tiistai 22. heinäkuuta 2008

Sadepäivän viettoa

Jo aamulla kuuden aikaan heräiltyämme näytti melkoisen ankealta aamulta. Vielä silloin ei satanut, mutta jo seitsemän aikoihin tuli vettä tuutin täydeltä. Eihän siinä mitään, jos ei olisi tarvinnut lähteä ulkohommiin, mutta kun olin ilmoittautunut golfkisaan!

Lähdin kahdeksan tienoilla täryyttelemään moottoripyörällä klubille ja silloin ei onneksi enää satanut. Olin vetänyt peliasun päälle ajovarusteet ja bagi oli selässä. Perillä kuorin vaan ajokamppeet pois ja sulloin ne pyörän tavarabokseihin. Näin olin lähes valmis kisaan.

Lähtöön oli aikaa vajaa puoli tuntia, joten kävin hieman puuttailemassa ja tein jopa joitakin voimisteluliikkeitä. Puttigreenille tulivat myös samaan lähtöön sattuneet Airi ja Unto. Arpa oli heittänyt minut aloittamaan. Ja olimmehan koko kisan ensimmäinen ryhmä, joten meidän jälkiä tulisivat muutkin seuraamaan. Avaus onnistui hyvin, olin ihan oikeassa paikassa. Toinen lyönti oli vain pieni sipaus, mutta pallo kuitenkin pyöri eteenpäin satakunta metriä. Ei hyvä! Ja niin jatkui koko ensimmäinen puolisko. Avaukset olivat hyviä, mutta väylälyönnit ja siitä eteenpäin olivat takkuisia. Neljällä ensimmäisellä väylällä tein tuloksen 6 lyöntä. Jatko meni lähes samaan malliin. Tuloksena pääsasiassa "bogeja", mutta vaihtelun vuoksi myös joitakin tuplia mahtui joukkoon. Ei mennyt raposesti ensimmäinen puolisko! Ja välillä saimme vettä niskaamme oikein kunnolla.

Pidimme pienen kahvipaussin ja lähdimme pelaamaan toista puoliskoa. Alku meni aivan ensimmäisen puoliskon malliin, mutta sitten muutamilla lopuilla väylillä karkasivat avaukseni kontrollista. Ei tarvinnut enää lyödä väylälyönteja, mutta erilaisia puskalyöntejä tuli sitäkin enemmän. Kadotin jopa yhden pallonkin kuhveikkoon. Ja sitten aukesi taivas lopuille kolmelle väylälle. Oltiin kuin uitettuja koiria, mutta perille päästiin. Lopputulokseni oli nettona 79 lyöntiä. Siis ainakin 7 lyöntiä liikaa, mutta nytpähän tasoitukseni muuttui ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen ollen nyt 16,7.

Kierroksen päätyttyä taivas rajautui, joten päätin hypätä pyörän selkään ja karauttaa saman tien kotiin kuivattelemaan varusteita. Siis en jäänyt odottelemaan palkintoja tuolla suorituksella.

Tuttavani Matti M on ollut kirjoittamassa kirjaa "mitä tekisin toisin" (toivottavasti muistin nimen oikein). Kirja kertoo firmojen johtoportaan näkemyksiä, mutta voi tuota ideaa lainata tällainen taviskin. Mitä siis tekisin toisin? No ainakin aloittaisin golfin nuorena, enkä olisi koskaan mennyt Soneralle hommiin!

Ei kommentteja: