mutka Kainuussa!

Tein pikakeikan Suomussalmelle viime viikon lopulla. Lähdin ajelemaan Mäntsälästä torstaina aamusella ja takaisin palasin kotiin lauantai-iltana.

Menomatkan sää oli tuhnuinen rapakeli, lämpötila oli koko matkan siinä nollan pinnassa, mutta suolailemalla Destia oli hoitanut tasaisen kuraiset ajokelit lähes koko matkalle. Erityisesti alkumatkalla sain kuraa silmilleni varmasti satojen autojen heittämänä. Minä kun ajelin pilotilla juuri tiekohtaisia nopeuksia koko ajan, ja muillehan se ei riittänyt. Minun ei tarvinnut ohittaa ketään, kun kuormuritkin menivät kovempaa. Kun on määrätty lähes koko matkalle nykyään nopeudeksi kahdeksankymppiä, niin senhän oli sitten riitettävä, tuumasin minä, ja köröttelin eteenpäin. Kun en pitänyt kuin yhden kahvi- ja tankkaustauon, niin matka kuitenkin joutui vähän reilussa seitsemässä tunnissa, kun satastakin sain posotella ensin Heinolan yläpuolelle, sitten Kuopion seudulla, Iisamessa vähän ja Kontiomäeltä ihan perille asti.



Menin serkun Auvon luokse yöksi Pesiölle, ja perjantaina oli ohjelmassa parin tunnin keikka paikalliseen kirjakauppaan. Esittelin siellä kirjaani "reppana" pääasiassa tutuille henkilöille. Juntusen Pirjo oli tilannut kirjaani jo pienen erän, josta oli jäljellä vain yksi kappale. Serkkuni Sirkku oli jo odottelemassa ennen puolta päivää tuloani, ja hän sen ainokaisen kirjan veikin kotiinsa. Minä tiesin kirjatilanteen jo kotonani ja siksi tein postikortteja, joissa oli kirjani kansi. Takapuolelle sain pistettyä puumerkkini. Näin kirjani tilanneilla on omistuskirjoitukseni, vaikka kirja tulee joskus myöhemmin. Lähes koko ajan oli henkilöitä ympärilläni ja tilauksia tehtiin ihan mukavasti. Toivottavasti Pirjo tilaa kirjoja reilummin, että niitä riittää myös tilasuudessa käymättömille. Kuitenkin kirja ostetaan vielä nykypäivänäkin pääasiassa hyllystä!

Serkkujeni lisäksi tilaisuudessa kävi kanssani keskustelemassa mm. yksi entinen oppilaani, konefirman toimitusjohtaja, kansakoulutoveri, entinen työtoveri ja sitten tietenkin henkilöitä, joita en tuntenut. Ihmeellistä oli, että sain aivospukoista esille kansakoulussa olleen luokkatoverini nimen! En ole häntä muistaakseni sen koommin nähnyt, mutta nimi tuli heti esille, kun rouva tuli liikkeeseen. Olen pitänyt muistiani kehnona, mutta tämähän todistaa ihan muuta.

Tilaisuuden jälkeen kävimme Auvon äidin Paulan luona kahvilla Ämmänsaaren keskustassa ja vasta sen jälkeen menimme Pesiölle ja laitoimme sapuskan, pottuvoita ja paistettuja muikkuja. Kylläpä olikin maittava ateria. Saunan jälkeen yritin päästä uneen, mutta viime aikoina nukkumiseni on ollut aivan olematonta. Olen lisännyt masennuslääkitystä, jotta saisin nukuttua ainakin neljä - viisi tuntia yössä, mutta ei onnistu. En ymmärrä, mistä moinen johtuu!
No olin kuitenkin jonkinlaisessa horteessa ja kaipa se sitten on minulle riittävä annos. Mutta pitemmän päälle tuollainen ei saa jatkua, silloin masennus on saanut jälleen niskalenkin, ja lopputulos voi olla sen jälkeen taas mitä sattuu.

Pyörityn yön jälkeen lähdin kuitenkin liikkeelle. Ajoin ensin serkkuni Tarmon luokse Kiveläntien varteen. Ryyppäsimme kahvit ja keskustelimme niitä näitä melkoisen tovin. Laitoin saamani hirvenlihat kylmälaukkuun ja ajoin äitini synnyinpaikkaan Raiskionvaaralle. Vaaralla asustelee enää vain serkkuni Veli vaimonsa kanssa ja heillä on seutukunnan ainoita maitotiloja. Veli on minun kanssa samaa ikäluokkaa, ja jo lapsena meillä synkkasi hyvin. Siksi pyrin käymään heillä suunnilleen joka kerta, kun Suomussalmella pistäydyn.

Raiskion vaaralta ajelin kirkonkylään ja hautausmaalle. Sytytin isän ja äidin haudalle kaksi kynttilää. Olin aiemmin ajatellut ajella Oulun kautta Mäntsälään, mutta aloin tuntea migreenin oireita. Lääkkeet olin unohtanut kotiin, joten tein sunnitelmaan muutoksen. Päätin ajaa kotiin suorinta tietä jo samana päivänä. Kuitenkin ennen viitostielle oikaisua kävin tervehtimässä isäni veljen vaimoa kirkolla. Arttu on Lepolassa hoidossa, kun ikää on yhdeksän kymppiä, eikä muisti enää toimi eikä pysty enää itsekseen liikkumaankaan. Hiljakin on jo niin huonovointinen, että on tekemistä, että pystyy elämään yksikseen omakotitalossa. Liikkuminen on todella hankalaa, mutta sisulla Hilja menee eteenpäin.

Migreeni jumputti, mutta ei onneksi vielä niin pahasti, että en olisi pystynyt ajamaan autoa. Kuitenkin se muistutti olemassaolostaan koko ajan. Kävin Kontiomäessä tankaamassa auton ja söin kunnon aterian. Kainuussa tiet olivat jäisiä, joten ihmiset ajoivat todella varoen. Tiellä olisi saanut mennä satasta, mutta vauhdit olivat parikymppiä alle. Siis pohjoisen ihmiset osaavat ajaa tilanteen mukaan ja siksi he hengissä säilyvätkin. Etelän autoilija posottaisi noissakin olosuhteissa ainakin sallittua maksiminopeutta ja ehkäpä vielä piirun ylikin. Kun ne eivät osaa ajaa, niin eivät osaa!
Seuraavan kerran kävin kahvilla Juvalla. Keli oli talvisen rapea, liikennettä oli vähän, auto kulki pintakaasulla ja bensaa kului todella vähän. Tankkaustarvetta ei ollut enää koko matkalla ja tankkiin vielä jäisi melkoisesti ainetta kotiin päästyäkin.
Kotona sain migreenilääkkeen, jota terästin vielä tuhdilla särkylääkkeellä. Aamuyöllä jumputus lakkasi, mutta pää oli vielä pari päivää hellä. Vähitellen hävisivät reissun muistot takaraivostakin.