Nuorimmaisemme täytti viime kesänä täydet kympit ja hänen avosiippansa oli jostakin saanut päähänsä, että puoliskolle pitäisi tarjota jotakin, minkä muistaa vielä vanhustentalon kiikkustuolissa. Vävy esitti idean tandemhypystä minulle ja lupasin lähteä sponsoroimaan hanketta. Toki tuolloin vielä uskoin, että hommasta ei tule mitään!
Tapahtuman piti järjestyä jo viime syksynä Vesivehmaalla, mutta kesä oli mikä oli ja yritys peruuntui. Viime sunnuntaina oli seuraava yritys. Nyt paikkana oli Hangon kenttä ja koska ilmat olivat ennusteiden mukaan suosiolliset, niin vankkurit lähtivät sunnuntaina kohti Hankoa.
Jätin navigaattorin pois matkasta, kun suunnistamisen perille piti olla helppo nakki, kun aurinkokin paistoi! Löysimme Kirkkotien hyvin, mutta sitten Malåsintien (tai vastaava) oikean pätkän löytymisessä olikin ongelmia. Suuntavaistoni kertoi, että olemme oikeaan suuntaan menossa, mutta vastaan tuli moottoriajonneuvolla ajamisen kieltävä kyltti, joten lainkuuliaisena kansalaisena käännyin tietenkin takaisin. Malåsintien yläpäässä isäntä leikkeli pihanurmikkoa ja häneltä kävin varmistamassa, että olimme yrittäneet mennä oikeaan paikkaan. Näin oli! Isäntä kertoi, että kyllä tietä voi ajaa, vaikka siinä onkin kielto, mutta kertoi, että kyllä kentälle pääsee toistakin kautta. En halunnut puskea merkkejä vastaan ja niin lähdin kiertämään paikalle kentän eteläreunan kautta. Ja sieltähän se kenttä löytyi!
Joka tapauksessa itse kohde oli jo perheineen paikalla ja odotteli kaikessa rauhassa omaa pokaa, joka taisi olla päivän 11.. Meidän pitäisi odotella lähemmäs tunti. Meillä ei siis ollut mikään kiire, mutta mistäs me sen olisimme tietäneet! H-hetki lähestyi. Kohde sai pienen opetuksen, miten pitäisi hypyn aikana toimia, vaikka tandemissa roikkujan roolissa olevalla ei niin hirveästi hommaa ole. Jotakin kuitenkin.
Pokan aika lähestyi ja niinpä mekin vyöryimme katsomaan, kun hyppelijät kapusivat koneeseen. Ensin meni tandemhyppääjät ja hypyn kuvaaja ja sitten muut kyseiseen pokaan kuuluvat. Hypystä tulisi muistoksi DVD, jos muuten ei asiaa muistaisi. Leko nousi ja hilasi joukon neljään kilometriin ja osa porukasta lähti leijailemaan alas. Kone joutui nousemaan toisen kerran oikeaan asemaan ja johan sieltä tandemhyppääjätkin alkoivat tehdä alastuloa.
Ja muutaman minuutin kuluttua he päätyivät onnellisesti kentän nurmikolle. Ja ihmeellistä, että kohde olisi mennyt hyppyyn vielä vaikka toisenkin kerran! Kertoi olleen mahtavaa. Meidän kaikkien pitäisi kuulemma kokea vastaava elämys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti