minua tietenkin harmitti, että kirjoittamiani kirjoja ei porukka ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lukenut. Ehkä ei olisi tarvinnut vastata niin moneen kysymykseen minun kohdalle sattuneista osumista. Mutta onneksi olen jo lähes terve, joten en kokenut mitenkään pahoja ahdistuksia - vielä viisi vuotta sitten olisi tilanne ollut aivan toinen.


Tämän kiven alla lepäävät vanhempani.


Tapaamisestamme ajoin suoraan Kontiomäen Shellille, jossa söin. Sieltä jatkoin matkaa Suomussalmelle hautausmaalle katsomaan, missä kunnossa on isän ja äidin hautapaikka. Meillä on sopimus seurakunnan kanssa haudan hoitamisesta, joten jäi vähän kismittämään, kun haudalla ei ollut vielä kukan kukkaa. Jotakin multaan oli kylvetty, mutta eipä vielä olleet siemenet itäneet.

Kirkolta ajoin äitini kotipaikalle Näljänkään, jossa minulla on sisareni kanssa pieni metsäpaikka, tai oikeastaan taimikkopaikka, koska suurempaa puustoa on vain pienellä osalla pinta-alasta. Kävin vilkaisemassa, miten taimikko on pärjännyt ja menin sitten kahville ikäiseni serkun luokse. Sain kuulla, että hekin ovat lopettelemassa karjataloutta. Kuljetus lehmille on jo kuulemma tilattu.


Mökin ranta.


Viime talven kova juoksutus ja sähkön jauhaminen näkyy Kiantajärven veden korkeudessa. Normaalisti tähän aikaan veden pitäisi liplattaa aivan grillikatoksen lähellä, mutta nyt rantaa on todella ruhtinaallisesti. Kalamiehetkin saavat luovuttaa munansa kattilaan, kun kalaa ei yksinkertaisesti järvestä tule, vaikka olisi yritystäkin.

Torkuin kylmässä mökissä makuupussissa yön yli ja aamulla ajelin kirkolle äidin kuolinpesän omistamalle entiselle mummoni mökille. Avasin ikkunat ja suunnistin Ämmänsaareen aamukahville ja sitten setäni luokse. Setä odotteli kaikessa rauhassa sydänoperaatiota Kuopioon. On hän paljon paremmassa kunnossa kuin isäni mennessä vastaavaan leikkaukseen. joten ennuste on tietenkin parempi.

Kävin vielä syömässä poropizzan, tankkasin auton ja riensin mummon mökille.

Minulla oli mökillä treffit kiinteistövälittäjän kanssa. Tarkoituksemme on myydä mökki, josta on meille vain menoa. Saapa nähdä, kiinnostaako ketään!

Kun Kainuuseen asti olin lähtenyt, niin olihan minun käytävä pelaamassa kierros golfia. Siispä väänsin ajokin keulan etelää kohti ja Vartiuksen tien risteyksestä varmistin puhelimella, että Paltamon kentälle pääsen pelaamaan. Olin luukulla kahdelta ja tiiausajan sain 14.10. Ottaessani bagia pois autosta ja pistäessäni kenkiä jalkaani huomasin, että mäkärät ovat saaneet siivet. Kumartaessani alaspäin, niitä oli menossa silmiin ja korviin, pari sai jopa purastua palaset käsivarsistani. Kentällä ne eivät vaivanneet kuin tiiatessa tai putatessa. Pelasin 28 bogeypistettä, joka on paljon alle tasoitukseni. Huomasin, että pelkästään lätkillä etäisyyksien ilmoittaminen aiheutti minulle paljon huteja. Lyönnit menivät joko ihan liian pitkiksi tai jäivät lyhyiksi. Kolmessa tunnissa oli kierros ohi. Kenttä oli kohtalaisessa kunnossa ja maisemathan Paltamon kentällä ovat maan kuulut.

Pelin jälkeen ajelin Kajaaniin kummityttöni luokse. Hänellä on nuorimmainen vauva vasta viiden viikon iässä, joten enpä ollut sitä uusinta tulokasta nähnytkään. Ryyppäsimme kahvit ja oikaisin auton keulan kohti Mäntsälää. Nyt ajoin vaihteeksi Jyväskylän kautta ja yhden aikaan yöllä olin kotona. Koirat ottivat hyvin innokkaasti vastaan reissulta!






tiistai 24. toukokuuta 2011

mielenkiintoista autokauppaa!

Muutama viikko sitten laitoin myynti-ilmoitukset kuvassa olevasta harraste-autostani useaan nettifoorumiin. Sunnuntaina illalla lontoolaismies oli väsännyt emailin minun luukkuuni. Hän kertoi viestissään yksinkertaisesti olevansa kiinnostunut ostamaan autoni, pyysi viimeisimmän hintani ja lisäkuvia tai aineistoa kohteesta. Vastasin, että hinta on ilmoituksen hinta, ja pistin liitteeksi 13-sivuisen tarinan Minin rakentamisesta vuosina 2005-2007. Valittelin vielä, että selostukseni on suomeksi.

Maanantaina alkoi tapahtua. Ostaja esitti, että hän siirtäisi rahat minun PayPal -tililleni, koska hän ei voi työn vuoksi mennä pankkiin ja hänellä ei ole nettiaksessiakaan pankkiinsa. Vastasin, että minä en tiedä mitään moisesta rahansiirtoon käytettävästä tavasta ja ehdotin kuitenkin normaalia pankkisiirtoa, laitoin jopa tilini numeron hänelle. Hän vastasi hyvin pian ja kertoi, että PayPal -tilin avaus on hyvin helppoa ja toivoi, että minä sellaisen itselleni hankkisin.

Soitin pankkiini, eikä heilläkään ollut antaa juuri mitään tietoa kyseisestä rahansiirtotavasta. Sieltäkin ehdotettiin, että rahat siirrettäisiin suoraan tililleni. Etsin netistä tietoa PayPalista, ja todellakin tilin avaaminen oli helppoa. Sain netistä myös tietoa systeemistä. Siksipä heitin PayPal -tilini tunnuksen ostajalle ja jäin odottelemaan.

Soitin myös katsastuskonttorille ja pyysin neuvoa miten toimia, jos autoni menisi ulkomaille. Sen verran todentuntuisia ostajan toimet olivat.

Muutaman tunnin kuluttua tuli viesti, että ostaja on lähettänyt tililleni 1100 € ekstraa, joka minun tulisi lähettää edelleen Western Unionin kautta hänen pickup agentilleen. Kävin muutaman kerran katsomassa PayPal-tiliäni, mutta maanantain aikana tilini ammotti edelleen tyhjää. Ajattelin, että puolen yön aikoihin tililleni tupsahtaa rahat, ja voin siirtää ne sitten omalle pankkitililleni ja viedä ylimääräinen Mäntsälän Matkahuoltoon, joka on lähin Wester Unionin toimipiste.

Tiistaiaamuna menin jälleen innokkaana katsomaan PayPal -tiliäni, mutta saldo näytti edelleen nollaa. Laitoin viestin ostajalle ja kysyin kuinka kauan rahojen tulo kestää. Vastaukseksi sain, että minun olisi omista rahoistani vietävä WU-toimistoon 1100 € ja osoitettava ne ostajan picup agentille. Vasta tämän suorituksen jälkeen saisin rahat PayPal -tililleni. Vastasin heti, että minulla ei ole rahaa enkä edes halua tehdä moista liikettä. Kaverilta eivät sanat loppuneet, vaan kertoi, että tämä on PayPalin käytäntö, ja kehotti minua toimimaan sen mukaan, jotta päästään pian eteenpäin. Kiire ja nopeus olivat koko ajan ostajan viesteissä merkittävässä roolissa. Oli vähän sellainen tunne kuin olisi ollut kekäle hännän alla.

Eilen illalla sitten laitoin viimeisen viestini, että unohdetaan koko kauppa, jos ei toimita minun tavallani. Siis en halua pistää omia rahojani likoon, koska minulla ei ole mitään takuita siitä, että PayPal -tililleni tulisi koskaan mitään suorituksia. Kerroin vielä, että monet suomalaiset ovat menettäneet Wester Unionin kautta tapahtuvissa rahansiirroissa rahojaan ja siksi minäkin olen varovainen.

Tuon viimeisen viestini jälkeen lontoolaismies vaikeni, mutta saapa nähdä, tekeekö jotakin jäynää, koska hänellä on minun osoitteeni ja jopa pankkitilini numero. Kun en ole mikään riskien ottaja, niin saatoin menettää autokaupan, joka olisikin ollut merkittävä juttu. Brittiauto olisi palannut kotiinsa! Epäilen kuitenkin huijausyritystä.

Mutta autokauppa-asiat eivät loppuneet tähän. Netissä on myynnissä myös minun varsinainen ajokkini Ford Fiesta ST 150. Eilen kopsahti luukkuuni viesti, että amerikkalainen kapteeni haluaisi ostaa autoni. Vastasin hänelle, että minulla on hieno pikkusportti, hinta on ilmoituksen hinta, mutta jos päästään todella pikaisesti kauppoihin, niin voin antaa 400 € alennusta. Viestiin laitoin, että mitään PaPal- tai Wester Union -sidoksia en tule hyväksymään. Haluan myyntihinnan suoraan käteeni tai pankkitililleni. Lopuksi laitoin vielä ihmettelyni, miksi jenkkikapteeni haluaa ostaa auton Suomesta. Toki Fiesta ST on hieno ja todellinen ajajan auto, mutta kuitenkin. Viestiini ei ole kuulunut vastausta - eipä ilmeisesti kuulukaan!

Kyllä autokaupoissa on aina oma jännityksensä, ja minulla oli todella hauskaa, vaikka kaupat jäivätkin syntymättä. Vaihdoimme kymmeniä sähköpostiviestejä parin päivän aikana. Ostaja ei ollut ilmeisesti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, niin todentuntuisesti hän oli koko kuvion laatinut. Oli käyttänyt konseptinsa kehittämiseen todella runsaasti aikaa, ja välillä minusta tuntui aivan siltä, että hän on tosissaan kiinnostunut juuri minun autostani. Kuitenkin koko ajan odotin uusia kuvioita ja liikkeitä, mihin suuntaan milloinkin käännytään.

Jos hän todella autoni haluaa, niin hänellä on siihen edelleenkin mahdollisuudet. Aika senkin näyttää!

27.5.2011.
Lisäys edelliseen juttuun.
Eilen illalla tuli tori.fi sivustojen operaattorilta viesti, että samanlaisia hutijausyrityksiä on tapahtunut muitakin. Kuinka moni meikäläisistä on mennyt vipuun, ei ole tiedossa. Kyllä varmasti joku on haksahtanut, sen verran ammattimaisesti huijarit olivat koko casen kasaan kutoneet.












tiistai 3. toukokuuta 2011

ei voi olla - totta! Kuitenkin on

Airedalenterrierimme Sorjan synnyttämisen aika läheni. Vappuviikolla vaimo käytti koiran Järvenpäässä kuvauksessa, ja odotettavissa oli 5 - 6 pentua. Siispä kokosimme olohuoneeseen pentulaatikon pentueen synnyttämistä ja hoitamista varten.

Ja sitten oli ohjelmassa vain odottelua. Hain perjantaiehtoona tyttären tyttäreni Hennan vaimolle avuksi pentujen maailmaan saattamisessa ja hoivaamisessa. Mutta mitään ei tapahtunut! Sorja oli kyllä kivulias ja läähätti, mutta mitään ponnistuksia ei ilmaantunut. Hennakin jo kyllästyi turhaan odotteluun ja vein hänet kotiin Vapun aattoiltana Minillä.

Vappuaamuna vaimo ei enää havainnut pentujen liikkeitä ja hän alkoi etsiä apua soittelemalla ensin kasvattajalle, joka ehdotti lähtöä Helsinkiin eläinlääkäriasemalle, joka aukaisisi ovensa vasta kymmeneltä. Siinä hässäkässä muistettiin, että Mäntsälässä on Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaala. Vaimo soitti sinne, ja sieltä luvattiinkin apu keisarileikkauksen muodossa, jos se olisi tarpeen. Pennut olivat olleet jo todella huonossa kunnossa, sydänäänet olivat olleet jo melko vaimeat, joten he olivat käynnistäneet keisarileikkauksen heti pelastaakseen pennuista edes osan ja tietenkin myös emän.

Leikkauksen jälkeen Sorjalla oli 4 elävää pentua, 2 oli ollut kuolleena jo kohdussa kohtalaisen pitkään ja kolmas oli kuollut heti leikkauksen jälkeen. Leikkaava lääkäri oli jättänyt istukat kohtuun, koska ne olivat olleet todella lujassa. Lisäksi leikkauksen lopussa oli tullut kiire jollekin maatilalle avustamaan lehmän synnytyksessä.

Vaimo tuli kotiin Sorjan ja pentujen kanssa. Sorja oli aivan kanttuvei nukutuksesta ja lääkityksestä. Yhdessä saimme Sorjan pentulaatikkoon ja vaimo aloitti pentujen tissityksen. Koska Sorja oli tilanteesta aivan ulkona ja kivusta aivan sekaisin, niin se sai tokkastua yhtä tissiin menossa olevaa pentua turhan kovasti, ja hetken kuluttua pentu kuoli - siis vain kolme pentua oli enää hengissä!

Hätä alkoi olla minullakin jo melkoinen, kun lisäksi vaimo pyörtyi pentulaatikkoon. Soitin tyttärelleni, mitä minä pystyisin tekemään ja sain joitakin ohjeita. Aivan ensimmäiseksi raahasin vaimon pois laatikosta ja laitoin hänet makuuasentoon jalat ylös. Hetken päästä hän alkoi heräillä ja pian tytärkin saapui avukseni. Vaimo sai kivennäisvettä, suolaa ja ravintoa, jotka olivat koko hässäkässä ilmeisesti unohtuneet. Lisäksi huono istuma-asento laatikossa, järkyttävät tapahtumat ja vajavainen hengitys veivät vääjäämättömästi pilkotuksen taakse, mutta selvittiin kuitenkin.

Kasvattajalla oli juuri synnyttänyt lakelandinterrieri, jolle kolmen oman pennun lisäksi tuli kolme Sorjan pentua. Näin Sorjaa pystyttäsiiin lääkitsemään kovemmilla aineilla kuntoon.

Tiistaina vaimo vei Sorjan oman eläinlääkärin tarkastukseen, ja koira joutui heti uudelleen leikkauspöydälle. Siis kahden päivän päästä keisarileikkauksesta Sorja jouduttiin nukuttamaan toisen kerran, ja nyt Sorjalta leikattiin huonoon kuntoon mennyt kohtu kokonaan pois. Päivän - parin päästä kohtu olisi voinut aiheuttaa Sorjan menehtymisen. Nyt eletään toivossa, että kiva koira saa elinvuosia lisää, vaikka äitiyteen siitä ei enää ole. Toivottavasti myös pennut vahvistuvat ja antavat iloa sijoitusperheilleen vuosiksi eteenpäin.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen alla

Vuosi sitten joutsenet viettivät aikaa viikkokausia lähellämme Mäntsälänjoen tulviessa järveksi, mutta nyt tapahtui kesän tulo eri tavalla. Tänään pellot olivat jo vedestä vapaana ja joutsenet tipotiessään. Kahtena päivänä tänä keväänä yritin kuvata niitä, mutta laihoin tuloksin. Eläinkuvaus on hauskaa, mutta niin harvoin tuloksekasta.

Kolmisen viikkoa sitten hiihdin vielä aivan kunnollisen hiihtolenkin ja nyt menetettiin jo järvikin. Kaipa nyt on vaan tajuttava, että olemme siirtyneet kesään lyhyen kaavan mukaan.


Ensi viikon loppupuolella pitäisi tämän kuvassa olevan karvaturrin saada pikkuairiksia. Edellisestä juoksusta homma meni Sorjalla harjoitteluksi. Olimme jo hankkineet synnytystä varten jo laatikkotarpeetkin, mutta veimme koiran kuitenkin varmuuden vuoksi kuvaukseen. Yllätys oli melkoinen, kun kohtu olikin tyhjää täynnä.

Minä en ole tästäkään raskaudesta ihan varma, mutta viikon sisään pitäisi jotakin tapahtua, jos on tapahtuakseen. Pidetään peukkuja, jotta Sorja saisi näyttää äidin kykynsä.


Toivottelen tässä samalla kaikille tänne mustaan aukkoon eksyneille hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

merkillisiä aikoja!

Kun en itse enää pysty harrastamaan urheilua kuten joskus ennen, niin olen pakosta joutunut penkkiurheilijaksi. Tarkoitan, että osallistun nykyään urheilun seuraamiseen pääasiassa televison kautta. Enkä ole lainkaan ilahtunut tavoista kehittää urheilua yhä enemmän showbusineksen ehdoilla. Urheilija kuitenkin on vain työmies tai -nainen, joka tekee työtään parhaan suorituksen aikaansaamiseksi, ja palkka työstä on tietenkin menestyminen. Media kuitenkin haluaa, että ennen suoritusta kuin heti suorituksen jälkeen pitäisi olla innokkaana vastaamassa toimittajien todella typeriin kysymyksiin. Ihmettelen, että pääosa urheilijoista pystyy suhtautumaan tilanteeseen tyynesti - ehkä kuitenkin itse mielessään huumorimielellä. Minä kuitenkin pihisen kiukusta!

Minä en tykkää katsella ja kuunnella noita tilanteita lainkaan, kun mielelläni katsoisin enemmän suorituksia kuin tyhjiä löpinöitä.


Monet lajit ovat kehittyneet tai niitä on järjestelmällisesti kehitetty mediaseksikkäiksi. Halutaan tarjota katsovalle yleisölle enemmän draamaa kuin urheilua. Kilpailutilanteeseen tuodaan väkisellä tehtyjä jännityselementtejä mukaan. Hiihdossa ne ovat yhä lisääntyneet yhteislähtökisat, joissa porukalla hiihdellään alkutaipale yleensä yhdessä ja vasta loppukilometreillä hiihdetään kunnolla ja jaetaan mitalit. Ollessani itse hiihtäjä, en lainkaan tykännyt noista kisoista, vaikka monet seuran mestaruudet voitinkin juuri taktiikalla muita peesaten ja viimeisellä kilometrillä voittoon karaten. Eihän se ole oikein! Sprinttihiihdosta tykkään ja olisin varmasti itsekkin keskittynyt siihen, jos sellaisia olisi minun aikanani järjestetty. Se hiihdosta.


Moottoriurheilu on tietenkin minun arvoasteikossani ykkösenä, mutta siihenkin ovat mediapellet kajonneet jokaisessa lajissa. Jännitystä pitää saada aikaan vaikka väkisin. F1:ssä ja amerikkalaisissa lajeissa ehkä teennäinen sormeilu tapahtumiin on ollut kaikkein kovinta. Pitää tehdä mm. niin huonot renkaat, että vähän väliä pitää käydä niitä varikolla vaihtamassa. Siis taktiikalla halutaan sormeilla tuloksia ja urheilijan suorituksen arvoa pienennetään. Autoihin on pitänyt kehittää kersit ja avattavat spoileriluukut, jotta helpotettaisiin ohituksia! Nyt on jopa ehdotettu, että keinotekoisesti kasteltaisiin rataa kisan aikana, jotta saataisiin jälleen sitä jännitystä mukaan. Minä katson useasti kisat vielä uudelleen, kun jo tiedän tuloksen, näin pystyn seuraamaan urheiljoiden suorituksia paremmin ja voin kelata turhat höpinät pois. Minusta kaikki toimet, joilla tähdätään ns. onnen vaikutuksen lisäämiseen tuloksiin, pitäisi ehdottomasti karsia minimiin, ja antaa urheilijoille mahdollisuudet esittää parastaan.


Muistuupa mieleeni eräs kilpailureissu Tornion ja Kemin seudulle. Ajoin silloin rallisprinttiä: Kisat olivat asfaltilla ajettavia. Ensimmäisen päivän kisassa ajoin ensimmäisellä kierroksella ajan, jolla pääsin tuloslistan kärkipäähän ja palkintosijalle, mutta halusin toisella kierroksella vielä parantaa aikaani. Radan loppupuolella T-risteykseen olivat kuitenkin edelliset kilpailijat oikomalla nostaneet oikein kunnon kerroksen soraa. Sliksini eivät tietenkään purreet hiekkakerroksen läpi asfalttiin, ja seurauksena oli suistuminen katon kautta ympäri pyörilleen syvän ojan pohjalle. Sain palkinnon, mutta illalla oli hotellin parkkipaikalla tehtävä lasikuituhommia seuraavan päivän kisaa varten. Muuten autoni säilyi kunnossa kaadosta. Seuraavana päivänä olin menossa lähtöön, kun taivas aukeni ja kasteli ajoradan tehokkaasti. Minulla oli tietenkin autossani alla sliksit, joten ajaminen oli kuin jäällä luistelua. Kuitenkin pahimmat kilpailijani olivat päässeet ajamaan kuivalla kelillä! Onneksi toiselle kierrokselle ajorata kuivui sen verran, että minäkin pääsin jonkinlaiseen vauhtiin ja jälleen kuitenkin palkinnoille. Kuitenkaan en ollut pystynyt antamaan parastani olosuhteista johtuen ja se tietenkin korpesi. Siis urheilijan kannalta on todella väärin vielä lisää sormeilla ulkoisia olosuhteita jännitysmomentin lisäämiseksi. Urheilijoille täytyy järjestää niin tasapuoliset olosuhteet kilpailuun kuin mahdollista - mielestäni. En voi ymmärtää, että selostajatkin toivovat, että joku ulkopuolinen seikka sotkisi kisaa ja saisi aikaan sen, että sarjan jännitys säilyisi. En ymmärrä! Parhaanhan pitäisi aina voittaa!


Vaalitkin sitten käytiin. Pitkästä aikaa kävi niin, että minunkin ehdokkaani meni läpi. Kävin läpi lukuisat vaalikoneet oikeaa ehdokasta etsiessäni ja kuten jo aiemmin tällä kanavalla kirjoittelin, niin PerSun ehdokkaita oli kiitettävästi tyrkyllä parhaimmilla osumilla. Eipä siis olekaan ihme, että kyseinen puolue sai suuren voiton. Nyt heillä on sitten näytön paikka! En siis äänestänyt kyseistä puoluetta, koska puoluejohtaja ei sympatioitani kerää, enkä äänestänyt vihreitä enkä kommareitakaan, joita yllättäen tupsahti vaalikoneissa ehdolle. Minä olin luullut, että ne ovat sukupuuttoon hävinneitä. Onpahan kuitenkin minullakin oikeus vaikkapa arvostella maan asioita seuraavan neljän vuoden aikana, kun kävin numeron piirtämässä.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

yksinkertainen haastattelu!

Ylä-Kainuu -lehdessä on tehty paikallisille henkilöille yksinkertaisia kysymyksiä. Olen aina halunnut vastata moiseen kyselyyn, mutta koskaan kukaan ei ole minulle tuollaisia kysymyksiä tehnyt. Jotenkin tuntuu, että lehden nuoriso-osasto olisi asialla, mutta joka kerta minä tuon jutun luen. Siispä joudun tekemään nuo kysymykset itselleni:


K: Nimesi kokonaisuudessaan?

V: Alpo Manninen

K: Millä nimellä läheisimpäsi sinua kutsuvat?

V: Alpo tai ukki

K: Missä asut?

V: Omakotitalossa Mäntsälässä taajaman ulkopuolelle.

K: Mitä teet työksesi?

V: Olen eläkkeellä, mutta tietokoneen ääressä vietän runsaasti aikaa.

K: Mitä unelmiesi matkakohteesta löytyy?

V: Golfkenttä.

K: Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?

V: Uudet Reinot.

K: Mitä arvostat kumppanissasi?

V: Rehellisyyttä.

K: Päivä, jota et unohda?

V: Kun sain auton ajokortin.

K: Mistä olet ylpeä itsessäsi?

V: Olen pystynyt toteuttamaan useita jo nuorena tekemiäni lupauksia.

K: Ketä ihailet ja miksi?

V: Ihmisiä, jotka pystyvät omilla käsillään tekemään ihan mitä tahansa vain haluavat.

