Lahden antia

Viikonlopun aikana järjestettiin Lahdessa perinteinen historiallisten ajoneuvojen näyttely. Tapahtuma oli kylläkin vasta toinen, mutta tarkoituksena on, että tapahtuma olisi myös tulevaisuudessa joka keväinen tapahtuma. Minä olen nyt käynyt kummassakin.

Ajelin paikalle harrasteminilläni, koska järjestäjät olivat luvanneet kaikille iäkkäille ajoneuvoille ilmaisen parkkipaikan aivan hallin edustalle. Tulin paikalle varttia ennen ovien aukaisemista, mutta kenttä oli jo puolillaan erilaisia ajokkeja. Harrasteajokeilla liikkuvat tulevat aina paikalle ajoissa, jos vain suinkin tekniikka pelittää. Ja miksei pelittäisi, kun jokainen rassaa ajokkinsa aina talven aikana uuteen iskuun!

Silmäilin ajokkikantaa ja oli jälleen pakko ikuistaa arkistooni valkoinen Volvo P 1800. Se on aina ollut auto minun makuuni (ehkä Porsche 911:n lisäksi), vaikka en ole koskaan päässyt edes moisen kulkupelin kyytiin saatikka ajanut sellaisella. Kentällä oli myös punainen P 1800, mutta jotenkin valkoisena auto on tutumpi. Johtuneeko tuo aikoinaan TV:ssä pyörineestä sarjasta "pyhimys", jossa Roger Moore ajeli valkoisella P 1800:lla.

Myös Rolls Royce on ajokki, jota en ole koskaan päässyt tyypittämään edes matkustajana, mutta silti se kiinnostaa eräänlaisena luotettavauuden perikuvana.

Punaisella ja myöhemmin punaisella mustakattoisella Minillä on ollut omassa autoiluhistoriassani melkoinen merkitys. Isällä oli autona punainen 1963-mallinen Austin Mini, liukusivulaseilla tietenkin. Kun sain ajokortin kesällä 1966, isällä oli vielä kyseinen Mini, jolla sitten ajoin ensimmäiset tuhannet ajokilometrini kesän aikana. Vuonna 1971 olin kesän Helsingissä Nokia Elektroniikalla töissä ja sillä reissulla mukaani jäi punainen mustakattoinen vuoden 1965 Morris Mini. Auto palveli ihan hyvin, kertaakaan se ei tielle jättänyt, mutta muuten kylläkin vaati hyvää huolenpitoa ja raskasta kaasujalkaa. Kaasussa oli vain kaksi asentoa - täysillä tai sitten ei.

1960-luvulla Skoda Octavia oli Kainuussa yksi yleisimmistä ajoneuvoista. Itselläni ei ollut paljon kosketuksia kyseiseen automalliin, mutta on ihan hyvä, että jotkut pitävät näitäkin vielä ajokunnossa ja tuovat niitä jopa näyttelyihinkin.

Simca 1000 E oli myös suosittu ajokki, kun maahantuojat alkoivat saada myyntiin myös länsiautoja. Auto oli niin suosittu, että joillakin tahoilla oli aihetta tehdä jopa kyseiselle ajoneuvolle eräänlaista antimainontaa. Niissä jutuissa Simcat saatiin hajalle muutamissa kymmenissä sekunneissa eräänlaisilla ravistuslaitteilla ja aina se paras oli juuri markkinoille tullut uusi japsimerkki. Ihmeellistä!

Hannu Mikkolan Audi näyttää olevan vähän väärässä paikassa, koska sen aika oli vasta myöhemmin. Kyseinen hirvitys on lähes 600-hevosvoimainen 4-vetoinen B-ryhmän lasikuitutykki. Nämähän siirtyivät rallista rallicrossradoille, kun Henri Toivosen haverin myötä B-ryhmä kiellettiin rallissa liian vaarallisena. Kun katsoo autoa, niin voi vain ihmetellä, kuinka autolla on ylipäänsä voinut pysyä tiellä, kun tuo akseliväli on pikkuauton luokkaa. Mutta lentäväthän kimalaisetkin!

Erilaiset Mosset olivat suosituimpia autoja vuosikymmeniä. Ennen länsiautojen tuontilisenssien höllennystä ei liikkeissä ollut juuri muita kuin itäautoja. Jos halusi ajaa autolla, oli ostettava niitä, mitä sai. 1960 -luvun alkupuolella sitten kaikki muuttui. Mosse ei enää mennyt kaupaksi kuin poliittisesti tiettyyn suuntaan suuntautuneille. Mosseen tuli 1500 -kuutioinen BMW:n koneesta kopsattu moottori 1970-luvulla, jotta laite kelpaisi. Mutta eihän se enää kelvannut ja kun vielä oli Lada, niin politiikkakaan ei jaksanut enää vauhdittaa myyntiä. Tehdas kuitenkin yritti ja perusti jopa rallitiimin, joka ajatti kalustoa kansainvälisissä kisoissa. Kuvan peli oli aikoinaan mukana Jyväskylän Suurajoissakin, mutta menestystä ei juuri ollut, kun vastassa alkoi olla tuollaisia Audin kaltaisia ohjuksia. Mutta yrityksestä ei tehdasta voi syyttää.

Kuvassa on Isuzun 1600 kuutioinen ralliauto. Isuzu tuli Suomeen 1960-luvulla ja melkein heti sillä ryhdyttiin myös kilpailemaan. Maahantuoja perusti oikein rallitiimin, jossa ajoi aikoinaan kotimaan aivan kärkikuskeja. Perusauto oli luonnostaan lujaa tekoa. Akilleen käntapäät sillä olivat alitehoiset jarrut ja heiluritaka-akselin aiheuttamat ongelmat ajettavuudessa. Myöhempien mallien myötä jarruihin ja jossakin määrin myös takajousitukseen tuli päivitystä ja laitteille kertyi myös kisamenestystä.

Isä vaihtoi Mininsä syksyllä 1966 uuteen 1500 Bellettiin. Sillä sitten ajelin seuraavaksi, kunnes sain hankittua kesällä 1971 oman Minin. Inhottavaa kertoa, mutta Isuzulla tuli kyllä harrastettua jonkinasteista hurjasteluakin myös yleisillä teillä. Ja valitettavasti myös joskus toisten kuljettajien opettamista. Suomussalmelle tuli taksiin jo hieman iäkkäämpi taksimies, joka ajeli sen ajan Mersulla. Haukiperässä oli vielä silloin lossi, joka oli välillä melkoinen pullonkaula ja vieterin venyttäjä. Olin taas kerran odotellut Isuzulla lossiin pääsyä ensimmäisenä ja ajoin tietenkin lossiin oikeaan riviin ykköseksi. Viereen tuli kyseinen taksimies Mersullaan. Hän ampaisikin keulille, vaikka puomi ei ollut edes auki ja ohitti siis koko toisen rivin. Minä lähdin toisena ja heti puomin jälkeen tien auettua, kiihdytin Mersun ohi.

Jonkin ajan päästä sama episodi toistui ja jälleen näytin, mitä on Isuzun suorituskyky Mersuun verrattuna. Kun osuimme kolmannen kerran samaan tilanteeseen, niin oppi oli mennyt perille ja poistuimme lossista oikeassa järjestyksessä!

Tuohon aikaan ei teillä ollut mitään nopeusrajoituksia taajamia lukuunottamatta, joten meno oli sen mukaista. Toki vahinkojakin sattui joillekin ja silloin ylleensä sattui pahasti - vuosittain taisi yli 1000 ihmistä menettää henkensä liikenneonnettomuuksissa. En ihmettele, että nykyiset kuljettajat eivät opi ajamaan. Ainoastaan kilpailemaan ryhtyvät saavat omaisuudekseen kunnolliset auton käsittelytaidot, joita voi joskus tarvita, vaikka muuten liikenteessä maleksitaankin!

Jotenkin sattui linssiin noita kisa-autoja. Tässä on Mini Clubman, joka on rakennettu F-ryhmän ralliautoksi. Minunkin harrasteautoni on juuri tätä samaa pitkänokkaista mallia, mutta minun ajokissa on vain 1275 kuutioinen kone. Toki sitä on hivenen ehostettu, jotta laite liikkuisi myös moottoriteillä kevyesti lähes pintakaasulla.

Tässä rakentajalla on ollut lähtökohtana hyvä yksilö, kun maskit ja puskuritkin olivat moitteettomassa kunnossa. Voihan tämä olla hyväpintaisella soratiellä ihan kelpo vetopeli!

Tämän Mini Marcoksen olisin ottanut harrasteautokohteeksi, jos tämä olisi ollut myynnissä, kun etsin projektia. Varmasti olisi ollut mielenkiintoinen peli rakentaa, eikä olisi tarvinnut hitsailla, kun on lasikuitua. Kulkee varmasti ihan kivasti 1275 koneella, kun painoa on normaalia Miniä vähemmän.

Tässä kuvassa on monenlaista kotimaista historiaa. Ensinnäkin kuvassa on suomalaisen rallitallin Saab, sitten legenda Simo Lampinen ja vieläpä Lampisen suksitehtaan tuotoksia.

Ihmettelin ulkona, että mikähän savustuslaitos siellä pöllyää. Lähempi tarkastelu osoitti, että maamoottorihan siellä puksuttaa. Ja hajukin oli melkoinen!

Se oli sitten sellainen tapahtuma. Sisällä katselin ajokkeja ehkäpä sellaisen reilun tunnin. Ajoneuvoja oli kyllä myös vajaapyöräisiä, mutta ne eivät minua niin kovin jaksaneet kiinnostaa. Kuuntelin suomalaisen euroedustajaehdokkaan Ari Vatasen avaussanat ja lähdin parkkipaikan ajokkeja syynäämään. Jotenkin tuntui siltä, että siellä ulkona olivat mielenkiintoisimmat katsottavat!

Sitten ensi vuonna uudelleen!