Golfkenttä ympäristönä on miellyttävä katsella mutta myös liikkua, pehmeällä alustalla on kiva tallustella.
Golf voi olla myös muutakin - parhaimmillaan/pahimmillaan. Kirjoitin aiheesta blogin Mäntsälä -lehteen joskus viime vuonna. Jutun olen päivittänyt tähän päivään, kun pelivuosiakin tuli jälleen yksi lisää.

On se kuin itsensä ruoskimista!

On tai nyt jo oli kahdeksastoista kesä, kun harrastelen golfia. Joskus välillä on häivähdyksiä, että se sujuu, mutta ehkä jo seuraava lyönti saa jälleen jalat tukevasti maan pinnalle. On se niin pirullinen laji, mutta kuitenkin ehkä juuri siksi niin koukuttava.

Työpaikalla oli vuosikausia pelanneita kavereita, joiden jälkipelikeskusteluja kuuntelin ja ihmettelin. Itse en huippukuntoisena golfia osannut silloin arvostaa.

Yrityksen markkinointityypit pelasivat tietenkin golfia. Yli kaksikymmentä vuotta sitten jouduin heidän mukaansa lukuisiin asiakastilaisuuksiin, jotka järjestettiin golfpaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Ensimmäisenä oli Vuokatti. Siellä pro Soravuo, mikäli oikein muistan, antoi meille kyseistä lajia kokeilemattomille rangella alkuopastusta. Green cardin omistavat häipyivät kierrokselle. Minulle sattui käsiin rautaseiska, jolla koetin saada palloa ilmaan. Välillä pallo tekikin aivan hienoja hyppyjä jonnekin sadan metrin paikkeille. Pro kehui lyöntejäni, puhui jopa luonnonlahjakkuudesta! Pari tuntia harjoittelimme eri osa-alueita, ja sitten koko porukalle oli lähimmäs lippua -kisa. Lipulle oli matkaa ehkä 80 metriä. Sen verran olin saanut oppia päähäni, että kuvittelin vetäväni harjoitusmailallani ihan liian pitkälle, joten etsin mailakasasta mielestäni sopivamman, taisi olla P. Sillä sitten vinttasin pallon noin puolen metrin päähän lipusta. Tilaisuuden päätteeksi ravintolassa jaettiin palkinnot, ja minä sain korkean pysti n ensimmäisestä golfvoitosta. Seuraavien tapahtumien kisoihin en saanut osallistua, mutta en olisi niissä päässyt lähellekään Vuokatin tulosta.

Firma tuki pienellä panoksella green card -koulutusta. Eräänä talvena eräs paikan saanut kaveri joutui perumaan kurssin, ja jostakin kumman syystä menin mukaan hänen sijaan. Kurssia käytiin koko talvi. Oli luentoja, käytiin harjoittelemassa Vermon kuplahallissa, ja pron käskyjen mukaan olisi pitänyt harjoitella vielä lisääkin yksin. Rallisprinttikausi oli alkamassa, mutta pro ei suostunut ottamaan tutkintoa vastaan. Lopulta sanoin, että minulta kurssi jää kesken, jos näyttökoe ei onnistu. Pitkin hampain Vappuna 18 vuotta sitten pääsin näyttämään taitoni. Bunkkerista nousin sataprosenttisesti, tarkkuuslyönnit onnistuivat hienosti ja kolme väylää pelasin yhden yli parin, siis kaikki osa-alueet menivät paremmin kuin nykyään!

Nevaksessa muutamien kierrosten jälkeen tiputin tasoitukseni alle 36:n, ja sitten heti ensimmäisenä kesänä menin kisailemaan Kainuu Openiin. Siellä viimein paljastui, millainen laji golf on, toiseksi viimeiseksi jäin.

Nyt olen sitä mieltä, että golf on mitä parhainta kuntoilua, pehmyt ruohomatto on hellävarainen kuluneillekin jäsenille, ja lyönnit norjistavat jäseniä. Laji sopii varmasti kaikille!