älypuhelimista yksinkertaisesti

Entisten aikojen painolasti pakotti tarttumaan aiheeseen. Jutun tein Mäntsälä -lehteen ihan tavallisille lukijoille, joilla ei ole kovinkaan runsaasti teknistä tietämystä. Eipä sitä enää ole meikäläiselläkään, mutta parin sähköpostin jälkeen entisen työtoverini JyPen kanssa tiputti rimaa sen verran, että uskaltauduin jutun tekoon. Lehden lukijoilta tuli kyllä positiivista palautetta, mutta saapa nähdä, mitä mieltä blogini lukijat ovat!

 

Älypuhelin riesa vai ei!

Puhelinten monimutkaistuessa, ovat myös tuskailut laitteiden toiminnasta alkaneet nousta esille. Varsinkin puheluiden yhteydessä tulee monta kertaa esille, että kyllä ne vanhat toimivat, mutta nämä uudet eivät. Voihan käyttäjillä olla tiettyä vanhojen aikojen kaipuuta, mutta mietitäänpä vähän, miten vimpaimet ovat kehittyneet ja muuttuneet.

NMT -puhelimiin ja alkuaikojen GSM -puhelimiin radioinsinöörin tarvitsi suunnitella vastaanotin ja lähetin vain yhdelle taajuusalueelle. Antennikin voitiin rakentaa näkyviin ja lähettimeen pistettiin tehojakin runsaammin. Näin puhelimet toimivat suhteellisen takuuvarmasti, vaikka operaattoreiden tukiasematiheys ei vielä kovin tiheä ollut.

Älypuhelimen on toimittava usealla eri taajuusalueella matkaviestinjärjestelmissä. Lisäksi laitteissa on Wi-Fi (langaton WLAN), Bluetooth, GPS ja ehkä vielä jotakin muuta. RF (radiotajuus)-suunnittelu on varmasti haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Antenneja on enemmän kuin laitteeseen mahtuisi ja järjestelmien välille voi tulla pahimmissa tapauksissa keskinäishäiriöitä. Jos puhelin rakennetaan vielä metallikuoreen, radioinsinöörin työsarka entisestään monimutkaistuu.

Älypuhelin on enemmän tietokone kuin puhelin, joten laitteessa pyörivät eri sovellukset aiheuttavat varmaankin signalointia, jota ei puhelimissa aiemmin ollut. Häiriömahdollisuudet kasvavat.

Operaattorit myyvät lyhytnäköisesti jatkuvan datan kaikille halukkaille, joten datansiirtoa voidaan harrastaa joillakin paikoilla enemmän kuin verkon mitoitus sallisi, joten tilanne on verrattavissa jollakin muotoa verkon estymiseen - bittivirhesuhde kasvaa C/I:n (palvelevan kanavan ja häiritsevän kanavan kentänvoimakkuuksien suhde) huonontuessa ja silloin kapasiteetti käyttäjää kohti pienenee. Radiotie on verrattavissa maantiehen, kun tiellä huristelee vain muutama auto, niin liikenne sujuu hyvällä nopeudella, mutta mitä enemmän autoja sinne tulee, sen tukkoisemmaksi eteneminen tulee. Maanteille voidaan pistää nopeusrajoituksia, jolloin koko liikennevirta sujuu vähän paremmin, mutta hitaammin, mutta jos tarjonta on suurempi kuin tielle mahtuu, niin liikenne jossakin vaiheessa pysähtyy. Näin tapahtuu myös radiotiellä. Radiotie on jaettu Suomessa kolmen operaattorin kesken kolmeen kaistaan, joten on tuurista kiinni, mikä jono vetää missäkin kohtaa parhaiten - ohituskaistoja ei ole käytössä.

Kuormittuneissa tilanteissa ja peittoalueiden rajoilla voivat myös puhelimeen käytettyjen chippien suorituskyvyt erota toisistaan. Siksi eri puhelimien välillä voi olla ääriolosuhteissa huomattavia eroja puhelujen laadussa, mutta jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin saman puhelinmerkin samassa mallissakin voi olla havaittavia eroja. Jokaisen puhelimen on täytettävä tietyt speksit. Vasta riittävän suuren otannan jälkeen asiasta voitaisiin tehdä eksaktit johtopäätökset. Laitteet ovat niin monimutkaisia ja sisältävät niin paljon mahdollisuuksia, että joskus jotakin voi mennä pieleen ja puhelua ei saada tai puhelu katkeaa väkivalloin.

Jos asiakas käyttää puhelintaan pelkästään puheluihin tai tekstailuihin, on älypuhelin silloin joutava kapine. Älypuhelin on tehty mukana helposti kuljetettavaksi nettikoneeksi, ja siksi jo sen muotoilukin on tietokonemainen. Tietokoneiden käyttäjäthän ovat tottuneet erilaisiin häiriöihin, joten älypuhelimen mahdolliset ongelmatkin ovat silloin ehkäpä siedettäviä, pelkän puhelimen ongelmiahan asiakkaat eivät koskaan ole ymmärtäneet.