hiihtoladulla!

Olin eilen hiihtämässä maakaasuputken linjalla. Jo heti lähtiessä tunsin, että nyt ei kulje. olin monessa kohtaa kääntymässä takaisin, mutta menin kuitenkin eteenpäin todella varovaisesti - vielä normaaliakin varovaisemmin. Loppujen lopuksi lenkistä tuli kahdeksan kilometrin pätkä, ja illalla iski migreeniä päälle.

Olin kirjoittanut hiihtojutun kirjoituskurssia varten, ja siinä tuli esille, kuinka muut porhalsivat vauhdilla päähenkilön ohi. No eilen sain kokea sen konkreettisesti itsekin, sillä joka ikinen kaveri, joka kantaani ilmestyi, meni ohi ja vähitellen katosi näkymättömiin. Toki Mäntsälän laduilla ei huudella latua tai muutakaan vastaavaa, sillä täällä ovat mielestäni kaikkein kohteliaimmat kanssaihmiset, mitä olen missään muualla tavannut. Ja olen kuitenkin hiihtänyt Suomessa melkein jokaisella paikkakunnalla, missä hiihtolatusia ylipäänsä on. Täällä tervehditään ja jopa puhutaan ihan ventovieraillekin - siis aivan tavatonta esimerkiksi verrattuna Paloheinän hiihtokulttuuriin, jossa hiihtäjät yleensä vain ärisevät toisilleen. Toki Paloheinässä on hiihtäjiä ruuhkaksi asti, ja tilanne sitten ärsyttää, kun ei pääse toteuttamaan itseään.

Siis katselin, kun muut hiihtivät ohitseni. Minussa jotenkin heräsi mielenkiinto tutkia ohittajien hiihtotekniikoita. Toki vain valmentajan näkövinkkelistä, sillä suoritinhan aikoinani hiihtovalmennuksen lajiosan. Kiinnitin huomioni siihen, että hyvin harva käytti suksen luisto-ominaisuuksia hyväkseen luisteluhiihdossa. Suurin osa hiihtäjistä keikutti itseään suksen kantilta toiselle pääsemättä koskaan luistavan suksen päälle. Suksihan luistaisi ihan eri tavalla, jos pistäisi koko painonsa luistavan suksen päälle, jolloin suksen pohja olisi tasaisesti kiinni lumessa. Asian huomaa helposti, kun katselee luistelubaanan suksien jälkiä. Harvoin jäljissä näkyy koko suksen leveys, yleensä näkyy vain suksien kanttien tekemiä uria.

Oli siellä samaan aikaan kaksi vapaan tyylin taitaajaakin. Molemmat käyttivät edetessään kaikkia tekniikoita hyödykseen. Mukana oli Wassut ja Mogrenit kuokan lisäksi ja loivissa myötäleissä myös tehokkaat sauvoitta luistelut. Ihailtavan kaunista!

Hiihtolenkin jälkeen ryhdyin katselemaan lauantaina ostamaani Iltalehteä. Mitä pitemmälle etenin, niin sitä ihmettelevämmäksi tulin. Mitä minä tuollaisella lehdellä teen? Eipä minua juuri kiinnostanut, mitä missi Viivi ja sulhonsa kokevat ja tekevät, ja olihan siellä jälleen politiikkojen tekemisiä listattu yhteen nippuun vuosien ajalta. Eipä sekään juttu kiinnostanut. Näin kahlasin lehden läpi, mutta yhtään todella kiinnostavaa, positiivista juttua en lehdestä löytänyt. Miksikähän ostan noita muutamia viikossa? En ymmärrä! Mutta teen nyt myöhästyneen uuden vuoden lupauksen - en osta iltalehtiä!