K: Minkä värisiä vaatteita käytät?

V: Tummia tai sitten punaisia.

K: Mitä harrastat?

V: Golfia, hiihtelyä, kirjoittelua, Miniä.

K: Mitä ohjelmia katsot televisiosta?

V: Kotimaisia elokuvia ja jopa sarjoja, toimintaelokuvia ja yhdet uutiset päivässä.

K: Mitä ruokaa tilaat ravintolassa?

V: Varmaankin yleisimmin jotakin liharuokaa.

K: Kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?

V: Dubai.

K: Millaiseen mielenosoitukseen osallistuisit?

V: En todellakaan mihinkään.

K: Mikä on inhottavin viikonpäivä?

V: Ei sellaista ole.

K: Milloin siivosit viimeksi?

V: En muista.

K: Mitä laulaisit karaokessa?

V: En mitään.

K: Miten huolehdit itsestäsi?

V: Golfailen tai hiihtelen ja nappaan joka ilta masennuslääkkeen.

K: Mikä saa sinut liikuttumaan?

V: Ehkä minut on jo turrutettu lääkkeillä niin, että mitään erikoisia tunnekuohuja en nyt äkkiseltään pysty nimeämään.

K: Suosikkilajisi?

V: Golf. Hiihdän myös mielelläni. TV:stä katson moottoriurheilua, hiihtoa, golfia ja yleisurheilua - siis vain yksilölajeja.

K: Mikä pelottaa?

V: Ei mikään enää - ei edes kuolema.

K: Mitä osaat tehdä erityisen hyvin?

V: Koska olen vaativa persoona, niin en osaa tehdä mitään tarpeeksi hyvin.

K: Mitkä ovat kaksi turhinta tavaraasi?

V: Harrasteautonani tallissa tiiviisti pitämäni Mini voisi olla toinen ja toinen on maaliruisku, jota en ole koskaan edes käyttänyt.

K: Hölmöin uskomukseni lapsena?

V: Että Suomessa jokainen tavallinenkin ihminen saa oikeutta. Nyt vanhana on selvinnyt, että olipa harhaa vain. Oikeuteen tarvitaan paksu oma tai jonkun muun lompsa.

K: Minä toivon...

V: Terveyttä jokaiselle.

K: Kenelle lähetät terveisiä?

V: Kaikille niille, jotka sattuvat tänne mustaan aukkoon eksymään.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

muutamia haikuja!

Sain hankittua uuden rammarin, kun entinen oli sanonut työsopimuksen irti jo ennen kasetti/CD -kautta. Vinyylit ovat uskollisesti matkustaneet mukanamme, vaikka niillä ei ole ollut mitään käyttöä.
Nyt olen sitten päässyt vähän kurkkailemaan ja jopa kuuntelemaan millainen musiikkimaku meikäläisellä ja perheellä on ollut -70 ja -80-luvuilla. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että Elvis on ollut mukana neljän levyn verran, sitten on Klaus Wunderlichin hammondsoitantaa viisi levyllistä ja Esa Katajavuorta samalla soittimella kaksi levyä ja yksi tuntemattoman taiteilijan soittamana. Beatles on mukana yhdellä levyllä ja kokonaisella levykokoelmalla, Ankan Paulin levyjä löytyi vain yksi, The Shadowsin levyjä oli kaksin kappalein, Vesku oli edustettuna kahdella levyllä - tosin toisella Kuselana. Kitaralevyjä oli kaksi, toinen Harald Winklerin ja toisen levyllisen soittajaa ei edes kerrota? Rokahtavaa musiikkia tai poppia esittävät the Ventures ja Gary Lewis molemmat yhdellä levyllä. Spotnics on päässyt mukaan myös yhdellä levyllä. Lisäksi kokoelmassa on muiden perheenjäsenten hankkimaa musiikkia mm. Mattia ja Teppoa, Tapani Kansaa, Dannyä, Arja Korisevaa jne joko omilla levyillään tai sitten Finhitsin viidessä kokoelmalevyssä sekä lukuisia new kids on the block -levyjä ja ihan lastenlevyjäkin on joukkoon kerääntynyt lukuisia. Ihmetykseni oli suuri, kun kasasta löytyi venäläinen fantasia, siis ihan klassista. Minä en varmaan ole edes kuunnellut sitä koskaan! Olen pitänyt itseäni jazzin kuuntelijana, mutta vinyylejä on tuolta alueelta vain yksi Nat King Colen levy. No CD-aikakaudella niitä kertyi sitten jonkin verran enemmän.


Joskus talvella kirjoitin tällä kanavalla, että vaikka hiihtoladut on periaatteessa hoidettu hyvin, niin luistelubaana on ajettu ikään kuin kouruksi, jolloin joutuu koko ajan luistelemaan pienoiseen vastaiseen. Tänään oli baana ajettu viimeisen päälle tasaiseksi, oli oikein ilo luistella tasaisella alustalla. Tuskinpa minun tänne mustaan aukkoon rustailemani tekstit ovat latuja parantaneet, vaan joku muu tärkeämpi on varmaankin huomauttanut kuskia. Kuitenkin on kiva huomata, että esille ottamiani puutteita on korjattu. Hyvä Mäntsälä!

torstai 17. maaliskuuta 2011

kahdeksan yksiön siivous!

Tänä aamuna päätin hoitaa joka keväisen siivousurakan. Otin tikkaat kainaloon ja lähdin vyöräytymään tontin eri puolille sijoittamiani pönttöjä kohti. Aukeilla paikoilla hanki jopa kesti kävellä, kun osasin keventää sopivasti, mutta metsässä sain rypeä sukukalleuksiani myöten lumessa. Kahdeksan pönttöä minulla on, joten aikaa meni parisen tuntia, kun jouduin korjaamaan kaksi pönttöä. Oli laudat halenneet - toisessa etu- ja toisessa takapuolelta. Eihän lintuparoille passaa tarjota hataraa ja vetoista pesäpaikkaa!

Kahdessa pöntössä ei ilmeisesti ollut asustellut kukaan. Jotakin kaarnaa ja heinää niihin oli tuotu, mutta pesimisen jälkiä niissä ei ollut. Tuli mieleen, että olisiko pariskunnille tulleet tukiaiset jo ennen pesiytymistä. Yhdessä pöntössä oli kolme pientä talitiasen poikasta- tietenkin kuolleina. Olisikohan seudulla saalistava havukka vienyt huoltajat parempiin suihinsa?

Toivottavasti tulevana keväänä kahdeksan lintupariskuntaa rakentaa pesänsä airiskarvojen pehmentämiin pönttöihini ja saa maailmaan joukon uusia siivekkäitä. Toivotan onnea!

torstai 10. maaliskuuta 2011

puoluepolitiikkaako?

Ei nyt sentään! Minä olen niin epäpoliittinen henkilö, että minulta ei politikointi onnistu, saatikka puoluepolitiikka. Itse asiassa olen kurkkuani myöten täynnä puolueiden harrastamasta vehkeilystä, oman edun tavoittelusta, toisten morkkaamisesta sun muusta marinasta.
Minun nykytietoni ovat peräisin pääasiassa mediasta, joka varmasti värittelee uutisia enemmän myyvämpään muotoon, joten uutisointien uskottavuus on aina pistettävä kyseenalaiseksi. Joskus nuorena poikana rakennuksilla työläisenä ollessani sain työntekijöiden politikoinnista tarpeekseni ja hommasin muutaman työmaalla edustettuna olevan puolueen puolueohjelmat ja tavasin ne mielestäni niin tarkkaan kuin mahdollista. Yllätys oli melkoinen, kun ne olivat miltei yksi yhteen. Sanamuodot ja painotukset vain vaihtelivat. Ihmettelin yhä enemmän, miten sällit saivat työmaalla niin kovat riidat aikaan ihan vain politiikasta! No politiikasta ja uskonnostahan maailman sodatkin syntyvät, naapurin mielipidettä ei pidetä oikeutettuna.

Olen minä yleensä äänestänyt vaaleissa, että voisin purnata, jos purnattavaa ilmenisi. Koskaan en ole äänestänyt puoluetta, vaan henkilöä, jonka ajatukset ja teot ovat mielestäni sopineet yksiin omieni kanssa. Tietenkin äänet ovat yleensä menneet jollekin puolueelle, koska lähes aina äänestämäni henkilö ei ole mennyt vaaleissa läpi. Olen kuitenkin aikoinaan päättänyt ja myös aina pitänyt päätökseni, että hyvääkään henkilöä, joka tunnustautuu kommunistiksi tai vihreäksi, en äänestä. Enkä tule äänestämään jatkossakaan! Tuon verran harrastan puoluepolitiikkaa.

Menneinä vuosikymmeninä ei aina ole ollut kovin helppoa saada selville, mitä ehdokkaat mistäkin asioista ajattelevat, mutta nykyään se on todella helppoa.
Muutamia vaalikoneita räpläämällä saa selville jokseenkin tarkkaan, mitkä asiat ovat kullekin ehdokkaalle kuinkakin tärkeitä. Tulevia eduskuntavaaleja silmälläpitäen olen jo käynyt muutamiin vaalikoneisiin heittämässä omat mielipiteeni kunkin vaalikoneen asettamiin kysymyksiin. Ja hämmästys on ollut melkoinen, kun suurimmat osumat ovat tulleet PerSun ehdokkaiden kanssa. Tuskinpa ehdokkaat ovat vastanneet saadakseen juuri minun ääneni, joten uskon, että he ovat vastailleet jokseenkin omien mielipiteittensä mukaan. Että olenko minäkin sitten PerSu? No ei nyt sentään, en aio edelleenkään tunnustaa mitään puoluetta, jatkan edelleen jo nuorella iällä luomaani äänestämispolitiikkaani - äänestän sellaista miestä, jonka parhaiten kuvittelen vievän minunkin tärkeinä pitämiäni asioita eteenpäin, jos tulee valituksi. Etsintä jatkuu ja joku sitten saa minunkin ääneni - todennäköisesti.

maanantai 28. helmikuuta 2011

turvallisempaa lumen tiputusta katolta?

Kerroin taannoin tällä kanavalla lumien poistosta katoiltani. Silloin tein työn ihan perinteisillä lumityövälineillä eli lapiolla ja kolalla. Melkoista rimpuiluahan se oli ja hiki virtasi. Eipä olisi vakuutusmieskään ehkä ollut kovin myötämielinen korvauskäsittelyssään, jos jotakin olisi sattunut.
TV:ssä näytettiin paria erilaista, jopa patentoitua, lumien poistotyökalua ja helpolta työ näytti. Siksi seurailin markkinoita, milloin jompaa kumpaa ilmestyisi meikäläisille markkinoille. Toista viikkoa sitten homma natsasi ja rahtasin kotiin yllä olevan kapineen. Hieman heppoiseltahan se näytti ja vartta oli raskittu pistää vain vähän toista metriä. Sillä varrellahan työ ei muuttuisi lainkaan turvallisemmaksi!
Tuumausaikaa kesti toista viikkoa, kunnes tänään sain ympättyä jatkovarren laitteeseen. Ruuvasin jatkoksi vähän yli kaksimetrisen verhotankoputken ja sen päähän jälleen puuvarren. Näin varren pituudeksi tuli viitisen metriä, ja innokkaasti siirsin itseni katolle laitteen kanssa. Varsi oli edelleen liian lyhyt, sillä harjalla istuessani ei terä yltänyt räystäälle asti, mutta vetelin lunta pois niin pitkältä matkalta kuin mahdollista. Helppoa oli - laite toimi, kunnes verhotanko vääntyi ja varresta katosi puolet pois.
Lumet valuivat muoviputkea pitkin alas, vaikka räystäälle jäikin nuo patit, kun varressa ei ollut mittaa tarpeeksi. Homma jäi tänään kesken, kun en keksinyt, mistä saan varrelle kestävän, mutta kuitenkin kevyen jatkon. Siis laitteessa on vielä kehiteltävää!
Etukäteen olin miettinyt, miten saan hoideltua muoviputken aina oikeaan paikkaan, mutta ei siinä ollut mitään suurempaa ongelmaa, työskentely oli helppoa.
Nyt täytyykin siirtyä TV:n ääreen seuraamaan Oslon hiihtotapahtumia ja jättää työkalun kehittäminen tuonnemmaksi.

lauantai 26. helmikuuta 2011

se on siinä!

Sain tänään täksi talveksi tekemäni urakan täyteen. Nimittäin 300 km hiihtelyä vapaalla tyylillä tuli täyteen. 35 kertaa siihen täytyi lähteä, koska hiihtelin hyvin erilaisia lenkkejä. Lyhin oli 2 km:n suksien testauslenkki ja pisin 15 km. Lenkkini ovat hyvin vaihtelevia, koska en koskaan tee perättäisinä päivinä samanpituisia lenkkejä - moodi on jäänyt päälle kilpahiihtoajoiltani. Pitkästä aikaa merkkasin ylös kilometrit, kun hiihtopäiväkirjassa käytin aina lenkkien pituuksina tunteja. Tuo siksi, että hiihdossa kelin merkitys suoritukseen on hyvin merkittävä, joskus se 30 km meni yhdessä hujauksessa, ja joskus samaan matkaan ei olisi rittänyt päiväkään.

Vietin parin viikon tauon hiihtelystä, koska kelit eivät täyttäneet nykyisiä tiukkoja vaatimuksiani. Kilpaurheilijat sanovat, että lepäillessä kunto nousee, mutta minulle ei käynyt niin. Aivan yhtä vaikeaa oli eteneminen tänään kuin pari viikkoa sittenkin - siis on lähes tieteellisesti todistettu, että vain säännöllinen ulkoilu kasvattaa kuntoa!

Mäntsälässä on todella kiva sivakoida. Laduilla lykkijät tervehtivät melko yleisesti toisiaan ja lähes joka kerta syntyy jopa pientä keskustelua kanssahiihtäjien kanssa. Tuo on todella hienoa!
Olen hiihtänyt kymmeniä tuhansia kilometrejä ja ainoastaan täällä on tuollainen tervehtimistapa tupsahtanut vastaani. Jossakin Paloheinässä hiihtäessä melkein joka kerta joku melskasi ja haukkui kanssahiihtäjiä, kun tiukkapipolle ei syntynyt tilaa porskutella ohi. Se on sitä pääkaupunkihenkeä, jota me saamme kokea myös tuhkatiheään tuolla tien päällä. Miksiköhän niin?

Ladut on yleisesti ottaen ajettu hyvin pian lumisateiden jälkeen, joten on niillä hyvä luikutella perinteistä tyyliä. Vapaan hiihtotavan baana ei sitten olekaan niin mainiossa kunnossa. Luistelubaana on käytännössä keskeltä uralla, jolloin vapaan tyylin hiihtelijä joutuu luistelemaan käytännössä koko ajan pieneen vastamäkeen. Ja joka potkulla suksen kärki ottaa kiinni jonkin verran - potku jää siis jokaisella kerralla tavallaan kesken. Tuo on pieni juttu, mutta otinpa asian esille, että ei mene ihan hymistelyksi.

Vaikka urakka tulikin täyteen, niin en hiihtelemistä lopeta, vaan käyn edelleen sopivilla kelellä latusilla taivaltamassa. Jos vaikka vielä saturaisen ehtisin hiihdellä näillä lumilla!

tiistai 22. helmikuuta 2011

navigaattorin karttojen päivitys!

Perjantaina minulla oli sattuneesta syystä asiaa Otaniemeen. Vaikka vuosien mittaan olen käynyt paikassa useita kertoja, niin en ollut ollenkaan varma, miten osoitteeseen löydän. Siksi pistin kohteen tiedot muutamia vuosia vanhaan Garmin nuvi 200 -kapulaan. Ajoajaksi Mäntsälästä kone ilmoitti muutamaa minuuttia vaille tunnin. Kun en uskonut navigaattorin ohjeita ajaa Lahden tietä aina kehä I:lle, vaan oikaisin Hyrylän kylän ohikulkutien kautta Tuusulan tielle, niin Garmin lisäsi ajoaikaan 3 minuuttia. Kun aina lähden ajoissa, niin perjantainakin olin hyvissä ajoin lähitienoilla - onneksi, sillä navigaattori ajatti minut korttelin tai kiinteistön toiselle puolelle. Jouduin kävelemään pitkät pätkät ja pari kertaa jopa kysyin, miten haluamaani paikkaan parhaiten pääsisin. Olin kuitenkin varttia vaille paikalla!

Olen jo aiemmin huomannut, että navigaattorini kartat ovat vähän sinne päin. Helsingin keskustan liikenteessä siitä ei joka paikassa ole ollut mitään hyötyä - pikemminkin päinvastoin. Se on ajattanut vähän väliä umpikujiin tai yrittänyt jopa käännyttää kiellettyihin paikkoihin. Kuntaliitosten myötä on myös teiden ja katujen nimistö muuttunut jossakin päin niin paljon, että tänään ajattelin pistää navigaattorini kartat uusiksi.

Garminin sivusto löytyi helposti netistä. Ohjeet olivat helpot, mutta monta mutkaa asiassa oli ennen karttojen saamista koneeseen. Ensin piti tietenkin perustaa tili, sitten piti rekisteröityä ja rekisteröidä laite ja vasta noiden temppujen jälkeen pääsin ostelemaan karttoja. Valitsin sellaisen tuotteen, jolla saan koko laitteen käyttöiäksi päivittää kartat neljä kertaa vuodessa ilmaiseksi, mutta tuote maksoi nyt 89 euroa eli saman verran kuin laite uutena. Kun olin hoitanut maksun Visalla, sain oikeuden ladata kartat.
Kauhistuin, kun mikroni ilmoitti, että lataaminen kestää 325 tuntia käyttämälläni tiedonsiirtonopeudella. Onneksi en ole hätäinen poika, vaan annoin koneen ruksuttaa ja niin latautumisaika muuttui ja vihreää palkkia ilmestyi latauksen edistyessä. Kolmisen tuntia päivitys kesti!

Saapa nähdä, miten navigaattori ohjaa minut seuraaviin kohteisiin. En kuitenkaan viitsinyt lähteä vain ajelemaan ja tutkimaan, sillä niin insinööri en enää ole! Eiköpähän asia selvinne lähivuosina ihan oikeilla matkoilla.

perjantai 18. helmikuuta 2011

kaverista tohtori tänään 18.2.

Nyt se sitten tapahtui. Entinen työtoverini ja kaverini Jyrki Penttinen väitteli tänään Otaniemessä mobiilitelevisioverkon suunnittelusta ja optimoinnista.
Taisi ensimmäinen tunteroinen mennä siihen, että vastaväittäjät kyselivat JyPeltä järjestelmän kaupallisista seikoista, mutta toinen puolisko olikin sitten jo teknisiin asioihin liittyvää pientä ahdistelua. Erityisesti ruotsalainen vastaväittäjä esitti kiperiä kysymyksiä. Mutta JyPe kesti hyvin, vaikka välillä joutui ottamaan kantaa kysymykseen, onko joku aineistossa esitetty väittämä oikein!
On nostettava hattua oikein kunnolla, kyllä JyPe hallitsi asian, ja asian parissa aherretut vuodet eivät olleet menneet hukkaan. Yli kaksi tuntia hiillostus kaikkiaan kesti, ja pääsimme nauttimaan kakkukahvit. Nyt on odotettava pieni tuokio, ja JyPe saa pistää ansaitun hatun päähänsä. Toivottavasti hän heittää hatullisella kuvalla, kun tilanne todentuu!

Miksi minusta tuntuu hyvältä, että juuri JyPe pääsi tavoitteeseensa?
Hän tuli aikoinaan nuorena ylioppilaana harjoittelijaksi samaan työpaikkaan, tosin toiselle osastolle alkuvaiheessa. Jostakin syystä kuitenkin tutustuimme, ja minulla on jäänyt mieleen, kuinka hän lähes ensimmäiseksi kysyi, kuinka pääsisi kansainvälisiin hommiin. Yhden vuoden opiston jälkeen JyPe siirtyi Otaniemeen korkeakouluun ja oli meillä harjoittelemassa aina, kun opiskeluiltaan ehti. Diplomityönsä jälkeen hänestä tuli matkapuhelinyksikköön vakinainen työntekijä ja tapasimme käytännössä päivittäin ainakin firman kahviossa. Päivätyönsä ohessa hän kävi opettamassa firman ulkopuolella, kun oli todella kiinnostunut opettamistyöstä. Ja opiskeli lisenssiksi!

JyPe kohtasi perheessään tragedian, josta minä silloisen työni puitteissa sain tiedon melko pian tapahtuman jälkeen. Vaikka olen insinööri, enkä tunne mitään henkisen auttamisen konsteja taikka keinoja, niin soitin viipymättä JyPelle, ja keskusteluilla kävimme tilannetta läpi. Uskon ja toivon, että hän sai myös oikeaakin ammattiapua, mutta yritin tehdä kuitenkin parhaani. Sain sen kuvan, että pystyin ainakin hiukan auttamaan häntä.

Vuoden 2002 loppupuolella jouduin vuorostani minä tragedian kouriin. Ja JyPe oli ensimmäisiä tukijoitani tuskassani. Eräänkin kerran hän oli meillä viettämässä vapaa-aikaa ja auttamassa minun mustia ajatuksiani valoisampaan suuntaan. Uskon, että JyPe teki auttamisensa ihan omasta halustaan eikä velvollisuuden tunnosta. Olen hänen panoksestaan selvitymistaistelussani edelleenkin kiitollinen!

Sitten seurasi JyPen maailmavalloitukset. Ensin hän muutti Madridiin firmamme osaomistuksessa olevan uuden 3G-matkapuhelinoperaattorin palvelukseen, mutta kuten nyt tiedämme, niin siitä tuli lyhyt visiitti, mutta JyPe jäi kuitenkin Madridiin sapattivuodeksi ja hankki leipänsä perustamansa yhtiön kautta erilaisilla opetus-, konsultointi- ja kirjoittamistöillä. Kun silloin soittelin Jypelle, niin koskaan en voinut olla varma, mistä päin maailmaa hän puhelimeensa vastaa, jos vastaa. Muutaman kerran vastapelurina oli joku hotellin työntekijä, joka osasi vain espanjaa, jota minä olen JyPeltä oppinut kaksi sanaa. Kuitenkin aina asiat jotenkin selvisivät ja mies löytyi. Olimme siis paljon yhteyksissä, jopa niin, että yritin vetää kaksi kurssia Tiekessä JyPen yhtiön nimissä. Ensimmäinen mobiiliajokortin kouluttajakurssi menikin hyvin, mutta toisen kurssin kanssa tuli ongelmia. Minua vedettiin toisaalta Salmisaaren entisen viinatehtaan tiloissa kahleisiin, ja välipäivinä minun olisi pitänyt jaksaa paimentaa hunsvotteja koululaisia kuin alakoululaisia ikään. Muutamat kaverit eivät olleet paikalla kuin satunnaisesti, ja ihan perusopitkaan eivät tietenkään heille avautuneet. Vain JyPen hyvä tahto päästi heidät läpi kokeesta. Yllätyksekseni nämä veijarit pistivät kaiken oppimattomuutensa minun piikkiin, ja sain tietenkin Tiekeltäkin pyyhkeitä. Sovimme JyPen kanssa, että pedakoomikon urani saa jäädä siihen.

Maanpuolustustyötä teimme Jypen kanssa vuosien saatossa eräitäkin kertoja. Olimme hoitamassa harjoitusten viestintää ja kouluttamassa viestiteknologiaa lukuisissa harjoituksissa. Jopa Madridista sain JyPen viestijoukkoihini kerran, joten harrastus oli todellakin verissä.

Madridin keikan jälkeen JyPe etsi aikansa paikkaa entisessä firmassa Helsingissä, mutta melko pian alkoi ainakin minusta tuntua siltä, että hän ei saanut riittäviä haasteita. Olimme niihin aikoihin säännöllisesti yhteyksissä, JyPe pistäytyi meillä tämän tästä ja tietenkin keskustelimme asioista hyvin luottamuksellisesti. Me molemmat olemme insinöörejä ja herrasmiehiä, emme koskaan udelleet toisiltamme mitään ylimääräistä tai liian hekilökohtaisia asioita. Kumpikin kertoi, mitä aiheelliseksi katsoi ja se riitti. Kunnioitus oli molemminpuolista! Kuitenkin joka kerta ollessamme juttusilla en jättänyt kysymättä vätöskirjan tilanteesta, että sen verran urkin.
Jossakin vaiheessa firma vaihtui hänen nykyiseen työnantajaan. Se diili vei miehen Maksikoon ja USAankin, kunnes Madridista löytyi nykyinen diili.

Nyt on sitten valitettavasti käynyt niin, että yhteytemme ovat harventuneet ehkä muutamaan kertaan vuodessa tapahtuvaan tekstiviestittelyyn. Se on tietenkin harmillista, mutta elämä vain on sellaista, että kaikista kavereista vain tahtoo tulla entisiä kavereita - ennemmin tai myöhemmin.
Joka tapauksessa toivotan JyPelle ja hänen läheisilleen kaikkea onnea ja menestystä, mitä vain voi kuvitella!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ihmeteltävää!

Aivan ensimmäiseksi on pistettävä omakin lusikka Nokiasoppaan. En ole käytellyt Microsofin käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia kuin kolmisenkymmentä vuotta - olen siis ollut vain käyttäjänä, en minään kehittäjänä. Työelämässä ollessani kyllä sain ammattilaisilta melkoisen tylyjä kommentteja kyseisen firman tuotteiden sopivuudesta nimenomaan työkäyttöön. En enää jaksa muistaa, millaisia ongelmia he ympäristöstä toivat esille, mutta erilaiset haavoittuvuudet olivat ainakin yksi tärkeimpiä seikkoja. Monet ammattilaiset käyttivätkin Linuxin käyttöjärjestelmää.
Toki käyttäjäkin sai tuta milloin mitäkin sotkuja. Varsin usein koneet vain kaatuivat ja kaatuvat edelleen näin kotioloissakin, ja niitä oli käynnisteltävä uudelleen käyntiin. Muutaman kerran kävi niin, että monen tunnin työ valui hukkaan, kun kone päättikin yht'äkkiä ottaa ohjat käsiinsä ja kaatui. Onneksi nuo opettivat, että jokaista työtä tehdessä täytyi taltioida tämän tästä siihen asti syntynyt aineisto.

Ja nyt sitten tätä samaa potaskaa ollaan kaiketi tuomassa mobiiliympäristöön ja vieläpä firman kalleimpiin tuotteisiin.
Kun matkapuhelinlaitteet aikoinaan tulivat yleiseen käyttöön, silloin toimivuus oli yksi pääkriteereistä. Jos laitteet eivät toimineet suunnilleen samalla luotettavuudella kuin perinteiset lankapuhelimet ja vieläpä niin, että tuo toimintavarmuus oli taattava joka niemeen ja saarelmaan missä päin valtakuntaa tahansa. Jos niin ei tapahtunut, niin operaattori sai kuulla kunniansa! Siinä uhkailtiin helposti Karpolla, kuningaskuluttajalla, liikenneministeriöllä, THK:lla ja vaikka millä instanssilla. Siinä oli operaattorin ja miksei myös laitevalmistajankin juostava.
No nykyään ajat ovat muuttuneet. Näinä aikoina ilmeisesti riittää, kun operaattori tarjoaa halpuutta ja alennuksia sekä puhelimet kaiken maailman pelejä, musiikkia ja muita ennen tietokonemaailmassa olleita sovelluksia. Itse puheluilla ei näytä enää olevan niin suurta merkitystä, kun kaikkien älypuhelimien kunkkuna pidetty iPhonekin on puhelimena kaiketi vain keskikastia. Nokialla uusien vaatimusten tajuamiseen tai oivaltamiseen on mennyt liian pitkään. Ehkä se on johtunut juuri siitä, että se oli kehittämässä aikoinaan matkapuhelinteknologiaa maailman huipulla maailman huippuoperaattorin kanssa ja ajatteli koko busineksen siltä pohjalta.
Nokia sai johtajakseen entisen Microsoftin miehen, ja hetkessä koko hienon firman elo on kaiketi menossa amerikkalaisten syliin. On siinä meikäläisillä insinööreillä melkoinen markkinointiponnistelu edessä, jos haluavat edelleenkin tehdä parhaiten hallitsemaansa työtä. Toivottavasti tuon sukupolven koulutuksessa on otettu huomioon myös nuo tärkeät itsensä markkinoinnin näkökohdat, jotta eivät jää omiin nurkkiinsa voivottelemaan ja odottelemaan työvoimatoimiston päivärahoja.

Pohjois-Afrikasta on kuultu ja nähty melkoisia uutisia. Siellä ovat kansat nousseet barrikaadeille ja ovat saaneet entiset diktaattorinsa luovuttamaan vallan muualle. Mutta mitä sitten? Pystyykö uusi vallanpitäjä tarjoamaan sitä, mitä kansa haluaa? Siinäpä ne ratkaisun avaimet ovatkin!
Haasteita vallanpitäjiltä ei ainakaan jää puuttumaan. Heidän on pikaisella aikataululla saatava kansa hiljaiseksi ja tekemään työtä. Muutenhan yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Vasta seuraava puoli vuotta näyttää, miten asiassa onnistutaan, mutta kyllä noilla alueilla muhii melkoiset tulipesäkkeet. Toivottavasti rauhan voimat saavat otteen ja kansakunnat uuteen nousuun ennen pahempaa katastrofia!

Eivät sapelien kalistelut ole jääneet pelkästään afrikkalaisten huoleksi, vaan onhan niitä ollut joka puolella maailmaa koko ajan. Kymmeniä, jopa aivan sodiksi luokiteltavia selkkauksia, on koko ajan käynnissä eri puolilla maailmaa. Toki me täällä pohjoisessa olemme olleet lähes sivussa noista tilanteista, mutta Afganistanin kautta myös meikäläisillä on koko ajan kosketuksia taisteluihin. Terroritekojahan on ollut jo aivan lähinaapurustossa. Näistä näkökohdista en näkisi mitenkään oikeutettuna edes keskustelua meidän omien asevoimien jäädyttämisestä ja suuremmasta supistamisesta, sillä mitä vain voi tapahtua jopa meidän lintukodossamme. Tehdäänkö mahdollisiin uhkiin valmistautuminen ammattisotilaiden vai reserviläisten voimin, on politikkojen asia. Itse näen varusmiespalveluksen ja sieltä muodostuvan reserviläisjoukon olevan kannatettava tapa hoitaa asiat kuntoon.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Sukupuolihäirintää!

Katselinpa TV:stä eilen, kun meikäläisen työministeriön virkamies oli piinapenkissä vastailemassa toimittajan teräviin kysymyksiin virkamiehen työyhteisössä tehdyn kyselyn tuloksista. Enkä hämmästynyt lainkaan!

Olen ollut monenlaisissa työyhteisöissä, ja varmasti joka ikisessä paikassa olisivat kyselyjen tulokset sukupuolihäirinnästä olleet aivan samanlaisia kuin kyseisen ministeriön teettämässä kyselyssä. Jokaisessa työyhteisössä on ollut porukkaa, jotka ainakin puheillaan ja katseillaan ovat täyttäneet kyselyn esittämät sukupuolihäirinnän merkit. Kaikissa työpaikoissa ainakin kahvihuoneissa ovat puheet olleet sen laatuisia, että joku olisi voinut ne käsittää häirinnäksi. Ja varmasti useammat silmäparit ovat seuranneet katseillaan vastakkaisen tai muuten kiinnostavan sukupuolen liikkeitä. Kähminnästä minulla ei ole näyttöjä, mutta aina silloin tällöin kuulin jonkun napsahtaneen kiinni yrityksistä. Koskaan en kuitenkaan havainnut tai saanut tietää, että nainen olisi syyllistynyt tekoihin, joita olisi pitänyt selvitellä.

Yritän siis kertoa, että joka ikisessä työpaikassa todennäköisesti esiintyy tai on ainakin esiintynyt vielä viime vuosikymmeneen saakka sukupuolihäirintää, jos se määritellään samoin kuin nyt tehdyssä kyselyssä. Joten työsarkaa tulee riittämään esimiehille ja luottamusmiehille, jotta joka ikinen sukupuolihäirinnäksi tulkittava teko saadaan käsiteltyä ja vähitellen kitkettyä pois etenkin miesten toimintamalleista. Sehän vaatisi lähes koko miessukupolven ajatusmaailman nollaamista ja uudelleen päivittämistä!

Itse olen sitä mieltä, että hyvä, jos saadaan muutosta aikaan, mutta tässäkin on suuri vaara, että syyttömiä tulee teilatuksi. Varsinkin, jos on ainoastaan sana sanaa vastaan.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

lunta ja kunnon talvea - jihuu!

Essi ja Sorja osaavat arvostaa kunnon talvea!

Näkymä terassille - lunta on melkoisen mukavasti!
Tällaiset talvet ovat todella hienoja, luonto on ollut lähes koko ajan kuin taideteos. Melkein joka päivä on tullut myös uutta lunta ja on ollut mielenkiintoista tutkia, mitä elikoita milloinkin on pihalla kuljeskellut jälkiä jättäen.

Jänikset ovat ylivoimaisesti eniten talloneet pihamaatamme ja ryömiskelleet hangessa lintujen syömispaikalla. Joskus välillä pihalle on ilmestynyt koiran jälkiäkin, eikä ihme, kun meillä asustelee kaksi koiraprinsessaa. Hiiret liikkuvat luikuisina joukkoina kompostin lähimaisemissa. Ne ovat löytäneet hyvän majapaikan valmiin kompostin säilömispaikassa ison kuusen juuressa. Sieltä ne kipaisevat tutkimaan lähiympäristöä jättäen pienet jälkensä lumeen. Joskus näkyy, että joku havukka tai muu pöllö on osunut paikalle ja pistänyt uskalikon suihinsa. Se on sitä elämän kiertokulkua, joku hyötyy aina jostakin toisesta!

Kuten tuosta toisesta kuvasta näkyy, niin melkoiset penkat ovat syntyneet, kun kerran kävin tiputtelemassa lumet katolta. Terassin aita on jo matalampi kuin lumipenkka. Ja vielä lunta kertyy lisää ainakin kuukauden verran. Meillä ei ole hätää, kun on iso tontti, ja lumet aivan varmasti mahtuvat omalle tontille. Jossakin Keravalla saattaa olla jo pieniä ongelmia, kun pienimmillään omakotitalotonttien koko on sellaista viiden sadan neliön luokkaa, jolle on nostettu parin sadan neliön talo. Isännällä saattaa hieman olla lumien sijoittamisvaikeuksia tai sitten vaihtoehtona on pistää lumi Muuliin ja ajaa se kaatopaikalle.

Me hiihtelijät olemme kyllä tyytyväisiä, että jo toisena talvena peräkkäin on lunta mukavasti - voi ihan huoleti lähteä lenkille parhaimmilla suksilla.
Myös koiramme ovat haltioissaan lumesta, ne ovat kuin eri olioita, kun satelee uutta lunta, ja ne pääsevät pesmeltämään hankeen. Kaikki lapset, eläimet ja me lapsenmieliset nautimme ihan koko rahalla.

Kaunis Mäntsälän kirkko talviasussaan!
Taisi olla torstai, kun kopeuduin kameran kanssa kirkonmäelle. Maisema oli kaunis, mutta kuvaukseen ilma olisi saanut olla seesteisempi. Täytyy käydä jälleen kokeilemassa jollakin muunlaisella kelillä. Aurinkoilma ei ole kuitenkaan se paras keli digikuvaukseen. Minulla vaan menee monta kertaa aikoessa ihan hyvät kelit sivu suun. Kun leipä ei ole kiinni kuvauksesta, niin käyn kameran kanssa mutkia millä kelillä sattuu. Silloin ei niitä hyviä otoksia muistikortille tartu.


perjantai 14. tammikuuta 2011

hiihtotekniikkatarkkailua

Entisenä hiihtäjänä ja nykyisenä hiihtelijänä olen edelleen kiinnostunut erilaisista hiihtotekniikoista. Siksi olen katsellut hiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn maailmacupit, jos vain suinkin olen ollut maisemissa. Myös hiihtoladuilla kiinnitän huomiota kanssahiihtelijöiden tekniikoihin. Pääasiassa tutkin vapaata hiihtoa, perinteinen näyttää edelleen sellaiselta käsijarru päällä taapertamiselta, kun nykyään ei saa käyttää edes toispuoleista luistelua kuin vain latua vaihtaessa tai askelkäännöksissä. Touria seuratessani tosin näytti siltä, että latua vaihdeltiin tuhkatiheään, jolloin hiihtäjä sai pienen edun etenemiseen, ja tuomittiinhan siellä muutamia jopa luistelusta. Kun itse kilpailin, niin jokaisessa kilpailussa olisin tullut diskatuksi nykyisillä säännöillä. Kun voimat vähenivät ja voiteet kuluivat, niin luistelu tuli avuksi. Siksipä olikin luonnollista, että vapaan tyylin tullessa ihan viralliseksi hiihtotyyliksi, minä otin sen omakseni.

Vapaan tyylin hiihtäminen on kehittynyt huimasti. Hiihdon maailmacupeissa ei enää juurikaan näe hiihtäjää, joka menisi kuokkaa molemmilta puolilta. Kaikki yleensä kuokkivat siltä vahvemmalta puolelta - sekunnit on säästettävä tarkoin. Ampumahiihdossa ja yhdistetyssä näkyy vielä hiihtäjiä, jotka kuokkivat molemmilta puolilta, mutta heillä kisat eivät ilmeisesti vielä ole niin sekuntien päälle. Kuokkaa mennään vain jyrkimmissä vastaleissa.
Tyypillisimmät tekniikat ovat Wassberg, Mogren ja tasatyöntökin. Vuoroluistelu ja toispuoleinen luistelu ovat aivan joissakin erikoistilanteissa käytettyjä etenemistapoja.

Eilen oli hyvä tilaisuus katsoa, miten täkäläiset hiihtelijät ovat vapaata menneeet. Kone oli ajanut ladun joskus aamulla ja jäljistä näki hyvin, miten vapaa on hiitäjiltä taittunut. Täytyy sanoa, että tilanne on paljon parantunut ensimmäisistä hiihtokerroista. Luistojäljet olivat tasaisella jo melkolailla koko suksen levyisiä, kun hiihtokauden alussa jäljet olivat tyypillisesti suksen kanttien jättämiä. Tasapaino on siis hurjasti parantunut ja hiihtämisestä on varmaankin tullut paljon antoisampaa, sillä suksi luistaa paljon paremmin pohjallaan kuin kantillaan. Hyvä mäntsäläläiset hiihtäjät!

Itse hiihtelen parin - kolmen lenkin settejä niin, että en koskaan perättäisinä päivinä hiihdä samanlaista lenkkiä. Koska kuntoni on huono, niin vauhtia en paljon pysty muuttamaan, mutta lenkkien pituuksia ja paikkoja voin vaihdella. Hiihtolenkkini ovat tyypillisesti vitosen ja vähän yli kympin välillä. En edelleenkään tykkää pitkistä lenkeistä, kun enää ei ole pakko.
Kilpailuissa en koskaan hiihtänyt yli kolmenkympin kisaa. Nekin olivat yhteislähtökisoja, joissa tyypillisesti olin vain mukana ja viimeisellä kilometrillä ratkaisin seuran mestaruudet itselleni. En noihinkaan kisoihin mielelläni mennyt ja jäin pois, jos suinkin oli mahdollista - kerran jopa keskeytin, kun perinteisellä sukseni eivät oikein luistaneet eivätkä kunnolla pitäneetkään. Ei ollut minun juttu!
Sprintti olisi ehkä ollut minulle sopiva laji, mutta silloin ei vielä aika ollut kypsä kunnon hiihtämiselle. Kilpa-autoilussakin sprintti oli se oikea lajini. Minulle riitti muutaman kilometrin pyrähdykset. Pääsin hyvin rytmiin heti alusta, en tarvinnut kymmenien kilomerien lämmittelyä.

Mutta onhan olemassa lajeja, joissa hitaimmat palkitaan. Miksi pitäisi olla nopea - edelleen? Tekniikkaa en kuitenkaan jätä - hiihdossakaan!