5.12.2007
Jälkipyykki esittelytilaisuudesta Suomussalmella
Olin siis Suomussalmen kirjakaupassa 3.12. iltapäivän. Kauppa oli saanut myyntiin 10 kpl kirjojani - ilmeisesti he olivat halunneet niitä enemmän, mutta eivät olleet saaneet. Kirjat olivat saapuneet Suomussalmelle saman päivän aamuna, eli meni aika tipalle.
Itse menin paikalle jo ennen puolta päivää, mutta kävin ennen tilaisuuden aloittamista Ylä-Kainuu -lehden toimituksessa kysymässä, josko joku toimittaja olisi ehtinyt pistäytymään paikalla. Toimitus kuitenkin viimeisteli seuraavan päivän lehteään, eivätkä ehtineet paikalle. Kuitenkin sovittiin, että toimituksen saatua arvostelukappaleen kirjasta, he tekevät jutun. Siis tämäkin meni vähän puihin, kun kirja ei ehtinyt arvioitavaksi ajoissa. Voihan se tietenkin olla toisaalta ihan hyväkin, koska arvioista ei ole minkään valtakunnan tietoa etukäteen.
Kaikki kirjat menivät kaupaksi noin puolessa tunnissa. Sen jälkeen kauppa otti varauksia. Onneksi olin tulostanut kirjan kansikuvia itselleni mukaan pienen nipun ja pystyimme antamaan niitä varauksen tehneille - tietenkin puumerkilläni vahvistettuna. Varauksia taisi kertyä ainakin kymmenen, joten päivän saldo oli noin 20 kirjaa. Suomussalmella on asukkaita vajaa 10000, joten sinne tuli kirjani jokaista 500 asukasta kohti. Tuolla matematiikalla pitäisi kirjojani mennä Suomessa kaupaksi 10000 kpl. Sehän olisi jo melkoinen kasa kirjoja.
Taitaa kuitenkin olla niin, että Suomussalmella on kiinnostus hieman parempi, kuin muualla Suomessa. Mutta potentiaalia pitäisi olla melkoisiin myyntilukuihin. Kirjan saatavuus on varmasti yksi myyntiä rajoittava tekijä. Jos kirjojani olisi olisi markettien myyntipöydillä, niin varmasti niitä lähtisi ostajien mukaan herkemmin kuin nykyisellä mallilla. Nythän kirjaa ei ole juuri missään valmiina, vaan tarvitaan tilaus. Aika näyttää, mihin lukuihin päästään. Toki jo nykyiset myyntiluvut ovat ylittäneet etukäteisodotukseni, mutta Suomussalmen keikka antoi hieman ajateltavaa.
Kirjan jälkimaininkeja
29.11.2007
Kirjani "kairoilta kahleisiin" on ollut myynnissä vähän yli kuukauden. Katsoin juuri myyntitilastoja ja onhan sitä mennyt jo kohtalaisesti. Siis tavoite on jo saavutettu.
Kustantajani on BoD, joka hoitaa painatuksen tilausten perusteella. Kustantaja ei siis paina kirjoja nurkkiin valmiiksi. Periaatteessa ihan hyvä systeemi, jos tekniikka toimisi 100 %:n varmuudella. Juuri nyt joulukiireiden aikoihin heidän Saksassa olevat painokoneensa ovat takkuilleet pariin kertaan ja kirjakauppatoimituksetkin ovat siten viivästyneet. Tutut kirjan ostajat ovat valitelleet, että kirjan saaminen kestää jopa kuukauden. On hieman pitkä aika odotella - siinä varmasti kaupassa tarttuu herkästi mukaan joku Paasilinna tai vastaava. Niitähän on joka kaupassa runsain mitoin.
Liisa K aikoi kirjoittaa kirjastani kolumnin tai jonkun arvion Keskariin. Hän kävi varaamassa kirjan kirjamessuilta, mutta sai vasta parin viikon odottelun jälkeen, kun muistutin kustantajaa. Siellä oli lomien vuoksi lähettäminen unohtunut. Juuri äsken sain Liisan tekstin katsottavakseni. Koska kyseessä on lukijan mielipide kirjasta, niin eihän minulla voi olla mitään suurempaa kommentoitavaa. Liisa oli ottanut yhteiskunnallisen näkemyksen.
Viivästys kirjan toimituksessa tuli kohtaloksi myös Juhani M:lle, joka aikoi tehdä kirjastani esittelyn tämän päivän Ylä-Kainuu -lehteen. Siis alkuperäisen kotiseutuni paikallislehteen, jota olen lukenut kaikki nämä etelän evakkovuosikymmenet. Kun kirja ei sinne ehtinyt, niin lehteen tuli vain pieni juttu siitä, että olen maanantaina 3.12. Suomussalmen kirjakaupassa esittelemässä työtäni.
Tarkoitus oli päästä myös Tuusulaan, mutta jostakin syystä en ole sieltä saanut mitään palautetta esitykseeni. Kun Suomussalmelta sellainen tuli, niin olin valmis kuin partiopoika ryntäämään paikalle. Entinen kotikuntahan sekin on.
Hieman jännittää, miten rehelliset kainuulaiset ottavat vastaan minut yhteiskunnan lakienvartijoiden tuomitseman rikollisen. Toki kirjassani kerron asiat omalta kantiltani ja lopullinen arviointihan jää lukijalle. Tähän mennessä tiedot kirjan aihepiiristä ovat olleet vähintäänkin yksipuolisia - nyt on sitten kolikolla se toinenkin puoli.
Kirja
15.10.2007
Kahta päivää vaille kuukausi sitten sain kustantajallekirjani aineiston ensimmäiseen kirjaani "kairoilta kahleisiin".
Kirjaprojekti alkoi lähes viisi vuotta aiemmin. Minua ja siten myös perhettäni kohtasi lievästi sanottuna katastrofi. Noina aikoina aloin pitää päiväkirjaa tapahtumista. Välillä kirjoitin hyvinkin ahkerasti, mutta kuntoni alentuessa kirjoitin yhä harvemmin. Kuitenkin harrastus eli koko ajan.
Kuljin pari vuotta terapiassa, ja sieltä sain sen verran kipinää, että ehkä noin vuosi sitten aloin pistää kirjoittamiani juttuja yhdeksi esitykseksi. Kirjaksi, kuten harjoitelmaani nimitin.
Annoin parille entiselle työtoverilleni luettavaksi aineistoni, ja myös molemmat tyttäreni kävivät aikaansaannokseni läpi. Neljältä sain palautetta, että juttuni pitää saada kansiin, siis kirjaksi. Yksi neuvonantajani oli sitä mieltä, että kirjaksi asti aineistoni saamisessa olisi todella kova työ. Kuitenkin noista palautteista alkoi kyteä ajatus tekstini julkaisemisesta.
Kävin ainestoa muutaman kerran läpi. Yritin saada eri aikoihin ja erilaisissa mielentiloissa kirjoittamiani juttuja yhteismitallisiksi. Nyt vasta tajusin, mitä negatiivisen palautteen antaja oli tarkoittanut. Aineiston saaminen edes jonkinlaiseen hyväksyttävään muotoon vaati hirveästi työtä. Kuntoni asetti myös paljon rajoitteita työskentelylle. Mutta pikkuhiljaa olin siinä vaiheessa, että aloin etsiä aineistolleni kustantajaa. Lähettelin paketteja, ja otin muullakin tavoin yhteyksiä kustantajaehdokkaisiin, mutta en päässyt eteenpäin. Hylkyjä tuli, ja kaikki eivät edes vaivautuneet vastaamaan. Hylkäykset masensivat, ja välillä meni pitkiä aikoja, että en jaksanut edes ajatella asiaa. Olihan tekstini tehnyt kuitenkin sen päätehtävän, se oli toiminut minulle jo tuossa vaiheessa terapiana. Viis siitä, vaikka siitä ei tulisikaan julkaisua.
Keväällä 2007 sain kuitenkin sen verran itsestäni irti, että aloin etsiä edullista omakustannemahdollisuutta. Näistä sainkin positiivisia palautteita, mutta hinta oli kukkarolleni liian kova, kunnes kesällä 2007 satuin huomaamaan netistä Books on Demand -kustantajan sivut. Sieltä alkoi näkyä mahdollisuuksia saada kirjani ulos.
Tilasin kustantajalta aineistot ja tutustuin niihin mielestäni huolella ja niinhän siinä kävi, että pian olin koukussa. Enää tarvitsisi pistää ainesto painettavaan kuntoon. Tavoittena oli tehdä itse kaikki aivan kansista alkaen.
Otin yhteyttä entiseen työtoveriini ja pyysin häntä oikolukemaan tekstini. Ja hän suostui. Tein versioita ottaen huomioon hänen ehdotuksiaan ja samalla kehittäen tekstiäni. Kävimme ne taas uudelleen läpi. Välillä hän kävi aineistoa läpi fläppärillään, mutta loppuvaiheessa pari viimeisintä kierrosta teimme ihan papereilla.
Kustantajalta sain aikataluun vaikuttavaa tietoa. Jos saisin aineiston heille syyskuun aikana, niin kirjani pääsisi Helsingin kirjamessuille. Viimeiset vuorokaudet olin koneen ääressä niin paljon kuin suinkin pystyin ja 17.9. klo 17.17 sain aineiston BoDille. Kannet olin tehnyt jo aiemmin. Kansiin käytin omia kuvia, joten homma oli simppeli.
Likimain heti retukkaa painaessani nenäni ja röörini menivät täysin tukkoon. Olin kuin kohtauksen saanut. Ja vielä illalla tuli migreeni. Mutta homma oli kuitenkin hoidettu!
Hieman yli viikon päästä sain kirjani käteen. Siinä se nyt oli.
Suomalaista liikennekulttuuria
3.9.2007
Ajelimme vaimon kanssa mutkan Kainuussa. Menimme sinnepäin keskiviikkona 29.8. ja palasimme takaisin sunnuntaina 2.9. Matkaa mittariin kertyi sellaiset 1300 km.
Olosuhteet olivat hyvin vaihtelevat. Molempiin suuntiin ajettiin auringossa, rankkasateessa ja siltä väliltä olevissa olosuhteissa. Meno oli paikoitellen karmeaa. Mikä siinä on, että moottoritiellä esim. sateessa täytyy ajaa aivan puskuria hipoen suoraan eteen ja aiheuttaa takana tulevalle kunnon roiskeet silmille? Kun sitten maantiellä mennään ohi kätevästi vaikkapa keltaisten viivojen väärällä puolella - ei ole mitään kiirettä omalle kaistalle.
Kaikkein törkein temppu ole menomatkalla Mikkelissä. Olimme juuri ryhmittyneet vasemmalle kaistalle mennäksemme oikealla kaistalla ajavan kuorma-auton ohi. Takaa tuli kovaa vauhtia harmaa BMW 330d. Se vain tuuppasi meidän nokan editse ja juuri kuorma-auton perän välttäen vasemmalle kaistalle. Hyvä, että mahtui - emme olisi ehtineet tekemään mitään, jos olisi ollut tarvetta. Hetkeksi sen meno hyytyi, mutta seuraavan keltaisen viivan kohdalla oli mentävä taas ohi - oli todella kiire. Toki 330d on tehokas, mutta ei sitä noin tarvitsisi tuoda esille.
Teimme ei-tieteellistä tutkimusta, miten ihmiset ajavat. Ainoastaan yksi Audi sattui matkalle, joka noudatti pari sataa kilometriä liikenteen rytmiä - sitten senkin oli rymisteltävä rahvaasta ohi. Audi on näköjään löytänyt oikean kohderyhmän autoilleen.
Kyllä Volvoillakin oli kiirettä, mutta niiden joukossa oli kuitenkin pääjoukon vauhtiin tyytyviä. Sanottakoon, että itselläni on pilottiin aseteltu nopeudet 80-100-120 täsmälleen ja hyvässä säässä pääjoukko ajeli noita nopeuksia melkoisen tarkasti.
Mutta rankkasadekaan ei saanut suuren joukon vauhtia alaspäin. Uskallan väittää, että jokainen yli 120:n nopeudessa vesiliirtoon joutuva normaali autoilija ei pysty hallitsemaan ajoneuvoaan!
Tulos on kiini täysin tuurista! Ja kuitenkin 98% kaikista autoilijoista on niitä normalleja autoilijoita. On havaittavissa jotensakin omien kykyjensä yliarviointia. Ja sitten ne turvavälit...
On se kumma, että nykyisillä rajoituksilla, nykyisillä autoilla ja nykyisillä teillä ylipäänsä syntyy tuhoa? Näin ajattelevat monet ja uskovat, että ei se minulle.
Turvallista syksyä!
1.blogi
1.8.2007
Ihmeellistä tämä atk-maailma. Kahtena päivänä olen yrittänyt sijoittaa kahta kuvaa wordin sivulle. Aina toinen kuva lipeää toiselle sivulle, vaikka kuinka olen valinnut työstettävälle sivulle riittävästi kokoa.
Muutenkin tämä rakkineeni alkaa olla siinä kunnossa, että saa ristä kädet kyynärpäitä myöten ennen käynnistämistä. Joskus se käynnistyy hyvin, mutta välillä ei mitenkään. Tunne on kuin vanhalla autolla ajoon lähdettäessä - joko pääsee matkalle - tai sitten ei.
Noista edellisistä huolimatta kirjoittelen ihka omaa blogia peläten, että näitä vielä joku sattuisi lukemaan. No siitä ei kait ole pelkoa.
Kello alkaa olla koirien aamuruoan aikaa. Siispä kone kiinni ja elukoita ravitsemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti