Tämän talven lumitilanteesta muistuvat mieleeni poikavuodet, jolloin Suomussalmella joka talvi saimme riittävästi lunta. Eiköhän metri tullut täyteen joka vuosi! Ja meillä oli niin mukavaa, kun saimme hyppiä lumeen milloin mistäkin.Onneksi tien aukaisuun sain aikoinaan hankittua kiinalaisen mönkijän, jolla lumen siirtäminen pois ajotieltä on ihan juhlaa, mutta nyt viimeisen myräkän jälkeen oli pakko levitellä ajouraa. Mönkijä tuppaa jokaisella ajokerralla kaventamaan ajokelpoista aluetta. Fiestahan kyllä mahtuu, mutta jos joku sattuisi eksymään vuorellemme jollakin suuremmalla pelillä.
Käsipelillä olisi minun voimillani tie jäänyt aukaisematta, olisimme saaneet kaahlata mäelle varmaankin lumikengillä.
Tällä viikolla eilen ja tänään kapusin jopa katolle tiputtelemaan lumia pois strategisista paikoista. Muistuu mieleeni eräs tapahtuma Hyrylässä asuessamme. Silloinkin oli lunta kertynyt katolle jonkin verran - toki paljon vähemmän kuin tänä talvena. Yhden suven aikana lumet lähtivät vauhdilla katolta ja veivät mukanaan ja särkivät tikkaat. Minä tietenkin ryhdyin soittelemaan if:lle, joka oli kiinteistömme vakuuttaja. Sain vastaukseksi, että totta kait tikkaat tippuvat, kun katolla on lunta. Siis emme saaneet mitään korvauksia! Siksi könysin katollemme, että nyt ei kävisi samoin, koska jostakin syystä meillä ovat vakuutukset edelleen samassa yhtiössä. Kun tänään olin saanut urakkani valmiiksi, niin minulle tuli aivan pakkomielle hypätä katolta lumikinokseen kuin poikasena ikään. Ja niinhän rojautin alas, pehmeää lunta oli kainaloihin saakka, eikä maata edes tuntunut. Haalarin lahkeista lunta oli tunkeutunut myös vaatetukseni sisäkerroksiin. Krooliliikkeillä uin pois kinoksesta hyvillä mielin. Nyt se poikuus meni! Tästä päivästä alkaen edessä on vain vanhuus. Tuskinpa enää koskaan hypin katolta, kun edellisestä kerrastakin on aikaa sellaiset 55 vuotta.
Tämän päivän Mäntsälän Uutisissa oli juttu minun kirjoistani. Lähinnä tietenkin toimittaja esitteli oman näkemyksensä "reppanasta", mutta mainitsi kyllä nuo muutkin.Sitä tässä jäin oikein ihmettelemään, että miksiköhän täysin fiktiivisen teoksen esittelyyn on ujutettava kohdalleni tullut Sonera-saasta. Ainoastaan Ylä-Kainuun juttu oli ilman tuota inhottavaa viittausta. Kerran yksi toimittaja kertoikin, että lehtien juttuihin täytyy saada aineksia, joista ihmiset ovat kiinnostuneita. Ja mikä sen mehevämpää, kun henkilöön liittyy oikein jopa ns. oikeuslaitoksen antamaa kepitystä. Terveyden kannalta en koe kovin positiivisena, kun kaikki ahdistava tarjoillaan esille tämän tästä. Olen aiheesta kirjoittanut jopa kirjan, mutta se ei riitä.
No, eihän minun olisi tietenkään pakko alistua noihin juttuihin, mutta kun toisaalta tekee mieli antaa informaatiota omista tekeleistä. Eihän sitä tiedä, vaikka joku tuollaisen jutun perusteella jopa ostaisi kirjani tai ainakin lainaisi kirjastosta.
Jutussa oli toisena osiona tietoisku kustantajastani BoDista. Minusta se on tällaiselle harrastajakirjoittajalle hyvä kädenojennus. Perinteiset kustantajat kustantavat, mitä luulevat yleisön ostavan, ja silloin vasta-alkaja yleensä jää nuolemaan näppejään. Omakustanteet ovat turkasen kalliita, joten jäljelle jää BoD. Sen liikeidean mukaan niin kustantaja kuin kirjoittajakin saa tulonsa myynnistä. Prosessi on niin hyvin hinkattu, että jopa yhden kirjan julkaiseminen on kannattavaa. Ei tuolla tietenkään tiliä tehdä, mutta harrastajan päämääränä ei yleensä olekaan raha, vaan kirjoittaminen. Ja kyllä mielestäni kirjoittaminen on palkinnut kirjoittajansa vasta, kun teksti on painettuna kädessä.
Kyllä minäkin tekisin varmasti mielelläni töitä jonkun hyvän kustannustoimittajan kanssa, uskoakseni sillä tavoin tulisi ehkä parempia - jopa myyvämpiäkin - kirjoja, mutta minulle sopii tämäkin. Eipähän kukaan ole sotkemassa ajatuksiani ja kirjasta tulee juuri sellainen kuin haluan. Jatkossa tietenkin täytyy yrittää kirjoittaa enemmän lukijalle tai jättää koko harrastus sikseen.
Aika näyttää, tuleeko tuolla mielessäni myllertävästä aiheistosta jossakin vaiheessa se kuudes kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti