tiistai 19. helmikuuta 2008

viestiä kansamme edustajille ja edustajilta

11.1.2008 kirjoitin sähköpostiviestin 18 kansanedustajalle, jotka valitsin Oulun ja Uudenmaan vaalipiireistä ammattinsa, työuransa ja eduskunnan tämän hetken postien perusteella. Puoluekannoiltaan he edustivat eri puolueita, mutta yhtään demaria ei joukkoon mahtunut. Naisedustajia oli hieman enemmän kuin miehiä ja Uudeltamaalta edustajia oli enemmän kuin Oulusta.

Koko teksti oli seuraavanlainen:

Hyvä kansanedustaja!

Olen 59-vuotias tietoliikenneinsinööri. Elämäni aloitin Suomussalmella, josta Kajaanin, Kaarinan, Suomussalmen, Vantaan, Keravan ja Tuusulan kautta olen päätynyt vaimoni ja koiriemme kanssa Mäntsälään. Itse jouduin 1.5.2006 työeläkkeelle vakavan masennuksen vuoksi. Vaimo sentään on päässyt jo tolpilleen ja on jo ollut pian vuoden hoitamassa hoitokodissa Mäntsälän vanhuksia.

Työurani ja terveyteni menetin Soneran teletunnisteiden käsittelyyn liittyvässä jutussa. Minut otettiin kiinni, tutkittiin ja tuomittiin, vaikka itse mielestäni olen aina ollut rehellisyyden perikuva - näin kertovat myös kaikki minut tuntevat. Koko prosessi on ollut todella raskas. Eikä tilannetta paranna sekään seikka, että media, siis lehdet ja tv toivat myös nimeni otsikoihin, vaikka en koskaan ole ollut mikään julkisuuden henkilö. Riitti, kun oli soneralainen, sitä sai lyödä. Ja myös ns. oikeuskin löi lisää! Sitten löivät valtionkonttori ja ulosottoviranomaiset aivan hirveillä maksuilla (yli 50000 euroa)! Jne.

Kukaan ei voi kuvitella sitä tuskaa, jota myös lapseni perheineen, sukulaiset ja ystävät ovat joutuneet kokemaan. Vielä tänäänkin netissä kierrellessäni näkyy, miten asioita silloin uutisoitiin.

Itse pääsin terapiaan, ja terapeuttini kannusti kaiken muun avun lisäksi minua käymään prosessia läpi tekemieni päiväkirjakirjoitusteni pohjalta. Näin sitten voimieni mukaan teinkin. Näytin kirjoitelmiani muutamalle entiselle työtoverilleni ja tyttärilleni. He kehottivat tekemään aikaansaannoksestani kirjan. Blokissani http://alpomanninen.blogspot.com/ olen tarkemmin kuvannut tuota prosessia.

Kirjani "kairoilta kahleisiin" julkaistiin Helsingin kirjamessuilla kustantajani osastolla (http://www.bod.fi/).

Julkisuuteen olen saanut kirjaani ja siihen liittyviä asioita Keski-Uusimaa ja Ylä-Kainuu -lehdissä. Mutta suuret ja mahtavat eivät ole noteeranneet mitenkään ehdotuksiani kertoa kirjan sanomasta lehdessä tai tv:ssä. Kyllä he olivat kilvan uutisoimassa, mutta nyt, kun olisi mahdollista esittää sitä kolikon toistakin puolta, niin mielenkiintoa ei enää olekaan. Olisin siis halunnut, että lukijat olisivat voineet itse tehdä omia johtopäätöksiä asioista saamiensa tietojen perusteella. Tasapuolisuutta, oikeutta.

Miksi siis otan yhteyttä muutamaan kansanedustajaan? Aiemmin olen suhtautunut politiikkaan hyvin penseästi. Suomussalmella asuva äitini taitaa olla edelleenkin kepulainen. Isä vei ajatuksensa poliittisesta kannastaan hautaan. Itse olen äänestänyt tähän mennessä vähän samoin kuin nyt Teidät valitessani. Katsoin ammattia ja muuta työelämän toimintaa kuin myös erilaisia harrastuksiin liittyviä asioita. Myös asuin- ja työssäkäyntipaikkakunnat ratkaisivat. Nyt vielä katsoin, minkälaisia posteja Teillä on eduskunnan eri elimissä.

Eduskunta säätää lakeja, joiden mukaan meitä taatelintallaajia pistetään ruotuun. Itse yhden ainoan kerran oikeuteen joutuneena en voinut mitenkään missään käsittelyn vaiheessa todeta, että onpa ammattimaista toimintaa. Kymmenet kalliit lakimiehet kiistelivät meidän rahoillamme laista, jonka olisi pitänyt esimerkiksi minulle insinöörille olla päivänselvää, ja lopuksi oikeus vain mätkäisi tuomion.

Jos suinkin aikanne antaa myöten, niin olisin kiitollinen, jos voisitte hankkia kirjani, jota saa kyllä kirjakaupoistakin, mutta kätevimmin nettikaupoista (esim. bookplus). Samalla tukisitte myös minua muutamalla eurolla.
Ja jos suinkin mahdollista, niin olisin kiitollinen myös pienestä palautteestanne, olipa se sitten minkälaista tahansa. Näin minäkin voisin ajatella jatkossa politiikasta ja politiikan vaikuttajista positiivisesti.
Samalla toivotan erittäin hyvää loppuvuotta 2008!

Mäntsälä 11.1.2008

Terveisin

Alpo Manninen

Sain viestiin melkoisen nopealla aikataululla neljä vastausta, yhden mieheltä ja kolme naiselta, kaksi Oulusta ja kaksi Uudeltamaalta.

Eritysesti naiskansanedustajien vastaukset lämmittivät, he lupasivat kaikki hankkia kirjani ja yhdeltä olen jo saanut palautetta kirjastakin. Kiitoksia!

Mutta kaiken kaikkiaan odotukseni olivat kovemmat, siis politiikka ja sen tekijät eivät muuttaneet noin yleisesti ottaen mielipiteitäni juurikaan alkuasetelmista. Pienen ihmisen on turha tukeutua kansanedustajien apuun, jos apua tarvitsee vaikkapa vain pienen kirjallisen palautteen muodossa. Ja eritysen turhaa näyttää olevan yrittää saada kommenttia julkisuudessa lööpeissä esiintyviltä edustajilta. M.O.T.

Ei kommentteja: