Tietenkin tarkoitan sitä, että talvisodan syttymisestä on 70 vuotta aikaa, sillä 30.11.1939 vyöryivät naapurimme joukot Suomen rajan yli monista eri paikoista. Neuvostoliitto oli laskenut, että Suomi otetaan ihan pikaisesti omaan haltuun, ja ehkäpä siksi joukkojen varusteet olivat vähän keposet. Suomussalmelle joukkoja vyöryi kahdelta suunnalta eli pohjoisesta Juntusrannan kautta kirkonkylää kohti ja Raatteentietä myös kirkonkylää kohti. Tiettävästi joukkojen oli tarkoitus yhtyä kirkonkylällä ja vyörytyksen piti jatkua suunnilleen samoin tein aina Ouluun saakka.
Kuitenkin pohjoisesta tulevat joukot jumittuivat kirkonkylälle ja myös Raatteentien joukot jäivät jumiin, kun suomalaiset pistivät sulut niin eteen kuin taaksekin. Suomalaiset tekivät vielä sivustoilta hyökkäyksiä erityisesti öiseen aikaan. Vihollinen ei päässyt tieltä mihinkään lähinnä siksi, että vaikka joukoilla oli mukana suksia, niin niitä jostakin Ukrainan tienoilta tullut sotajoukko ei yksinkertaisesti osannut käyttää. Ja sitten tulivat vielä yli kolmenkymmenen asteen paukkupakkaset. Vähitellen suomalaiset nakersivat joukot tarkkaan, vain pieni joukko pääsi motista pakenemaan omalle puolelle. Koko vihollisen sotavälineistö jäi Raatteentielle suomalaisten käyttöön.
Myös kirjonkylälle pesiytyneet joukot saivat tuntea Suomen talven, kun lähes kaikki talot oli poltettu ja majoittuminen tapahtui lähes taivasalla. Porukat olivat kyllä yrittäneet tehdä suojia ja polttopuita kaatamalla puita, mutta lopulta myös kirkonkylälle asettuneet joukot oli nujerrettu pakkasen ja suomalaisten voimin. Hyökkääjät lähtivät pakenemaan Kiantajärven jäätä pitkin pohjoiseen. Jäälle jäi tuhansia kaatuneina.
Suomussalmen taistelut olivat elintärkeitä Suomelle, koska Neuvostoliitto oli päättänyt ottaa Suomen haltuunsa ja nyt ei niin käynyt. Toki menetimme suuria maa-alueita hyökkääjälle, mutta itsenäisyys säilyi.
Varmasti hyökkäykseen lähdettäessä ei vihollisella ollut edes ajatuksissa, että reissu voisi päättyä noin nolosti. Ehkäpä mukana oli liika annos ylimielisyyttä!
Talvisodan jälkeen Suomussalmella oli kova jälleenrakentaminen, kun koko kirkonkylä ja läheisten seutujen rakennukset oli rakennettava uudelleen. Myös isän kotitalo Hulkonniemen Ylitalo oli tehtävä uusiksi. Siinä saivat ukkini Janne ja vanhimmat pojat Arttu ja Veikko, siis isäni, tehdä hikihatussa töitä. Myöhemmin ,vuonna 1957, me rakensimme kirkonkylään omakotitalon seudulle, jossa olivat viholliset asustelleet. Koko seutu kasvoi käsivarren paksuista kuusta ja koivua, kun venäläiset olivat kaataneet kaikki isot puut. Niistä olivat jäljellä vain metriset kannot. Patruunoita ja muitakin räjähteitä löysimme koko ajan, vaikka seutua oli koetettu siivota ja noista venäläisajoista oli aikaa kulunut jo lähemmäs kaksikymmentä vuotta.
Eilen tuli uusi TM, numero 21/09, jossa oli myös ansiokas juttu Raatteentien tapahtumista otsikolla "Toisenlainen pikataival". Oikeastaan tuon jutun vuoksi minäkin tänne aloin kirjoittaa omaa tarinaa kyseisistä asioista.
TM:n jutussa käydään läpi myös nykymatkailijoille tarkoitettuja rakennelmia ja museoita talvisodan tapahtumista.
Minun ollessani poikasena Suomussalmella, ei aikuinen väki käytännössä juurikaan uskaltanut puhua talvisodan tapahtumista ainakaan kehuvaan sävyyn, sillä he todella pelkäsivät sitä, että jos Neuvostoliittoon kantautuu moisia juttuja, niin sieltä tullaan ja opetetaan meitä kunnolla. Myös kouluissa opettajat olivat hyvin varovaisia. Jos pihalla joku puhui ryssästä, niin välittömästi kehotettiin korjaamaan puhetapaa. Vanhemmat ihmiset kyllä puhuivat pienemmissä piireissä ryssästä ja vihastaan heitä kohtaan.
Käsittääkseni joskus 1970-luvulla alettiin kunnostaa Raatteentien taistelupaikkoja ja rakentaa museoita, joista vieralijat saisivat annoksen merkittävistä taisteluista. Muistan, että paikallisissa lehdissä asioista käytiin kovaa keskustelua puolesta ja vastaan. Erityisesti minua ihmetytti vastustavien kantojen ärhäkkyys. Ei olisi saanut kajota historiaan, vaan asiat olisi pitänyt lakaista maton alle. En asiaa ymmärtänyt silloin, enkä vieläkään!
70 vuotta sitten Neuvostoliitto ei saanut meitä voimalla, mutta rakkaudella on ollut paljon paremmat tulokset. Nykyään on nimittäin hyvin monessa kainuulaisessa taloudessa venäläinen emäntä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti