Sain joku aika sitten kutsun entisen työpaikkani radiokerhon puheenjohtajalta Jouko R:lta tulla kertoilemaan viimeisimmästä kirjallisesta tuotteestani "otteita viestimiehen päiväkirjasta" ja ylipäänsä viime aikojen kirjoittamisharrastuksestani. Kiitoksia kutsusta! Paikalla oli mielestäni ihan mukavasti joukkoa, oli eläkeläisiä, mutta vielä oravanpyörässäkin uurastavia. En laskenut osallistujien lukumäärää, mutta olisikohan ollut parisenkymmentä! Suurin osa oli entisiä tuttuja, mutta olipa siellä pari, joille en nimeä aivosopukoistani löytänyt.
Entisenä opettajana ja insinöörinä tilaisuus oli tietenkin painajainen. Homma ei yksinkertaisesti sujunut sillä tavoin kuin olin sen etukäteen ajatellut. Se punainen lanka esityksestä puuttui! Yhden valvotun yön jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että eihän minulla ollut yksinkertaisesti eväitä hoitaa tilannetta asettamani riman tasoisesti. Olen ollut viime vuodet pääasiassa yksikseni. Vaimo on vuorotöissä, joten koirien kanssa olen kotona suurimman osan ajasta. Koirien kanssa keskustelutaidot eivät juuri kehity ja eipä ne kehity tässä koneen ääressä kököttäessäkään.
Keskustelun loppuvaiheessa joku heitti kysymyksen, että sainko/saimmeko kiitosta kertausharjoitusten viestipäällikkyyden/viestiliikenteen hoidosta? Mietin tuotakin kysymystä yön tunteina, mutta en kyllä muista, että olisin saanut henkilökohtaisesti muistakaan tapahtumista erikoista kiitosta. Toki en kiitoksien vuoksi hommiin koskaan lähtenytkään. Joistakin tapahtumista annettiin muistoksi joku muistomitalli tai kuten kerroinkin saimme yhden merkittävän tapahtuman viestityksen hoitamisesta öljykangastakit! Jäi siis joskus jotakin kättä pitempää muistoksi vapaa-ajan hyötykäytöstä.
Jos ajatellaan, että noin reilun vuosikymmenen ajan tein viesimiehen hommia yksin tai hyvällä porukalla sadoissa erilaisissa tapahtumissa, niin jo se, että ylipäänsä pyydettiin merkittävien tapahtumien viestiasioiden hoitamiseen, oli eräänlainen kannustin. Katsoin, että juuri siksi pyydettiin, että hommat hoituivat. Olin tietenkin itse asettanut jokaiseen tapahtumaan riman niin korkealle, että eipä sitä juuri koskaan saavutettu. Joka ikisestä tapahtumasta löytyi jotakin petrattavaa ja seuraavaan kertaan parannettavaa. Ja rima vain nousi!
Mäntsälästä Helsinkiin oli eilen jo kesänopeusrajoitukset. Mutta ihmetykseni oli suuri, kun liikenne kulki selvästi alle 120:n. Talvella 100:n nopeusrajoituksella vaikutti monta kertaa, että liikenteessä ajettiin ihan kesänopeuksilla. Nyt minä jouduin olemaan siellä vasemmalla kaistalla, kun pilotilla ajoin liikennemerkkien osoittamaa nopeutta.
Lueskelin viime viikolla kuolemaan johtaneista mönkijäonnettomuuksista kolmen viimeisen vuoden ajalta. Tietenkin viina oli mukana hyvin vahvasti kuolemissa ja promillet olivat siellä kahden pinnassa tai jopa yli. Siis kuskit ajoivat suunnilleen tajuttomassa tilassa ja menettivät yksinkertaisesti ajoneuvon hallinnan ylikovaa kaahatessaan. Toinen merkittävä joukko oli alaikäisten ajamat kuolemakolarit. Oli useita tapauksia, että mönkijä oli annettu alaikäisten käyttöön esimerkiksi pellolle ja onnettomuudet tapahtuivat yksinkertaisesti siksi, että ajoneuvoa ei hallittu. Merkillepantavaa on se, että monessa tapauksessa tutkijat päätyivät totemukseen, että kypärä olisi säästänyt hengen menetyksiltä.
Minulla on ollut moinen ajopeli 3 vuotta ja olen vahvasti sitä mieltä, että mönkijässä ei ole ajo-ominaisuuksia lainkaan normaaleille tieliikennenopeuksille. Laite on korkea, kapea ja lyhyt - siis nuo kaikki kertovat siitä, että kyseessä on pääasiassa työkone, jolla pitäisi ajaa suhteellisen hitaasti. Toki maastossa ajaminenkin vaatii melkoista ammattitaitoa, jota esimerkiksi minulla ei ole kovinkaan runsaasti. Sen olen kuitenkin huomannut, että mönkijä menisi melko varmasti paljon huonommista paikoista kuin uskallan ajaa! Toivottavasti tuo tilanne säilyy jatkossakin, sillä merkittävä määrä onnettomuuksia syntyi nimenomaan siitä, että laitteella ajettiin liian vaativiin paikkoihin, uskallus loppuikin kesken ja mönkijä kippasi nurin jättäen kuskin alleen.
Olen varmasti tylsä ukki, kun en ole antanut mönkijääni pian 13-vuotialle tyttärenpojalle, kun itse aikoinani opettelin isän kanssa yhtä aikaa ajamaan moottoripyörällä 10-vuotiaana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti