perjantai 21. elokuuta 2009

jotakin kirjoitettavaa?

Olen ollut jostakin syystä viime aikoina hyvin väsynyt. Kaipa tuo korkea ikä ja edelleen jatkuvat lääkeannokset vain yksinkertaisesti kuluttavat jaksamisenergiaa. Ihmeesti kuitenkin tuohon vyötärölle on kertynyt inhakkaa rasvalöllöä. Liekö sitten niin, että kaikki energia menee vararavinnon kasaamiseen? Aika on mennyt toisten blogien lukemisessa ja oma palsta on jäänyt ilman pähkäilyjä.

Aikoinani telefirmassa työtä tehdessäni käytin ennakkoluulottomasti monenlaisia vimpaimia käytännössä jokapäiväiseen kommunikointiin. Kävin keväällä entisen työpaikkani radiokerhon vieraana esittelemässä uusinta kirjaani "otteita viestimiehen päiväkirjasta" ja siellä tapasin Seppo T:n, jota pidän yhtenä terävimmistä insinööreistä, mitä maa päällään kantaa. Hänkin kertoi muistavansa, kuinka otin uusia, vielä aivan kehityksen alkuvaiheessa olevia, sovelluksia käyttööni, jotta olisin tehnyt hommani entistäkin paremmin. Niin minulle kuin useimmalle Sepon innovaatioistakin kävi kuitenkin loppupeleissä heikosti.
Kun työurani katkaistiin, niin vuosikausia olin vain aivan muutaman kympin GSM-puhelimen peruskäyttäjä. En tuntenut mitään tarvetta maksaa mitään ylimääräistä turhasta. Tänä kesänä kuitenkin hankin uuden puhelimen. Hinta oli vähän yli satasen ja sillä sain Nokian multimediaominaisuuksilla olevan puhelimen. On siinä 3G ja ihan pikselikamerakin, mutta niitä en tarvitse. Tyttärillä on ollut iät ajat multimediaa lähettäviä laitteita ja olen joutunut kaivelemaan heidän lähettämänsä viestit hankalasti netistä. Nyt ne sujahtavat taskuuni suoraan!

Keväällä tilasin kymmenen kuutiota multaa pihalle ja sain kasan leviteltyä hyvissä ajoin ennen juhannusta. Kylvin alueelle nurmen siemenet, mutta samana iltana tuli päälle sadekuuro, joka sitten lajitteli kylvöni uuteen uskoon - osittain. Parilla paikkauskylvöllä olen nyt saanut aikaan jonkinlaisen nurmikon. Koska aikoinani olen jopa ajanut kilpaa autoilla, ajellut maanteillä parhaina vuosina yli 60000 km, olen jo aikoja sitten päättänyt, että osaltani en enää lisää olennaisesti ilmakehään ylimääräistä moskaa. Jo Hyrylässä leikkasin nurmikon sähköleikkurilla ja samaa leikkuria olen sitten alkanut käyttää täälläkin. Näin siksi, että ruhonleikkureiden ja muiden pienten koneiden päästöt ovat todella korkeita, koska ne on tehty vain toimimaan. Eilen jouduin käyttämään moottorikäyttöistä raivaussahaa tontin takaosan ruohikon leikkaamiseen, kun sinne eivät minun roikkani ylety. Moottorisahaakin joudun joskus käyttämään, kun sähkösahalle en saa tarvittavaa syöttöä. Kuitenkin jokaisessa toimessani yritän
miettiä järkevän tavan toimia, jotta myös lastenlapsilla ja heidän lapsillaan olisi mahdollisuuksia elellä. Ja tämä kaikki vielä niin, että olen edelleen hulluna autoihin ja diggaan moottoriurheilua!

Olen ajatellut myös mökkini käytön niin, että korkeintaan kerran vuodessa ajelen sinne. Olen nimittäin tässä Mäntsälän läpimenotien läheisyydessä joutunut huomaamaan, että joka ikinen perjantai on aivan julmettu trafiikki maalle päin. Siinä porukat painelevat jalka suorana silmitöntä menoa toisista välittämättä, että ehtisivät mökilleen jonkun minuutin aiemmin. Ja pyhäiltana on sama peli, mutta toiseen suuntaan! Mitähän plttoaineen pitäisi maksaa, että porukat edes jonkin verran ajattelisivat tuota vaellusta joka ikinen viikonloppu? No onneksi en ole päättäjä ja budjetin luoja!

Ei kommentteja: