Yksi arvostelu

Jo vanha eletyn kesän juttu, mutta tuli eteeni, kun ryhdyin etsimään jo aloittamani uuden romaanin sijaintia tietokoneestani.
Kaikenlaisiin kilpailuihin sitä tuleekin osallistuttua. Kuten olen jutussani todennut, on varmasti turvallisempaa pysytellä golfissa, kun siinä sijoitus tai palkinnot ratkaistaan pelkästään tehdyn työn perusteella.

Katselin ykköseltä pitkää juttua tämän vuoden kirjamessuilta. Yhä enenevässä määrin ammattilaiset ovat nykyään myös kirjailijoita, ja mikäpä siinä. Heillä on saatu hyvä koulutus kirjoittamiseen, ja kun ovat tehneet joskus jopa oikeaakin työtä, niin näkemystä elävästä elämästä on syntynyt. Tahtovat vaan monet noilta pohjilta syntyneet teokset olla raskaita luettavia, kun taide pakkaa puskemaan tarinan yli.

Toinen äärimmäisyys ovat tietenkin elämän muilla alueilla kunnostautuneet henkilöt, jotka ovat päätyneet myös kirjailijoiksi. Tarkoitan esimerkiksi missejä, urheilijoita, näyttelijöitä ja muusikoita. Heillä on ollut jo tunnettuutta julkisuudessa ja tietenkin myös mediassa, joten kustantajat ottavat näköjään heidät hyvin mukaan kirjailijakaarteihinsa. Myyntimenestys on taattu!
Luin itsekin Ville Haapasalon kirjan "Et kuitenkaan usko...". Ja kyllähän tarinat uskomattomilta tuntuivatkin, täytyy myöntää. Kirja oli kuitenkin sellainen, että se oli luettava kerralla. Toki paksu kirja oli runsaasti kuvitettu ja kirjoitettu isollä präntillä, joten takakansi tuli vastaan nopeasti. Eihän Röyhkän teksti mitään taidetta ole - onneksi - mutta tarina oli iskevää.

Sitten olen tavannut Anneli Kankaanpään teosta "Teoistaan tunnetut". Se kertoo Mäntsälässä vaikuttaneista ja vaikuttavista pääasiassa taiteen persoonista. Mutta onhan siellä tietenkin esitelty muistakin ansioista tunnetuja henkilöitä, kuten Elisabet Rehn tai Timo T.A. Mikkonen pari mainitakseni. Olenpa sinne minäkin joutunut puolentoista sivun esittelyllä kirjoittamieni kirjojeni ansiosta!

Alla oleva kolumni on julkaistu kesällä Mäntsälän Uutisissa:

Möllärimestarikilpailu

Päätalo Instituutti järjestää joka vuosi kirjoittajille mahdollisuuden mittauttaa kirjoittamisen taitoa ihan kilpailussa. Tuomareiksi on valjastettu useita kirjailijoita ja kirjallisuuden asiantuntijoita.

Minäkin päätin osallistua ja lähetin uusimman romaanini ”rajalla” toiveena saada kunnon palautetta kirjoittamisestani. Palaute, jota kirjastani olen saanut, on ollut pelkästään kiitosta, joten toiveeni olivat korkealla. Ei menestymisen suhteen, vaan nimenomaan arvioiden suhteen.

Pari viikkoa siten posti toikin paksun kirjeen ja illalla aloin tutustua, millaisia arvioita osallistuneista kirjoista oli pakettiin kirjattu. Suurimmasta osasta arvioita saatoin päätellä, että tuomarit olivat teokset lukeneet, koska arvioissa kerrottiin puutteista kieliasuissa, virheistä tai jopa asioiden käsittelypuutteista.

 Omasta kirjastani saamani arvostelu kuitenkin oli pettymys, arvio tuntui olevan sama kuin itse olin takakanteen rustannut. Ensin oli lueteltu, mitä olen aiemmin kirjoittanut, koska ”rajalla” on jo viides kirjani. Ja sitten arvosteluun:

- Rajalla kertoo helppoon elämään armeijaan menevän nuorukaisen tarinan aikuiseksi. Elämä ei olekaan helppoa, eikä armeijaura pitkä. Kainuulaismies ajautuu elämän pyörään, jossa murtuminen on lähellä. Elämä ikään kuin kaatuu eteenpäin ja on juostava kovaa jos aikoo pysyä mukana. Manninen juoksuttaa tarinaansa dialogien varassa ja ne etenevätkin todenmakuisesti. Kainuu on vähäeleisten miesten maata, mutta tässä kirjassa liikutaankin hieman laveammilla valtateillä. Kirja on kehityskertomus, jossa mies palaa juurilleen ja pohtii elämää ja iäisyyttä monelta kantilta.

 Mitäpä tuosta ajattelisi? Onko arviointi otettava positiivisena vai negatiivisena?

Itse ole kääntymässä tulkintaan, että eipä siinä ole oikeastaan mitään, jota voisin käyttää hyväkseni kehittäessäni itseäni kirjoittajana. Palkintoja ei tietenkään tuolla arviolla herunut.

 Olen aina suhtautunut skeptisesti kilpailuihin, joissa palkinnot määräytyvät joillakin muilla kuin eksaktisti mitattavilla suureilla. Tämän kilpailun tuomareita tai heidän tuotantoaan en tunne, mutta jos he edustavat nykyään yhä enemmän lisääntyvää kerrontatyyliä, niin silloin on ihan luonnollista tuollainen arvio tai se, että palkintoja ei osoitteeseeni lähetetä.

Nykytyylinhän mukaan esimerkiksi rakastelukohtauksessa voidaan verrata tuntemuksia ja tapahtumia vaikkapa Ukko-Pekan puhinoihin tai parhaassa tapauksessa Pohjois-Korean lähettämän raketin räjähdykseen. Itse en halua lukea tuollaisella tyylillä kirjoitettua romaania saati kirjoittaa noin. Kirja-arvostelijat kyllä suoltavat tuon tyylin kirjoista positiivisia arvioita ja niinpä juuri ne kirjat päätyvät lukijoiden kouriin.