keskiviikko 17. marraskuuta 2010

pienpuhdistamo

Kun rakensimme tänne Mäntsälään keväällä 2004 uutta mökkiä, niin kunnan rakennuslupa edellytti määräykset täyttävää jätevesien hoitamista. Vaikean masennuksen kourissa olisi ollut todella hienoa, jos kunnasta olisin saanut jotakin apua jätevesien käsittelymalleiksi. Mutta sieltä ei tullut mitään neuvoa, välillä tuntui, että sain neuvoa kunnan "asiantuntijoita". Ja yhtään puhdistamojen myyjääkään ei tontille osunut, jotta olisin saanut edes jotakin tietoa.

Siis netti oli ainoa tiedonlähteeni. Ja olihan siellä jos jonkinlaista juttua eri järjestelmistä ja tavoista hoitaa jätevedet pois talosta. Ihan aluksi suunnittelin kiinteää säiliötä, johon sonta menisi vessasta, ja harmaille vesille ajattelin vain suodinta. Mutta sitten satuin Uponorin sivuille, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista. Lähinnä siellä käsiteltiin erilaisia imeytyskenttäsovelluksia ja panospuhdistimia. Imeytyskentän lemppasin, kun totesin, että koko kentän maa-ainekset on vaihdettava aika-ajoin, jotta puhdistuskyky säilyisi. Katsoin maa-aineksien vaihtotyöt sellaisiksi hommiksi, että imeytyskenttäsysteemeihin en sitten ihastunut. Panospuhdistamot alkoivat kiinnostaa, ja niistä sitten iminkin kaikenlaista tietoa netistä.

Saamastani informaatiosta suodatin itselleni käsityksen, minkälaisen myllyn tontilleni upotan. Valintani päätyi Uponorin Upoclean 5 -laitteeseen. Siitä kerrottiin käyttökokemuksina, että on toimintavarma ja huoleton laitteisto. Lisäksi kaikki huoltoa vaativa laitteisto on maan päällä huoltokaapissa, joten mahdollisten huoltojen ja korjaustenkin tekeminen olisi helpompaa kuin laiteistoissa, joissa pumput sun muut värkit ovat alhaalla moskan sisässä. Mitattuja puhdistustuloksia ei vielä silloin ollut paljoakaan saatavissa, mutta valmistajan ilmoitukset olivat sellaiset, että täyttää vaatimukset. Niinpä esitin kunnalle, että olen valinnut Upoclean 5 -laitteiston, eikä heillä ollut asiaan mitään poikkipuolista sanottavaa. Ainoa vaatimus oli, että vasta puhdistimessa yhdistetään vessan vedet muiden kanssa, siis tuplaviemäri rakennettiin puhdistamolle saakka. Toinen vaatimus oli se, että puhdistamon jälkeen on rakennettava näytteenottoja varten oma kaivo.

Noin sitten tehtiin, ja lokakuussa 2004 laskin kahteen ensimmäiseen säiliöön puhdasta vettä ja kytkin laitteeseen sähköt. Siitä asti järjestelmä on puksutellut ilman mitään häiriöitä. Kerran vuodessa Eerola-yhtiöt käyvät tekemässä laittelle tyhjennyshuollon, jossa kaksi ensimmäistä säiliötä tyhjennetään ja tarkistetaan laitteen toiminta. Itselle jää päivittäinen kurkkaus keittiön ikkunasta, että laitekaapin kyljessa tillottava vihreä merkkivalo palaa - kertaakaan ei ole sammunut. Pari kertaa vuodessa lisään kemikaalia ja nakaan silloin tällöin prosessisäiliöön kourallisen kalkkia ja katson näytteenottokaivosta, että poistoputkeen menee hajutonta ja väritöntä vettä. Lisäksi olen järjestänyt poistoputken sellaiseen paikkaan, että se ei helposti talvellakaan jäädy ja puken päässä on verkko, jotta sammakot ja muut elävät eivät estäisi poistoa.

Heti alkuvuosina osallistuin Porvoonjoen seudun vesitutkimukseen, jossa käytiin mittaamassa minunkin puhdistamon toiminta. Typen puhdistaminen ei ollut tutkintahetkellä lain mukaisessa rajassa, kuten ilmeisesti niin monella muullakin puhdistamolla, mutta kun puhdistamon vesiä ei johdeta minkään vesistön vaikutusalueelle, vaan maastoon, niin se ei asiantuntijoidenkaan mielestä ole mikään paha juttu. Pistetäänhän typpilannoitusta runsaasti pelloillekin ihan luvan kanssa.
Sitä paitsi eivät isotkaan kuntien puhdistamot suoriudu typen poistosta välttämättä hyvin ja ne laskevat vetensä suoraan vesitöihin.

Tässä siis yksi tarina puhdistamosta, eikä lainkaan niin raflaava kuin esimerkiksi eilen uutisissa!

1 kommentti:

LiisaK kirjoitti...

Hei!

valaiseva teksti näin teknisen lautakunnan jäsenelle. Paljonko pistit rahaa tähän systeemiin?