Heräsin toissa yönä hiestä märkänä, sydän hakkasi varmaan puoltatoistasataa, kädet ja jalat vapisivat kuin horkassa ja tuntui, että en saa oikein henkeäkään. Kesti pitkään tajuta, missä olin ja että mitään hätää ei ollut.
Kävin aikoinaan pari vuotta kerran viikossa keskustelemassa analyyttistä terapiaa antavan terapeutin kanssa. Silloin unet muodostuivat erittäin tärkeiksi keskustelujen lähtökohdiksi, koska ne ovat ihmisen lähes ainoita lahjomattomia toimintoja. Ne syntyvät aina mielen todellisista tunnoista! En oppinut juurikaan analyysejä tekemään, mutta ehkä kuitenkin sen verran, että nyt jäin ihmettelemään, miksi olin herännyt tuollaisiin hirveisiin tuntoihin. Lisäksi eilinen meni asiaa pähkäillessä, mutta enpä siitä paljoa saanut irti. Unien käytöstä terapiassa kirjoitin kirjassani "kahleet murtuvat" sen, minkä silloin asiasta ymmärsin.
Kauhean heräämiseni jälkeen jäin makaamaan selälleni ja aloin muistella, millaista elävää kuvaa olin ollut näkemässä:
Olin jollakin hirveän suurella teollisuusalueella, en tiedä miksi siellä olin tai missä se oli. Kävelin puiseen ulkovessaan, pistin hakasen kiinni ja aloin laskea painetta pisuaariin, siis jonkinlaiseen paltikouruun. En ollut vielä asiaa saanut tehtyä, kun kuulin ulkoa lähestyviä askeleita.
Ovi repäistiin väkivalloin auki ja syrjäsilmälläni näin, että joku iso vaalea mies tormasi sisälle, buutseillaan painoi verkkarini kinttuihin ja alkoi kouria kovakouraisesti pussejani takaapäin haarojeni välistä. Säikähdin hirveästi ja yritin saada housujani ylös, mutta eihän se onnistunut, kun hyökkääjä seisoi kuminauhan päällä. Sitten hyökkääjä alkoi raahata minua ulos huussista. Yritin tarttua ovenpielistä ja joka paikasta käsilläni kiinni, mutta en onnistunut. Päinvastoin! Kun yritin haroa otetta, hyökkääjä vetäisi päälläni olleen hupullisen puseron helman pääni yli ylös ja käteni olivat sitten aivan jumissa ja silmäni peitossa.
Hyökkääjä raahasi minut pihalle ja rätkäisi selälleni kuraiselle pihalle, hyppäsi rintani päälle koko painollaan, että en saanut kunnolla hengitettyä. Ja sitten kaveri alkoi rusikoida minua todella brutaalisti. Se oli todella tuskaa! Huusin, minkä pystyin, mutta kukaan ei auttanut.
Ja jostakin syystä raiskaaja sai aikaan lopulta minulle siemensyöksyn. En tiedä, onko tuollainen todellisuudessa mahdollista, mutta unessa rääkkäys meni loppuun asti. Sitten onneksi tilanne loppui ja hyökkääjä nousi pois päältäni.
Sain lopulta huppariani pois kasvojeni edestä ja näin, että jätkä pyyhki käsiään housujensa lahkeisiin, katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja lähti kopsuttelemaan buutseillaan pois. Minäkin pääsin vähitellen istumaan aivan kuraisena ja saastaisena. Siinä koettaessani pyyhkiä itsestäni ylimääräisiä kuria pois, katsoin samalla pois kiiruhtavaa raiskaajaani. Vasta silloin huomasin, että jätkällä oli pitkät vaaleat hiukset ja takaraivolle oli rakennettu osasta hiuksia eräänlainen poninhäntä. Jätkällä oli vaaleansininen paita tai pusero ja siniset farkut. Farkuissa oli ikäänkuin perinteisten housujen prässien paikoilla tummenpaa sinistä ja muuten housut olivat vaaleat. Tuo väritys korosti sitä, että raiskaajallani oli aivan naismainen takalisto ja todella kapea vyötärö. Lisäksi hän käveli buutseillaan hyvin naismaisesti.
Sain itseäni puhdistettua niin paljon, että pystyin vetämään housut jalkaani. Hupparin otin pois ja olin siten t-paitasillani. Nyt vasta tajusin, että minulla oli auto siinä aivan nurkan takana. Laitoin jonkun peitteen penkille ja aloin ajaa suuntaan, jonne raiskaajani oli hävinnyt. Jossakin alueen reunamilla oli kahvio, jonka otin suunnakseni. Pysäytin auton kahvion eteen, ja samaan aikaan paikalle pyyhälsi poliisiauto pillit vinkuen. Kaksi poliisia hyökkäsi sisälle aseitaan kopeloiden.
