Isänmaa

Olin lauantaina jutunteossa Mäntsälän itsenäisyyspäivän juhlassa sankarihautausmaalla. Pelastusylitarkastaja piti tilaisuudessa vanhaan reservin yliluutnanttiin uppoavan puheen, josta kumpusi runsaasti kysymyksiä pohdittavaksi.

Aloin miettiä, mitä isänmaa minulle merkitsee. Lopputulema oli, että sehän oikeastaan merkitsee kaikkea. Ilman isänmaata minulla ei olisi mitään!

Poikavuosina tietenkin kuuntelin isän ja muidenkin kertomuksia heidän kokemuksistaan sodassa. Toki isä puhui sodasta harvoin ja oikeastaan enemmän vain ottaessaan koskiryypyt. Selvin päin häneltä ei saanut oikeastaan mitään irti. Itseäni kyllä kiinnostivat sodan asiat ja luin monet kirjat Tuntemattomasta sotilaasta lähtien. Kaikesta tuosta tuli päälle sellainen pieni ryssän pelko. Olihan naapurimaamme saanut suomussalmelaisten elämän aivan sekaisin, kaikki talot olivat taajamasta menneet talvisodan aikana.  Monet perheet olivat joutuneet menemään myös sankarihautausmaalle saattamaan puolisoa, isää tai veljeä maan poveen. Elämä ei ollut sotien jälkeen enää entisensä!

Totta kai menin myös armeijaan, en edes ajatellut muuta vaihtoehtoa. Astuin armeijan harmaisiin vapaaehtoisena suoraan koulun penkiltä. Muistan, kun minut oli komennettu RAUKkiin, isäni kysyi, olenko sotahullu, kun herraksi koulutetaan. Totesin, että en ole sotahullu, mutta jos on pakko, niin varmasti voimieni ja taitojeni mukaan hoidan osuuteni. Kun sitten myöhemmin minut komennettiin RUKkiin, ei isä kommentoinut enää mitenkään. Kaipa vastaukseni oli häntä tyydyttänyt jo aiemmin. En suorittanut asevelvollisuuttani täydellä höyryllä, kunhan keskitasoisesti läpi menin. Kuitenkin armeija-aika oli minulle hyvää aikaa. Varmasti suurin anti johtui siitä, että olin palveluksessa kaukana kotoa.

Siitä lähtien, kun pystyin jotakin tekemään, sain aina töitä jo ennen armeijaa. Koulun kesälomilla olin töissä heinärenkinä, metsän istutuksessa tai rakennustöissä. Päämääränäni tuolloin oli saada rakennusinsinöörin tai -arkkitehdin koulutus. Rakennusala varmaankin sen vuoksi, että lähes kaikki sukulaiset tekivät rakentajan hommia. Varsinkin äidin puolelta serkut katosivat Ruotsiin töihin. Sieltä he kävivät esittelemässä ajopelejään lomilla ja tietenkin minullakin autohulluna sormet vähän syyhysivät lähteä tienaamaan kunnon pyörät takapuolen alle. Mutta isänmaa piti otteessaan, lähtemättä jäi!

Armeijan jälkeen olin talven tekemässä viitostietä, välillä rakennuksella ja jälleen kesän viitostiellä. Syksyllä aloitin kolmevuotiset ammattiopinnot Kajaanissa. Ensimmäisenä kesän olin tekemässä hotellia Suomussalmella ja toisena kesänä Nokia Elektroniikalla Helsingissä.

Toimin vuoden Kajaanissa Posti- ja Lennätinlaitoksella kantoaaltolaitteita asentaen ja huoltaen.

Helsingin kesän jälkeen olin päättänyt, että sinne ei koskaan, joten lähdin opiskelemaan insinööritekniikkaa Turkuun. Kaikki pienetkin lomat ajoin töihin Kajaaniin, joten luppoaikaa ei ollut moneen vuoteen. Isänmaa tarjosi niin töitä kuin opiskelumahdollisuudenkin!

Opiskelun jälkeen toimin opettajana neljä vuotta, mutta sen jälkeen olin valinnan edessä. Lähdenkö pääkaupunkiseudulle vai jäänkö kotiseudulle tehdaspäälliköksi. Tekniseltä vaikuttava ura voitti ja niin valitsin Helsingin työpaikan. Onneksi ei kuitenkaan ole tarvinnut Helsingissä asua!

Koin valtavan suuren pettymyksen vuosituhannen alkuvuosina ja sairastuin vakavasti noin seitsemäksi vuodeksi. Isänmaa piti kuitenkin minusta huolen, olen tervehtynyt, minulla on hyviä harrastuksia ja saan tehdä välillä mielenkiintoisia töitäkin. Tällä hetkellä en olostani valita.

Kuunnellessani lauantaina juhlapuhetta Mäntsälän sankarihautausmaalla, tulin siihen tulokseen, että jos isänmaa joutuu uhan kohteeksi, niin edelleen koetan tehdä oman osuuteni voimieni ja taitojeni mukaan. Ajatusmaailmani ei siis ole yli neljässä vuosikymmenessä mihinkään muuttunut. Isänmaa on minulle tärkeä, niin tärkeä, että minulla ei ole edes passia. Täällä minä viihdyn kaikkine neljine vuodenaikoineen, en muuta kaipaa.

Toivottavasti terveyttä riittää, koska onhan se kuitenkin merkittävä tekijä hyvässä elämässä.