sunnuntai 16. syyskuuta 2012

kirjoittamista, golfia ja kipuja

Vuoden verran olen ollut jutuntekijänä Mäntsälän paikallislehdissä. 14.8. julkaistiin 100. kirjoittamani ja kuvaamani juttu. Jutun aiheita on ollut laidasta laitaan: Eläkeläisyhdistyksistä, yksilöurheilutapahtumista, urheilukouluista, erilaisista muista tapahtumista, haastatteluja, autoista, erilaisista esityksistä jne. Autoista ja urheilusta kirjoittaminen on helppoa, koska niistä on kertynyt paljon tietoa elämän varrelta, mutta kiva on ollut tehdä juttuja ihan vieraistakin aiheista kuten baletti- ja tanssiseuran kevätnäytöksistä tai posetiivareista. Myös juttujen kuvaaminen on ollut antoisaa ja mielenkiintoista.
Nyt juttujen teko varmaankin vähenee, koska säästöihin vedoten jutuntekijöiden palveluja vähennetään. Urheiluseuratkin saavat jatkossa tehdä pääosan jutuistaan itsepalveluna. Mutta aikansa kutakin!

Pari vuotta olen kypsytellyt uuden romaanin juonta ja viime talvena sen sitten kirjoitin ensimmäisen kerran. Perjantaina pistin sisällön ja suunnittelemani kannen ainestot kustantajalle, ehkä sisällöstä oli neljäs tai viides versio. Kirjalle annoin nimen "rajalla" ja se kertoo... Mutta enpä sitä nyt tässä paljastakaan, tarina kannattaa lukea. Helsingin kirjamessuilla se on tarkoitus virallisesti julkistaa kustantajan BoDin osastolla. Itsekin on tarkoitus mennä piipahtamaan messuille ilmeisesti ensimmäisenä päivänä. Messuthan ovat lokakuun lopulla.

Golfia tuli täyteen tavoitteekseni asettamani 60 kierrosta, mutta tasoitukseni ei vielä päässyt alle kymmenen, mutta tippui se kuitenkin jonkin verran eli yhteentoista, kun yhden kilpailun voitin. Minusta on 64 -vuotiaalle papparaiselle ihan hyvä saavutus, että pystyn pelaamaan elämäni parasta peliä. Viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi särkeä viime syksynä rikkomaani vasemman jalan ison varpaan tyviniveltä. Viikonlopun lepäsin, mutta maanantain 61. kierros teki varpaan niin kipeäksi, että tiistaina oli mentävä lääkärin vastaanotolle. Buranat määrättiin ja kihtikokeet otettiin, mutta en ole päässyt puhelimella läpi kysymään, mitä tulokset kertovat. Kihtikohtaukseksi kipu sopisi, koska söin kolmena päivänä peräkkäin hernekeittoa, joka on kuulemma yksi pahimmista kohtauksen laukasijoista. Saa nähdä, pystynkö enää kävelemään lisäkierroksia?

Ei kommentteja: