Odottelua

Istun taas joutessani koneen ääressä. Mitään erikoista ei ollut mielessä, kun koneen käynnistin.

Kuitenkin nyt on Joulun aatto.

Lapsena aattoa odottelin pelonsekaisin tuntein. Suomussalmen Näljängässä asuessamme taloudellinen tilanteemme oli todella heikko. Isä ja äiti olivat sodan jälkeen vuonna 1947 menneet naimisiin ja aloittelivat elämäänsä ostokuponkien aikana. Kun synnyin, sain tietenkin myös kupongit ja se osaltaan helpotti tavaran saantia isän ja äidinkin tarpeisiin. Minun kulutushan oli ensimmäiset pari vuotta pääasiassa äidin rinnoista.
Olen kirjassani kertonut, että ensimmäisinä lapsuusvuosina olin todella vilkas miehenalku. Siksi myös joulupukin tuloonkin liittyi aina pieniä jännitysmonentteja. Monena jouluna sain palkakseni vuoden tuhmista töistä nipun vitsoja. Näillä vitsoilla siis vanhempieni piti pitää minut herran nuhteessa seuraavan vuoden. Varmaankin vanhempani osittain huumorimielellä noita vitsoja toivat, mutta kyllä ne olivat lapselle karvaita hetkiä.

Kuitenkin muistan pari todella miellyttävää Joulua. Joulupukki toi minulle lahjaksi nykyisen Formula Ford -tyyppisen leikkiauton. Isä oli tehnyt sen puusta ja auto oli maalattu ruskealla lattiamaalilla. Mutta oli todella hyvä ja haluttu lahja. Muuta ei silloin tullut - ei edes vitsoja. Hieman myöhemmin, kun siskonikin oli jo pikkuinen tyttö, sain lahjaksi oikein kaupasta ostetun puulelun. En oikein muista, oliko se koira vai mikä, mutta kuitenkin työnnettäessä sen etukäpälät liikkuivat. Oli myös pitkäaikainen leikkikumppanini.

Nuo kaksi Joulua jäivät minulle niin selvinä hienoina tapahtumina, että yritimme omien tyttöjen kanssa päästä samaan tilanteeseen. Siis pyrimme hankkimaan hyvinkin rajallisen määrän lahjoja, mutta siten, että ne jäisivät heidän mieleensä, kuten minulla olivat jääneet nuo kaksi lahjaa. Mielestäni aika hyvin onnistuimmekin, mutta tyttäret eivät olleet aina mielissään, kun meillä lahjoja oli vain muutamia ja heidän kaverinsa saivat niitä röykkiöittäin.

Nyt, kun heillä on omat perheet ja lapset, niin on todettava, että kasvatusyrityksemme ovat valuneet aivan tyystin hiekkaan. Heidän lapsille tulee ihan liikaa ja usein jopa aivan hyödytöntä rihkamaa pukin kontista - mielestäni. Aattona lapset vain hiki hatussa aukovat paketteja mihinkään sen tarkemmin perehtymättä. On niin sanotusti runsauden pulaa. En tiedä, ovatko lastenlapsemme nyt sitten onnellisempia kuin omamme olivat. Kaiketi niin!

Tämän vuoden Jouluna ainakin vanhempi tyttäristämme tulee perheineen meille aaton viettoon ja jouluaterialle. Vaimo on töissä ja pääsee vasta kolmelta, joten valmisteluja on tehty eilen. Syömme sitten kolmen jälkeen.

Soittelin Suomussalmen kirjakauppaan toivottaakseni heille hyvää Joulua. Kysäisin siinä samalla, olivatko he saaneet kaikille esittelytilaisuudessa kirjan varanneille kirjavälityksestä toimitukset. Hämmästykseni oli suuri, kun he olivat saaneet vain 4 kpl kirjoja! Tilaus oli ollut 16 kpl. En enää ihmettele lainkaan, miksi kirjakaupat eivät halukkaasti myy kustantajani kirjoja. Ostajia olisi, mutta ei ole myytävää. Mitenkähän kustantaja on Euroopan johtava kustantaja. Ilmeisesti se kapasiteetti menee suurille markkinoille ja Suomeen jää vain rippeet. Niin ja jäähän siinä minullakin saamatta palkkioita! Toki noilla palkkioilla ei rakennettaisi mitään, kun myyntiluvut ovat kuitenkin pienet, vaikka jokaisen haluamansa kirjan kaupat saisivatkin.