PISA

Pisa -tutkimuksen tuloksista aihetta pähkäilyyn

Olen käynyt kouluni ja opiskellut ammattini 1950 - 1970 -luvuilla, joten kovin paljon rajapintoja nykyiseen koulusysteemiin minulla ei ole, mutta viimeisimmät Pisatulokset aiheuttivat vipinää yläkerrassa. Molemmat tyttäreni kävivät koulunsa 1980 - 2000 -luvuilla ja heidän koulunkäyntiään ja opiskelujaan tietenkin seurasin mielenkiinnolla, erityisesti matematiikkaan pesiytyneen joukko-opin suhteen. Ei sillä laskentataitoa oppinut, mutta onneksi nykyään lienee palattu oikeaan suuntaan. Onneksi tyttäret oppivat kuitenkin laskemaan.

Jo kansakoulun alussa laskento oli mielenkiintoisin aine. Opettajani osasivat opettaa sitä mielenkiintoisesti, kotona ei tarvinnut tehdä mitään, kun olin tunneilla hereillä. Kansakoulussa kotitehtävätkin tuli tehtyä jo koulussa valmiiksi. Myöhemminkin matematiikka ja fysiikka jaksoivat kiinnostaa, mutta opettajien merkitystä on korostettava aineen kiinnostavuudessa. Meidän oppikoululuokkamme olisi nostanut matemaattisten aineiden Pisa -arvosanoja melkoisesti, sillä lähes kaikista kyseisten aineiden kokeista nousi kymmenkunta huippupisteet saanutta. Se oli opettajien mielestä ennen kokematonta. Tästä joukosta opiskeli tietääkseni neljä matemaatikoiksi, kolme lääkäriksi ja yksi insinööriksi!

Monet muut aineet vajosivat arvoasteikossani hanttiaineiden kategoriaan - monissa aineissa opettaja oli heikko tai minun mielestäni opettajana väärällä asenteella, yksinkertaisesti ulkoa pänttääminen ei jaksanut kiinnostaa. Äidinkielestä ainekirjoituksen osalta tykkäsin, kun saimme oppikoulussa nuoren opettajan mummon sijaan. Uskontokin menetteli, kun oppikoulussa opettajana oli isän sukulainen. Liikunta oli mukavaa, jos ei tarvinnut pelata kori- tai potkupalloa. Kuvaamataito oli myös mielenkiintoista. Jos minun olisi pitänyt kuvata vaikkapa hevonen, niin tuskinpa piirrostani kukaan olisi hepaksi tunnistanut, mutta opettaja näki yrityksissäni jotakin kiittämisenkin arvoista. Niin mielenkiinto aineeseen säilyi. Useimmilla muilla opettajilla oli moittiminen pääasia.

Turhimmalta aineelta näin jälkeenpäin tuntuu maantieto. Maantiedon annista ei ole enää paljon jäljellä, kun melkoinen osa ulkoa opituista valtioista on lakannut olemasta ja tilalla on ihan muuta. En edes muista, ketkä meille ko. ainetta opetti. Myös kielet menivät sen aikaisen opetuksen vuoksi mielenkiinnottomien kastiin. Vaadittiin täysin virheetöntä tulosta, joten taito ei kehittynyt. Kun väärästä vastauksesta sai haukut tai pahimmassa tapauksessa joutui seisomaan määräämättömäksi ajaksi, niin viittauskäsi pysyi tiiviisti pulpetilla. Erityisesti saksan kielen opettajalla olivat kovat opetusmetodit käytössä.

Historiasta olisi pitänyt oivaltaa, että ei pidä luottaa kehenkään, jokainen pelaa omaan pussiinsa, mutta sekin oppi jäi valitettavasti takavuosina unohduksiin.

Kouluopetuksesta tarvitsin töissä ollessani lähes päivittäin matematiikkaa, erityisesti prosenttilaskeminen oli tärkeää. Myös logaritmeja tarvitsin, mutta integraaleja ja derivoimista tai muuta korkeampaa matematiikkaa en opiskelun jälkeen tarvinnut. Fysiikan tietoja olen tarvinnut muuallakin kuin töissäni. Fysiikka on ollut varmasti matematiikan perusasioiden ohella kaikkein tärkein ja vahvin opiskelusta saatu perintö.

Opiskelipa minkä ammatin tahansa noita taitoja jokainen tarvitsee, muiden oppiaineiden taitoja mielestäni ei tarvita oikeassa työelämässä juuri koskaan, ellei sitten ole ko. aineen opettaja. Diskuteeraamisen taidon vuoksi ei ehkä kannattaisi kovin paljon energiaa tuhlata. Taiteellisesti lahjattomille ei ole väliksi tarjoilla taideaineitakaan.

Mitä siis jää jäljelle? Matemaattisten aineiden lisäksi annettaisiin sopiva vieraitten kielten paketti oikeilla opetusmenetelmillä ja vain vähän muuta. Jos ei ole lainkaan matemaattista älliä tai halua matematiikkaan, niin sitten menee vakavaksi. Toki mielenkiintoisella opetuksella jokaisesta tulee helposti jonkinlainen arkipäivien matemaatikko. Matematiikka kun ei tarvitse pänttäämistä, vain hitusen asennetta.

Ei minulla ollut ulkoa päntättävien oppiaineidenkaan arvosanoissa ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut terveyteni oppikoulun ensimmäisten luokkien jälkeen kuntoon. Ehkä kuitenkin matemaattinen, looginen ajattelutapa toi jonkinlaista tulosta muihinkin lukuaineisiin, mutta eiväthän arvosanat todista mitään. Hyvä tunne ja oppimisen halua ja oppiminen ovat kaiketi ne tärkeimmät, mitkä koulun tulisi oppilaalle syöttää.  Ne olivat ainakin minun aikanani suurimmat puutteet monissa oppiaineissa.

Olipa kerran yo-merkonomi, jonka yhtenä tehtävänä oli laatia erilaisia tilastoja ja raportteja. Kun homma ei luistanut, niin kävi ilmi, että hän ei hallinnut lainkaan prosenttilaskuja. Hänelle oli annettava aiheesta pikaopetusta, ja tilastoja alkoi tulla.

Koulujen matematiikan opetus ei ollut tuntunut hänestä kiinnostavalta, ja energia oli suuntautunut sitten aivan muuhun.