Tuokion kuluttua he tulivat ulos ovi ryskyen ja raiskaajani oli poliisien tiukassa otteessa.
Minäkin sain itseni liikkeelle, työnnyin ulos autosta ja yritin selittää kovasti, että tuo jätkä raiskasi minut. Poliisit sanoivat siihen, että nyt ei ole aikaa puuttua tuollaisiin vähäpätöisiin juttuihin, nyt ovat suuremmat asiat esillä. Minä vielä yritin siihen, että onhan tuolla sällillä vielä spermaakin housujen lahkeissa. Toinen poliisi naurahti siihen, että näyttääpä saaneen voiteluainetta. Ja sitten he häpyivät paikalta pillit vonkuen.
Minä jäin siihen vihasta vapisten miettimään, mitä tekisin. En ollut saanut apua edes viranomaisilta! No ainakin lääkärille aioin mennä, sillä minulla oli joka puolella verisiä naarmuja ja haavoja eikä vähiten haarojení välissä. Sellainenkin vielä tuli mieleeeni, että tuollaisesta homostahan on saattanut saada vaikka HIVin, jos hänen kourissaan on ollut verisiä haavoja. Ja se aiheutti lisää vapinaa ja vihaa. Onneksi siis tässä vaiheessa ilmeisesti heräsin!
Olen kuvitellut, että olen hyvinkin sallivainen näin normaalioloissa niin eri rotujen kuin erilaisten viettienkin suhteen, mutta herätessäni kyllä tunsin täyttä inhoa homoja kohtaan. No nyt tilanne on rauhoittunut ja minua ei juuri enää jaksa kiinnostaa, mitä homot keskenään touhuavat.
Jonkunlaista analyysiä sain aikaan. Se, onko siinä mitään oikeaa, onkin jo toinen juttu.
Elämässäni alkoi alamäki, josta olen kirjoittanut kirjassani "kairoilta kahleisiin" vuonna 2002. Silloin miespoliisit veivät minulta ihmisen suurimman oikeuden eli vapauden. Minusta tuo mieshyökkääjä teki juuri saman tempun, eli vei minun vapauden. Sitten tuo raiskausjuttu. Kun jätkä meni poispäin, hänellä oli pitkät vaaleat hiukset ja muutenkin kroppa kuin naisella. Ja niinhän siinä aikoinaan kävi, että kaikissa tilanteissa, joissa olin tuomarin vallan alla, oli kyseessä vaaleatukkainen naistuomari. Siis naistuomarit ovat raiskanneet minut henkisesti. Ja laajentaen taisipa työpaikallakin olla naislakimiehet asialla... .
Ja konkreettista apuakaan en saanut kuin joiltakin entisiltä työtovereilta, siis minut oli hyljätty, raiskattu ja siten loppuelämäksi leimattu niin unessa kuin elämässäkin.
Voihan olla, että nykyisessä mielentilassani olen mennyt täysin metsään analyysissäni, unelleni saattaisi löytyä oikeampikin selitys, jos vain osaisi niitä hakea.
Viime aikoina on tuutin täydeltä tullut asiaa tai asiattomuutta Lex Nokiasta. En aiheeseen ole perehtynyt muuta kuin median kautta. Ja sitä kautta saatua tietoa en voi täysin faktana pitää. Tuonkin olen oppinut elävässä elämässä!
Kuitenkin tuosta omasta kokemuksestani viisastuneena, minä ehdottomasti vastustan kyseistä lakia! Perusteluna on ensinnäkin se, että jo aiempi laki asiasta oli niin vaikeaselkoinen, että viisaat lakimiehetkään eivät pystyneet vakuuttavasti sanomaan, miten lakia pitäisi tulkita. No se vaalea naistuomari sitten tulkitsi meikäläisenkin osuuden. Laitoin aikoinaan parillekymmenelle kansanedustajalle kokemuksistani viestiä, että lakeja säätäessään niistä pitäisi tehdä täysin yksiselitteisiä, jotta tällaisia taviksia ei enää tulisi kaltoin kohdelluksi. Muutama kansanedustaja vastasikin ja jopa joku hankki aiheesta kirjoittamani kirjan.
Siis ehdottomasti ei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti