Olin kansallisten seniorien kirjallisuuspiirissä tänään. Siellä naiset ylistivät, kuinka hyvin kasvatettu ja elegantti prinsessa Victoria oli ollut Suomen vierailulla, olipa joku mennyt Lahteen asti jopa katsomaan häntä. Kun asiaa oli taivasteltu aikansa, kysyttiin minultakin mielipidettä asiasta. Vastasin, kuten tunnen, että koko prinsessahössötys on aivan turhaa puuhaa ja rahan polttamista. Tietenkin on luonnollista, että prinsessa on kasvatettu hyvin ja ainoastaan päämääränä se tehtävä, jossa hän nyt on. Hän on ruotsalaisten prinsessatuote, jota meillä ei ole. Eikä mielestäni kyllä tarvitsekaan!
Kirjallisuuspiirissä olevat lukevat erilaisia kirjoja ja kertovat niistä vaikutelmiaan ja kommenttejaan. Kaikki ovat paljon lukeneita, joten arviot ovat sen mukaisia. Ihmettelen kuitenkin, että valtaosa arvioitavista teoksista ovat ulkomaisten kirjailijoiden kynäilemiä, siis ovat käännöskirjallisuutta. Luin itsekin nuorena paljon lähinnä ulkomaisia jännityskirjoja ja jo silloin ihmettelin käännöksissä ihan selviä asiavirheitä. Myöhemmin teknisiä tekstejä lukiessani huomasin aivan saman piirteen, suomenkielisissä käännöksissä oli virheitä. Mutta ennenkaikkea ajattelen kaunokirjallisuudessa sitä, miten kääntäjä pystyy selviytymään kirjailijan ehkä hyvinkin monimutkaisesta ja -muotoisesta alkuperäisestä tekstistä ja saamaan juuri oikean suomennoksen aikaan. Ei ole helppo tehtävä!
Kun myös itse yrittelen kirjoittamista, niin pyrin myös lukiessani pitäytymään alkuperäisissä teksteissä, siis suosin kotimaista kirjallisuutta.
En halveeraa ulkomaisia tekstinikkareita, mutta en ole lainkaan varma, tarjoillaanko meille juuri sitä sanomaa, mitä he ovat alunpitäen tarkoittaneet.
Toki en voi olla aina aivan varma, olenko tajunnut eräiden kotimaistenkaan kirjoittajien aivoituksia, koska he kirjoittavat minulle ihan liian monimutkaista tekstiä. Yleensä juuri niitä kirjoja kirja-arvostelijat kiittävät, mutta minulla jää monen sellaisen kirjan takakansi saavuttamatta.
Meitä on niin moneksi - onneksi!
3.11. lisäys.
Mennä hupsahti 30.10. ohi huomaamatta.
Tuo päivähän oli tämän uusimman elämäni alkupäivämäärä - oikea kärsimysten vuosien aloitus kahdeksan vuotta sitten. Nyt tuon vuosipäivän kuitenkin ohitin ihan vahingossa, vasta viime yönä valvoessani muistin, että tuo päivä on jo eletty. Ehkä se kuristus alkaa vähitellen antaa periksi - toivon niin, vaikka lääkkeitä vielä iltaisin nappailenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti