tiistai 15. huhtikuuta 2014

TM:n jutun mainos

Olen ollut TM:n tilaajana vuodesta 1964, siis yli 50 vuotta olen lehteä lukenut. Viimeisten vuosien aikana on alkanut tuntua siltä, että olen viisastunut jo tarpeeksi ja siksi irtisanoin tilaukseni jo toista vuotta sitten ensimmäisen kerran. Kuitenkin kustantamosta soitettiin ja tarjottiin lehtitilaus edullisemmin, ja päätin tarttua vielä tilaisuuteen, jotta se 50 vuotta tulisi täyteen. Nyt sitten irtisanoin lopullisesti tilaukseni ja ihkaviimeisessä numerossa oli sitten vuosikymmeniin paras juttukokonaisuus erilaisista harrastuksista, joista erityisesti golf oli mielenkiintoisesti kirjoitettu ja käsitelty. Myös suunnistus oli kivasti esitetty. En kuitenkaan peru irtisanomistani yhden numeron perusteella. Suosittelen kuitenkin kaikille, jotka harrastavat jotakin tai etsivät mukavaa harrastusta lukemaan TM 8E -numeron.
 
 
Golfia nollasta

Tekniikan Maailman numerossa 8E kirjoittaa Juhapekka Tukiainen mielenkiintoisen tarinan golfista. Sellaista emme saa lukea Golfliiton lehdestä tai muistakaan golfjulkaisuista. Kun lukee kalliilla rahalla tehtyjä lehtiä, niin väkisinkin mielikuva elitistisestä yli-ihmisten lajista nostaa päätään. Kuitenkin totuus valtaosilla pelaajista näyttäytyy aivan toisenlaisena. Suurin osa ei matkustele golfin perässä ympäri maailmaa, vaan pelailee pääasiassa kotikentällään tai lähiseudulla saadakseen vastapainoa arkielämälleen ulkona liikkumisesta ja mielenkiintoisesta haasteesta osua palloon, osua väylään, osua viheriöön ja osua lopulta kuppiin. Varmasti suurin osa Suomen pelaajista käyttää harrastukseensa muutamia satoja euroja tai korkeintaan tonnin luokkaa vuodessa. On siis yllättävän edullinen harrastus, kun ei liikaa matkustele ja törsäile!

-          Golfin aloittaminen nollatasolta osoittautui täysin erilaiseksi kokemukseksi kuin lajin maineesta voisi päätellä. Golfissa on kyllä aloituskynnyksiä, mutta ei siellä, missä niiden kuvitellaan olevan. Sama pätee lajin todelliseen ytimeen. Tietämätön aloittaa golfin väärästä syystä, aloittaa juttunsa Tukiainen.

-          Golfin aloittamisen oikeaa motiivia on mahdotonta löytää pelkällä järkeilyllä. Lajin mekaniikkaa kuvaavissa numeroarvoissa ei nimenomaan näytä olevan mitään järkeä.

Esimerkiksi pelivarustuksen pisin maila puu-ykkönen eli draiveri on tyypillisesti noin 120 senttimetrin pituinen. Pallon halkaisija on 42 millimetriä. Hyvän pelaajan pitäisi osua draiverilla pallon kylkeen yli 170 kilometrin tuntinopeudella, jotta pallo laskeutuisi muutaman neliömetrin kokoiselle maalialueelle 250 metrin päässä, jatkaa Tukiainen tarinaansa ja pohdintaansa golfista maanläheiseen, mutta sopivan tekniseen tyyliin.

 

Koko juttu kannattaa lukea ja miettiä omaa suhdettaan nykyiseen harrastukseensa ja miettiä, mitä golf pystyisi tarjoamaan, ellei golf ole jo harrastuksena. Golf tarjoaa varmasti haasteita ihan riittämiin miellyttävässä ympäristössä ja miellyttävässä seurassa. Suosittelen monia lajeja harrastaneena ja vielä useampia lajeja kokeilleena.

Ei kommentteja: