aivotko jäässä?

Viime aikoina en ole saanut aikaan mitään pähkäilyjä - ainakaan sellaisia, että niistä olisi ollut mitään kirjoitettavaa. Lienevätkö aivot jäässä vai onko joku muu syy, joka aiheuttaa ylenmääräisen tylsyyden? Vai ovatko maailman, Suomen tai jopa Mäntsälän asiat siinä mallissa, että mitään kommentoitavaa ei löydy. Tuskinpa on noin, koska Haitissa tapahtui hirveitä, Suomessa ollaan taas meidän eläkeläisten tai ainakin tulevien eläkeläisten asioita pistämässä todella huonommalle tolalle. Haluttaneen ilmeisesti niin, että ihmiset siirtyisivät tulevaisuudessa työstä suoraan hautaan! Ja kuitenkin kaikki ovat olleet mukana talkoissa keräämässä omia eläkkeitään - tai noinhan sen olla pitäisi. Nyt kuitenkin on niin, että meidän tienaamat eläkkeet on jo syöty ja nykyisten työihmisten on sitten maksettava meidän loisten elämiset. Ja se luonnollisesti ottaa pattiin - ihan ymmärrettävää. Minun tapoihini ei juuri kuulu politiikan piiriin kuuluvien asioiden repostelu, mutta olkoon tämän kerran näin. Kun en mitään politiikasta ymmärrä, niin parempi pysyä vaan liikenneasioissa!

Olen käynyt hiihtelemässä vasta noin kymmenisen kertaa. Kerrallaan olen hiihdellyt viiden ja kymmenen kilometrin matkoja hyvin hiljakseen. Kuitenkin jokaisella lenkillä on rinteiden päällä henki vinkunut, kun keuhkot yrittävät saada happea läskeille. Ei tahdo kapasiteetti riittää tormailuihin! Onneksi kilpailuviettini ei ota nokkiinsa, kun mummotkin painelevat ohi, vaareista puhumattakaan ja pystyn liikennöimään latusilla ihan oman kuntoni mukaan. Toki vanhat ajat joskus palaavat mieleen ja haluttaisi mennä paljon vauhdikkaammin, mutta silloin lenkki jäisi varmaan pariin sataan metriin. Viitisentoista vuotta sitten lopetin kilpahiihdon ja silloin tein päätöksen, että vesisateella en enää hiihtele, mutta tänä talvena olen tuohon lisännyt, että myöskään yli viidentoista asteen pakkasella en lenkille lähde. Syynä on se, että vapaata hiihdettäessä pakkaskitka suksien alla kasvaa niin suureksi, että hiihto ei ole nautittavaa ja perinteiselle minulla ei ole välineitä. Lisäksi sain ihmeellisen tulehduksen vasempaan jalkapöytään, joka esti kävelemisen ja vaikeutti hiihtämistäkin viikon ajan. Siksi noita hiihtokertoja on vain kymmenkunta.

Ilmoittauduin kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssille. Saapa nähdä, onko tulijoita tarpeeksi, että kurssi onnistuu. Opettajana on näyttämötaiteen maisteri, kirjoittaja ja ohjaaja, joten häneltä varmasti joitakin vinkkejä saisin, miten hän näkisi minun voivan kirjoittamistani kehittää. Minun ajatukseni kirjoittamisesta saattaa kuitenkin olla aika paljon erilainen kuin melko monella muulla kirjoittajalla.
Olen tämän talven aikana lukenut lukuisia romaaneja ja olen pyrkinyt analysoimaan niitä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että tykkään suhteellisen yksinkertaisesta tekstistä, jossa kuitenkin käytetään sanoja monipuolisesti, jopa murresanat ovat mieleeni. Ja tekstin täytyy edetä! Useita kirjoja on jo tähän mennessä jäänyt kesken, koska en yksinkertaisesti ole kestänyt tekstin kirnuntaa. Kirnuamisella tarkoitan sitä, että jokin asia kerrotaan usealla erilaisella kuvauksella ja vertauksella. Se ei minuun pure! Mutta kirjojen arvostelijoihin se näyttää purevan.

Omasta romaanistani "reppana" olen jo saanut lukuisia palautteita (normaaleilta ihmisiltä - en siis keneltäkään ammattiarvostelijalta) ja ihmeekseni ne ovat olleet pääasiallisesti kiittäviä. Negatiivista kanttiaaltoa olen saanut joiltakin mm. siitä, että kerron päähenkilön Lapin kierroksen liian yksityiskohtaisesti, pistän päähenkilön rakastumaan liian nopeasti tai että käytännössä rakennusmiesten illanvietoista ei pääse kesken iltaa pois. Nuo kaikki olivat aikoinaan minun tietoisesti valitsemia linjauksia ja niillä mielestäni oli oikeutus tapahtua tarinan kannalta juuri noin. Mutta minusta on hyvä, että näin kirjoittajauran ensimmäisillä portailla ollessani saan ylipäänsä palautetta - negatiivinen on yhtä tärkeää kuin positiivinenkin. Negatiivinen auttaa toivottavasti kehittymään ja positiivinen, jotta jaksaa kirjoittaa jälleen.

Jouluksi kasaamani "kaksikymmentä airisvuotta" on saanut airispiireissä jo jonkinlaisen vastaanoton, mutta kova hinta rajoittaa kirjan myyntiä. Kuitenkin silläkin näyttää olevan jotakin saumaa mennä maakuntiin. Aika näyttää, miten sen kanssa käy.