torstai 23. toukokuuta 2013

romaanien kirjoittelu jäihin - lopullisestiko?

Aloitin uuden romaanin kirjoittamisen joulukuun alussa, mutta sitten sain lehdeltä paljon juttutilauksia, ja niiden väsäämisessä oli todella paljon töitä noin kolmen kuukauden ajan. Silloin romaanin kirjoittaminen jäi ihan luonnollisista syistä tauolle.
Sitten lehden toimeksiannot lähes loppuivat, mutta aloin saada uusimman romaanini myyntilukuja, jotka kyllä latistivat kirjoittamishaluni kokonaan. Arvostelut ja arviot ovat olleet todella hyviä, mutta eipä se myyntiin ole vaikuttanut. Ensimmäisiä kirjojani myytiin aivan eri määriä, vaikka kirjoina niitä ei voi verrata kirjoittamiini romaaneihin, erityisesti viimeisimpään "rajalla" -teokseeni. Tietenkin näin vain omasta mielestäni.
Onhan myynnin vähyydessä syytä minussakin. En ole kulkenut mainostamassa kirjojani, mutta toisaalta ei minua ole otettu muutamaan paikkaan, vaikka olen jopa pyytänyt. Esimerkiksi kirjasto tai kansalaisopisto eivät ole halunneet paikallisen kirjoittajan tuomista esille, vaan tuovat nimekkäämpiä jo kannuksia hankkineita kynäilijöitä paikkakunnalle kertomaan kirjoittamisestaan ja teoksistaan.

Olen huomannut parissakin eri lukupiirissä, että monet lukijatkaan eivät yksinkertaisesti uskalla ottaa tuntemattoman kirjailijan tuotosta luettavakseen, vaan haluavat, että joku HS:n kirja-arvostelija on lausunut arvionsa kirjasta. En ymmärrä!
Itse olen huomannut, että mielestäni parhaita kirjoja ovat olleet ne kirjat, jotka ovat saaneet näiltä ns. asiantuntijoilta nuivia arvioita. Minä luen kirjastosta mitä sattuu, joskus summassa lainattu kirja jää lukematta, mutta kyllä näin on löytynyt timanttejakin.
Näin toivoisin muidenkin menettelevän! Kirjastot antavat tällaiseen toimintaan hyvät mahdollisuudet.
Ihmisillä on ilmeisesti aika niin kortilla, että he eivät uskalla ottaa tuntematonta kirjaa käsiinsä - todella harmillista.

Ei kommentteja: