Sain juuri tiedon, että uusin kirjallinen tekeleeni "otteita viestimiehen päiväkirjasta" on hyväksytty painettavaksi. Sehän on vain sellainen ohut kirjanen - vain n. 40 sivua, mutta kuitenkin antaa toivottavasti tietoa minun edesmenneestä harrastuksestani.
Kirjanen ei mene myyntiin kirjakauppohin, mutta kustantajan sivuilta www.bod.fi ja sen nettishopista voi kirjasta tilata.
Minunhan piti seuraavaksi julkaista romaani! Se on jo kertaalleen kirjoitettu, mutta odottelen parilta esilukijaltani kommentit kaikessa rauhassa ja jatkan vasta sitten sen saattamista lopulliseen kuntoon. Mutta vasta syksyllehän olin ajatellutkin sen julkaisun, joten eipä tässä vielä mitään hätää ole.
Takapihallamme oli yksi suuri kuusi alkanut voida huonosti. Sen latva oli jo monen metrin matkalta aivan kuiva ranki. Kun kuusen sijainti oli vielä sellainen, että kaatuessaan sopivaan suuntaan olisi ollut uusi hieno grillikota vaarassa jäädä alle. Olen seurannut kuusta kuukausikaupalla, mutta vasta tänään sain itsestäni niin paljon irti, että ryhdyin kaatopuuhiin. Jos puu olisi kaatunut kodan niskaan, niin tuskin vakuutusyhtiöstämme olisimme saaneet mitään, sillä sieltä olisi todennäköisesti sanottu, että tottakai puu kaatuu, jos se ei voi hyvin. Ja maksumiehenä olisimme saaneet olla itse.
Puulle oli kaksi mahdollista kaatosuuntaa. Paras suunta olisi ollut rajalle päin, mutta puupa olikin kasvanut kalleelleen juuri toiseen suuntaan. Tässä toisessa suunnassa oli kaivo ja iso pylväskataja, joiden väliin sitten puun olisi romahdettava. Sahasin loven ja vähitellen puu alkoi näyttää, mihin suuntaan se haluaisi kaatua. Eli puun mieli oli suoraan kaivon kannen päälle. Sain kuitenkin vängättyä kaatoa sen verran, että puu rojahti nätisti kaivon viereen.
Karsin puun ja tein pölkyiksi, mutta sitten olikin jo voimat ihan lopussa. Ja sahaukset tein moottorisahalla!
Vaihdoin kuivat vaatteet ja kävin hakettamassa oksia ehkä reilun tunnin ajan. Hakettaminen oli sen verran helpompaa hommaa, että siinä en saanut enää paitojani märiksi. Tai sitten minulla ei ollut enää nesteitä hikeen. Oksia on vielä jäljellä monen tunnin urakkaa varten.
Mutta pölkkyjen halkomisessa tulee varmasti taas noutaja monta kertaa. Mutta olen sen päättänyt, että teen, minkä jaksan ja sitten lepään. Kyllä ne juhannukseen mennessä tulevat käsitellyksi.!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti