Jo nyt muutaman päivän katsomisen jälkeen en pitäisi lainkaan yllätyksenä sitä, että me kansakuntana jäisimme jopa ilman olympialaista mitalia. Aivan selvästi muut ovat lisänneet kierroksia, kun meikäläisillä on meno pysähtynyt tai jopa heikentynyt. Entisenä hiihtäjänä seuraan tietenkin mieluimmin lajeja, joissa ollaan sukset jalassa. Tuomarilajeista ja joukkuejutuista en piittaa oikeastaan lainkaan. Niissä lajeissa eivät välttämättä parhaat tule palkituiksi.
Jääkiekkoa en katso koskaan urheiluruudun välähdyksiä enempää, joten en varmasti ole oikea henkilö arvostelemaan esimerkiksi joukkueen valintaa, mutta voin kuitenkin ihmetellä, että NHL:n tehokkain meikäläinen maalintekijä Jussi Jokinen on varaa jättää pois joukkueesta!
Toivottavasti olen väärässä, ja jotkut urheilijat saisivat aikaan talven parhaat suoritukset ja ne palkittaisiin mitaleilla.
Onneksi tuolla minun varsinaisessa lempilajissani moottoriurheilussa meni Ruotsissa paremmin. Hyvä Mikko ja Jari-Matti! Marcuksella ja Kimillä oli vähän liikaa ongelmia ja antoivat siten tasoitusta turhan paljon. Toivottavasti homma jatkuu samoin sävelin jatkossakin, kun lisäksi alkavat kesäsarjat F1, enduro ja motoGP.
Kolmena viikonloppuna opiskelimme kirjoittamista kansalaisopiston järjestämällä luovan kirjoittamisen kurssilla. Opettajamme oli näyttämötaiteen puolelta ja siksi opetuksessa oli ainakin minulle ihan uusia elementtejä.
Minun kirjoittamiseni on aina ollut sellaista, että jutun on pitänyt olla mielessäni likimain täydellisenä ja vasta sitten olen saanut sen koneelle. Olen monta kertaa yrittänyt esimerkiksi kirjoittaa tänne blogisivustoille juttua ilman etukäteissuunnitelmaa, mutta hommasta ei yksinkertaisesti ole tullut mitään. Pää on aivan tyhjänä ja tekstiä ei synny. En ole voinut mennä vain koneen ääreen ja tuumia, että kirjoitanpa nyt jutun!
Kurssilla opettaja järjesti aina niin, että jostakin se insipiraatio oli napsastava ja tekstin synnyttävä. Insipiraation lähde saattoi olla joku kuva, musiikki tai vaikkapa oma persoona.
Toiset kurssilaiset kirjoittivat todella kuvauksellisia tekstejä, voisi puhua jopa sanataiteesta. Minun tekstini olivat käytännössä kaikki hyvinkin realistisia ja välillä jopa ujostutti lukea niitä parempien tekstien jälkeen. Mutta sitten ajattelin, että äänellähän se lintukin laulaa!
Kukaan muu ei ollut varsinaisesti julkaissut tekstejään ainakaan kirjan muodossa, joten heillä täytyy olla itsekritiikin kynnys paljon korkeammalla kuin mitä itselläni on, sillä kurssilaisista jokainen pystyisi saamaan aikaan kelpo teoksen. Ehkäpä niin tulevaisuudessa käykin!
Itse mietin kurssille lähtöä, koska en ole mikään esiintyjä ja arvasin, että näyttämötaiteen puolelta tuleva opettaja pistää meidät ainakin joskus tilanteisiin, mitä kammoksun. Mutta kurssilaiset olivat välittömiä, enkä tuntenut mitään paniikkireaktioita joutuessani esiintymään, joten siinä mielessä ylitin itseni. Enhän minä nauttinut äänessä olemisesta, mutta tehtävästä toiseen kuitenkin mentiin. Ja minä olin aikoinaan opettajana ja luennoitsijana lukuisissa tilaisuuksissa ja silloin jopa nautin noista tilanteista. On tainnut masennus muokata miehen uuteen uskoon!
Kurssilta hain apuja uuden romaanini rakentamiseen ja niitä en kurssilta löytänyt. Kuitenkin sain paljon sellaista, jota en ollut pystynyt edes kuvittelemaan. Ja ennenkaikkea sain varmuuden kirjoittamistyyliini. Sain siis varmuuden, että parhaimmillani omasta mielestäni olen kirjoittaessani realistisisesti, en voi kuvitella itseäni minään sanataiteilijana. Mutta aikahan sen sitten näyttää, miten tekstejäni tulen rustaamaan.
Mielestäni kurssin anti oli monipuolista. Kyllä sinne kannatti mennä! Jatkohan on sitten vain minusta kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti